Isäni tarjosi lounasaikaan sulamin onnitellakseen mua eräästä hyvinmenneestä venäjän kieleen liittyvästä jutusta. Teerenpelin sulamit ovat ihanan makuisia, mutta tosi vaikeasti syötäviä, ja liiankin täyttäviä. Mä en jaksanut syödä kuin toisen niistä. Esiteini-iässä tuli vedettyä toast-överit äidin kaivettua jostakin kätköistä aidon kasarivoileipägrillin. Niitä leipiä tarjottiin valehtelematta joka toinen ilta, ja mulla pursui kaikki sulat juustot, kuumat tomaatit ja rapeat kuoret korvista ulos monen monta vuotta. Nykyään taas maistuu.
Kaveri oli viettänyt loppuvuoden Thaimaassa, kaksi viikkoa myöhässä tullut kortti sai mut hieman surkuttelemaan noita lumikinoksia ja reilu viidentoista asteen pakkasia. Kaukokaipuu on kova! Mutta tyytyväinen saa olla, mieluummin lunta maassa kuin sitä ainaista loskaa ja muuta märkää. Kun vain lämpötilat pysyisivät siinä inhimillisessä yhden ja viiden pakkasasteen välimaastossa.
Lähipiiriin kuuluva eläinlääkäri on ollut mulle kultaakin kalliimpi aarre. Mymmeli inhoaa kuljetuskoppaa, ja jos sellaiseen joskus joutuu, huuto on melkoinen. Saati, että joutuisi näkemään jonkun toisen eläimen, jo naapurin useamman kerroksen päässä haukkuva koira karmii Mymmeliä. Helpoimmalla sekä kissa että omistaja pääsevät eläinlääkärin tullessa kotikäynnille. Mymmeli sai tuntea nahoissaan tarkastuksen ja lääkityksen ihan olohuoneen lattialla. Jos 10 päivän lääkekuuri ei helpota, luvassa on eläinsairaalan kauhunhetket jokaiselle kolmelle osapuolelle. Jo aamuin illoin tapahtuva, legendan mukaan hyvänmakuisen tabletin anto on sellaista tahtojen taistelua.
Onpas sulla paksut kintut. Ei sovi yhtään korkokengät!
VastaaPoistaNo niinpäs näyttää. Rajasin näköjään tosi typerästä kohdasta ton kuvan :/
PoistaHyvää 0/9 pisteen viikkoa teille täältä Oulusta!
VastaaPoistaKiitti! Kaikki tosta enemmän onkin bonusta.
PoistaMoi. Löysin vasta sun blogin, ja kivalta vaikuttaa! :) mutta en meinannut uskoa silmiäni, minkälaisia kommentteja oot saanut! Hui kamala. Ihmisillä ei näytä tänä päivänä olevan yhtään arvostelukykyä tai hajuakaan käytöstavoista! Itellä ei tulis mieleenkään haukkua edes pahinta vihamiestä noin! Vaikka toisesta ei niin tykkäiskään, niin vois kai pitää omana tietonaan, eikä keksimällä keksiä tapoja loukata!! Jään lukemaan blogiasi, jota toivottavasti jaksat ilkeilystä huolimatta vielä jatkaa. -E Ps. Olet kaunis!
VastaaPoistaJaksan kyllä :)
PoistaBongasin tän ihan vahingossa netistä ja en tiedä mitä on oikein tapahtunut, mikä tää juttu on, kyllä kommenttien perusteella voi jotai päätellä, mutta ihmiset on kyllä aika hemmetin sairaita, kuka vittu jaksaa tuhlata tollasee aikaa ? Kukaan ei ikinä voi sanoo mitään varmaks ja kaikki ihmiset tulee aina juoruilemaan. Ihan oikeesti miettikää ny vittu, missä maailmassa me oikein asutaa ? Ku kaikki menee nettii lukee jotai ja uskoo kaikkeen mitä siellä lukeaa, herätys ihmiset. Miettikää ny mitä puhutte. Ihan niinku siellä ruudun toiselle puolella istuva anonyymi joka haukkuu rumaks jne niin on varmasti itse täydellisyys. Oikeesti turpakiinni ny. Te siellä ette oo yhtää parempia ku kukaan muu. Siis te ketkä haukutte hankikkaa ny elämä, teidän oma isteluottamus on varmaan aika paska kun tarvii muita haukkua. Pistää vihaks tollaset kommentit. Onko ihmisillä enään mitään moraalia ? Eikö kukaan käsitä mikä on oikein ja mikä väärin ? Ihmiset on erillaiset, hyväksykää se ny, lapsellinen touhu tollanen. Pimeitä ihmisiä maailma täynnä. Ihmiset tekee virheitä, mut ketään ei tarvi haukkua, varsinkaa missään netissä, tietämättä asiasta yhtään mitään. Idiootit.
VastaaPoistaAww, ihana kisuli <3 Sirot jalat ja upeat kengät :) Mistä korot on ostettu? Hyvää viikonloppua Iida :)
VastaaPoistaSpirit Storen alelaatikosta kaivettu :D Hyvää viikonloppua sulle kans :)
PoistaIn your face vitun näädät ! t. lennu
VastaaPoistaNoh noh :D Kerranki karma rankasee.
PoistaÄlä sinä vittu ala valittaan olitte kuitenki vitun paskoja eilen ja topä Kärpille olisi kuulunut voitto varsinaisella peliajalla ps. Teuvo Tyrväinen who? Vittu nii! Terveisiä Oulusta!
PoistaLöytyypäs sieltä Oulusta kiukkuisia voittajia! Mä en tätäkään peliä nähnyt kuin ensimmäisen erän, missä tämä Teuvo Who tarjosi sangen oivaltavan syötön Rudille josta maali. Olympia-Juhamattikin vähän otti kuumaa kun Teuvo koulutti jäällä. Sitten mun piti lähteä viemään pikkuveljeä kotiin, joten muut pelitapahtumat vähän pimentoon jäivät. Ehdin toki näkemään Mikko Kousan loistavan yksilösuorituksen näätien alivoima-tyhjämaalissa, viimeistä puoltatoista minuuttia ei sen maailman ensimmäisen kiekottoman puolustajan vahvan peliesityksen jälkeen edes raaskinut kattoa.
PoistaOotko oikeasti sitä mieltä, että jtn hauskaa että Juha-Matti Aaltonen on Olympiajoukkueessa? No joo jos et nähny eilisen peliä ni hyvä sun on sieltä huudella.
PoistaEi, mun mielestä siinä ei ole mitään hauskaa, vaan jotakin äärimmäisen surullista. Sotshi-Aaltosen paikalle olisi voinut valita jonkun oikeasti pätevän jääkiekkoilijan.
PoistaPäheet kengät, kiva toi kultanen yksityiskohta :)
VastaaPoistaKiitti :) Se on itseasiassa hopeinen se raita, mutta en iltapäivävaloilla oikein saanut kuvattua sitä :D
PoistaIhanat kengät :)!!
VastaaPoista:)
PoistaMun mielestä ainakin on piristävää, että blogien joukossa on yksi ns. ruman ihmisn blogi :) Yleensä blogeja ei voi lukemalla lukea kun katsoo vain kuvia ja kadehtii vain sitä kuinka kaunis bloggaaja on, mutta sun blogis on ihanaa hömppää juuri siksi kun pystyn lukemaan tekstiä kun ei tarvitse kadehtia sun ulkonäköäs :)
VastaaPoistaMä en tiedä pitäiskö tää ottaa kohteliaisuutena... :D Mut kiitos!
PoistaPaljon nois toasteis on kaloreit?
VastaaPoistaEn kuules tiedä. Käy kysymässä lähimmästä Teerenpelistä.
PoistaKirjoitat hyvin. Vaikutat mielenkiintoiselta. Olet nätti. Piste. Tässä maailmassa on sairaita ihmisiä, jotka varmasti ovat ihab helkutin rumia kun kommentoivat sulle noin! Jätä ne omaan rauhaan ja jatka hyvää työtä.
VastaaPoistaKiitos :)
Poista