Kisapuistossa heittelemässä koripalloa. Vasemmanpuoleisen taideteoksen nimi on kuulemma
Iida ja Joutsenlampi. Kaikkien suureksi yllätykseksi mä sain jopa heitettyä pallon muutaman kerran koriin. Ajatella, mikä koripallolupaus mussa on menetetty. Ja kuinka huikean hyvä mä saattaisin olla, jos olisin puoli metriä pidempi.
Auringonlaskukaverikuvia viime perjantailta. Näissä korostuu, kuinka epäonnistuneen näköisiä kuvia musta useimmiten saa.
Riistaruokaillassa pelkäsin koko ajan, että toi taika-antilooppi (tarkempi lajimääritelmä jäi mysteeriksi) tipahtaa mun päähän tai lautaselle.
Käytiin äitin kanssa kahvilla satamassa. Kahvila Kariranta oli tällä kertaa pettymys, toivottavasti taso ei ole pysyvästi laskenut. Juustosarvien tilalla myytiin eioota, ja mun aurajuusto-pinaattipiirakka maistui pakastimesta nousseelle kiinteähkölle pinaattikeitolle. Ikävöin suuresti paikan herkullista feta-parsakaalipiirakkaa, miljööltään tuo on varmasti Lahden viihtyisin kahvila.
Johanna on kuullut ja sisäistänyt mun säälittävät voivottelut siitä, kuinka en ikinä saa spontaanisti kukkia, joten hän osti mulle Dublinissa ruusun. Aloin melkein itkemään. Teerenpelistä pyytämällä jotain mansikkaista ja alkoholitonta sai parhaimman drinkin aikoihin.
Revittiin Johannan kanssa eilen paljon huumoria sosiaalisessa mediassa vyöryneestä tovejanssonseksivau-kohusta, ja sen kunniaksi aloitin aamuni juomalla kahvia Jallumamma-mukista.
Koska mulla olisi sadoittain
tärkeitä asioita tehtävänä, teen kaikkea epäoleellista. Kuten uudelleenjärjestän jääkaapin postikorttikokoelmaa. Korttien kääntöpuolilta löytyi todellisia verbaliikan helmiä.
onko yhtään mun korttia käännetty ? : DDDDDDDD
VastaaPoistat. lenski
Tuollahan sinä ylhäällä oikealla pohdit onko Masalla koskaan ollu lemmikkiporoa :D
Poistatunnistin siis oman käsialani, piti varmistaa ^^
PoistaHyvin tunnistettu tonkokosesta präntistä :D
PoistaNoi auringonlaskukuvat ois ihan mielettömän upeita selfieitä Johannasta, mutta täytyy kyllä valitettavasti sanoa, että sä pilaat ne.
VastaaPoistaNo, se on sitten valitettavaa.
PoistaOlen erimieltä! Eniten pidän viimeisestä kuvasta, Iidan hymy on häikäisevä! Molemmat kauniita, itse satun pitämään blondeista enemmän ;)
PoistaMun hymy vaan näyttää usein sellaiselta vinolta irvistykseltä :D Häikäisevältä ehkä vain valon takia.
PoistaYstäväsi Johanna on varmasti Suomen kauneimpia naisia!! Tekeekö hän mallintöitä jo? Mikäli ei, olisin kiinnostunut ottamaan hänet listoille ja tekemään mallikansion. Välitätkö hänelle yhteystietoni jos laitan ne sinulle sähköpostitse?
VastaaPoistaNiin on! Ei ole missään listoilla, voinhan mä Johannalta kysyä kiinnostaisko :)
PoistaMitä tossa ylimmässä kortissa lukee?
VastaaPoistaKivat kelit, ei sada, mutta ruoka on hyvää!
PoistaJäät kyllä täysin Johannan varjoon. Johanna on upea rotunainen!
VastaaPoistaSiihen on jo tottunut :D
PoistaLapsellista vertailua. Mulle iida on kaunein <3
Poista-johan
Mä en tiedä kuinka validi sun mielipitees on :(
PoistaMä en kyllä ymmärrä noita, jotka jaksaa postauksesta toiseen ylistää sun kroppaas. Eka kuvakin paljastaahyvin että sulla on ihan kurviton, tukevahko ja tanakka vartalo, ja paksu taikinanaama
VastaaPoistaMakuasioita. Ja vaatteetkin tekevät paljon.
PoistaHyvähän se on aina anonyyminä kommentoida muiden ulkonäköä. :) Jotenkin ei jaksa uskoa, että tälläiset ihmiset mitään kauneuskilpailu-voittajia ovat, eivät ainakaan ole sitä sisäisesti!!!
PoistaAnonyymiteetti kun on kiva turva, jolla saa pönkitettyä omaa egoaan ja unohtamaan oman vartalon vajavaisuudet :)
PoistaJohanna on kyllä ihan yks suomen kauneimmista naisista! Toivottavasti saa mallintöitä!
VastaaPoistaToivotaan :)
PoistaBlogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
PoistaJohanna, sanon ihan suoraan että kannattaa harkita vielä! Sulla on ihan poikkeukselliset kasvot ja oot niin kaunis, että voisit myydä mitä vain. En tiedä mistä toimistosta olet saanut tarjouksia, mutta Paparazzi, Fondi ja Brand ovat ne luotettavimmat ja varmasti pääsisit jokaisen listoille noilla kasvoilla ja pisamilla. Mä ainakin näen sussa seuraavan suomalaisen huippumallin!
PoistaHarmittaako sinua vauvapalstan keskustelu sinusta?
VastaaPoistaHarmittaa totta kai, mutta myös huvittaa. Mun ei onneksi tarvitse kytätä mammapalstalla mitä kaikkea jännää musta puhutaan. Tavallaanhan omalla naamallani kaikille avointa blogia kirjoittamalla kerjään sitä arvostelua (=turpaani), vaikka hyvän maun rajat ylitetään useimmiten. Sananvapaus on mulle kuitenkin yksi tärkeimmistä arvoista.
PoistaEnemmän mua raivostuttaa se janari, joka pystyy manipuloimaan niitä peukutuksia. Jos musta sanotaan ihan kilttiäkin kritiikkiä esimerkiksi mun huonoista valokuvaustaidoista, tää vatipää laukkaa sankarinviitta hulmuten paikalle ja iskee siihen 52 alapeukkua. Sitten vauvapalstalaiset tulevat massoittain aukomaan mulle päätä blogissa kuinka uhkaavat paljastaa julkisuuteen mun kuuluvan ylläpitoon koska peukuttelen itseäni kehuvia kommentteja.
Tai ne, jotka yrittävät siellä puolustella mua, useimmiten argumentilla "oot kateellinen Iidan tisseistä." Mun omasta mielestäni mulla on rumat rinnat enkä niitä lähtisi missään kehuskelemaan. Ette halua tietää, kuinka monta tissejä haukkuvaa anonyymikommenttia mulle tulee aina, kun joku heittää missä tahansa siellä "Iidan tissit"-kortin tiskiin.
Oma lukunsa on myös valheellista ja liioiteltua tietoa levittävät, mun ystävinä esiintyvät keskustelijat. Kuten "Iida tienaa päälle 4000 euroa kuussa, totta kai hänellä on varaa ostaa aito Bvlgarin sormus." Ymmärrän hyvän tarkoituspohjan, mutta jättäkää ihan oikeasti puolustelematta mua siellä mammapalstalla. Antakaa idioottien mellastaa omalla hiekkalaatikollaan. Mä kärsin tästä itse blogini kautta kun mielipiteet levitetään sitten tänne asti, ja tulen tietoiseksi siitä paskasta, mitä siellä jaksetaan jauhaa. Muutenhan voisin olla autuaan tietämätön, yksinkertaisesti jättämällä sen sivuston avaamatta.
En ole mainitsemasi tyyppi, mutta sen verran rinnoistasi on keskusteltu, että päädyin uteliaisuudesta vilkaisemaan, mistä oikein kohistaan. Minusta rintasi ovat käsittämättömän upeat, olet muutenkin sievä nainen ja blogikirjoituksesi ovat hyväntahtoisia ja kivoja. Oikein mukavaa syksyä sinulle!
PoistaMielipiteitä on monenlaisia, ja kaikkien mielipiteitä kun vain pitäisi pystyä kunnioittamaan. Hyvää syksyä sinullekin :)
Poista"Antakaa idioottien mellastaa omalla hiekkalaatikollaan. Mä kärsin tästä itse blogini kautta kun mielipiteet levitetään sitten tänne asti, ja tulen tietoiseksi siitä paskasta, mitä siellä jaksetaan jauhaa. Muutenhan voisin olla autuaan tietämätön, yksinkertaisesti jättämällä sen sivuston avaamatta."
PoistaHyvä ihminen, eihän se näin mene. Sillä on paljonkin väliä julkisuuskuvan hallinnoinnin kannalta. Jos mammapalstalla puhutaan sinusta vain pelkkää paskaa, tyyliin "narsistinen koulukiusaaja", niin jäät osalle ihmisistä mieleen sellaisena (vrt. "ei savua ilman tulta"). Näin oli myös oman itseni kohdalla kunnes myöhemmin törmäsin uudelleen näihin keskusteluihin ja selvitin asiaa hieman enemmän.
Haukkumisen tavoitteena on aina aiheuttaa vahinkoa kohteelleen.
"Tavallaanhan omalla naamallani kaikille avointa blogia kirjoittamalla kerjään sitä arvostelua (=turpaani), vaikka hyvän maun rajat ylitetään useimmiten. Sananvapaus on mulle kuitenkin yksi tärkeimmistä arvoista."
"Ja julkaisemattajättämäni kommentit on ihan hirveitä."
Rikoslain pykälä kunnianloukkauksesta on siellä ihan hyvistä syistä. Voisit käyttää oikeuttasi nostaa syyte kunnianloukkauksesta.
Itseäni ainakin ottaa päähän tällainen mustamaalaus. Varsinkin kun siihen menee itse uskomaan. Toivonkin että asianomistajana tekisit sille jotain jos vaan voit.
Hyvää jatkoa itsellesi :)
kivoja kaverien hassuttelukuvia! enkä kyllä suostu ymmärtämään, miten sinä muka pilasit ne :D
VastaaPoista-Nina
Noi mun ilmeet on aina vähintäänkin awkward-luokkaa :D en vaan osaa olla luontevasti kameran edessä.
PoistaVarmasti sekin seikka, että julkaiset näitä negatiivisia kommentteja lisää vettä myllyyn näille anonyymeille. En oo lukenu sun blogia mut kuulin näistä kommenteista niin oli pakko tulla kyyläämään, aika järkkyä :/ Siis toi kommentointi.
VastaaPoistaHatun nosto että kestät ton kaiken kuran etkä alennu noiden haahkojen tasolle! Itse en varmaan edes julkaisisi noita, tulis liian paha mieli : (
Mä en enää edes julkaise kaikkia anonyymikommentteja. Joskus tein sitäkin, mutta lopulta meininki meni ihan sirkukseksi. Ja julkaisemattajättämäni kommentit on ihan hirveitä. Mulle on varsin kova paikka rajoittaa sananvapautta omalla blogillani. Siksi julkaisen negatiivisetkin kommentit, joille voin vain nauraa, joita en ota itseeni.
PoistaKERRO MULLE MITÄ PAHAA SÄ OOT MAAILMALLE TAI IHMISILLE TEHNY KU SULLE OLLAAN NÄIN ILKEITÄ!!!! mitä hittoa ihmiset?? tämä iidahan on aivan tavallinen tyttö, sievillä kasvonpiirteillä varustettu.. ei jotkut apinat ymmärrä mitä tommonen haukkuminen voi saada aikaan :/ oot kaunis usko se :p kurvittomat naiset näyttää tylsiltä!
VastaaPoistaMä olen syntynyt rakastavaan perheeseen, omannut aina räväkät ja värikkäät mielipiteet sekä halunnut olla onnellinen ja pyrkinyt siihen :D Kai siinä on ihan riittävästi syytä.
PoistaOletteko vielä kavereita Johannan kanssa? Ei ole näkynyt blogissa vähään aikaan.
VastaaPoistaEi valitettavasti olla enää minkäänlaisissa väleissä :(
Poista