Mulla on ollut tapana heittää talviturkki aina toukokuussa, lukuunottamatta kesää 2012 jolloin en uinut missään. Toukokuu käy jo vähiin, joten katsoin parhaaksi käydä pulahtamassa meressä. Kahdelta aamuyöstä, jolloin mahdollisesti häiriintyvä yleisö olisi ihan minimissä. Vesi oli lämpimämpää mitä kuvittelin, ja mä rakastin vain lillua mustassa meressä ja katsella tähtiä ja satamavaloja. Viime Itämeripulahduksestakin on vuosikausia aikaa, mutta tänä vuonna siitä voisi tulla jopa tapa.
Koska Suomi pelasi itsensä finaaliin, mä päätin pitkittää Helsinkireissua. Suunnitelmissa oli ostaa joku neule tai vastaava, koska lähdin kiiruspäissäni etelään ilman pitkähihaista, ja myöhäiset illat olivat sangen viileitä. Ballerinat eivät olleet mun jaloille armolliset, vaan sain jo muutamassa tunnissa jalat täyteen verestäviä hankaumia ja rakkoja, joten päätin ostaa mun jaloilleni paremmin passaavat korkokengät.
Sopivat korolliset sandaalit löytyivät Zarasta, punaisena, niin kuin suunnitelmissa on ollutkin. Niillä oli huomattavan paljon helpompaa kävellä Töölönlahtea kaverin kanssa ympäri, kuin joka toisella askeleella vasemmasta jalasta irtoavilla, kirvelevillä baltsuilla. Neuleen ostaminen kuitenkin unohtui, kun bongasin Onlysta noi värikkäät kukalliset shortsit. Maailman rennoimmat ja mukavimmat päällä, ja hintaakin oli vain naurettavat kymmenen euroa. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, ja sain värjötellä kukkashortseissani sunnuntai-illan viilenevällä katukivetyksellä.
Putkeenhan se finaali ei mennyt, mutta itku ei auta markkinoilla eikä varsinkaan vieraassa kaupungissa. Me oltiin Lotan ja Tanjan kanssa katsomassa ja jännittämässä ottelua (minä myös raivoamassa epämääräisyyksiä screenille) Teatterin vieressä Esplanadin päädyssä. Nyt edessä ansaittu muutaman viikon penkkiurheilutauko, seuraavaksi saa jännätä jalkapallon MM-kisoja.
Onko kukaan jääkiekkoa harrastanut henkilö ikinä sanonut sulle, että ymmärtäisit jotenkin erityisen hyvin lajia?
VastaaPoistaOn itseasiassa.
Poistaetkö kannata enää chigagoa vai mille perustat ton penkkiurheilulakon?
VastaaPoistaJoo, lopetin kannattamisen heti kun joukkue alkoi hävitä. Ei vaan, noi pelit tulee niin epäinhimilliseen aikaan (esim. tänään aamuneljältä) etten mä pysty niitä katsomaan. Ensi peli on kyllä pakko katsoa kolmelta torstaiaamuyöstä, kun voi olla se kauden viimeinen.
PoistaOnko sulla sun ihanalle kissalle joku vakkarihoitopaikka näiden äkkilähtöjen ja muiden menojen ajaksi? :)
VastaaPoistaMun vanhemmat hoitaa mielellään Mymmeliä. Äidin luona Mymmeli on enemmän näin kesäaikaan, isän luona silloin kun äidillä on menoa. Kummatkin ovat tuttuja paikkoja, ja Mymmeli viihtyy hoidossa todella hyvin.
PoistaEtkö sä joskus ole tehnyt sisustus inspiraatiokuvapostauksia? Olisi taas kiva nähdä kesäisiä sellaisia, esimerkiksi just kesäsisustuksesta, kesäpukeutumisesta, road tripista yms :)
VastaaPoistaSulta ei ookkaan tullut kommenttia pitkään aikaan - kiva tietää, että luet vielä mun blogia :)
PoistaMä en itse ole sisustuspostauksia tehnyt - ne olivat Tiian käsialaa. Voisin kyllä lähiaikoina kasaista lainakuvilla jotain kesäistä inspiroitunutta aikaan!
Sulla on vitun hirveet emäntärinnat ja 10 kg ylipainoa. Laihduta!
VastaaPoistaKiitos tiedosta, vaaka :D
PoistaJos aiot ikinä mennä oikeisiin töihin, sun pitäisi lopettaa tämä blogin pitäminen. Sen julkisuus kuvan perusteella mitä susta blogin perusteella saa, en ikinä palkkaisi sua töihin.
VastaaPoistaKäyn jo oikeissa töissä, joten sinun ei tarvitse palkata minua ja minun blogijulkisuuskuvaani. Bloggaaminen vain sattuu olemaan mun lempiharrastus.
PoistaPaljonko sun vyötärönympärys on?
VastaaPoista66 senttiä ainakin äsken, muutama tunti syömisen jälkeen.
PoistaVoi vittu taas valehtelet niin urakalla! Sun vyötärös ei voi mitenkään olla 60-senttinen!
PoistaTervetuloa mittaamaan itse! Voin keittää kahvit :)
PoistaHeippa Iituli. Onko teorioita siitä, mikä vaivaa Patrick Kanea? Ja vieläkö Chicago nousee?
VastaaPoistaMä en jaksa olla Kanen puolesta huolissani. Viime keväänä olin ihan helisemässä löllö-Kanen kanssa, mutta niin se vain syttyi pelaamaan kenties tärkeimmällä hetkellä. Tottakai Kanelta odotetaan paljon. Enemmän kuin mitä ollaan nähty, ja tasonnoston vaatiminen on ihan oikeutettua.
PoistaReilu 12 tunnin päästä edessä kauden kovin peli, eikä virheisiin ole yhtään varaa. Pelkkä kiekonhallinta ei riitä, se kiekko pitää tunkea vaikka väkisin sinne Quickin selän taakse. Yhtään ylivoimaa ei saisi tuhrata. Onneksi Kane osaa syttyä tosipeleissä. Siihen onnistumisen putkeen ei tarvita kuin yksi maali. Nyt ei ole vaan pelattu jatkoaikoja hetkeen, ratkaisuvastuu ollut muilla ;)
Ja Kanehan vaatis toimiakseen ihan kunnon sentterin, ei mitään löysää ja vetelää Handzusia, toi Handzus-Kane-ketju on todella löysä omissa. Viime keväänä toimi, ei enää. Kings on muutenkin paljon fyysisempi joukkue, ja nyt kun tarvitsevat finaaliin menemiseen vain yhden voiton, Hawks on ahtaalla. Jos Hawks voittaa, ahtaalla ollaan seuraavassakin pelissä. Sarjan loppuun. Tulee jännittävä yö.
Enemmän mä olen huolissani siitä, että Patrick Sharp on vain varjo normaalista itsestään, eikä Corey tunnu löytävän sitä maagista play off-virettään. Pää ei kestä.