Mua on jo pidemmän aikaa tökkinyt omat sekaiset koruröykkiöni, jotka lojuvat siellä sun täällä, useimmiten
jemma-nimisessä piilossa. Shoppailuinnon sijaan olen taantunut
minä ite-vaiheeseen. Päätin hakea inspiraatiota Pinterestistä, ja askarrella itse jonkinlaisen säilytyshökötyksen koruilleni. Koska mun taiteellinen toteutuskyky on erittäin rajallinen, valitsin helpoimmalta näyttävän, mutta silti silmääni miellyttävän
inspiraation.
Äidin luota löytyy monta tuhatta kiloa vanhaa ja tarpeetonta tavaraa, niinpä sosialisoin vanhan lautasen, kynttilänjalan ja lasinalustan, jotka näyttivät kokonsa puolesta mun visioihin sopivalta. Spraymaalejakin löytyi kymmeniä väriä. Valitsin hopeiset.
Ensin mä harjoittelin sitä spreijausta jollekin aikansa eläneelle lautaselle, ja testailin myös sävyeroja, mulla oli kolme eri hopeista spraymaalia. Kun tuntumaan oppi (mä en ole orientoitunut graffititaiteilija!), aloin maalaamaan ite telineen osia. Spreijasin noin 20 sentin päästä jatkuvalla ranneliikkeellä. Annoin muutaman minuutin kuivumisaikaa, ja spreijasin uuden kerroksen. Kynttilänjalan spreijasin kertaalleen kolmelta puolelta, jolloin kerrokset menivät vähän päällekkäin, ja lasinalusen kahdesti kummaltakin puolelta.
Annoin osien kuivua reilun vartin, ja aloin liimaamaan hökötystä kasaan. Tähän olisi ehkä vaadittu jotain kunnon liimaa, mutta mä en löytänyt kuin Erikeeperiä. Hyvin on pysynyt kasassa. Liimasin osat yhteen huonolla symmetriatajullani
vähän sinnepäin.
Tolta se sitten näyttää - hyvin kotikutoiselta. Samassa syssyssä spreijasin myös vanhan kahvikupin ja liimasin sen testilautaseen - korutilaa ei koskaan voi olla liikaa! Seuraava ratkaistava asia on nimeltään
järjestelykysymys.
Hieno :) Meillä taitaa olla samanlaisia lautasia. Olen lukenut blogiasi vuoden alusta, mutta harvoin kommentoin. Tämä tiedoksi sille anolle joka oli huolissasi lukijakunnastasi ;)
VastaaPoistaNoi oli jotain mystisiä lautasia, jostain vaan ilmestyneet meidän varastoon, kuulemma :D Kiva tietää, että oot pysynyt noinkin pitkään lukijana :)
PoistaOotko sä katolinen vai miksi rukousnauha?
VastaaPoistaEn. Noi oli vaan iso trendi silloin kun mä asuin Itävallassa. Kaikilla oli noita ranteessaan.
Poistalennartkin osti mallorcalta. vain koska se oli hieno :)
PoistaNäinpä :)
PoistaOi toi kuppi&lautanen -systeemi näyttäis tosi kivalta! Mulla lojuu korut milloin missäkin, joten joku järkevämpi säilytyssysteemi olis paikallaan, ehkä niitä koruja muistais jopa käyttää.. Tosin eka täytys keksiä säilytyspaikka korujen säilytystelineelle, koska yksi hurrikaanikissa aivan satavarmasti pudottaa kaiken mahdollisen mihin ylettää:-D
VastaaPoistaIhme kyllä Mymmeli on antanut mun telineiden olla ihan rauhassa. Ikä kai poistaa kissan adhd-oireita. Toi kuppi ei ole mikään käytännöllisin systeemi, koska ne korut lojuvat edelleen :D Toki yhdessä paikassa ja rajatussa tilassa.
PoistaSe onkin kaikki mitä mä pyydän :-D
PoistaSitten ei muuta kuin kaapin pohjia tai kirppareita koluamaan ja askartelutuokiota aloittelemaan :)
Poista