Tiistaina mä sain kokea maailman isoimman lahjapaperiturhautumisen joululahjojen metsästyksen lomassa. Mä olisin halunnut jotain kivaa mustavalkovoittoista lahjapaperia, vaikka sellaista norjalaisvillapaitakoristeista. Tiedättehän, lumitähtiornamentteja, pistejonoja, siksak-kuvioita sun muuta. Eihän sellaista kukaan ole keksinyt painaa, ja mulla oli lähes mahdoton tehtävä löytää kaikkien disneyoksennus-miljoonaväripapereiden joukosta joku siedettävä mikä ei täysin tärvää mun kaunispaketti-ideaa. Sitten vielä ne jonot. Jonotin itselleni myös junalipun Turkuun, maailman viimeistä Stogereissua kun ei voi jättää kokematta. Onneksi ymmärsin ostaa ennakkoon, koko juna on jo kuulemma loppuunmyyty. Mä ajattelin, että selviän ihan kolmessa minuutissa, ja voin ihan hyvin lähteä kotihousuissa ja uggeissa käväisemään tossa lähisokkarilla. No se käväisy venyi kilometrijonojen vuoksi, ja kanssashoppailijat saivat paheksua "jonkun maalaisjuntin" pukeutumista. Anteeksi kaikki.
Kun kuningasidea on pitää pikkujoulut arkipäivänä, juoman sijaan on parempi nauttia ruuasta. Mä en ole koskaan aiemmin suostunut ymmärtämään, kuinka hyviä latva-artisokat ovat. Itse juhlallisuudet olivat mukavat, pöytäseurue oli suurilta osin ennestään tuttua, silmänruokaa oli ja meidän pöydästähän se juhlavuoden kanta-asiakaskin valittiin. Eikä kyseessä ollut allekirjoittanut.
Eihän sulla oo ees ikää teerenpeliin et miten voit olla kanta-asiakas?
VastaaPoistaJep, Teerenpeli on k22. Itsekin siellä viikoittain käyn vaan enpä sinua ole ikinä nähnyt mutten myöskään mihinkään pikkujouluihin kutsua saanut. Eli tainnut olla oman porukan keksintö pikkujoulut. En myöskään ymmärrä miksi kaltaistesi teinien pitää tulla aikuisten paikkoihin pilaamaan imagoa kun olisi tivolit ja muut teini mestat. Häpeän kyllä jos kanssasi osun samaan aikaan Teerenpeliin.
PoistaMua ei ole koskaan käännytetty Teerenpelistä pois koska "ikä ei riitä." Portsari on sanonut, että mieluusti noissa joustaa pari vuotta alaspäin kunhan täysi-ikäisiä ollaan ja ihminen vaikuttaa siltä, että osaa käyttäytyä. Mä olen yleensä joko kummitädin tai isän seurassa, kymmenen kikattavan 18-vuotiaan kanan ehkä onkin vaikeampi päästä sisään. Lisäksi, mä olen useammin päivällä kahvilla kuin illalla kaljalla, ehkä tämäkin vaikuttaa siihen, että on tullut tutuksi henkilökunnan kanssa. Minä kun viihdyn paremmin näissä torvissa ja teerenpeleissä kuin missään tivoliglowdiskohelveteissä. Mutta kysy ensi kerralla käydessäsi miten pikkujoulut menivät! Ja tule ihmeessä moikkaamaan jos osut samaan aikaan samaan baariin :)
PoistaEipä ne siellä ehkä aina kattele papereita
VastaaPoistaMulta on kysytty viimeksi yli vuosi sitten. Oon kyllä kaikkialla muualla suorastaan järkyttynyt mikäli jättävät paperit kysymättä :D
PoistaVituttaaks törmänen?
VastaaPoistaKyllä. Mulle mieluisa pelaaja aikoinaan, valmennustyötä en ole läheltä saanut nähdä, mutta noususuuntaiselta vaikuttaa. Jokereissa ei kuitenkaan ollut vapaita paikkoja enää tarjolla, ja nuorelta valmentajalta on sulaa hulluutta jättää tarjottu työpaikka vastaanottamatta "koska väärä joukkue." Eri asia olisi mun mielestäni ollut, mikäli jullit olisivat palkanneet Törmäsen pelaamaan. Ei se kuitenkaan ole enää ensi kaudella Jokereilta pois mikäli Stögön ifk menestyiskin. Hyvällä mä en kyllä katso jos se alkaa kaappailemaan Hännikäisiä sun muita mulle rakkaita nuoria Jokereita.
PoistaMiks väität noita feikkiuggejas aidoks kun ne ei selvästikään ole? Miten oot saanu ne noin huonoon kuntoon?
VastaaPoistaEn ole missään väittänyt ennen tätä kommenttia, ne nimittäin ovat aidot :) niillä on käyty läpi kolme talvea, joista kaksi käytännössä päivittäin, joista toinen Itävallan suolakelissä. Voisivat kengät tollaisen rääkin jälkeen huonommaltakin näyttää.
PoistaOnko sulla tarkempaa kuvaa, laatikkoa ja kuittia noista niinsanotuista aidoista ugeistasi? Tollasia kun saa citymarketista 20€, säällittävää väittää aidoiksi.
PoistaKuittia ei ole tallessa, laatikko on. En näe mitään järkeä ottaa miljoonaa lähikuvaa kengistä ja laatikoista joista teen oman postauksen todistaakseni niiden aitoutta. Jos johonkin postaukseen tarvitsen täytekuvaa, saatan harkita kuvaa uggeista ja laatikosta, jos se tekisi sinut iloiseksi. Miten niiden aitous/epäaitous edes liikuttaa sinun elämääsi?
PoistaSurullista kun olet taas päässyt lihomaan. Näytit yhdessä vaiheessa ko menevän hyvään suuntaan painosi kanssa. Voisitko miettiä niitä elämäntapoja, ei pelkästään itsesi vaan myös muiden vuoksi.
VastaaPoistaMun painoni ei ole viime aikoina muuttunut suuntaan eikä toiseen. Mun elämäntavoissa on vain vähän vikoja.
PoistaOot taas lihonut. Elämäntapa remonttia pliiz :(
VastaaPoistaEn ole :)
PoistaEsitätkö vaan vitun vajaata ko toi sun ufos on kuu.
VastaaPoistaSaattoi se olla. Se ei kuitenkaan ollut kuun muotoinen, ja syttyi ja sammui aika ajoin. Jännännäköisiä ilmiöitä pilvet ja tuuli voivat aiheuttaa. Toinen mahdollinen vaihtoehto on radiomastojen valot.
PoistaMilloin täytät 18?
VastaaPoistaMennyt aikamuoto :) 24.12.2010
PoistaEpäonnistunein pikkujoulu look eva. Opettele pukeutumaan vartalotyyppisi mukaa.
VastaaPoistaEhkä jonain päivänä, kun vartalonmuodot vakiintuvat. Sitä odotellessa pukeudun niin, miten minua huvittaa.
PoistaJopas on ilkeitä kommentteja. Älä välitä!
VastaaPoistaHauskaa joulua ja onnellista uutta vuotta :)
En välitä :) hyvää joulua ja uutta vuotta sinullekin!
PoistaOliks kiva saada äsken juomat päälle? =)
VastaaPoista
PoistaMä kun luulin että koko tilanne oli vahinko, mutta eipäs tainnut ollakaan. Kiitos suuresti kun pilasit paitsi minun, myös ystäväni illan, jonka luokse menin kesken yöunien, alle viiden minuutin valmistautumisella, collegepaidassa ja tukka hätäponnarilla hänen jäätyään yksin baariin. Olisi kiva tietää miten häiritsin juuri SINUA nojatessani tolppaan vesiselvänä, puhumatta kellekään muulle illan aikana kuin ystävälleni.
P.s. Jos haluaa heittää ihmisiä juomalla, ei kannata heittää koko lasia. Oli ihan hilkulla ettei mulle mennyt lasinpala silmään, ja siitä et varmaan olisi selvinnyt piilossa hihittelemällä.
Hyi vittu oot nolo. Ite kaiken alotit.
PoistaKyllä Iida sulla on aina riski saada turpaas täällä Lahdessa. Et kannattaa miettii kenen poikaystäville juttelee. Juttelette sitte mitä vaan, et selviä ilman rangastusta.
PoistaMä olen sanaton.
PoistaMielenkiintoisia näkökantoja täällä :) en ole aikoihin jutellut kenenkään muun poikaystävälle kuin parhaan kaverini. Hänen kanssaan juttelemista minun ei tarvitse miettiä.
PoistaKaunis tyttö, kivat vaatteet. En ymmärrä miksi saat tollaisia kommentteja. :(
VastaaPoistaEn minäkään haluaisi, mutta äiti on opettanut, että kaikkien mielipiteitä pitää yrittää ymmärtää.
PoistaOot näköjään saanu useamminkin turpaas ku kerran. Mä oon seuraava!
VastaaPoistaTervetuloa koittamaan, en pelkää ollenkaan :)
PoistaPaljon sun blogissa on kävijöitä päivässä, viikossa, kuukaudessa? Oot jatkuvasti vauva palstalla otsikoissa ja sulla on 7 lukijaa niin mielenkiinnosta kyselen.
VastaaPoistaVaihtelee suuresti, mä en jaksa olla joka päivä kyttäämässä kävijämääriä. Kyllä mä huomaan aina, kun musta keskustellaan vauvapalstalla, päivittäiset kävijät vaihtelevat ~50:stä tuhanteen. Useimmiten liikutaan siinä viidensadan päivittäisen kävijän luokassa. Esimerkiksi viime kuussa, jolloin olin poikkeuksellisen epäaktiivinen blogini kanssa, kävijöitä oli 8662.
PoistaEi oo totta, et joku häiriköi sua jo muuallakin, kuin "vaan" netissä!! :/ Ota uudestaan yhteyttä siihen poliisiin, että tuo tyyppi joutuu vastuuseen teostaan. Harmittaa sun puolesta, sulla on kiva blogi! Rauhallista joulua! :)
VastaaPoistaEi ollut edes eka kerta. Mä oon fine asian kanssa niin kauan kun mulle ei aiheudu fyysisiä vammoja.
PoistaNice tits.
VastaaPoistaMutta ihanko oikeasti, joku vaatii sua näyttämään kuitin, jotta saadaan tietää Uggiesi aitous? :D No lol vaan.
Ilmeisesti joillakin on tapana säilyttää kuitteja vuosikausia. Ei mulla kuitenkaan, joten siksi uggini eivät voi mitenkään olla aidot :(
PoistaMun mielestä nuo kommentit ovat ihan sairaita. Siis niin uskomattomia, että en jotenkaan voisi millään uskoa niiden tulevan aikuisilta ihmisiltä. Onneksi paha saa palkkansa.
VastaaPoistaIhanaa joulua sulle Iida!
Kyllä meihin aikuisiinkin mahtuu typeriä ihmisiä. Pitäisi vain osata antaa kaikkien kukkien kukkia.
PoistaTee postaus siitä, millanen on sun ihannemies. Minä oon ite liian kaukaa ja liian vanha ja kaiken huipuksi Ässä-fani, mutta olis kiva kuulla silti.
VastaaPoistaKyllä se on se Patrick Sharp :D
PoistaIhanteet ja realiteetit ovat niin kaukana toisistaan, etten viitsi edes alkaa leikittelemään ajatuksilla. Varsinkin kun joku sitten ihan tahallaankin ymmärtää väärin ja netti täyttyy vuodatuksista "omglol Chicago-Iidalle ei kelpaa kuin monta miljoonaa vuodessa tienaava NHL-kiekkoilija jolla on lemmikkikirahvi, oma saari ja toimii loma-aikoina astronauttina ja Red Hot Chili Peppersin tuuraavana keikkakitaristina, puhuu sujuvaa ranskaa ja syö mielellään sushia. Varsinkin kun kaikki änärivaimot ovat niiiiin kauniita *kymmenen linkkiä kauniisiin änärivaimoihin* ja Iida on niin ruma, että jokainen, joka on joskus pitänyt jääkiekkomailaa kädessä pyörtyy, ja tavallinenkin ihminen sylkäisee kolmesti, jos näkisi tollaisen Loch Nessin hirviön ja Hjallis Harkimon jälkeläisen mitä Iida on." Jonka jälkeen mielensäpahoittajat ryntäävät blogiini haukkumaan mut lyttyyn koska tulkitsevat asian niin, että mä en katsoisi tavallista Mattia päinkään. Lisäksi miesjutut eivät muutenkaan oikein kuulu blogin aihepiiriin :D
Luuletko todella että kelpaisit edes sille tavalliselle Matille? xD tuskinpa vaan. Vanhan piian tunnistaa kun sen näkee.
PoistaOnneksi maailmassa on muitakin kuin matteja :)
PoistaMusta tuntuu vahvasti siltä, että sun blogia lukee yks häiriintynyt ihminen, jolta kaikki noi negatiiviset kommentit tulee! Älä välitä :) Ps. Ihanat noi intiaanileggingsit.
VastaaPoistaNiitä on todistettavasti ainakin kaksi.
PoistaEn oo pitkään aikaan löytäny näin tervettä, aitoa ja humoristista blogia. Pakko sanoa että vaikka ootkin loistava ja kuvaileva kirjoittaja, paskantärkeiden itkupotkukommentoijien sepustukset naurattavat melkein yhtä paljon. Löysin blogisi jonkun sinusta räikeitä mielipiteitä esittäneen kommentin kautta, ja odotukseni ärsyttävän rehellisestä ja idiootteja provosoivasta blogista täyttyi! Loistavaa, Kiitos! :D
VastaaPoistaOle hyvä :)
PoistaHaha huomasitko huora et sua onnitteli vaan joku 50 Facebookissa synttäreitäs. Mä en koska vihaan sua niin paljon!!! Ymmärtätkö jo et sua vihaa melkein kaikki 92 lahes
VastaaPoistaOon karsinut aika rankalla kädellä Facebookkavereitani, mutta pitää karsia näköjään lisää jos sinä siellä vielä olet. Mä en kyttää onnittelijoiden määrää, vaan olin iloinen, kun juuri se onnittelija onnitteli minua.
PoistaKamalia kommentteja saat! Toisaalta suurin osa negatiivisista kommenteista on tosi lapsellisia ja ääliömäisiä, joten ne on toivottavasti helppo jättää omaan arvoonsa. Hyvää jatkoa sulle!
VastaaPoistaOn ne :) Pistää vain hymyilyttämään.
PoistaTätä blogia on kiva lukea. Toivottavasti jaksat jatkaa bloggaamista. :)
VastaaPoistaKiva kuulla :)
PoistaToivottavasti muutat ennen pitkää Lahdesta, olin jo unohtanut että siellä ihan oikeasti on noin ahdistava pieni maailma. Et vaikuta siltä että tarttisit lohdutusta mut 10 vuotta sun seniorina ex-lahtelaisena haluun vaan sanoa et it gets so much better :D
VastaaPoistaKyllä mä pois pääsen, voi olla ettei kulu pitkääkään aikaa :)
PoistaLahti on kyllä omalaatuinen paikka, eikä ole vaikea valinta jäädäkkö vai lähteä kun on nähnyt mitä niiden näkymättömien muurien ulkopuolella on.