- nukkunut öitä riippumatossa
- polttanut reiteni auringossa
- siivonnut altaanpohjaa ja tervannut laituria
- kironnut ruisrääkkää
- kerrannut venäjän kielioppia ja vastapainona lukenut chick lit-hömppää
- kohdannut ensi kertaa hirven maantiellä, kuin myös ajanut Mäkkärin autokaistaa
- viettänyt tuntikausia saunassa
Aivotoiminta huolellisesti ripustettuna narikkaan.
Äidillä ja mulla on tapana olla eri mieltä ihan kaikesta. Esimerkiksi lastenkasvatuksesta. Mymmeli saa olla äidin luona vapaana, ja koska Mymmeli on laiska ja arka, se ei lähde ikinä pihapiiristä mihinkään. Paitsi keskiviikkona, kun kopiteltiin äidin kanssa pihatiellä. Mymmeli tuli seuraksi siihen viereen, kunnes naapuri keksi ajaa tien läpi metsään. Kissa säikähti autoa ja meni piiloon, eikä tavoistaan poiketen näyttäytynyt, naukaissut tai muutenkaan todistanut olemassaoloaan kutsumisesta ja kissittelystä huolimatta.
Palattiin pihaan, ja mä huutelin Mymmeliä vähän väliä. Kun katinrötjäke sipsutteli luokse hetken päästä hangonkeksimäisellä ilmeellä, mä polvistun torumaan Mymmeliä sangen tuimalla äänensävylläni, kuinka ei saa mennä pois silmistä jos ei kerro missä on. Äiti naureskeli, että eihän Mymmeli ollut kuin muutaman minuutin pois, ja minä kivahdin takaisin, että siinä oli muutama minuutti liikaa. Musta tulee kuulemma ihan kamala äiti, ja lapset haluavat aina olla vain mummolassa. Mä niin muistan tämän sitten kun on lasten aika ja hoitopaikkaa tarvitaan.
Suorittaminen on ollut landeillessa vahvaa, etenkin torstai-iltana. Äiti halusi syödä mun kanssa vesimelonia pihalla, ja käski mun viedä suklaalevyn jääkaappiin, tuoda puukon ja pestä kolmikiloisen vesimelonin. Mä pistin vesimelonin jääkaappiin ja kun olin huuhtelemassa suklaalevyä, oli korkea aika herätä siihen iltaan. Tuloksetta, en sitten ymmärtänyt tuoda muuta kuin sen puukon, enkä esimerkiksi lautasta, jonka päälle vesimelonin voisi laittaa. Kun sitä ei erikseen pyydetty...
Hei eläinrääkkääjä! Ymmärrätkö että olet vastuuton kusiaivo ja syyllistyt rikokseen! Kissasi ansaitsisi paremman omistajan mitä sinä. On kiellettyä pitää kissaa vapaana ulkona, se on eläinrääkkäystä! Kissa ei ole onnellinen ulkona, vaan avoin ympäristö on täynnä vaaroja: ihmiset, jotka eivät ole kissan ystäviä, petoeläimet, liikenne. Luovu kissastasi jos et osaa huolehtia siitä! Olet paska kissanomistaja!
VastaaPoistaNo nyt taas :D Ihan onnellisesti Mymmeli on ulkoillut omassa pihassa viimeiset kahdeksan vuotta. Lähimpiin naapureihin on satoja metrejä matkaa, ja vilkasliikenteiselle tiellekin useampi kilometri. Mymmeli ei myöskään ole valvomatta pihalla, ihmisten ollessa lähellä pedot eivät uskalla tulla pihaan. Yöt ollaan sisällä ja sisälle pääsee aina halutessaan.
PoistaMites villikissat pärjää sitten luonnossa? Voi ei kamala kauheeta rääkkäystä kun joku ne sinne on päästänyt!
PoistaAno, varmaan ilmoitat samalla jokaisen maatilan kissat eläinrääkkäyksen uhreiksi. Ne kun saa olla navetassa ja ulkona niin paljon kuin haluavat! Kamalaa! :DDDDD
siis mitä ihmettä?? Itse olen ollut siinä käsityksessä että kaikki kissat saavat kuljeskella kotona ja ulkona täysin vapaasti. Puhuukohan henkilö koirista, joita ei saisi pitää ulkona vapaana (ellei ole aidattu tila)
PoistaKyllähän ne ovat eläinrääkkääjiä jotka jättävät kissansa villiintymään :/ Ei kissan paikka ole villinä luonnossa. Mymmeli ei kuitenkaan uskalla esimerkiksi metsään mennä, jollei sitten kulje ihmisen perässä. Mymmeli ei myöskään vahingoita ekosysteemiä sen enempää kuin ihminenkään, se ei tapa hiiriä/lintuja, vain sisiliskoja (jos sellaisen saa kiinni) ja heinäsirkkoja sun muita. Aika nössö kissaksi. Tervetuloa vain jokainen epäilevä seuraamaan Mymmelin ulkoilukäyttäytymistä :)
PoistaMä en ihan tarkkaan tiedä miten lainsäädäntö menee haja-asutusalueella, mutta taajamassa kissa ei saa kulkea vapaana valvomatta. Periaattessa ei saisi mennä toisten maille, mutta harva kissa rajoja ymmärtää. Kissanvihaajia on maailma pullollaan, mutta ainakaan meidän äidin naapurit eivät pahastuisi vaikka Mymmeli pihaan eksyisikin. Ovat vain hämmästelleet että onko meillä kissa, eivät ole ikinä nähneetkään :D
Ootpa vastuuton kissan omistaja :(
VastaaPoistaNo höpö höpö.
PoistaToi sun tatuointis on todella mauton!
VastaaPoistaMutta toi karpalomehu on todella maukasta :)
PoistaIhanan kuuloinen loma :) Onko sulla työpaikka vai onko kesäopintoja vai mitä sun arkeen kuuluu?
VastaaPoistaMua harmittaa kun oon ollut kipeänä niin en oo vielä niin ehtinyt nauttiakaan auringosta :S
Mä teen pätkätöitä ja opiskelen joka päivä, tosin opintoja mulla ei ole kesäaikaan :D
PoistaKyllä sitä kesää vielä riittää :) tosin mulla on tapana pysyä ulkona auringon alla niin paljon kuin mahdollista, oli kesä tai ei :D
Toivottavasti ymmärrät etsiä Mymmelille uuden kodin mahd. pian.
VastaaPoistaEn ymmärrä.
PoistaHei! :) onko tuo otsikko ruotsia? Osaatko hyvin ruotsia? haluaisin itse oppia kieltä mutta en tiedä kannattaisiko minun yrittää jonnekin kursseille, vai pystyisikö esim netin kautta oppimaan? Hlauaisin nimittäin muuttaa sinne töihin yms. mutta haluaisin ensin oppia kielen sujuvasti :( Nyt osaan vain muutaman lauseen
VastaaPoistaSaksaa :) Mä en oikeastaan tiedä noista ohjatuista etäopiskeluista, kuinka hyvin toimivat. Itse opin kieliä parhaiten puhumalla, joten ihan omakohtaisella kokemuksella suosittelisin reaalimaailman kurssia. Jos lähipiiristä puuttuu ruotsinkielinen ystävä, hyviä keinoja oppia on lukemalla kirjoja ja blogeja, Hufvudstadsbladetia yms. ja katsomalla ruotsinkielisiä sarjoja ja elokuvia ilman tekstityksiä. Sama pätee kaikkien muidenkin kielien kanssa.
PoistaSuomalaisilla on yleensä se asenne vieraiden kielien puhumisessa, että jos ei osaa täydellisesti, ei uskalla edes yrittää. Väärinsanominen ja epäonnistuminen olis tosi noloa. Mä taas olen aina suin päin puhumassa, vaikken kaikkea osaisikaan selittää :D Rohkeasti vain yrittämään ja elekieli tarvittaessa käyttöön. Aina oon tullut ymmärretyksi :)
Kiitoksia paljo ohjeista laitoinkin noita bookmarkseihin :) ja löysin youtubesta pari ruotsalaista elokuvaa
Poistajoo itsellä juuri tuo ettei uskalla hädi tuskin englantiakaan puhua vaikka se on ainut kieli jossa olen hyvä! (siis tietysti suomen lisäksi)
kiitos valtavasti :)
Kiva jos oli apua! Kannattaa laittaa niihin ruotsalaisiin leffoihin myös ruotsinkieliset tekstitykset, auttaa hahmottamaan kieltä paremmin kun samalla lukee ja kuulee :)
PoistaVoisitko tehdä kuvapostauksen?
VastaaPoistaSellaisen, missä lukijat kommentoivat mulle asioita joita mun tulisi kuvata? En :D Oon todella huono kuvaamaan.
Poista