Koska mä en voi olla täydellinen, voinko mä olla riittävä? Voinko mä olla mitään? Mikä riittää?
Noiden kysymysten syvissä pyörteissä mä olen viettänyt viime päivät. Koko kuluva syksy on ollut muutosten aikaa. Irtiottoja ja -päästöjä, joustamista, mukavuusalueelta poistumisia, rajojen rikkomisia ja heittäytymistä. Välillä voimien loppuminenkin on liipannut läheltä.
Omien vikojen, virheiden ja heikkouksien herrattareksi pääseminen on mulle vaikeaa. Vaikka katsoisi peiliin ja tiedostaisi täysin, että suurin vika löytyy itsestä, asian hyväksyminen ei meinaa onnistua. Ja itselleen on vaikeaa olla armollinen. Jos joskus onnistun jossakin, mä harvoin uhraan ajatustakaan hyvinmenneelle suoritukselle. En taputa itseäni olalle, en iloitse kuinka olen hyvä, upea ja mahtava. Totean korkeintaan, että noin se pitääkin suorittaa, virheettömästi, nyt eteenpäin.
Viime aikoina mun on ollut todella vaikea antaa itselleni lupaa valittaa, antaa lupaa epäonnistua, antaa armoa. Vielä vaikeampi on ollut antaa uusia mahdollisuuksia ja pyytää apua. Sitä ei saa pyytämättä. Ja apua ei osaa pyytää, jos ei ymmärrä sitä tarvitsevansa. Pitäisi uskaltaa näyttää omat heikkoutensa ja virheensä. Pitäisi uskaltaa hyväksyä oma epätäydellisyytensä. Onneksi tiedän, että mulla on lupa olla epätäydellinen itseni.
Toivottavasti sulla on masennuslääkitys.
VastaaPoistaEi ole. Mä en ole masentunut, enkä käy missään terapioissa.
PoistaAika huvittavaa kun sä puhut täydellisyydestä tolla ulkonäöllä :)
VastaaPoistaTäydellinen ulkonäkö onkin paradoksi, makuja on niin monta :) Se asia on helpompi sisäistää, etten ikinä voi näyttää täydelliseltä, vaikka tekisin mitä.
PoistaJokainen on omalla tavallaan kaunis ja täydellinen versio itsestään. Toivottavasti toinen anokin ymmärtää sen, ja löytää elämäänsä mielekkäämpää tekemistä kuin kasvottomana toisten ulkonäön haukkuminen.
PoistaKiitos ihanasta blogista Ida.
:) Kiitos sinulle.
PoistaOot rakas.
VastaaPoistaEksistenssiangst kuuluu henkiseen aikuistumiseen ja suosittelen mindfulnessia lääkkeeksi. T. Nimimerkki Kokemusta on
VastaaPoistaItse olemassaolo ja sen tiedostaminen ei ole ikinä ollut mulle minkään sortin haaste.
PoistaAsutko vuokralla? Liipolassa? Muun roskan seassa?
VastaaPoistaKaikkiin kysymyksiin yksi vastaus: en.
Poista