Tästä syystä oli aika luonnollista viedä äiti katsomaan Hobitin kakkososaa. Meidän piti mennä jo ykkösosaan, mutta ei koskaan löydetty yhteistä aikaa. Kakkososaan ehdittiin vasta tänään. Ollaan melko huonoja, ensi-illastakin on jo reilu kuukausi aikaa. Elokuva sentään pyörii teattereissa vielä.
Kyseessä oli äidin ensimmäinen kerta 3D-elokuvissa, joten elämyksiä sain kokea paitsi valkokankaalla, myös penkeillä vieruskaverin toimesta. Sanotaan, että jos olisin saanut euron joka kerta, kun äiti totesi hyi tai yök, mun päivän palkka olisi ollut yritysjohtajatasoa. 3D-kokemus taisi jäädä elämän ensimmäiseksi ja viimeiseksi.
Tollaisen "kampauksen" saa, kun ottaa riskin ja menee nukkumaan ranskanletitetyillä hiuksilla. Ei ehkä mikään järkevin riskinotto sellaiselle päivälle, kun aikaa ei ole mahdollisten ja todennäköisten virheiden korjaamiselle. Henkilökohtaisesti, hiukset eivät kuitenkaan ole mulle se suurin pääasia elämässä. Esimerkiksi silmät ovat paljon tärkeämmät.
sulla on kyllä ihan vitun ruma nenä.
VastaaPoistaOon itseasiassa samoilla linjoilla :D En itsekään tykkää nenästäni.
Poista"Henkilökohtaisesti, hiukset eivät kuitenkaan ole mulle se suurin pääasia elämässä. Esimerkiksi silmät ovat paljon tärkeämmät." taisin just rakastua suhun. Ihan kirjotustyylisi perusteella.
VastaaPoistaVoih! <3 On sitä tyhmempiäkin syitä rakastua :)
PoistaOot kyllä niin narsisti. Julkaiset monen monta kuvaa yhdessä postauksessa missä näkyy ruma naamasi.
VastaaPoistaNiinpä! Peräti neljä kertaa tässäkin postauksessa näkyy naama. Onneksi tämä ei tule olemaan mikään nouseva trendi mun blogissa.
PoistaOot nätti!
VastaaPoistamitä mieltä olit teuvon pelistä kalpapelissä.
VastaaPoistaRutiinilla mentiin. Yksi urpo virhe (piti vähän huonosti miehensä mistä lopulta kalpamaali) Maali ja syöttö, normi-ilta. Ei todellakaan pienintäkään valituksen sanaa, mutta tiedän Teuvon pystyvän parempaankin.
Poistamiksi et julkaissut mun kommenttia vaikka se oli positiivinen? jos sulle ei kerta positiivinen palaute kelpaa, voin sen vaikka kertoakkin: reites on tooodella paksut ja kilojataitaa muutenkin olla liikaa eli olet ylipainoinen.
VastaaPoistaViime aikoina olen esimerkiksi jättänyt julkaisematta kommentteja, joissa kehutaan minua/blogiani, mutta haukutaan toista ihmistä hänen nimellään, kommentteja, joissa viitataan liian yksityiskohtaisesti erääseen valheelliseen tapahtumaan ja jossitellaan, että ansaitsen kaiken, mikäli se on totta, tai muuten vain viitataan asioihin, joista mua on kielletty puhumasta.
PoistaKerropas mitä mieltä oot siitä, että Selänne valittiin olympiajoukkueeseen. Näytöillä vai vanhoilla meriiteillä ansaittu paikka?
VastaaPoistaJokerifanilta on vähän paha kysyä tällaista jos haluaa puolueettoman vastauksen :D Osittain tottakai vanhoilla meriiteillä, mutta onhan Teukka nyt 43-vuotiaaksi käsittämättömän huikea pelimies, eikä kisakoneesta poisjättäminen olisi ollut minkään valtakunnan vaihtoehto.
PoistaOon viime aikoina seurannut hävettävän vähän Ducksien peliä, jonka vuoksi en ole ehtinyt huolestua Selänteen "pisteettömistä putkista", toisin kuin monet ystävät jotka, olivat valmiina ottamaan juusopuustisia, villepeltosia ja michaelkeräsiä ennen Teukkaa joukkueeseen. Selänteen kokemuksesta on niin paljon apua joukkueelle, lisäksi loistava pelisilmä näin joukkuelajissa paikkaa paljon sitä jo hitaampaa jalkanopeutta.
Selänne tulee viemään suuren mediahuomion, mikä auttaa varmasti erityisesti joukkueen nuorimpia ja paineherkimpiä sankareita. Jäällä ei tietenkään ole päävastuussa, se kuka pystyy parhaimpiin suorituksiin, saa eniten minuutteja. Teukka on kuitenkin henkinen johtaja ja sataprosenttisen ammattilainen, pelaa täysillä silloin, kun pitää pelata. Samaa ei voi sanoa muutamasta muusta olympialeijonasta.
Oon kateellinen tosta teiän äiti-tytär suhteesta. Mun äidille ei tulis mieleenkään lähteä mun kanssa elokuviin, syömään, minnekään kahdestaan. Aina koko perhe mukaan, mieti kehtaako olla julkisilla paikoilla tappelevien pikkusisarusten kanssa.
VastaaPoistaVoih :/ Ootko ihan varma ettei äitisi todellakaan haluaisi mennä? Kannattaa kysyä niin voit yllättyä, ehkä äitisikin :)
PoistaLow u <3<3<3
VastaaPoistahigh me (:
Poista