Aamu venyi kahteen kolmeen. Ostin perjantaina uuden (liian mukavan!) sängyn, ja tänään oli viikon ensimmäinen vapaapäivä. Miksi turhaan nousemaan? Sytytin kynttilät ja pistin helmikuun ensimmäisen elokuvan pyörimään. Vuorossa Kesäleski, musta tuntuu etten enää nykyään juuri muita katso kuin 50-luvun elokuvia. Tai 40-luvun. Tai jos oikein radikaaliksi heittäydyn, myös 60-luvun.
Mulla on muutto täysin kesken. Pari senkkiä, vaatehuone ja vitriini odottavat vielä löytymistään, tulemistaan tai valmistumistaan. Mikä järki mun olisi etsiä väliaikaispaikkoja tavaroille, joiden tulevat paikat kuitenkin tiedän? Elän laatikkohelvetissä. Ikkunat pitäisi pestä myös ulkoapäin, mutta koska en vielä tiedä millä ihmeellä saan puhdistettua ulospäin aukeavat ikkunat, toivon vain rankkasadetta ja länsituulta.
Ikkunoiden pesun sijaan menin liimaamaan sisustustarraa kylppäriin. Sisustustarraa? Sisustustarra sisustustarroja sun muita syvällisiä seinätekstejä syvästi vihaavalla ihmisellä? Puolustuksekseni sanon, että mun sisustustarrassa on värejä, oksia ja lintuja, ja se näyttää mun mielestäni tosi kivalta, vaikka se onkin Ikeasta. Äiti meinasi pyörtyä kun näytin sitä sille. Tädilleni en aio sitä näyttääkään.
Kello lähenteli kuutta, ja aloin kuulla tuttua, lempeää sateenropinaa. Palasin takaisin sänkyyn kirja seuranani. Jokereiden pelin ohella loppuillan ohjelmana Maksim Gorkin Vakooja.
Sisustustarra???! :0 tätä en usko ennen kuin nään!
VastaaPoista-johanna
Tuu kattomaan :)
PoistaHei haloo, miksi jätät täysin asiallisia kommentteja julkaisematta?
VastaaPoistaMeillä on varmaan eri käsitys mikä on asiallista ja mikä ei. Mun pitäisi tehdä joku FAQ-osio minkälaisia kommentteja en julkaise. Mä en julkaise esimerkiksi kommentteja, missä
Poista- loukataan jotakuta muuta
- levitellään valheellista tietoa
- haukutaan mua niin asiattomasti että sitä ei voida edes laskea kritiikiksi
- esitetään omia oletuksia faktoina, vaikka ne eivät pitäisi paikkansa
- kysellään yksityiskohtaisesti töistä tai opinnoista, sisältäen arvailuja paikasta
- kommentoidaan mun perheenjäseniä
Tuossapa ne yleisimmät syyt miksi "asiallinen" kommenttisi ei pääse läpi.
Vieläkö jatketaan:D keskustelua av:lla? Ei muuta, kun hyvää jatkoa vaan!
VastaaPoistaIlmeisesti joo kun on kävijämäärissä sellainen piikki. En ehtinyt lukemaan ennen kuin ketjut ovat kadonneet, joten aika raffia settiä siellä vissiin julkistettiin. Hyvää jatkoa sinullekin :)
Poista