Jep, minä tosissaan muutan. Kaikki ovat varmaan yllättyneitä kun kerron, että Helsinkiin. Onhan tää ollut vuosikaudet siellä joskus-suunnitelmalistalla, mutta kun ryhdyin toimeen, kaikki sujui yllättävän nopeasti. Vaikka mä heittäydyin todella nirsoksi vaatimuksineni. Vähintään 40-neliöinen kaksio, kantakaupungista, ei 40-80-lukujen talo, julkiselle liikenteelle matkaa korkeintaan 200 metriä, julkisen liikenteen vuoroväli vähintään 10 minuuttia, ja etäisyys keskustasta sellainen, että mä osaisin ryömimiskunnossakin tulla kotiin. Vaatimuksista huolimatta mun ja Mymmelin kodinetsinnässä meni alle viikko.
Koko ajan takaraivossa jäkättää vain ilkeä ääni, joka kysyy miksi en ole muuttanut aiemmin? Lahdella ei ole aikoihin ollut mulle käytännössä mitään annettavaa. Valtaosa ihmisistä, joita pidin ystävinä, on kääntänyt minulle selkänsä. Tuntemattomatkin ihmiset osaavat olla poikkeuksellisen ilkeitä. Elämäni valo on Helsingissä. Rauhallisesta kotitalostani on tullut viimeisen puolen vuoden aikana joku yleinen bilemesta. Jossain munkin sietokyvyllä menee rajat. Mä en halua asua pahoinvointikaupungissa, ja ratkaisu löytyy helpoimman kaavan kautta: lähden itse pois. Ruoho on vihreämpää etelässä ihan kaiken järjenkin mukaan.
Jotain hyvääkin Lahteen jää. Kuten lähisukulaiset, paras ystävä ja Ylämummo. Niiden luo on aina välillä varmasti mukava palata. Jos tulee "koti"-ikävä, takaisin pääsee kohtuullisen nopeasti. Keskimäärin tunti ja kymmenen minuuttia lähijunalla.
Kuka hullu uskaltaa vuokrata sulle asunnon? Kun sun nimes googlettaa, selviää yhtä jos toista vähemmän imartelevaa...
VastaaPoistaMuitakin mahdollisuuksia on kuin vuokra-asuminen :)
PoistaMuutitko töölöön tai munkkaan? :)
VastaaPoistaAinakaan toistaiseksi en aio paljastaa tarkemmin sijaintia. Määrite "kantakaupunki" riittäköön :)
PoistaOli iha sika kiva ilta! Millään meinannu kehtaa lähtee kotio eile ku oli pitkästä aikaa kunnolla aikaa olla sinu kaa. Ikävä tulee, oot ihana! -johanna
VastaaPoistaNiin sinäkin :) <3 Tervetuloa kylään vaikka samantien!
PoistaOon tutustunu sun blogiin vauva.fi kautta ja ihmettelen suuresti vihaajiasi.. En erityisemmin pidä blogistasi, johtuen siitä että olen vamhempi ja eri elämäntilanteessa. Mutta mielestäni ihan normaali blogi, josta en edes löytänyt mitään provosoivaa. Normaali nuori olet yms. Mikä ihmisiä vaivaa, kun syyllistyvät tuollaiseen massa kiusaamiseen. Taitavat he olla jotain keskenkasvuisia ja ne joilla on "päässä vikaa".! Tsemppiä ja älä välitä haukkujista!
VastaaPoistaMä puolestani ymmärrän provosoitumisen oikein hyvin. Mun kirjoitustyyliin kuuluu kärjistäminen, ja provosoitumiselle herkät tykkäävät takertua tekstiin. Itse kun en provosoidu herkästi henkilökohtaisuuksista, annan myös haukkujen mennä suoraan tyhjän tunnelin läpi yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos.
PoistaSiis mitä vittua nyt taas? Luulin, että oot jokin tasokas bloggaaja, kun Av:lla on ajoittain aloituksia susta.
VastaaPoistaTulin tsekkaa blogin: tylsiä kuvia, tylsiä juttuja, ruma vaatetyyli ja sinä varsinkin itse olet ruma kuin korppikotkan perse. Ja läski. Kuole pois, pliis.
Kauniisti sanottu. Mukavaa loppupäivää sinullekin!
PoistaP.s. Korppikotkien perseet ovat usein aika tummia. Taidat sekoittaa minut johonkin harvinaisempaan lajiin.
Toivottavasti oot onnellinen Helsingissä :)
VastaaPoistaTähän mennessä ei ole koskaan ollut mitään valittamista.
PoistaOnnea tulevaan kotiin!:)
VastaaPoistaKiitos :) Sitä tarvitaan!
PoistaKävin kommentoimassa edellisen kerran vuosi sitten ja käyn kyllä edelleen silloin tällöin lukemassa postauksiasi, vaikka siitä ei jääkään kirjallista todistetta. Postaukset ovat jotenkin ihanan raikkaita tunkkaisessa blogimaailmassa, jossa suurin osa blogeista ei kyllä erotu toisistaan mitenkään.
VastaaPoistaTää postaus sai taas kommentoimaan. Olen varma, että tulet viihtymään uudessa kotikaupungissasi mutta siitä huolimatta toivon sulle kaikkea hyvää jatkoon. Pidän peukkuja pystyssä, vaikka en sua ees tunne. Oot kumminkin sisukas tyyppi, ja sellaisista oon aina tykännyt.
-K.
Kiva kuulla että olet pysynyt täällä taustalla! Helsinkiläistyminen on sujunut mallikkaasti, ja ainakin tekemistä on suunnitteilla niin paljon, että kyllästyminen ja turhautuminen tuskin tulee vähään aikaan vastaan. Arki saattaa sitten olla toinen asia :D
PoistaEtpä säkään varmaan mikään miellyttävä naapuri ole. Et turhaan dissaat naapureitas täällä!
VastaaPoistaRiippuu millaista naapuria kukakin pitää miellyttävänä :D Aika poissaoleva ja hiljainen mä olen ollut.
PoistaEn tunne sua lainkaan, mutta toivon sulle kaikkea hyvää tulevaisuuteen :) kukaan ei ansaitse sellasta pskaa mitä oot täällä blogissa ja ilmeisesti irl saanut osaksesi
VastaaPoistaKiitos paljon :) Ihana saada näinkin positiivisia kommentteja!
PoistaNiin aina vain jonkun rooli on saada halveksuntaa ja huonoa kohtelua osakseen, vaikkei kukaan sellaista ansaitsisikaan. Onni että "uhri" on ollut juuri minä, mulla ei ole tapana antaa vastoinkäymisten ja etenkään muiden mielipiteiden pilata elämääni. Kaikesta pääsee yli jos tahtoo päästä, ja ne vaikeammat ajat onneksi jo takana päin.