Avokado on mulle sellainen syntisten hedelmä. Minkä määrän annoksia avokadosta saisikaan aikaan! Hedelmä on täyteläinen ja pehmeä. Mutta samalla niin mahdottoman epäeettinen. Avokado ei ole minulle mitään jokapäiväistä leipää. Ei tosin ole leipäkään.
Näin joskus kuvan herkän roosasta vauvanharsosta, joka oli kuulemma värjätty avokadon avulla. Mielessäni alkoi kytemään jotakin, joka on itselleni tarpeellinen kuin harso vauvalle. Tyynyliinat! Ja miksei saman tien vaikka koko setti lakanoita. Kaapissa lepäsi nuhruuntunut ja pinttynyt valkoinen pussilakana, jonka toki olisi voinut valkaista, mutta en koe itseäni valkoisten lakanoiden naiseksi.
Luonnonvärjäys on ollut muutenkin viime aikoina pinnalla. Kuulin tuttavan hurahtaneen lupiinien hävitykseen poimien niitä väriaineeksi. Lupiinilangoilla oli neulottu monet villavat joululahjat. Taitoliitto valitsi luonnonvärjäyksen viime vuonna vuoden käsityötekniikaksi.
Infopakettina avokadovärjäykseen minulla toimi internetistä löytynyt All Natural Dyeing -sivusto, ohje jonkun ruohonjuurimaisen jenkkikaupan sivuilla, sekä erityisesti Rebecca Desnosin vinkit avokadovärjäykseen. Opin, että vaaleanpunaiset sävyt eivät ole automaatio, vaan joskus lopputulos voi olla punaruskeakin. Tämä tieto ei minua lannistanut, ruosteiset sävythän näyttäisivät upeilta makuuhuoneen sinivihreän seinän kaverina!
Valjastin siis perheen ja ystävät avokadonsyöntitalkoisiin. Pesin aina avokadon kivet ja kuoret syönnin jälkeen, ja pistin pakastimeen. Joitakin pilkoin pienemmäksi. Reilussa puolessa vuodessa niitä kertyi noin kilon verran. Ostin yhden valkoisen tyynyliinan kirpputorilta, ja tongin esille kaksi lisää äidin kaappien kätköistä. Värjättäväksi päätyi siis pussilakana ja kolme tyynyliinaa. Koska lopputuloksesta oli odotettavissa epätasaista, sidoin tekstiileihin solmuja ja kuminauhoja. Olen oppinut vuosien varrella realistiksi ja samalla minimoimaan pettymystä. Eihän lopputuloksesta tule epätasainen, vaan maanläheinen ja rustiikkinen!
Eräänä koleana ja sateisena kesäpäivänä sitten nostin ison jättiläiskattilan tulille, ja aloin lämmittää kuoria. Ja samalla lopetin ohjeiden noudattamisen. En esivalmistellut kankaita, en siivilöinyt lientä, en mitannut lämpötiloja. Lisäsin vain liemeen mututuntumalla eli reippaasti suolaa ja ruokasoodaa, ja heitin kankaat kuivana sekaan. Ruokasooda tekee liemestä emäksistä, jonka pitäisi tuoda vaaleanpunaisia sävyjä paremmin esiin. Suola puolestaan auttaa sitomaan värjääviä tanniineja tiukemmin kiinni selluloosakuituihin, joista puuvillakin koostuu. Kävin aina tasatunnein hämmentämässä keitosta, joka sai muhia rauhassa kannen alla. Olin valmistellut pitämään seosta liemessä yön yli, mutta jo muutamassa tunnissa lakanoihin oli tarttunut intensiivisiä, poltetun oranssin sävyjä.
Kasvivärjäys on arvoituksellista, hauskaa ja jotenkin taianomaista. Vaikka lopputulokseen voi pyrkiä vaikuttamaan monen tekijän avulla, tulee se silti olemaan täysi yllätys. Miten yksi kumilenksu riittää tekemään teräväpiirteisiäkin kuvioita? Miten eläväiseltä epätasainen väripinta näyttääkään? Ja miten suoranaisesta roskasta saa liukenemaan väriaineita, jotka tarttuvat jäädäkseen?
Näin joskus kuvan herkän roosasta vauvanharsosta, joka oli kuulemma värjätty avokadon avulla. Mielessäni alkoi kytemään jotakin, joka on itselleni tarpeellinen kuin harso vauvalle. Tyynyliinat! Ja miksei saman tien vaikka koko setti lakanoita. Kaapissa lepäsi nuhruuntunut ja pinttynyt valkoinen pussilakana, jonka toki olisi voinut valkaista, mutta en koe itseäni valkoisten lakanoiden naiseksi.
Luonnonvärjäys on ollut muutenkin viime aikoina pinnalla. Kuulin tuttavan hurahtaneen lupiinien hävitykseen poimien niitä väriaineeksi. Lupiinilangoilla oli neulottu monet villavat joululahjat. Taitoliitto valitsi luonnonvärjäyksen viime vuonna vuoden käsityötekniikaksi.
Infopakettina avokadovärjäykseen minulla toimi internetistä löytynyt All Natural Dyeing -sivusto, ohje jonkun ruohonjuurimaisen jenkkikaupan sivuilla, sekä erityisesti Rebecca Desnosin vinkit avokadovärjäykseen. Opin, että vaaleanpunaiset sävyt eivät ole automaatio, vaan joskus lopputulos voi olla punaruskeakin. Tämä tieto ei minua lannistanut, ruosteiset sävythän näyttäisivät upeilta makuuhuoneen sinivihreän seinän kaverina!
Eräänä koleana ja sateisena kesäpäivänä sitten nostin ison jättiläiskattilan tulille, ja aloin lämmittää kuoria. Ja samalla lopetin ohjeiden noudattamisen. En esivalmistellut kankaita, en siivilöinyt lientä, en mitannut lämpötiloja. Lisäsin vain liemeen mututuntumalla eli reippaasti suolaa ja ruokasoodaa, ja heitin kankaat kuivana sekaan. Ruokasooda tekee liemestä emäksistä, jonka pitäisi tuoda vaaleanpunaisia sävyjä paremmin esiin. Suola puolestaan auttaa sitomaan värjääviä tanniineja tiukemmin kiinni selluloosakuituihin, joista puuvillakin koostuu. Kävin aina tasatunnein hämmentämässä keitosta, joka sai muhia rauhassa kannen alla. Olin valmistellut pitämään seosta liemessä yön yli, mutta jo muutamassa tunnissa lakanoihin oli tarttunut intensiivisiä, poltetun oranssin sävyjä.
Kasvivärjäys on arvoituksellista, hauskaa ja jotenkin taianomaista. Vaikka lopputulokseen voi pyrkiä vaikuttamaan monen tekijän avulla, tulee se silti olemaan täysi yllätys. Miten yksi kumilenksu riittää tekemään teräväpiirteisiäkin kuvioita? Miten eläväiseltä epätasainen väripinta näyttääkään? Ja miten suoranaisesta roskasta saa liukenemaan väriaineita, jotka tarttuvat jäädäkseen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Toivottavasti jätät edes jonkinlaisen puumerkin käynnistäsi :) Pyrimme vastaamaan kaikkiin kommentteihin!
Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, tai kommenttisi on herjaava, loukkaava tms. älä tule tänne tai mene muuallekaan vinkumaan kun epäasiallinen kommenttisi on poistettu.