Tässä kulunutta vuotta kertaillessa tuntuu, että kuun ensimmäinen maanantai on mun personal perjantai kolmastoista. Lokakuussa oli oksettavan kylmä, mä olin kuumeinen ja jaloistani tunnoton, elokuun eka maanantai puolestani odotin useamman tunnin bussia Orimattilasta Lahteen, joka on liian pitkä aika odotettavaksi kuumana kesäpäivänä, kun mukana ei ole asianmukaista nesteytystä, ja lähimpään kaupantapaiseenkin on ainakin neljän kilometrin matka. Maaliskuussa multa hajosi imuri, ja se on kova paikka vaalealla sisustetussa mustan kissan kodissa. Hassua kuinka moni pieni päivänpilaaja pystyykin syöpymään mieleen ihan kellontarkasti.
Tänään kaikki mahdollinen ja mahdoton onkin mennyt pieleen. Olen itkemällä itkenyt viiden minuutin ajan silkkaa kateuttani. Kävin ruokakaupassa, ja jostain käsittämättömästä syystä unohdin tunnusluvun. Olo oli typerä kuin saunovalla kirahvilla, tollaisten nelinumeroisten arkipäivän numerosarjojen kun kuuluis olla tulinumeroin hakattu hermoratoihin ja selkäytimeen, että ne näppäytyvät automaattisesti vaikka sitten neljän promillen humalassa. Mutta ei, eipä ole vieläkään juolahtanut mieleen, onneksi sain ostokset maksettua. Jonkun Trioteinin kannustava ja henkilökohtainen
Kärsivällisyys ei ole mun ominaispiirre. Näyttää pahasti siltä, että äiti saa joululahjaneulomuksensa vasta vuonna 2015. Epäsymmetristen silmukoiden luominen onnistuu kyllä, ja jakaminen neljälle puikolle, mutta sitten alkaa hampaiden kiristys kun työ pitäisi saada suljetuksi jotta pääsisi lisäämään kerroksia. Lisäksi pelkään, että olen peruuttamattomasti manannut ton tietyn lankakerän kyynelilläni (jos jollekin on jäänyt epäselväksi, mä itken paljon) ja kaikilla niillä enemmän ja vähemmän mielikuvituksekkailla kirouksilla, joita olen neulomisharjoitusten lomassa jupissut. En halua, että äitini puettuaan neulelahjansa ylleen esimerkiksi haluaa muuttaa kaivoon the Ringin tyyliin.
Ostin jokin aika sitten värityskirjan, ajatellen sen olevan rentouttavaa puuhaa. Mikäs siinä harkitessa tarkkaan dinosaurusten ja kukkapenkkien väriyhdistelmiä. Sitten dädi kävi kylässä ja meinasi kuolla nauruun. Mun on siirryttävä syvälle kaappivärittäjäksi.
Ainoa ruoka, mitä päätin tänään suostua syömään, on maa-artisokkakeitto. En vihaa mitään kotityötä niin paljon, kuin maa-artisokkien kuorimista. Jokainen, joka on tehnyt tuttavuutta maa-artisokan kanssa tietää, että ne ovat epämuodostuneita ja paksuhkokuorisia, kuin perunan ja inkiväärin lehtolapsia. Kuoriminen on juurikin sellainen puuha, mikä ei sovi kärsimättömälle ihmiselle. Mulla meni puolen kilon kuorimiseen puoli tuntia!
En osaa mitään-päivän kruununa on mahdotonta lukea edes lastenkirjaa ruotsiksi löytämättä joka toiselta sivulta jotain käsittämätöntä sanaa, mikä täytyy käydä tarkastamassa sanakirjasta. Olo tuntuu niin ruotsivammaiselta, huomaa, että sillä kielellä ei juuri ole käyttöä. Parasta siis luovuttaa päivän suhteen, ja siirtyä sohvannurkkaan tällä hetkellä maailman ainoan kivan ruotsalaisen asian kanssa. Maraboun.
Jos viettäisit yhdenkin päivän oikeasti vammaisen kanssa, et varmasti käyttäisi sitä sanaa tohon malliin :(
VastaaPoistaMinä tiedän hyvin mitä on arki kehitysvammaisen kanssa, mutta ei sekään valitettavasti saa mun kielenkäyttöä korrektimmaksi.
PoistaSun stragedisilla mitoilla ei tarvis kyllä paljon suklaata syödä.
VastaaPoistaMistä ihmiset edes tietävät mun strategisista mitoista? Välillä tuntuu, että joidenkin anonyymien mielestä en saisi syödä yhtään mitään.
PoistaEi helvetti oot nolo :D
VastaaPoistaNiin olen :)
PoistaKyllä sä oot, kun herjaat.
PoistaMyönnän sen :(
PoistaMistä katsot nhl-pelejä? :)
VastaaPoistaViasatilta :)
PoistaÄÄ! Tuntuu pahalta kun moni on sua kohtaan niin ilkeä. Aikuiset ihmiset! Enkä edes näe syytä; oot normaalipainoinen, kaunis ja normaali tyttö. Toivottavasti tiedät sen ja sivuutat surutta ilkeät kommentit :)
VastaaPoistaKuinkahan monella ois pokkaa sanoa samat asiat päin naamaa? Käsittämätöntä, miten joillain voi olla niin köyhä elämä.
<3
Tiedän kyllä, ja osaan ignoorata kaikki tollaiset.
PoistaValitettavan monella on kyllä pokkaa tulla ilkeilemään päin naamaakin tällaisessa Lahden kokoisessa kaupungissa :/
Ihan mielenkiinnosta, kuinka usein saat kuulla, että et ole kaunis? Miltä se sinusta tuntuu?
VastaaPoistaKarkeasti, päivittäin. Ja oon niin turtunut, että en usko kenenkään kommentteja ulkonäkööni liittyen, en tuttujen enkä tuntemattomien.
Poista