Mac Miller - Best Day Ever
Edessä jälleen boakäärmettäkin pidemmän postauksen verran pelkkää jääkiekkoa, skipatkaa te kaikki, joita asia ei kiinnosta edes puolikkaan kiven verran. Teksti pääasiallisesti myös pelkkää tajunnanvirtaa, jos Volter Kilven Alastalon salissa tuotti sinulle vaikeuksia, vaikeuksia voi olla myös tämän tekstin sisäistämisen kanssa.
Ufa, Venäjä, itäisin Eurooppa.
Suomen alle 20-vuotiaat pikkuleijonat hävisivät Ruotsille 4-7. Vuoden 2013 jääkiekon nuorten maailmanmestaruuskisat loppuivat Suomen kohdalta ennen kuin ehdittiin edes pelata vuonna 2013. Edessä oli vielä karsintasarja, sata kertaa nöyryyttävämpi ratkaisu, kuin tulla suoraan häntä koipien välissä kotiin.
Henkilökohtaisesti, kyseinen junnumaajoukkue oli mulle tärkeämpi, kuin mikään maajoukkue on koskaan ollut, ja voi koskaan olla. Teuvo Teräväisen jälkeen mä en osaa rankata jääkiekkoilijoita mihinkään selkeään listamuotoiseen lemppari/tärkeysjärjestykseen, mutta jos yhdessä joukkueessa pelaa kahdeksan suomalaissuosikkiani... Joel Armia, Markus Hännikäinen, Joonas Korpisalo, Matti Lamberg, Artturi Lehkonen, Petteri Lindbohm, Rasmus Ristolainen, Saku Salminen ja se Teuvo. Lisäksi tuon junnujoukkueen myötä opin pitämään suuresti Miro Aaltosesta ja Olli Määtästä.
Surullista oli paitsi se, että tuo joukkue loppui liian aikaisin, myös se, että nyt päättyneisiin kisoihin vain kuudella Iida tykkää-titteliä ansiokkaasti kantavalla pelaajalla olisi osallistumisoikeus. Viime vuoden junnukisoissa meni kaikki mahdollinen pieleen ja pahasti. Ennakkoon joukkuetta hypetettiin uskomattoman paljon. Me lähdettiin Venäjälle hakemaan kultaa, eikä mikään muu olisi riittänyt. Ei pelaajille, ei valmennustolle, ei mulle. Ekaan peliin lähdettiin takki auki, koska eihän Girgensolisittomalle Latvialle voida hävitä. Voitto läpsyttelemällä, takkia ei enää viitsitty laittaa kiinni, joten loput pelit olivatkin kylmää kyytiä. Tikulla silmään häntä, joka vanhoja muistelee. Mun silmät on melkein puhki.
Turnaus, joka oli varmaankin kaikilla aika ajoin luokassa ei kiinnosta. Jopa mulle. Tällä kertaa mä en laittanut kelloja herätykselle kahta tuntia ennen peliä, jotta ehtisi tehdä tarpeeksi oheisnaposteltavaa, en pitänyt ottelu- ja tilastoseurantaa ruutuvihkoon, päntännyt statseja IIHF:n sivuilta, en edes katsonut pelejä blokaten muun maailman ympäriltäni, vaan saatoin ohessa vaikkapa tehdä ruokaa tai jutella äidin kanssa niitä näitä puhelimessa. Kanada-Sveitsi oli ainoa muiden maiden ottelu, jonka jaksoin katsoa kokonaan. Latasin vasta Tšekkipelin jälkeen puhelimeen virallisen kisasovelluksen. Joukkue joukkueena ei alkuun sytyttänyt, vaikka tää olikin Teuvon joukkue. Viime vuoden überlempparit-listasta vain kolme mukana tänä vuonna (voisin kyllä laittaa munuaiseni panokseksi että Saku Salminen olisi ollut joukkueessa ilman loukkaantumista), voisinko mä mitenkään löytää tästä joukkueesta uusia tykkään-kategorian pelaajia? Voisin, helposti.
Tää joukkue oli niin erilainen. Tältä ei odotettu juurikaan mitään. Hyökkäyspuoli täynnä nevahööd-kääpiöitä. Puoli Suomea heitti ruokailuvälineensä nurkkaan, kun ilmoitettiin, että Määttä ja Barkov eivät ole mukana. Jaaha, ei toivoakaan että voitaisiin voittaa peliäkään ilman Barkovia, kukaan muu ei osaa mitään. Kokonaisuudessa viimeistely oli aika-ajoin suorastaan luokatonta, kakkosmaalivahdin itseluottamus taisi saada aika kovia kolhuja, mutta tässä joukkueessa oli aina ne muutamat, jotka eivät luovuttaneet, jotka eivät lannistuneet yhdestä kiekonmenetyksestä, päästetystä maalista, laukauksesta kohti kattoa, hävitystä kaksinkamppailusta. Ne muutamat, jotka uskalsivat hävitä. Ja niiden nimeltämainitsemattomien muutamien ansiosta me päästiin kenties yllättävänkin pitkälle. Me hoidettiin koko turnaus!
Odotin innolla, mutta sangen pessimistisin tuntein pelin alkua. Tää olisi vain yksi jääkiekkopeli muiden joukossa, Suomen voitto Kanadasta olisi jopa epätodennäköisempää kuin HPK:n voitto Hartwall Areenalla. Aloin katsoa peliä täydellä ihansama-asenteella, huomio kiinnittyi useammin epäoleellisuuksiin (kuten onkohan Curtis Lazar käynyt Mikko Kousan laukaisukoulussa ja miksei Matt Dumba pelannut numerolla 55?) kuin Suomen loistavaan avauspelaamiseen ja kiekonhallintaan.
Sitten kävi jotain. Mua alkoi kiinnostaa. Aloin elää tunteella, mua alkoi jännittää. Radio-ohjattavien ykkösen maalin jälkeen päästin eläimellisiä ääniä ja läpytyksiä, Arsin maalin jälkeen purskahdin itkuun. Selostin peliä puhelimitse kaverille. Seurasin Twitteristä mitä kanadalaiset ovat pelistä mieltä ja hain epätoivon hetkillä jääkaapin sijasta lohtua WhatsAppista. Nautin, kun Haapala "loukkaantui", ja Teuvo pääsi ampumaan. Eipä ole turhan usein Teuvon rankkari uponnut sisään kun mulla on ollut silmät auki. Canada is not Finland. Välillä noinkin päin. Turnauksen isoin ja ennen kaikkea kaunein voitto.
Kanada-peli oli mulle henkilökohtaisesti kiinnostavin turnauksen peleistä, koska Kanada oli joukkueena mielenkiintoinen. Oon useemman vuoden seurannut Pohjois-Amerikan junnusarjojen helmiä, ja joukkue nimien puolesta oli mulle Suomeakin tutumpi. Ei epäilystäkään, ettenkö olisi Kanadalle kultaa toivonut jos Suomesta ei olisi finaaliin asti ollut. Tärkeintähän olisi, että Ruotsi häviää.
Finaaliahan oli pakko päästä katsomaan lähemmäs Malmöa, eli Helsinkiin! Lempipelaaja poskeen, mukaan lasten samppanjaa, varmuuden vuoksi. "Vi ska försöka förstöra den svenska festen och ta hem guldet." Itse pelistähän en muista juuri mitään. Veri kohisi korvissa, ja päässä pyöri vain yksi ajatus: meidän ei tarvitse voittaa kuin tämä yksi peli. Mä nauroin ja itkin ilosta ja surusta valtaosan pelistä. En ainakaan pysynyt hiljaa.
Pelin (ja ehkä koko turnauksen) suurin voittaja oli Juuse Saros. Aivan käsittämätöntä idiotismia valita Ruotsin Dansk turnauksen parhaaksi maalivahdiksi (2011Fasthdejavu). Tietty jos ruotsalaisdirektoraattien mielestä parhaan maalivahdin tärkein ominaisuus on suurin hasardipomputtelutaito... Eipä niistä ruotsalaisista ja heidän kriteereistään koskaan tiedä. Tärkeintä on, että luottamus Saroksen ja kenttäpelaajien välillä toimi, ja maalivahti todellakin oli se päämäärätietoinen muuri.
Näkihän sen nyt Suomeenkin asti, että Ruotsi oli kenttätapahtumissa ja hallinnassa valovuoden edellä. Lisäksi muutama
Joukkue, jolta kukaan ei odottanut mitään, voitti kultaa. Joukkue, jolle esitin vaikeasti tavoiteltavaa, mutta joka pakotti mut rakastumaan. Joukkue, jonka kapteenina toimi mulle tärkein pelaaja ikinä. Joukkue, jonka mukana mä en ollut, mutta jonka mukana mä voitin. Elämäni suurin voitto.
6.1.2014. Kauppatori, Helsinki
Torilla tavattiin. Kultajuhlat oli pakko saada. En muista, milloin olisin viimeksi ollut yhtä iloinen, mitä olen ollut viimeiset 24 tuntia.
Mä en ehtinyt nähdä summerinjälkeisfiiliksiä kuin hetken, mutta mun ehdottomat lempparit oli Ristolainen machotuulettelemassa Peppi Pitkätossu-peruukki päässä, Pikkuleijonain Kauhukamarikuoro, ja jonkun "et saa"-tiuskaisu Hussolle kun pokaalia ojennettiin Lehkoselle. Harmi, että junnukisat ei ole Suomessa mediaseksikäs brändi. Voisin hakea vaikka kuun taivaalta, jos tästä saisi DVD-koosteen.
1. ja 3. kuva We♥it
Viime vuoden katastrofi oli kyllä täysin Tomek Valtosen syytä siellä valmennuksessa. Äläkä edes yritä selittää ettet tiedä miksi.
VastaaPoistaPerusteluja tälle? Mä muistan kyllä viime vuoden ruikutukset "Tomekin luottopelaajat, Tomekin joukkue, Tomek käskyttää, Tomek päättää kuka pelaa ja milloin ja missä"... Tomek Valtonen ei ollut vuoden 2013 Suomen nuorten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja. Harri Rindell oli. Päävalmentajalla on viimeinen päätäntävalta, ja JOS (epäilen suuresti) asia on ollut niin, että Tomek on määrännyt kaiken peluutuksen, päävalmentaja on tehnyt virheen kun ei ole laittanut apuvalmentajaansa kuriin, vaan hymyillyt ja antanut "viime vuoden katastrofin" tapahtua. Ainakin itse muistan valmentajien toimintaa vakoillessa, että Rindellin tsemppaus oli nolla eikä juuri ottanut joukkueeseensa kontaktia, kunhan hymyili hajamielisesti.
PoistaMielestäsi kisojen suurimmat onnistujat?
VastaaPoistaKivi. Mäenalanen. Ristolainen. Saros. Teräväinen. Aakkosjärjestyksessä.
PoistaSulla on kyllä tosi kauniit huulet :)
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaEpämuodostuneet ja rumat. Sulla on kröh kröhm miten sen nyt sanois kohteliaasti turpea ja leveä tasapaksu mitä afrikkalaisperäisellä kansalaisella, ylähuulessa ei selkeää amorinkaarta ja kapea ja rajat ovat epätasaiset.
Poistahttp://data2.whicdn.com/images/2058421/4550253751_759281d09e_o_large.jpg
http://data2.whicdn.com/images/60643405/large.jpg näissä kuvissa näet hyvän esimerkin täydellisistä huulista. Sinun huuliasi ei voi vitsilläkään kutsua kauniiksi.
Tiedostan huulieni vajavuudet ilman linkkejäkin, kiitos vain.
PoistaEn jaksanu lukee lyhyempii postauksia pliis.
VastaaPoistaMä varoitin kyllä :D
PoistaOnkohan tää blogi nyt ihan oikea paikka tollaselle vuodatukselle?
VastaaPoistaMä kirjoitan blogia omasta elämästäni ja siitä, mikä on mulle tärkeää. Kuten esimerkiksi tämä.
PoistaOon samaa mieltä ja suosittelen poistamaan tekstin. Pilaa blogin ilmapiirin tollanen valittaminen ja kukaan ei varmaan jaksa lukea ellei kiinnosta jääkiekko.
PoistaOnneksi en varoittanut asiasta jo ihan postauksen alussa! Vitut mistään ilmapiiristä, enkä todellakaan lähde poistamaan. Omapahan on blogini.
PoistaJep, kerro kavereilles tai vaikka jatkoaikaan tälläiset. Ketään sun lukijaa ei kiinnosta.
PoistaKommenttimäärästä päätellen, kohtuullisen montaa kuitenkin.
PoistaHei ämmä, sä saat PALAUTETTA blogistasi, eikö sun pitäisi ottaa se vastaan nöyrästi eikä vittuilla palautteenantaille? Saat näin kehittämisideoita ja postausideoita. Vai eikö sinua kiinnosta lukioidesi toive ja lukiat ylipäätänsään?
PoistaPalaute on aina tervetullutta, mutta se ei velvoita minua noudattamaan sitä. Tottakai huomioin kaikki postaus- ja parannusehdotukset, mutta eri asia on, pystynkö niitä toteuttamaan, ja jätänkö kirjoittamatta minulle tärkeästä aiheesta koska tein postauksen vaikka perunoista, tulen silti loukanneeksi jotakuta. Se ei kerro siitä, välitänkö lukijoistani vai en.
PoistaInhottavaa että olet noin katkera ja kuittailet inhottavasti vastustajalle, vaikka Suomi voitti joka on pääasia.
VastaaPoistaOnhan se pääasia! Mun kirjoitustyyliin, ja asioiden vastaanottotyyliinkin vaan kuuluu se joskus asiatonkin piruilu. Mä en väitä olevani katkera, mun mielestä Ruotsille saa vähän kuittaillakin liiasta itsevarmuudesta.
PoistaEikö muka 2011 miesten finaali ole sulle tärkein?
VastaaPoistaEi. Ei todellakaan mene mitenkään huikeudessa tämän edelle. Tämä on vain mun henkilökohtainen mielipide.
PoistaMiksei muka?
PoistaKoska en kasvanut kiinni siihen joukkueeseen samoin tavoin mitä tähän.
PoistaLuoja, sait just aikuisen ihmisen kyyneliin tuolla tekstilläsi. Et siksi, että olisin jotenkin intohimoinen jääkiekkoon ja tietäisin niiiin miltä susta tuntuu, vaan siksi, kun osaat oikeasti kirjoittaa todella hyvin, ja kuvailla miten ja miksi jokin on sulle noin tärkeää.
VastaaPoistaNetissä on materiaalia kultajuhlista ja näkyy hyvin miten sä itket.
VastaaPoistaJoo vähän pääs murtumaan padot. Linkkaa tänne, haluan nähdä :D
PoistaPelkkien tilastojenkin valossa Forsberg oli 1000 kertaa parempi kuin sinun rakas Teuvosi.
VastaaPoistaPelkillä tilastoilla: FF 4+8=12, +/- +3, vs. TT 2+13=15, +/- +11.
PoistaJohtuuko toi Forsbergin tuhatkertainen paremmuus kenties siitä, että maaleja oli kaksi enemmän mitä Teuvolla?
Mitä mieltä olet tuosta että voittomaali oli paitsio eli Ristolainen ansaitsee turhaan kunniaa?
VastaaPoistaHuoh. Se kuva mitä olen tilanteesta nähnyt, kiekko on enää hädintuskin silminnähtävästi viivan päällä, ja näitä tälläisiä viheltämättäjättämisiä on jokaisessa pelissä, myös finaaleissa. Itse pelitilanteessa en huomannut mitään paitsion tapaistakaan, ja koska kyse on vain parista sentistä ja sekunnin sadasosasta, eivät tuomaritkaan huomanneet, joten maali hyväksyttiin. Ristolainen ei todellakaan ansaitse turhaan kunniaa, vaan on sen ja paljon enemmänkin ansainnut omalla suorittamisellaan. Ja musta on todella inhottavaa, että Suomessa lähdetään ehdoin tahdoin kaivelemaan kaikkia mahdollisia virheitä, eikä voida olla vain iloisia mestaruudesta. Aina on väärin voitettu.
PoistaJätit edellispostauksessa vastaamatta mun kommenttiin vaikka julkaisitkin sen missä kysyin kun olet sanonut että Griffin Reinhart on sun suosikkipelaajasi. Niin pakko kysyä, ettet vain ole Oil Kingsien faneja ja muutenkin läheisissä tekemisissä koska aika outo valinta suomalaiselta lemppariks kun ei noi WHL:t taida olla mikää seuratuin sarja Suomessa.
VastaaPoistaAnteeks :( Mä muistan kyllä kirjoittaneeni pitkän sepustuksen siihen, mutta unohdin painaa "lähetä"-nappia. Ei, mä en ole Oil Kingsien fani, enkä seuraa WHL:ää, en edes CHL:ää tai muita juniorisarjoja mitenkään aktiivisesti. Ehkä kymmenkunta peliä kaudessa, viimeeksi joululomalla Kingston-Ottawa syistä Sam Bennett ja Alex Lintuniemi.
PoistaYleensä juttu menee niin päin, että bongaan jostakin (junnukisat, draft-ennakot) pelaajan, ja jos youtubesta ei löydy tarpeeksi hyviä highlightseja tai pelaaja vaikuttaa erityisen kiinnostavalta, saatan katsoa pelejä.
Esimerkiksi Griffinin tapaus. Mä kiinnostuin jätkästä aluksi nimen perusteella (kuka idiootti että antaa lapselleen nimeksi Aarnikotka?) joskus vuoden 2012 alkumetreillä tehdessäni omia draft-ennakoitani. Tykkäsin jätkän peli-ilmeestä niin paljon, että katsoin kyseisen kevään aikana useammankin EOK-pelin.
Samoin kävi viime keväänä Nikita Zadorovin ja London Knightsin (ehkä vähän Olli Määttäkin vaikutti asiaan) kanssa. Myös Shea Théodoren pelattua hyvät U18-kisat, Seattle alkoi kiinnostaa.
Tänä keväänä sama taitaa käydä niin Red Deerin ja Haydn Fleuryn kuin Kitchenerin ja Ryan MacInnisin kanssa. Leon Draisatlista kiinnostuin jo viime vuoden U20-kisoissa, mutta havaitsin vasta tämän vuoden kisojen aikana, että on kesällä varattavissa, joten pitää alkaa seuraamaan Prince Albertin otteita.
Viime kaudella vielä EOK kiinnosti Griffinin otteiden takia, joka on siis mun suosikkipelaaja kanadalaisista (menee myös NHL-miesten ohi), joskaan ei edes unissani pystyisi haastamaan Teuvoa. Tykästyin myös Curtis Lazariin, mutta tällä kaudella en ole löytänyt EOK:sta ketään uutta kiinnostavaa.
Kuka idiootti antaa lapselleen nimeks Iida-Lotta?
PoistaMun vanhemmat. Musta meinasi tulla Loviisa Eeva-Lotta, mutta onneksi isä sai vähän taottua järkeä äidin päähän. Loviisa ois kyllä voinut olla jännä nimi, mutta yhdysnimiä en jaksa ymmärtää.
PoistaEn lähtis yhtään lällättelemään toisen nimestä jos oma nimi on noin järkyttävä. Tarkotti se Griffin Suomeksi mitä vaan, pitkää ja vaikeaakin sanaa, se ääntyy ylväästi Gryifin. Iida-Lotta puolestaan kuulostaa rumalta kaikilla kielillä, varsinkin suomeksi. Tosin ruma nimi on ihan omistajansa näköinen.
PoistaGryifin kuulostaa kyllä ylväältä, menisköhän maistraatissa läpi jos kävisin vaihtamassa itselleni nimen, joka kelpaisi teille lukijoille? ;)
PoistaHaluaisitko sä kiekkovaimoks? Olitko eilen Helsingin yössä kuola valuen pikkuleijonien perässä?
VastaaPoistaEn haluaisi enkä ollut, en yössä enkä kuolaa valuttamassa.
PoistaVaikka haluaisitkin, oot niin ruma ettet yhdellekään jääkiekkoilijalle kelpaisi! Varsinkin kun olet niin olevinasi joku Tamminen vaikket ymmärrä m-i-t-ä-ä-n jääkiekosta. Teet itsestäsi vain naurunalaisen. Tuskin kelpaat yhdellekään miehelle, ällötys!
PoistaNäin se asia taitaa olla.
PoistaToi on aika sairasta toi vihas barkovia kohtaan.
VastaaPoistaViha on aika voimakas sana. Barkovin näytöt eivät ole olleet riittävät hypetykseen suhteutettuna, joten hän ei ansaitse arvostustani.
Poistapaskat barkov sun arvostuksellas tekee.
PoistaLuultavasti :)
PoistaMitä sillä Saku Salmisella ois tuolla tehnyt? Ikinä kuullutkaan.
VastaaPoistaSen olisi voinut laittaa vaikka aloittamaan ja olisi tuonut pari lisäsenttiä hyökkäysosastolle. Aivan huikea kahden suunnan hyökkääjä ja asennepelaaja, tutustu ihmeessä jos ei ole tuttu tapaus!
Poistameeks hallille tänää?
VastaaPoistaEn. Nää on näitä tiistaitorstain saipakalpoja, jotka ei kiinnosta niin paljon, että viitsisin uhrata muutenkin kiireisestä päivästä yli kaksi tuntia matkustamiseen.
PoistaMikko Kousan laukaisukoulu! :D <3
VastaaPoistaKoulu, jonka opeilla kukaan ei saa osumaa aikaiseksi.
PoistaHyi vittu oot sairas kun toivot toisen pelaajan loukkaantumista, että oma lempparisi pääsisi loistamaan.
VastaaPoistaTällä hetkellä olen täysin terve. Kyseessä oli nerokas taktikointi, rankkariheikkoa Haapalaa rikottiin käteen, ja rikottu pelaaja vetää rangaistuslaukauksen, ellei ole loukkaantunut. Haapala feikkasi että käsi on pipi, joten Teuvo stunttasi menestyksekkäästi.
PoistaOnneksi et ollut meidän kanssa samassa baarissa, oot niin vitun ruma et iso osa joukkueesta ois saattanut alkaa laattaan syystä ruma ämmä eikä viina. Sun jääkiekko "tietämys" on pelkkää paskaa.
VastaaPoistaTerveisin: eräs mestaruusjoukkueesta.
Heippa vain sinä mysteerileijona <3 Ensiksi megalomaanisen isot onnittelut sinulle ja koko joukkueelle, sekä ennen kaikkea kiitokset siitä, että voititte tuon MM-kullan. Pitkän penkkiurheilijaurani aikana en ole tuntenut toista noin hienoa voittoa.
PoistaMietin toki baariin lähtemisen mahdollisuutta, mutta jätin väliin juurikin siitä syystä, että tiesin että vitun ruma olemukseni olisi saattanut aiheuttaa jollekulle huonovointisuutta, enkä halunnut pilata sankareideni iltaa. Kyllä viinasta oksentaminen on ainoa miehekäs oksentamisen muoto!
Hyväksyn itsekin sen, etten koskaan voisi ymmärtää jääkiekkoa yhtä hyvin mitä sinä.
Vaikka sinä et selvästikään pidä minusta, minä arvostan sinua suuresti <3 oot rakas <3
P.S. uskoin melkein.
joo ei tosissaan ollu kukaan meistä leijonista toi kommentoija mut hyvä sinänsä ettet tullu baariin koska siellä oli vähän tasokkaampi tarjonta mitä sinä oot, oisit jääny yksin eikä haluta aiheuttaa kellekkään pahaa mieltä...
PoistaT:OIKEA MAAILMANMESTARI-2014
:"D Repesin tuolle "uskoin melkein". Hyvä Iida! Kyllä jollain on mielenkiintoa ja intoa tulla haukkumaan jokaista sun postausta :( Melkein voisin nätisti sanoa että on hiekkaa jossain aukossa ja aika paljon. Älä sinä välitä vaan jatka samaan malliin! :)
PoistaMistä teitä valeleijonia oikein tulee? :D
PoistaEn mä jaksa tällaisesta välittää. Omapahan on elämänsä, ja jos se on noinkin tylsä... Sääli heidän kannaltaan :) Onneksi mulla riittää energiaa muihinkin asioihin kuin kanssaihmisten aiheettomaan loukkaamiseen.
Hahahaha. Joo baarilkärpäses onkin niin loistava tarjonta(naisissa) ja kauheet naamarajat et varmaa iida ei ois ees päässy joo sisää. Huutonaurua näolle "leijonille". Jotkut vois hankkii elämän tai painuu takas av:lle.
PoistaIhmeellistä kommentointia joiltakin anoilta. Tottakai nainenkin saa tykätä jääkiekosta ja iloita tästä voitosta.
VastaaPoistaNiinhän sitä luulisi :DD Mutta vaikka minä blogissani kertoisin, että Norjan pääkaupunki on Oslo, saisin silti n. 20 kommenttia tyyliin "eipäs ole ku tromssa vitun idiootti oot muuten ruma".
PoistaSulla on kivanväriset hiukset :)
VastaaPoistaMä en vielä itse ole tyytyväinen, odotan, että oma värini on kasvanut kokonaan takaisin :D
PoistaOn toi nyt aika mediaseksikäs ilmiö kun joka päivä tulee uutisia aiheesta VIRTASELLA NÄMÄ BOKSERIT KULTAJUHLISSA-KATSO KUVAT, iltapäivälehtien kannet, ja ihkuttavat teiniblogistit vievät tietoa eteenpäin. Ja minuahan lätkä ei kiinnosta paskaakaan.
VastaaPoistaOon itekki yllättynyt kuinka paljon pikkuleijonat on ollut esillä. Mutta en valita tippaakaan ;)
Poista" Mutta vaikka minä blogissani kertoisin, että Norjan pääkaupunki on Oslo, saisin silti n. 20 kommenttia tyyliin "eipäs ole ku tromssa vitun idiootti oot muuten ruma". Loistavaa kommentointia sulta, täältä saat kyllä ison hatunnoston! Aina on urputtajia, sulla ainakin sanavalmius loistavaa, pidä siitä kii! :)
VastaaPoistaPidän kyllä, kuuluu luonteeseen aika vahvasti :D
PoistaEipäs oo Lennu kommentoinu sulle mitään moneen päivään...
VastaaPoistaEipäs se Lennu elä minun blogiani varten :) Ei joka paikkaan tarvitse olla suuna päänä kommentoimassa, jos ei ole mitään asiaa.
PoistaEt ole sankariainesta lehmä.
VastaaPoistaEn oo koskaan niin olettanutkaan :D
Poistalollotilol.
VastaaPoistaVoitko tehdä samanlaisen postauksen mitä Mungo-Anna http://www.rantapallo.fi/mungolife/2014/01/07/finally/
VastaaPoistaSuomen Olympiajoukkueesta?
Haluaisin kuulla sun mielipiteesi, kun sinä selkeästi tiedät ja ennen kaikkea ymmärrät jääkiekosta enemmän mitä tuo Anna.
Voi ei :D
PoistaEn uskalla enkä oikeastaan edes halua tehdä kyseisestä aiheesta postausta, koska kyseessä on niin vahvasti mielipideasia. Jos jo tästä postauksesta, jossa kerron, kuinka olen iloinen, nousi näin valtava paskamyrsky, en halua tietää miten helvetti repeäisi, jos mä olisin jotain mieltä.
Parilla sanalla, yhden maalivahdin vaihtaisin kokonaan, pakistosta löytyy pari täysturhaketta ja hyökkääjissä muutama erittäin mielenkiintoinen valinta. Jännä nähdä, miten joukkue käytännössä toimii.
Voisitko kertoa vaikka kolmella lauseella, että MIKSI fanitat pikkuleijonia noin intohimoisesti, vaikka oletkin jo 21 vuotias vaikkakin jälkeenjäänyt.
VastaaPoista1) Koska musta on mielenkiintoisempaa nähdä ja oppia tuntemaan pelaajia jo ajalta, kun he vasta pelaavat tietään huipulle, ja nähdä se heidän kasvunsa.
Poista2) Esimerkiksi Rasmus Kulmala, johon tykästyin 2012 U18-kisoissa, liigassa Jokereita vastaan pelatessaan uinut niin syvissä vesissä (ja mulla ehkä ollut keskittyminen enemmän Jokeripelaajissa kuin Kulmalassa), mutta tämä turnaus osoitti, että se maltillinen mutta rohkea Kulmala ei ole kadonnut, vaan esimerkiksi liike on parantunut huimasti vajaa kahden vuoden takaisesta.
3) Ja koska valtaosa minun lempipelaajistani tällä hetkellä edustaa tätä alle 20-vuotiaiden ikäluokkaa.
Mutta tärkein kysymys, MIKSI HELVETISSÄ fanitat itseäsi nuorempia pelaajia.
PoistaTää on vähän tällainen luonnollinen sykli. Kun jääkiekkoa seuraa aktiivisesti, useita liigoja, pääsee näkemään paljon pelaajia. Siinä sitten huomaa pitävänsä joistakin pelaajista, huomaa katselevansa tiettyjä pelaajia uusin silmin esimerkiksi pelaajan kehittyessä parempaan (mun pelaajamakuani miellyttäväksi), tai mukaan loikkaa kokonaan uusia miehiä, joista tulee lempipelaajia, iästä huolimatta. Mulla oli muutama vuosi takaperin sangen iäkäs toi lempipelaajaosasto, mutta nyt, kun valtaosa heistä ei enää pelaa, uusia suosikkeja alkaa löytyä sieltä ammatilaisuraansa aloittelevista.
PoistaTeuvo Teräväinen pääsi pujahtamaan mun lempipelaajakseni Demitran kuoltua, ja hänen pelejä seuratessani olen uhrannut paljon aikaa junnusarjoihin. Sitä kautta olen pelillisesti tutustunut moneen huikeaan nuoreen jamppaan ja tykästynyt. Ilman Teuvoa tuskin olisin suhtautunut yhtä intohimoisesti junnupeleihin, ja suosikit olisivat löytyneet muita teitä. Olen mä viimeisen vuoden aikana tykästynyt muihinkin kuin itseäni nuorempiin junnuihin. Esimerkiksi Ales Hemskyyn pääsin hurahtamaan kunnolla.
Ihan jatkoa ajatellen, voisit lisätä tunnisteet näihin postauksiin, jotta jatkossa me joita jääkiekko ei kiinnosta vittuakaan voisimme lukea vain niitä kategorioita jotka kiinnostaa.
VastaaPoistaJoo voisin mä ne tunnisteet lisätä, jos vain keksisin sellaiset :DD oon huono kuvailemaan yhdellä-kahdella sanalla, varsinkin kun mun postaukset sisältää yleensä koosten parista päivästä joissa ehtii tapahtua niin ruokaa kuin kavereita kuin Mymmeliä kuin jääkiekkoakin.
PoistaSe oli Ristolainen joka ei suostunut antamaan pokaalia Hussolle.
VastaaPoistaNiin oli, oivalsin sen jo aiemmin itse :)
PoistaParannusehdotus blogiin olisi että lopettaisit koko paskan ja vaikka samalla itsesi.
VastaaPoista:))))))) ihan kiva ehdotus, mutta taidan kuitenkin jättää toteuttamatta.
PoistaNo niin voitosta on kohta viikko eikö tämän voisi jo poistaa tämän postauksen vai eikö sinulla ole muuta elämässä mielessä? Jos ihkuttaisit jatkossa näitä teinipoikia jossain one direction fanikanavalla tai vaan pelkästään kavereillesi, muttet blogissa missä on riski että joku asiaa inhoava joutuu saastuttamaan silmiään.
VastaaPoistaTällä hetkellä on paljonkin muita asioita elämässä mielessä. Mä en fanita One Directionia, joten mulla ei ole niiden fanikanaville mitään asiaa. Postausta en poista, koska se on mulle tärkeä, ja haluan muistella noita hetkiä luultavasti myöhemmin. Kaveritkin ovat jo tainneet saada yliannostuksen minun hehkutuksistani, eilenkin Johannan luona kahvilla multa ei juuri muita tarinoita irronnut kuin tippa linssissä kultajuhlien muistelua :D
PoistaOot tosi kaunis noissa kuvissa!:)
VastaaPoista:)
PoistaJa jatkan tuohon kauneuden kehumiseen, että löysin tän blogin jostain äsken, en ees muista mistä, ja selailin tätä läpi. Kiva blogi!:)
VastaaPoistaKiva että tykkäät!
PoistaEn halua loukata, mutta sun blogi ei oo varmaan mitenkään tositosi luettu, niin miten hitossa täällä voi silti olla näin paljon tuollaisia kehitysvammaisia kommentteja???! :D Ihan oikeesti, kirjoittaako niitä yksi ja sama ihminen? Miten joku voi vihata sua niiiiin paljon, kun mielestäni olet ihan tavallinen nuori nainen joka seuraa miljoonan muun suomalaisen tavoin lätkää :D Siis dafuq!
VastaaPoistaLoukkaat nyt kehitysvammaisia tuolla kommentillasi. Mulla on vain väärät mielipiteet, koska en tykkää just niistä joukkueista ja pelaajista, joista kuulemma kaikkien pitäisi :D
Poista