Mut haastettiin tästä blogipostauksesta pari viikkoa sitten liikkeellelähteneeseen puolen naaman meikkaushaasteeseen. Naked Truthin päivitettyyn versioon, jonka tavoitteena oli näyttää ihminen meikittä ja meikattuna, ja ylipäätään herättää ajatuksia siitä, kuinka paljon meikillä voi itseään muuttaa.
Teininä meikkasin niin paljon, että nykyään olen pitkälti kyllästynyt meikkaamiseen. Välillä voi vierähtää yli viikkokin meikittä. Mulle ei ole mikään ongelma mennä meikittä kouluun tai kauppaan, kavereitakin tapaan naama luonnontilassa. Isompi harmitus se tuntuu olevan muille, niin tutuille kuin tuntemattomillekin. Ikäänkuin ei-luonnonkaunis ihminen olisi jotenkin velvollinen meikkaamaan.
Haastaja toivoi toisesta puoliskosta "täyttä tällinkiä", mutta mä halusin tehdä suhteellisen arkisen version. Mä en edes koe meikkaavani arjessa paljoakaan. Silti ero kuvien vasemmalla ja oikealla puoliskolla on tajunnanräjäyttävä. Oikealla out of bed-minä, vasemmalla vähän yrittänyt-minä
Mun arkimeikki voi olla mitä vain pelkästä ripsiväristä korostus-varjostusmeikkipohjaan, huulikiillosta rajattuihin silmiin ja varjostettuihin luomivakoihin. Mulla on kestovärjätyt ripset ja kulmat, mutta ainakaan ripset eivät tuolla huijauksella paljoa anteeksi saa. Tähän puolikkaaseen käytin meikkivoidetta, valokynää, aurinkopuuteria, kulmakynää, ripsiväriä ja huulipunaa. Yllättävän monta tuotetta yksinkertaiseen lopputulokseen.
Tää on vähän tylysti sanottu, mutta oot kyl tosi huono meikkaaja. Meikillä ois aika helppo pelastaa tollasta muodotonta ja suoraansanottuna rumaa pallinaamaa, mut et yritä tarpeeks. Mut ihan hyvä jos oot sinut itses kanssa. Paremmaltakin voisit näyttää.
VastaaPoistaVarmasti voisin näyttää paremmalta, niinhän jokainen meistä. Kai sitä pitäisi mennä kysymään ammattilaismeikkaajalta vinkkejä siihen, miten onnistua paremmin. Kaikki meistä eivät synny sivellin kädessä, lisäksi mulla on olematon symmetriataju.
PoistaEn tahdo loukata, mutta miksi et värjää hiuksiasi tummaksi kun kulmakarvat sulla on kuitenkin tosi tummat eli oot luonnostasi tumma. Vaalea ei sovi sulle ollenkaan.
VastaaPoistaMulla on luonnostaan vaaleat hiukset ja vähän tummemmat kulmat, mutta tykkään tummien kulmien luomasta kontrastista, jonka takia värjään niitä entistä tummemmiksi. En halua luopua vaaleista hiuksistani.
PoistaOot kyl aika karseen näkönen millä meikilä tahansa.
VastaaPoistaNiin mä taidan olla :) Anna anteeksi.
PoistaHyi helvetti! En olis ehkä halunnut nähdä näitä lähikuvia!
VastaaPoistaHarmi, että jouduit ne näkemään :(
VastaaPoistaSinun ei todellakaan tarvitsisi edes meikata. Olet hyvin luonnonkaunis. Olen kateellinen noista silmistä ja tuosta ihosta!
VastaaPoistaÄlä ainakaan ihoa kadehdi - se on ajoittain todellinen murheenkryyni :D
PoistaMitä tää valitus ja nettikiusaaminen täällä oikein on? Sulla on isot silmät, pitkät ripset, kauniit kulmakarvat ja hyvä iho, siis ihan meikittömällä puolella näkee selvästi. En näe mitään "karseeta" tms eikä meikeissäkään ole vikaa mun mielestä. Joillakin ihmisillä nousee kyllä anonyymiys niin päähän, huhhuh.
VastaaPoistaAnonyymiyden turvin on helppo sanoa mieltään painavat asiat jota ei ääneen kehtaisi sanoa kuin ehkä parhaalle ystävälleen egonpönkitysmielessä :)
PoistaOotko ikinä ajatellut, että ottaisit selvää kuka/ketkä laittaa noita haukkumisviestejä ja veisit asiaa eteenpäin? Tulee paha mieli sun puolesta kun joudut tuollaista jatkuvasti lukemaan. Olet kaunis ja sinussa ei ole mitään vikaa. <3 Muista se.
VastaaPoistaOon jo tehnyt asian eteen sen verran mitä yksittäinen ihminen voi. Maailmassa on vaan tärkeämpiäkin asioita selvitettävänä.
PoistaMikä meikkivoide sulla on? Vaikuttaa hyvältä!
VastaaPoistaCliniquen Perfectly Real.
PoistaMitä ihmettä nää kommentit on? En ole aiemmin lukenut blogiasi, mutta päädyinpä nyt tähän postaukseen. Siis mitenniin olisit ruma? Ihan tavallisen näköinen nuori nainen. Kauniit silmät ja tosi hyvä iho. Ripsetkin luonnostaan pitkät (vaikka onkin kestoväri niin kuitenkin). En kovin suurta eroa huomaa meikittömän ja meikillisen puolen välillä enkä edes aluksi tajunnut, että ekassa kuvassa puolet meikkaamatta. Varjostuksilla voisi saada lisää elävyyttä silloin kun meikkaat, mutta enpä osaa sellaista itsekään. Nätti olet :)
VastaaPoistaMielipiteitä on monia, ei mulla ole julkisesti omalla naamalla bloggaavana oikeutta ottaa itseeni, jos jotakuta miellyttää toisennäköiset ihmiset kuin minä. Olkoonkin, että toisen negatiivisiin piirteisiin tarttuminen ei ole kauhean korrektia.
PoistaTää postaus on kyllä hyvä muistutus, kuinka itse näkee itsensä eri tavalla mitä muut. Moni kommentoineista kertoo ettei huomaa juurikaan eroa kasvonpuoliskoiden välillä, itse näen erot huomattavina :D
Eksyin blogiisi ja järkytyin edellisistä kommentoijista. Taitaa haukkujilla olla tosi heikko itsetunto tai muuten ongelmia itsensä kanssa. Tuskin muuten täällä haukkuisivat. Kaunis olet.
VastaaPoistaSyitä voi olla monia :D
PoistaHyi mitä kommentteja. Tuollainen luonnollinen ja simppeli meikki on just hyvä!
VastaaPoistaMäkin tykkään nykyisellään enemmän sellaisesta. Meikkiä on ollut aikoinaan niin monta kiloa naamassa.
PoistaMitä ihmettä??? Miksi täällä on näin karseita ja epäkohteliaita kommentteja? Miksi edes vastaat tuollaisiin Iida? Eivät minusta ansaitsisi vastauksia. Ihan tavallisen näköinen olet, varmasti monen mielestä perusnätti. Minkähänlaisia kaunottaria mahtavat nuo edelliset kommentoijat olla omasta mielestään..
VastaaPoistaMullaon ollut alusta asti pyrkimyksenä se, että vastaan jokaiseen julkaisukelpoiseen kommenttiin, niin positiiviseen kuin negatiiviseen. Jos joku näkee vaivaa löytäessään mun pieneen blogiin kirjoittaakseen mulle kommentin, on mun velvollisuus nähdä vaivaa ja vastata takaisin.
PoistaSun kannattaisi kyllä opetella paremmin varjostamaan. Saisit pallinaamaas vähän muotoa.
VastaaPoistaEn ole vielä löytänyt tarpeeksi hyvää varjostusväriä, joten käytän aurinkopuuteria. Mun aurinkopuuterisivellinkin on ihan luokattoman huono, joten pitäisi varmaan kaupoille lähteä :D
PoistaMullaki on luonnostaan tummat kulmat ja vaalea tukka, ja se näyttää mielestäni kivalta:) et ole ollenkaan ruma, älä kuuntele tuollasta:)
VastaaPoistaMäkin tykkään tummien kulmien tuomasta kontrastista. Joskus mulla on ollut vielä tummemmat kulmat, nykyiseen väriin oon paljon tyytyväisempi.
PoistaOon lukenu sun blogia jo tosi pitkään ja nyt uskaltaudun kommentoimaan! Tää on yks ihan lemppariblogi, koska kirjotat niin hyvin ja oot niin persoonallinen! En huomannu ensin mitään eroo noista kuvista et vaan toinen puoli olis meikattu ennen ku luin tekstin! :D Oot niin nätti ja ihana, keep going girl! <3
VastaaPoista-Annika
Kiitos että viitsit kommentoida :) Musta on aina tosi mukava kuulla, että anonyymeina on kivoja ja kannustaviakin ihmisiä, jotka ovat seuranneet jo jonkin aikaa mun blogia.
PoistaSuosittelisin sulle kosmetologikäyntiä. Mikrohionnalla saisi vähän huomaamattomammaksi noita epätasaisuuksia.
VastaaPoistaViime kosmetologikäynnistä on tosiaan aikaa. Mulla ei valitettavasti ole yli kuuteen vuoteen ollut asiansa osaavaa vakkarikosmetologia, useita pettymyksiä sen sijaan on käyty läpi. Pitäisi alkaa tonkimaan puskaradiota :D
PoistaMitä hemmetin epätasaisuuksia :O Tosi tasaisen, kuulaan, hehkuvan näköinen iho. Hitsi kun olisi itsellänikin. Ja en tosiaan minäkään huomannut puoliskoeroja :D
PoistaKyllä niitä valitettavasti löytyy :) Mutta mukava kuulla että näyttää hyvältä muiden silmissä, itse on aina itsensä suhteen kriittisin.
PoistaEn oo sun blogin lukija mut hoksasin tän kun joku vauvapalstalla oli laittanut linkin. Pakko kommentoida kun ihmetyttää...
VastaaPoistaSulla taitaa tosiaan olla riesanas jotain no-life kiusaajia täällä (ja av:lla). Koska mun mielestä näissä kuvissa tai sun naamassas ei oo mitään vikaa. Joo varmaan voisit meikata vielä paremminkin, mut et sä mikään ruma oo... :D On sulla ainakin kauniit silmät, mun mielestä! Ihan tavallisen näkönen nätti nuori nainen näytät olevan.
Ja inhoon sitä kun ihmiset nuolee toistensa perseitä näissä blogeissa, eli siitä ei oo kyse, mutta tämmönen rumaks haukkuminen on kyl ihan uskomattoman noloa ja säälittävää. Ei jotenkin mee mun jakeluun miksi normaali aikuinen ihminen jaksais sellasta harrastaa, ellei sit omassa mielenterveydessä oo jotain häikkää.
Luultavasti teen tässä sulle vaan hallaa kun kaikki kuitenkin luulee että oot ite kirjottanu tän kommentin! :D
T. Joku joka on vissiin hengannu vähän liikaa av:lla...
P.S. Av:lla on pyörinyt pidempikin ketju jossa jotkut uskaliaat laittoivat omasta meikittömästä naamastaan kuvan, ja heitä siellä moni kehui näteiksi ja kauniiksi. (Toki osa myös haukkui kuten tyyliin sopii.) Ei siellä mitään sen ihmeellisempiä kaunottaria ollut mun mielestä... Luulenpa että jos sulla ei olis tätä ihmisiä jostain syystä ärsyttävää blogia ja olisit ennestään tuntemattomana postannu kuvan itsestäs sinne, siellä olis porukka puolustanut suakin. ;) Ihmiset on vaan niin laumasieluja...
Vauvapalsta on aika lailla samanlainen musta aukko kuin mun blogini, jossa anonyymiteetin turvin voi kertoa tai kysyä mitä tahansa. Aiemmin välttelin kyseistä palstaa kuin ruttoa, mutta olen löytänyt itseni viime aikoina palstalta muutenkin selailemasta, en vain ilmiantamassa itseeni liittyviä keskusteluja :D
PoistaHyviä kuvia. Näytät meikittäkin kyllä hyvältä, ja kuitenkin aika samalta meikissäkin, ei ollenkaan paha! Itse kuulun niihin että pakkelia saa laittaa naamaan kunnolla ja tilanne ei silti tunnu parantuvan... Tosin kehtaan liikkua meikittäkin vallan mainiosti! (Sama se onkin kun kevyt meikki ei juuri tilannetta kummenna.)
VastaaPoistaMun mielestä meikin tehtävän ei tarvitse aina olla radikaali ulkonäön muuttaminen, vaan niiden hyvien puolien korostaminen.
PoistaHei! Onpas täällä ikävää kiusaamista. Näin poliisina suosittelen poistamaan blogin, jos kiusaaminen jatkuu. Ei kannata ehdointahdoin hankkia itselleen pahaa mieltä.
VastaaPoistaOnko toi joku teidän ammattikuntanne vakiovastaus? Vastuu vain bloggaajalla itsellään?
PoistaSun kulmakarvas on kyllä kamalat, tekisit niille jotakin!
VastaaPoistaOon yrittänyt :D Oon ite tosi onneton muotoilija, mutta ammattilaiset on toteuttaneet niin mielenkiintoisen näköisiä kulmakarvoja, että pidän mieluummin pinsetit omassa kädessäni.
Poistamiten ihmisillä on pokkaa laittaa näin hirveitä kommentteja tänne, tulee paha mieli puolestasi. nostan kuitenkin hattua, että jaksat jatkaa bloggaamista lukuisista ilkeistä kommenteista ja nettikeskusteluista huolimatta. hyvää syksynjatkoa :)
VastaaPoistaPakko vain jaksaa, itse olen tehnyt päätökseni pitää blogia omalla naamallani. Silloin riskinä on, että se naama ei kaikkia miellytä. Kiitos, mukavaa syksynjatkoa sinullekin :)
PoistaVoi että miten kamalia ihmiset osaa olla. "En tahdo loukata, mutta..." Melko ristiriitaista mun mielestä. Ihan pari päivää sitten löysin sun blogin jonkun keskustelupalstan kautta, selailin vähän läpi ja ihmettelen suuresti miten jaksat näitä kaikkia negatiivisia kommentteja. Mä oisin luovuttanut aikoja sitten. Ihan kamalaa miten ilkeitä ihmiset voi olla täysin tuntematonta kohtaan ja laukoo ihan mitä tahansa ilman minkäänlaista ajatusta siitä, miltä se kommentti saattaa toisesta tuntua. Näistä oikeen huokuu se asenne, että toista halutaan loukata ja mielellään tosi pahasti.
VastaaPoistaTäytyy kauneusalanammattilaisena sanoa, että mun mielestä meikkaat ihan pätevästi tollasen perus arkimeikin. Ja mulle on nyt ihan se ja sama tuleeko joku tähän lätisemään, että taidat olla aika paska ammattilainen.
Oot oikein kaunis ja sulla on kauniit isot silmät. Et tosiaan edes tarvitse meikkiä. Ja tosi tosi usein blondeilla on tummat kulmat. Mulla on itselläni ihan platinanvaalea tukka ja värjään kulmat ihan tummanharmaiksi. Saan niistä tosi paljon kehuja ja tiedän alan ammattilaisena itsekin, että näin näyttää paljon paremmalta, kuin esim se että ois vaalea tukka ja ihan vaaleat kulmat. Kulmat kuitenkin luo kehyksen ja ilmeen kasvoille, joten ne voi oikein hyvin olla tummat. Älä välitä näistä kaikista ilkeistä kommenteista joita saat. Oot just hyvä tollasena.
Noi "ei millään pahalla" ja "en tahdo loukata" kumppaneineen on vähän sellaisia taikasanoja, jotka oikeuttaa sanoa mitä tahansa mitä mieleen juolahtaa. Ei pahalla mut tahallaan...
PoistaTolla mäkin perustelen itelleni tummien kulmien tarpeen - jollakin mun pitää kehystää kasvot. Varsinkaan kun mulla ei ole enää otsatukkaa, näyttäisin blondeilla kulmilla tosi rajattomalta ja iso-otsaiselta.
Kyllä mäkin suosittelisin niitä tummia hiuksia.
VastaaPoistaSuositella saa, mutta mä en halua tummia hiuksia.
PoistaKaunis! Meikittä sekä meikillä siis :)
VastaaPoistaKiitos :)
Poistasä olet ruma. sä jaat mielipiteitä yleisesti ja todella törkeitäkin, eikö mekin saada? ainii mut hei intä tähänki jotai et en oo... :D
PoistaTietenkin te saatte - muuten mä jättäisin teidän mielipiteenne julkaisematta :)
PoistaSun kannattaisi antaa ammattilaisen tehdä sulle kulmakarvat.
VastaaPoistaSaisi tehdä, jos löydän vain tarpeeksi luotettavan ammattilaisen :D Vaikka taitoja ei saisi arvostella sen perusteella mitä kyseisen ammattilaisen kasvoissa näkee, en enää uskalla mennä ohuiden viivakulmaisten kosmetologien käsittelyyn, mä kun en sellaisia itselleni halua.
PoistaKatsoin ekaa kuvaa ihmeissään hetken ja mietin mikä siinä on outoa, ennen kun tajusin lukea otsikon uudestaan ja sain ahaa elämyksen :D
VastaaPoistaHyvältä näyttää meikillä tai ilman! :)
Kulmien vaalennus on tämän päivän trendi, mikset sinäkin tekisi niin? mm. Cara Delevigne tehnyt niin.
VastaaPoistaCarallahan kyse on vain yhden näytöksen ilmeestä. Mä en halua lähteä kaikkiin muoti-ilmiöihin mukaan, koska tummemmat kulmat miellyttävät omaa silmääni enemmän.
PoistaSä olet ruma, deal with it. Ei se kenenkään puolusteluilla muuksi muutu.
VastaaPoistaNiin se taitaa olla. Onneksi mä diilaan asian kanssa erittäin hyvin.
PoistaEt taida "diilata", kyllä sinusta huomaa että ulkonäköäsi haukkuvat kommentit satuttavat sinua.
PoistaTietenkin se loukkaa huomata, että mun blogissa on yli kymmenen yksilöityä kävijää, jotka pitävät mua rumana otuksena. Mulle itselleni kun ei tulisi mieleenkään stalkata jonkun mun silmissäni ruman blogia ja vielä toitottaa mielipiteeni sinne. Mutta mä pystyn kyllä hyväksymään sen, että mun piirteeni eivät vaan voi miellyttää kaikkia. Niin jokaisen ihmisen tulisi hyväksyä.
PoistaNoilla kommentoijilla/kommentoijalla on pakko olla häikkää päässä kun jaksaa päivästä toiseen pistää monia kommentteja. Kertoo siitä ettei taida olla vapaa-ajalla muuta tekemistä ku keskittyä suhun, aika surullista :D ps. Hyvä kuva, piti ihan kattoo et kumpi puoli on meikattu ja kumpi ei :) kivaa syksyä sulle!
VastaaPoistaHauskaa syksyä sinullekin (:
PoistaOot niin kaunis meikittä ja meikin kanssa!! Siis yleensäkin miltei aina olen sitä mieltä että ihmiset ovat kauneimmillaan kevyen meikin kanssa (esim. kevyesti meikkivoidetta ja sit sopivasti ripsiväriä, sit jos haluaa enemmän meikata niin eyeliner) ja joskus esim. huulipuna, mutta siis tää meikkivoide+ripsari on itsellä yleensä käytössä silloin kun jaksan meikata, Olet luonnollisesti kaunis!! :) sulla on ihanat poskipäät ja erittäin ihanat isot silmät, omat silmäni saisivat olla isommat ja ihailenkin naisia joilla söpöt suuret tuikkivat silmät :) mun pitää aina meikata omat silmät näkyviin. Ja sulla on niin upee iho!!!!! miten saat pidettyä finnit yms pois? itsellä niit tulee aina silloin tällöin ja sit puristelen pois ja naama täynnä koloja ja arpia :D :D :(
VastaaPoistaMulla ei todellakaan ole mikään hyvä iho :D Siihen iskee aika ajoin epämääräisiä pieniä näppyjä naamaan, siksi mä meikkasinkin oikean puoliskoni eli kuvien vasemman. Se oli paljon armottomamman näköinen. Mulle iskee aina sykleissä kaikki näppylät ja muut möröt, välillä iho on viikkotolkulla siisti ja elinvoimaisen näköinen, kunnes yhtäkkiä se päättää räjähtää. Todellinen ongelmatapaus :D
Poistaja ku mä en nää mitään kummallakaan puolella :D :D näyttää niin tasaselta niin väriltään kun pinnasta, jos musta ottaa kuvan niin huomio kiiinnittyy naaman epätaiasuuksiin ;D
Poistatiiätkö muuten pystyykö iho naamassa korjautumaan jos on huonokuntoinen iho niinku mulla :O suurimmaksi osaksi varmaan siks huonokuntonen ku rappaan sitä huomaamattani. vissii pikkuarvet ja tommoset jää mutta pystyykö sille naamalle sit mitä tekeen et se pysyis kunnossa, pitääkö siihen laittaa jotain kasvovoidetta :O
Uusiutuuhan se iho läpi koko elämän. Ja happokuorinnat ja mikrohionnat auttaa niihin arpiinkin :)
PoistaNÄILLÄ SUN KIUSAAJILLA ON JOKU VITUN PAKKOMIELLE SUHUN! Ooooooooh eteläpääätyyyyyyyyyy ;) mur. Ps kiva blogi :>
VastaaPoistaSiltä se uhkaavasti vaikuttaa :D
PoistaLuulempa että nämä pään aukojat ovat säälittävä pieni porukka ja muodostavat yhtä typerän pienen kuppikunnan myös in real life. Tämä lyttääminen on yksi niiden köyhän elämän kohokohtia :D
VastaaPoistaSulla on tosi hyvät värit ja upeat ripset, en muuttaisi mitään, meikkaatkin tosi nätisti ja ihanaa kun kulmat ei ole viivoiksi nypityt. Itse olen aivan väritön valkonaama ilman meikkiä ja melko väritön valkonaama meikin kanssakin ;)
Älä vaan ala ikinä itse uskoa noiden muutamien haukkujien sanoihin <3
Tollaseen johtopäätökseen mäkin olen tullut, täytyy olla valitettavan onneton elämä tuhlataakseen energiaansa jatkuvaan vikojen metsästykseen todennäköisesti tuntemattomasta kanssaihmisistä. Onneksi ei ole mun häpeäni :)
PoistaHei! Eksyin tänään blogiisi ja järkytyin nuiden kiusaajiesi kommenteista. Mielestäni vaikutat fiksulta ja reippaalta tytöltä, lisäksi olet erittäin kaunis :) jatka samaan malliin, blogisi on ihanan maanläheinen ja aito!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaNäytät siltä,miltä tytöt näyttää yleensä 13-15 vuotiaana. Ei osaa meikata,kulmat ku jotkut iilimadot ja hiukset kusenkeltaiset? Sä oot oikeesti ruma :D
VastaaPoistaVäitätkö tosissasi 13-15-vuotiaita tyttöjä rumiksi? Mikäli virtsasi on mun hiusten väristä, suosittelen vakavasti lääkärissä käyntiä.
Poista