Yleensä mä haistatan piut paut kaikelle keskustelupalstajauhannalle, mutta koska aiheena oli nimenomaan mun tissit, (joista monella on hyvin vääristynyt mielikuva!) en voinut olla sotkematta lusikkaani soppaan. Lisäksi musta on hauskaa olla armottoman myöhässä ajankohtaisaiheista. Jonkun Maisa Torpan lanseeraama tissigate on niin huhtikuuta.
En pukeudu burkhaan tai pelkkiin poolopaitoihin, saati karta tietynmallisia kaula-aukkoja estääkseni pienenkään syntisen rinnanosan näkymisen. Mä ostan paitani ihan niistä samoista zaroista ja henkkamaukoista mistä ikäluokkani valtaosa, en mistään isotissisten rättikaupoista. Sanomattakin selvää, että samat vaatteet istuvat minun päälleni eri tavalla kuin nollakoon mallivartalolle.
Joskus olin innolla menossa veitsen alle pienentämään niitä, kävin konsultaatiossakin. Enää en tiedä olisiko se mun juttu. Mielestäni nykyinen kauneusleikkauskeskeinen maailma on jopa pikkaisen huolestuttava. Varsinkin ulkopuolisten kannustava, mutta samalla niin vaativa asenne. "-Onneksi sä pääset helposti leikkauksella sun ongelmasta eroon, ja saat kauniin rintavarustuksen!" Pitäisikö minun kokea isot rintani rumiksi ja ongelmallisiksi? Olenko jotenkin viallinen siksi, että minulla on vähän enemmän etumuksessa?
Sitten mua tuijotetaan silmät lautasen kokoisena, kun tulee ilmi, että tiedän, mikä on Burkina Fason pääkaupunki. Tai se, että mun musiikkimaku ei vastaa kaupallista valtavirtaa, näin vain esimerkkinä. Jotkut ovat tulleet jälkikäteen sanomaan, etteivät ole halunneet aiemmin tutustua, koska näytän niin tyhjäpäiseltä, suoraan Seiskan keskiaukeamalta repäistyltä. Mutta kuinka ollakaan, mä saatan olla ihan kiva. Niistä isoista tisseistä huolimatta.
Kuvat: Busty Girl Comics
No voisit laittaa tissikuvia jakoon kun sulla on mitä esitellä.
VastaaPoistaJokainen kuva missä mua näkyy kaulasta alaspäin on tissikuva.
PoistaPääasia lienee että ne tissit ovat terveet. Suurin osa aikuisista naisista alkaa pohtimaan tissiensä terveyttä viimeistään silloin kun joku ystävä tai sukulainen sairastuu rintasyöpään.
VastaaPoistaUlkonäköön perustuvat stereotypiat ovat kyllästyttäviä ja ne pitääkin murtaa. Parempi on tulla huomioiduksi ja muistetuksi persoonana kuin tissiparina ;)
Kaupallisten syiden vuoksi Suomen kokoisessa maassa ei nähdä ikinä valmisvaatteita jotka olisi suunniteltu rintaville naisille. Toivottavasti joku ottaa asiasta kopin koska kysyntää voisi olla laajemminkin milteinpä koko maapallollamme.
Onhan isorintaisillekin vaatekauppoja olemassa, esimerkiksi kotimainen Lumingerie, tosin mun jokainen ostos sieltä on ollut huti. Valtaosa rintaville tehdyistä vaatteista on vain niin tylsiä. Jonkun suunnittelijan spesiaalimallisto olisikin toivottu juttu, ostaisin varmasti mikäli mitään miellyttävää löytyisi, hinnasta viis. Enpä vaan paljoa yllättyisi, jos siitä nousisi joku syrjintäkohu, ruikutetaanhan ketjuliikkeiden XL-mallistoistakin aika ajoin.
PoistaKiitos sarjislinkkivinkistä! :) t. F-kuppi
VastaaPoistaHarmi vain, ettei enää päivity :/
Poistaööö ensin inhoat rintojas mutta et suostu parantamaan niitä? miksi valitat?
VastaaPoistaSiksi, koska niin moni ihminen olettaa minun riemusta kiljuen laskevan päiviä rintaleikkaukseen. Vähän sama, jos monet odottaisivat, toivoisivat ja jopa vaatisivat minua leikkaamaan siilitukan ja lävistämään molemmat kulmani - en varmana tee jos muut niin tahtovat.
PoistaTerveyshaitta näistä ei kuitenkaan ole niin suuri, että viitsisin pelkän ulkonäön takia niitä parannella. Ja parantuisiko tulos edes lopulta?
Oot tooooodella myöhässä, kaikki muut on postannneet aiheesta varmaan puol vuotta sit.
VastaaPoistaVähintään pari kuukautta. Tiedän kyllä, johan siitä postauksen alussa mainitsinkin. Mulle itselleni tää tuli ajankohtaiseksi vasta nyt tuon suuren palstahyökkäyksen takia.
PoistaPakko kysyä, mitä mieltä poikaystäväsi on tisseistäsi?
VastaaPoistaEi mitään mieltä. Sille olisi yhtä sama vaikkei mulla olisi rintoja ollenkaan, asia ei merkitse hänelle yhtään mitään.
PoistaJos et pidä rinnoistasi niin miksi vitussa omistit niille kokonaisen postauksen?
VastaaPoistaKorjatakseni niitä ennakkoluuloja. Musta on kiva taistella tuulimyllyjä vastaan.
PoistaAv:lla touhu on välillä vähän kummallista, älä välitä! Kauniit on tissit ja kaunis on niiden kantaja!
VastaaPoistaSe on huomattu kyllä :D Kiitos!
PoistaKUOLISIN jos mulla olis samanlaiset rinnat mitä sulla! Ne on aivan järkyttävän kuvottavat.
VastaaPoistaOnneksi sulla ei ole. Olet elossa, et kuollut
PoistaMulle tulee niin paha mieli sun puolesta, kun luin tuota keskustelua susta. En sua tunne ja tää on ehkä toka kerta, kun sun blogiisi eksyn. Vaikutat tosi symppikseltä ja hyvin vahvalta ihmiseltä <3 Jatka samaan malliin!
VastaaPoistaSe keskustelu oli kyllä poikkeuksellisen hirveä jopa mun mielestä - ja mä olen sentään lukenut itsestäni yhtä sun toista. Siinä vaan mennään yli kun toivotaan tuntemattomalle ihmiselle syöpää jotta oppisi jotain elämästä - koskaan ei voi tietää kuinka lähelle toiveellaan osuu.
PoistaHyvä postaus. Itsekin isotissisenä kohtaan ties minkälaisia mielipiteitä ja kommentteja. Kaikki rinnat ovat kauniita ja muiden (ihan oikeasti monet haukkujat ovat vain kateellisia/eivät jostain syystä ole tyytyväisiä itseensä) mielipiteistä ei kannata välittää. :) Siinä että sinulla on isot rinnat ja ne näkyvät ei ole mitään hävettävää/pahaa.
VastaaPoistaTsemppiä! :)
ouagadougou ;)
VastaaPoistaSepä se!
PoistaIhan kamalia kommentteja täällä! Tulin itsekin AV:n kautta, postaus oli linkattu sinne. Onko sulla joku hullua vainoaja vai miksiköhän saat niin paljon paskaa niskaan... (retorinen kysymys). Tämäkin postaus oli ihan järkevä, joten en näe syytä ylettömälle haukkumiselle. Oppisivatpa nuo haukkujasi vähään käytöstapoja tai menisivät netissä mesoamisen sijaan poimimaan vaikka roskia tienpientareilta, niin olisi heistäkin jotain hyötyä.
VastaaPoistaValitettavasti kaikki musta pahaa puhuvat eivät ole mitään katkeria vanhoja tuttuja, vaan yhä useampi ilkeä ihminen on täysin vieraalta maaperältä. Tää on vähän tällainen kasvava kierre, moni näkee että mä olen kohde jota on yleisesti hyväksyvää loukata, muhun voi helposti kanavoida oman pahan olon. Eri asia jos mä olisin jokin parodiahahmo tai rooli, mutta moni unohtaa, että mä olen yhtä lailla elävä, tunteva ihminen. Lihaa ja verta, enkä mikään bittiluomus.
PoistaMä haluaisin tietää, mikä on se kuppikokoraja minkä jälkeen täytyy alkaa rajata kaikki kuvat pelkkiin kasvoihin. Ei sillä että se mun pienitissiseen elämään vaikuttaisi, mutta kun joitain (yleensä anonyymejä) tuntuu häiritsevän ihan vaatteilla peitetyt isommat rinnat kuvissa.. voi hyvää päivää. :D
VastaaPoistaJa vaikuttaako asiaan kuppikoko suhteessa vartalon mittoihin? Sirolla ihmisellä D-kuppikin on ihan liikaa! Ehkä jonkun ylemmän tahon pitäisi päättää standardikuppikoot mihin kaikkien bloggaajien on mahduttava. Vaikka sitten sitomalla tai photoshoppaamalla ne rinnat, sakon uhalla :D
PoistaHyvä postaus!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaMiksi sun ig on yksityinen?
VastaaPoistaSiellä eskaloitui meininki aika nopeasti. Jos lapset ja lapsenmieliset eivät osaa käyttäytyä, pitää pistää leikkipaikka kiinni.
Poistakiiitos ja aamen! t: kohtalotoveri
VastaaPoistaIso TYKKÄÄN-nappi tähän!
VastaaPoista