Liian isot kakkupalat ovat ihan mun juttu. Teoriatasolla kun olen omasta mielestäni ihan kamalan hyvä about kaikessa. Käytäntö on sitten ihan eri juttu. Tällä kertaa haukkasin ihan liian suuren palan hennakakkua.
Eihän hennatatuoinnin tekeminen voi mitenkään olla vaikeaa. Ei tarvitse kuin pursottaa ruskeaa mönjää pitkin kättä ja odottaa. Tilasin itselleni palkinnoksi hennatatuoimisen aloituspakkauksen. Kun postista tuli tällainen jauhekirje (joskin ihastuttavan kissamainen), olisi fiksuin jo luovuttanut:
Mä en ole fiksu enkä varsinkaan luovuttajatyyppiä, joten ensimmäisenä vapaapäivänä hennatahnan tekoon. Ohjeet olisi ainakin kannattanut lukea etukäteen, tahnan kun tulee antaa tekeytyä päivän tai pari. Niinpä itse sotkeminen tapahtui vasta kolmantena vapaapäivänä. Onneksi aikaa on.
Piirsin huultenrajauskynällä jonkunnäköisen suunnitelman käteen, joka eli aika reippaasti itse taiteilun aikana. Ja olisinpa ollut kaukaa viisas ja valinnut suoraviivaisemman kuvan. Mun kädet tärisevät aina kuin hardcorenikotinistilla, kahvilassakaan en saa kannettua kahvitarjotinta läikyttämättä kahvia. Itkuhan siinä meinasi päästä kun viivat ja pisteet eivät taipuneetkaan just niinku mä haluan.
Pari-viis beetasalpaajaa naamariin ja rauhallista hengitystä. Ei sen tarvitse olla niin priimaa. Se saattaa olla ehkä ihan hyvännäköinenkin, kun tahna poistetaan. Söhrin suunnitelman loppuun ja tylsistyin odotellessani tahnan kuivumista. Ai että kun noi luonnokset kuultavat kivasti tuolta tahnan alta. Käsi näytti aikasta epämääräiseltä. Mulla ei myöskään ole minkään valtakunnan symmetriatajua, ja
unohdin lehtiruodit ja pistejonot mandalan vasemmalta puolelta. En edes huomannut asiaa, ennen kuin joku kommentoi instassa että
on muuten aika paska tekele. Niin on, kiitos palautteestasi!
Seuraavana päivänä rapsuttelin tahnan irti, ja ihailin lopputulosta. Parhaiten väri oli tarttunut sormiin, huonoiten ranteeseen. Ranteessa kun väriä oli muutenkin tosi ohuita viivoja. No, ehkä se vielä tummuu päivän tai parin kuluessa. Aina sanavalmis Väinökään ei uskaltanut antaa mitään kommenttia tuosta. Ehkä se tosissaan on niin kamala. Täplien olisi pitänyt olla pyöreämpiä, viivojen yhtenäisempiä ja muotojen symmetrisimpiä. No, itselleni se kelpaa. Kun ei koko nainenkaan ole niin justiinsa, ei väliaikaisten ihokoristeidenkaan tarvitse olla.
Mä ajattelin että hennatatuoiminen olisi joku neulomisen tai mandaloiden piirtelyn kaltainen rentouttava harrastus, mutta tärisevät kädet ja aaltoilevat viivat vetivät hetkessä stressitason punaiselle. Tämä harrastus taitaa jäädä kertakokeiluksi. Jatkossa hankkinen hennani ihan asian osaavilta artisteilta.
Ai kauhee :D Jo säikähdin että olisit maksanut jotain tosta! Mutta on se ihan ok jos olet tehnyt itse...
VastaaPoistaKyllä mä siitä jouduin maksamaankin, hennapaketti kun maksoi jotain pari kymppiä. Onko toi muka oikeasti niin kamala? :D
PoistaUsko pois, on se.
PoistaOkei :(
PoistaSiis... Eihän toi ole oikea? Eihän? Meno ihan vitun valkoroska.
VastaaPoistaTiedäkkö, mun poikaystävä kommentoi myös että jos mua ei tuntisi mua paremmin, saisi vahvat thug life-elämämkouluvibat :DD Mutta on se ihan oikea hennatatuointi.
PoistaSusta saa kyllä elämänkoulu vaikutelman vaikka tuntisikin. Luuserileima ikuisesti otsassas since 92
PoistaKiitos ideasta! Seuraavaksi siis otsatatuoinnin hankintaan!
PoistaMun mielestä ihan kiva ekaksi tekeleeksi :) En osaisi itse edes noinkaan hyvin.. kauanko tuommoisen pitäis kestää iholla?
VastaaPoistaPari viikkoa, tosin mä en usko että kestää niinkään pitkään. Mulla on nopeasti uusiutuva iho, haittoineen ja hyötyineen.
PoistaSiis eikö hennatatuointi lähde aika nopeasti pois? Mulla on joskus ollut pari-kolme päivää ihan oranssit kädet hennahiusväristä :D Hieno, muistuttaa niitä tarroilla tehtäviä tatskoja mitä joillain on nyt ollut :) Kauanko toi pysyy?
VastaaPoistaLähtee, parisssa viikossa suunnilleen. Toi kyllä värjää pirullisen nopeesti, mullakin on oikea kämmen ihan läikikäs, vaikka pesin sen välittömästi sotkemisen eikun taiteilun jälkeen :D
PoistaIdiootin tunnistaa kämmentatuoinnista.
VastaaPoistaOnko kämmenselkätatuoitu vain semi-idiootti?
PoistaEt sitten osaa ympyrää tai edes suoraa viivaa piirtää?
VastaaPoistaNo en :D Ihan tajuttoman vaikeeta, en ymmärrä miten olen lapsena päässyt neuvolatesteistä läpi. Siellä oli muistaakseni jotain muotojen piirtelyitä ja leikkaamisia.
PoistaTodelliset hennataiteilijat nauravat tälle säälittävälle räpellykselle.
VastaaPoista:D Varmasti, mutta se on ihan sallittua.
PoistaSiis onhan toi hieno ensikertalaisen tekemäksi! Ei kukaan nyt ekalla kerralla osaa mitää tehä täydellisesti, mut harjotus tekee mestarin jos vaan jaksaa harjotella!
VastaaPoistaEikä kaikista tarvitse mestaria tulla, kunhan huvikseen vähän räpeltää :)
Poista