En osaa käydä kaupassa kuin nälkäisenä. Äsken mun teki mieli irtokarkkeja, joten päätin mennä kauppaan ostamaan niitä, ja samalla ruokaa viikonlopuksi. Koska mulla ei ollut yhtään nälkä, en pystynyt päättämään mitä mä haluaisin syödä, enkä ostanut sitten mitään muuta kuin karkkia. Nyt ei edes karkit maistu.
Löydän itseni usein hämmästelemästä omaa elämääni, ja miten pienistä sattumista, virheistä ja vahingoista kaikki on rakentunut. Jos Talvisota ei olisi koskaan syttynyt, en olisi syntynytkään. Ja jos en olisi vajaa viisi vuotta sitten kokenut suurta välirikkoa, en olisi koskaan oppinut puhumaan täydellistä saksaa.
Olen äärimmäisen sanavalmis ihminen. Lähes poikkeuksetta myös sanon ennen kuin ajattelen. Tästä syystä viihdyn esimerkiksi lätkämatseissa aktiivisesti chanttaavassa fanipäädyssä, mä en pääse huutamaan kentälle omia idioottimaisuuksiani, kun on ihan ohjeistettujakin huutoja.
Osaan myös improvisoida lennosta käsittämättömiä, lähes Grammy-palkinnon arvoisia pikku lauluja. Kuten keskiviikkona lurauttamani Lettis näyttää tiskiharjalta Yellow Submarine-melodialla.
Mä haluan tietää kaikista asioista vähän. Kaverit haukkuu mua Wikipediaksi ja Tietopankiksi, kaikella rakkaudella. Mulla on tapana lukea varsinkin tylsyyden hetkillä Wikipediaa, useimmiten aina jonkun kategorian alta kaikki artikkelit. Viihdyn tuntikausia Wikipediassa! Viimeksi luin Virginian roolista Yhdysvaltain sisällissodasta. Tiedonhakuharrastukseni ansiosta mulla on käsittämätön määrä nippelitietoa, ja valtaosalla en tee yhtään mitään. Tiesittekö te, että Islannissa ei esiinny päiväperhosia? Tai että hävittäjälentäjät saavat keskimääräistä useammin tyttölapsia, koska x-kromosomit kestävät paremmin g-voimia kuin y-kromosomit? Muille turhan tiedon ystäville suosittelen Owlia, ilmaista iPhone-sovellusta.
Osaan eläytyä toisiin ihmisiin, niin fiktiivisiin kuin olemassaoleviinkin. Mietin usein, miten ja miksi toinen ihminen näkee tai tekisi jonkun asian. Eläytymiskyvyn takia myös herkistyn helposti. Esimerkiksi harvaa elokuvaa tai tv-sarjaa pystyn katsomaan silmien kostumatta. Itkin jopa tänään Sinkkuelämää katsoessani, kun Carrie ymmärsi, että Ranska on virhe.
Oletko koskaanhämmästellyt sellaista tosiasiaa, ettäkoko maailma olisi parempi paikka jos sä et olisi koskaan syntynyt?
VastaaPoistaSitäkin :)
PoistaKannattaako tehdä tällänen postaus mikä paljastaa kuin älyllisesti vajaa oot?
VastaaPoistaJos mun älyllinen vajavaisuuteni ei ole jo aiemmin selvinnyt tämän blogin välityksellä, eiköhän nyt ole korkea aika.
PoistaOOot taas naaman perusteella pääsyt pulskistumaan viimeaikoina.
VastaaPoistaAi ihan naaman perusteella :D:D
PoistaTunnen sut oikeassa elämässä etkä oo kyl Pätkääkä tällänen mitä väitätntässä tekstissä.
VastaaPoistaKerro sitten millainen mä olen :) Nää on aina mielenkiintoisia juttuja kuulla.
Poistakuulen ekaa kertaa lassesta D: ei kyl sovi kuvaamaan lasagnea ;) mulle tulee lassesta mieleen hirvipaisti :D
VastaaPoistaNo ei niin! :D Joo toi hirvipaisti on aika lassemainen ruoka.
PoistaOlen seurannut blogiasi jo tovin ja pidän kovasti tavastasi kirjoittaa. Nyt ajattelin ensimmäistä kertaa kommentoidakin.
VastaaPoistaEi ole olemassa sääntöä, että blogia pitävän tulisi vuodattaa koko elämänsä blogiin ja antaa toisten kyylätä kaikkea vapaasti. Jokaisella on kuitenkin oikeus omaan yksityisyyteensä. Itse siis en ole aiemmin erityisemmin kaivannut tarkempaa "paljastusta" sinusta sen lisäksi, mitä postauksissasi muuten annat, mutta tämä oli kyllä hauska postaus! :) Ja hienoa minusta oli sekin, että vaikka et halua kaikkea itsestäni kertoa, otit kuitenkin lukijan toiveesta kopin ja teit tämän. Huippua! :)
- JJ
Kiitti kommentista!
PoistaTästä syystä mulla on esimerkiksi tavanomainen kysymyspostaus poissuljettu. En halua paljastaa blogissani joitakin ihan tavanomaisia asioita, kuten työstä tai koulusta, josta varmasti tulisi kysymyksiä. Musta on kuitenkin kiva toteuttaa toiveita, joten niihin pitää keksiä vähän toisenlainen lähestymistapa :)
Luin nyt eka kerran tätä blogia ja heti nappas:) osaat kirjoittaa mielenkiintoisesti ja hauskasti joten tekee mieli lukea lisää!
VastaaPoistaJee kiva kuulla :)) Lue toki lisää jos mieli tekee!
PoistaIkinä en oo kuullu lassesta :D mutta se on hyvää! Perfektes Deutsch, wirklich? Rispektii! Kiva meikki tuossa kasaripostauksessa btw. :)
VastaaPoistaHämmästyttävän harva on näköjään kuullut lassesta. Taitaa sitten olla jotain Lahen alueen omaa kamalaa sanastoa :D Jaaa i hab ein Jahr in Österreich gwohnt :))
PoistaOot kyllä kovin persoonallisen kaunis! :)
VastaaPoistaOlen ehdoton satunnaislukija, mutta pitää joskus avautua: en jaksa ymmärtää sitä "oletpas pulskistunut" "oot nii ruma" huuteluu ilman mitään järkeviä perusteita. Et ole kaunein nainen omastakaan mielestäni, mutta olet silti todella kaunis ja sulla on mahtava persoona. Propsit siitä, että jaksat kirjottaa elämästäsi esim. meille satunnaislukijoille. Thanks :)
VastaaPoistaMusta kirjottaminen on vaan kivaa :) Kiva, että jotkut myös tykkäävät lukemastaan. Ilmeisesti anonyymit ovat sitä mieltä, että mä en itse havaitse lihomista tai rumuutta, joten he tekevät palveluksen huomauttamalla siitä.
PoistaJisses että rasittavaa...
VastaaPoistaHöpsispöpsis eikä ole :)
Poista