Lieminen ft. Davo & Edu - Tääl on Lieminen
Ensiksi, suurkiitokset viime yön aikana tulleista kahdestasadastaneljästäkymmenestä kommentista. Pahoittelen, jos siinä hösselissä meni jokin asiallinen kommentti kadoksiin. Kun ensimmäiset 10 kommenttia olivat kirjoitettu tyyliin "tÄMÄ oN *kirosanakirosana* SInuA hAUkKUvA KomNentTI", pidin parhaana ratkaisuna klikkailla kaikki kylmästi sen enempää lukematta poistoon.
Kuvamateriaali on vähäistä niin yksityisyydensuojan vuoksi, kuin sen faktankin takia, että kamerankäyttö unohtui kakunpuhaltamisen jälkeen. Mä kävin ostamassa Leenalle oikeanvärisiä kukkia, ja tuhosin Seiskan korttia askarrellessani. Mut kutsuttiin viideltä mutta ilmestyin kolmelta, aikatauluttaminen selvästikään ei kuulu mun taitoihin.
Iia leipoi kakun, ja Leenan poikaystävän aloitteesta ostettiin porukalla pari lippua Justin Timberlaken keikalle. Synttärisankaritar oli kaikkien onneksi lahjasta erittäin mielissään. Ilta kääntyi yleisen hengailun lomassa yöhön ja huipentui joskus lintujen aamulaulun aikaan käytyyn korttipeliturnaukseen. Oli oikeasti paljon jännittävämpää kuin miltä kuulosti!
Olisit voinut vähän meikata edes, olisi varmaan vieraillakin ollut mielekkäämpi ilta jos et olisi ollut noin ruma vieras.
VastaaPoista:D:D Nää oli Leenan juhlat, eikä mun. Tuskin vieraiden ilta meni pilalle, vaikka yksi kanssavieras olikin ruma.
PoistaAika pelottavaa, ettei jollain oo muuta tekemistä ku mollata sua päivästä toiseen :D Onneks sulla on itsetunto kunnossa etkä välitä. Ihanan näkönen kakku, maistuis mullekin!
VastaaPoistaOis maistunut mullekin, en ehtinyt syömään :/
PoistaEn ymmärrä miten kukaan pystyy lukemaan blogias koska kuvat ovat sairaan huonolaatuiset.
VastaaPoistaKauhean moni ei lue tätä kuvien takia :)
PoistaOon oottanu tätä seuraavaa postausta! Joka päivä käyny stalkkaa onko tullu mitää uutta. :D tainnu vähä addiktoituu.
VastaaPoistaTykkäskö leena kortista?
Millo kahville?
Ja pakko viel kysyy, mihin aikaan toi yhteiskuva on otettu? :D
-johan
Joo Leena melkein herkisty :D Kaverikuva oli näköjään otettu vähän kymmenen jälkeen, mulla oli silloin viel migreeniä jäljellä. Siks oon noin tuskasen näkönen.
PoistaAi niin ja kahvitellaan vaikka torstaina!
PoistaSeriously. Mä taidan olla ihan maailman luokan kaunotar jos jotkut ihmiset pitää sua nättinä :D:D:D hohhoh :D Musta oot vitun ruma mut ainakin vaikutat positiivisesti mun itsetuntoon.
VastaaPoistaHyvä itsetunto on tärkeä juttu. Hauskaa, että mun rumuudestani on sulle hyötyä!
PoistaMiten voit edes kuvitella olevasi Annikaa kauniimpi?Oot tylsä normaalin suomalaisen näköinen hiirulainen. Rumia kuvia omasta naamasta ja nekin tommosia "niska paskaksi" asentoja eli naama kallellaan. Taidat itsekin tiedostaa oman rumuutesi, kun et lisää suoraan edestäpäin tjsp kuvia.
VastaaPoistaEn ole koskaan kuvitellut niin. Surullista, jos joku on minuna netissä tällaista väittänyt. Kyllä jokainen, jolla on normaali esteettinen silmä näkee, että Annika on todella kaunis.
PoistaTotta kai tiedostan oman rumuuteni, siksi pyrinkin ottamaan suhteellisen edustavasta kulmasta omakuvani. Suoraan edestäpäin-kuvat ovat mahdottomuus koska kyseessä ei ole yhtään imarteleva kulma.
Tunnetko ketään Hämeenlinnasta?
VastaaPoistaSerkun isovanhemmat taitaa olla ainoat :D
PoistaIida, nostan sulle oikeasti hattua siitä miten pystyt asettumaan noiden lapsellisten idioottien yläpuolelle pysyessäsi noinkin asiallisena vastatessasi noihin aivan asiattoimiin kommenteihin.
VastaaPoistaKukaan, ei siis kukaan ansaitse tulla samanlaisen julkisen hyökkäyksen kohteeksi mitä sä olet joutunut kestämään. Älä missään nimessä lopeta bloggaamista, äläkä koita muuttaa itseäs joidenkin lapsellisten 15-vuotiaiden anonyymien takia jotka on selvästi noiden kommenttien takana. Sä et tekisi siinä yhtään väärin jos blokkaisit kaikki paskakommentit koska se voisi vähäntää tulevaisuudessakin niiden määrää. Kuten varmaan itsekin tiedät, sä et ole ruma etkä lihava, vaan aivan aivan tavallinen nätti tyttö.
Ja Iidan haukkujille:
Iidan haukkuminen voi ehkä hetkellisesti nostaa teidän olematonta itsetuntoa, mutta haluatteko vanhempana sydämmellenne sen että olette olleet mukana tälläisessä? Ymmärrätte kai että tää on verrattavissa koulukiusaamiseen? Kaikki tekonne ja sanomisenne seuraavat teitä loppuelämäänne teidän omassa päässänne. Suosittelen pohtimaan ja valitsemaan minkälainen ihminen haluaa olla. Kuten jo sanoin, kukaan ei ansaitse tällaista mitä Iida joutuu kohtaamaan joka päivä. Kaikki ansaitsevat uuden mahdollisuuden.
-S
Jep, mulla on nyt käynnissä se kokeiluvaihe, että jätän kaikkein törkeimmät kommentit julkaisematta, katsotaan vaikuttaako se mitenkään. Oon luonteeltani sen verran kusipää, etten jätä bloggaamatta tai varsinkaan muuta luonnettani vain sen takia, että muutama anonyymi sitä voimakkain sanankääntein toivoo. Ns. yleisön pyynnöstä huolimatta pitäydyn tällä omalla framillani.
PoistaMikset sinä ole vielä avautunut mediassa kuinka paljon rahaa meni hukkaan kun Jokereiden play off-kausikortilla näki vain yhden ottelun ja maksoi jotain 800 euroa.
VastaaPoistaMiksi olisin?
PoistaEnsinnäkin, mä inhoan yli kaiken turhaa mediahuoraamista.
Toiseksi, kai nyt jokainen tietää riskit tollaista korttia ostaessaan. Mennään joko pitkälle tai sitten ei. Hyödyt millä mäkin järkeilin oston on siinä, että liput menevät nopeasti ja mä en jaksaisi olla niin usein jonottamassa irtolippuja. Mikäli paras seitsemästä-sarjoistakin olisi jouduttu pelaamaan kaikki ottelut finaaliin asti, yksittäisen ottelun hinta olisi ollut tosi alhainen. Riskinä sitten tää toteutunut heti pihalle ja hyvää kesää-skenaario. Tyhmä saa olla jos ei tajua niitä riskejä. En minäkään vaadi rahoja takaisin, vaikken viime viikonloppuna voittanutkaan lotossa.
Kolmanneksi, 800 euroa on höllönpöllöä. Mun alennushintainen korttini maksoi vähän vajaa 200 euroa. Paljon toki sekin mutta jokainen käyttää rahansa miten haluaa. Ja mulle omaa joukkuetta ei mitata rahassa.
Hei Iida :) Sinähän olet kaunis nuori nainen! Tulin tänne tuon kohujutun saattelemana ja löysin tytön, joka on nätti ja fiksu.
VastaaPoistaÄlä välitä noista pissisteinibimboista. :) Kyllä hekin vielä aikuisiksi jossain vaiheessa kasvaa ja mahtaa silloin hävettää. Sinun kauneutta ja älykkyyttä ei kuitenkaan yksikään glitterimassateini voi viedä :) Ja sekös niitä harmittaa! :D
Moikka ja kiitti kommentista :)
PoistaEn jaksa välittää pienistä. Elämässä on suurempiakin iloja ja suruja, kuin se, pitävätkö kaikki minusta. Se on mahdotonta jostain syystä että kaikki pitäisivät, joten kai heille on annettava lupa olla pitämättä. Kyllä jokainen ihminen jossain vaiheessa tulee järkiinsä.
Musta tuntuu että sä kirjoitat ihan itse nämä haukut itsellesi.
VastaaPoista:D Edes mulla ei ole niin tylsä elämä.
PoistaSiis eikö ihmisillä ole muuta tekemistä kuin haukkua heille tuntematonta ihmistä, huh, jos blogista ei tykkää niin ei sitä tarvitse lukea. Älä välitä, joillakii ei vaan oo niin paljoo sisältöö elämässä kun sulla :) tsemppiä!
VastaaPoistaNo ei se munkaan elämän sisältö ole ehkä mikään mainittavin mutta joo, toi jatkuva dissaaminen on kyllä varsin mielenkiintoinen ajanviettotapa
Poista