Mulla ja Väinöllä oli olo tuolla kuin festareilla, joilla ei ole mitään nähtävää. Mikään ei oikein napannut, me ollaan vain väärän genren ihmisiä tuonne. Kirsikkapuut jäivät armottomaan sivurooliin tungosta väistellessä. Kauniitahan ne ovat, mutta ihmismassa vetää huomion kukkapaljoudesta ja herkkyydestä. Vähemmän maanis-depressiivinen sää ja piknikeväät todennäköisesti olisivat saaneet meidät viihtymään paremmin.
Alun perin meillä oli suunnitelmana syödä paikan päällä japanilaisen keittiön antimia, mutta kaikki oli joko loppu, tai jonot olivat pituudeltaan Kiinan muurin luokkaa. Miitattiin nopeasti Väinön kavereita, maalautettiin Mymmelin nimi ja käytiin katsomassa lähistöllä sijaitseva, paljon väljempi ja luonnonläheinen japanilaistyylinen puutarha (jossa myös on niitä kirsikkapuita!) Koko tapahtuma nähty reilussa tunnissa. Puistoon palataan varmasti ensi keväänä - mutta ei enää Hanami-juhlan aikaan.
Hienoja kuvia:)
VastaaPoistaKiitos (: Läpikuultavia kirsikankukkia on kiva kuvata.
Poista