Mä olen kerran elämässäni haluamalla halunnut Gina Tricotista jotain. Niin, että tuote oli yksinkertaisesti pakko saada, tai mörökölli minut söisi jos en sitä rättiä saisi. Kyseessä on toi rintakehäprinttinen t-paita, joka oli must have joskus vuonna 2008 tai 2009 koska Skinsin Cassiellakin oli joku vastaava luurankopaita. Mun löydettyäni omannäköinen rintakehäpaita Lahden Ginasta silloin joskus, jäljellä oli vain isoja kokoja. Mun paita on kokoa L, ja vielä keväällä 2010 se oli mulle niin iso, että käytin sitä Prahan matkalla keltaisessa toukokuussa ihan huoletta leggingsien kanssa. Oi noita aikoja.
Nyt kyseinen paita löytyi mun tehdessä vuodenaikasiivousta vaatekaapissa. Päätin katsoa läpi jumppavaatteiden pinon, joka ei todellakaan ole mikään useinpengottu osasto. Luoja, mitä muistoja tulvahti mieleen. Barcelonan painostavan kuuma metrotunneli. Maailman kivoin eläintarha. Päälle purskahtaneet kotiviinit. Oslon yö. Itävaltalaisella liikuntatunnilla ojaankaatunut kymmenen kilometrin juoksu. Mäkiviikot. Olin lievästi sanottuna yllättynyt, kun yhden ajan lempipaita löytyi kaapista reilun kahden vuoden tauon jälkeen, ja vielä täysin ehjänä ja tahrattomana.
Tiian sanoin, meidän elämässä hehkeintä on Triossa pyöriminen ja paskanjauhaminen. Tiistaina kumpaakin tuli harrastettua reilun tunnin verran Sinuhessa vanhan ystävän seurassa. Olkoot mun Triokiintiö taas pariksi kuukaudeksi täytetty. Luurankoprintin kaveriksi pääkallohuivi. Puuttumaan jäi vain viikate ja ikuisuuden harso silmiltä.
Kannattaisikohan sun nyt aloittaa piiiiiiitkä blogitauko? Tuntuu, että ihan kerjäämällä kerjäät verta nenästäs.
VastaaPoistaTahtoisitko perustella tuon nenäverenkerjuun? Mä pidän blogitaukoa vain silloin, kun bloggaaminen ei ole mulle itselleni mielekästä.
PoistaHankitko nyt neekerin poikaystäväksi kun musta on muotiväri?
VastaaPoistaMä aion olla edelläkävijä ja hankkia jo nyt kevätmuotia silmälläpitäen marsilaisen poikaystävän. On tosi vaikeaa löytää sellainen, jonka iho on juuri oikeansävyinen vihreä.
Poista:D:D
Poistahyvä servaus
PoistaSiis mikä pakkomielle vauva-palstan "äideillä" on tulla kommentoimaan sun blogiasi ja ilkeillä. Heillä on taas kerran joku tosi tyhmä ja asiaton keskustelu liittyen sun blogiin. Ilmiannoin sen jo kahteen otteeseen. En blogiasi lue, enkä sinua tunne, mutta vaikutat ihan normaalilta ikäiseltäsi tytöltä. Älä välitä, kaikki ilkeät kommentit ovat selvästikin av-mammojen käsialaa.
VastaaPoistaKurvikas blondi, joka tykkää jääkiekosta? Where have you been all my life?
VastaaPoistaMitä olen itse katsellut, vastaavia löytyy jokaiselta liigapaikkakunnalta ihan hallista peliä katsomasta. Eli ei muuta kuin lähimmälle hallille ja metsästämään ;)
PoistaSiis todella sairasta kommenttia olet saanut.. Ihmettelen itsekin tätä vauva-sivustolaisten ajojahtia bloggaajien suhteen. Jatka samaan malliin, älä välitä vallitsevasta typeryydestä ja kateudesta. Olet kaunis, fiksu nuori nainen jolla loistava tulevaisuus edessä. :)
VastaaPoistaT: äippä 35 vee
Kiitos (:
PoistaTsemppiä, älä välitä näistä paskan jauhajista!!
VastaaPoistaEn ole koskaan jaksanut välittää :)
Poista