Oma aika. Mä oon loppupelissä suhteellisen itsenäinen ihminen, en epäsosiaalinen, mutta tarvitsen omaa tilaa. Mulle on täyttä tuskaa olla jossakin useampi päivä niin, ettei pääse mihinkään karkuun muita ihmisiä. Jostain syystä "saanko olla tunnin ilman teitä omassa rauhassa," on kuulemma pyyntönä mitä epäkohteliain.
Punaviini. Alkoholijuomista suurin suosikki. Rakastan viettää erilaisia viini- ja juustoiltoja ja lasillinen viiniä sopii niin monen arkiruuankin kanssa tuomaan vähän juhlan tuntua. Ainoa miinuspuoli on se, että minulle tulee tanniinista tosi voimakas päänsärky, joten viininmaistelut pitäisi rajata matalatanniinisiin vaihtoehtoihin.
Quebec Nordiquesista mulla on ensimmäiset NHL-muistot, taisin olla jopa joukkueen fani. Peter Forsberg pelasi silloin siellä, ja oli mun ekoja jääkiekollisia idoleita Jarmo Myllyksen ohella. Jostain syystä en kääntynyt Coloradofaniksi Nordiquesin lopetettua toimintansa, ja Foppaakin opin vanhemmiten vihaamaan.
Ruoka.
Asenteeni ruuanlaittoon on aina todella huoleton. Korkeintaan vilkaisen
reseptiä ja mittaan ainekset silmät kiinni sinnepäin muumimukeja ja
ruokalusikkaa käyttäen. Silti teen omasta mielestäni aina todella
onnistunutta ja maistuvaa ruokaa. Tykkään myös kutsua kavereita meille
syömään, ruokaa on aina mukavampi laittaa isommalle porukalle.
Salmiakki jäisi jäljelle, jos mun pitäisi poistaa kaikki karkit maailmasta yhtä lukuunottamatta. Salmiakki maistuu niin kovana, pehmeänä kuin nestemäisenäkin.
Salmiakki jäisi jäljelle, jos mun pitäisi poistaa kaikki karkit maailmasta yhtä lukuunottamatta. Salmiakki maistuu niin kovana, pehmeänä kuin nestemäisenäkin.
United, Manchester United. Ollut mulle jalkapallon synonyymi vuodesta 2003.
Virgin Suicides, mun lempikirja ja myös elokuvaversio on yksi suosikeista.
Wien.
Lempikaupunkini maailmalta. Tunnen kaupungin kaikki kolkat paremmin kuin
Lahden vastaavat, en kyllästy minään vuodenaikana ja aina löytyy silti
jotain uutta. Pidempiaikainen oleskelu Wienissä jossain elämänvaiheessa
houkuttelee suuresti.
Xtreme on kauhean teiniltä kalskahtava sana, mutta kuvaa mua. Mä olen aika äärimmäinen ihminen, suorastaan ryntään hyppäämään benjiä ja hyppyrimäestä vaijerilla, mulla on kärkkäät mielipiteet enkä pelkää mitään muuta kuin valtaosaa niveljalkaisista.
YSL, toinen mun huippumuodin suosikki. Nykyinen Saint Laurent Paris on maailman hirvein muotitalon raiskaus, en halua tietää kuinka monta kertaa Yves Henri Donat Dave Mathieu-Saint-Laurent on kääntynyt haudassaan tuon uudistuksen takia. YSL:n huulipunat on maailman parhaita!
Zoo, eläintarha. Ulkomaanvierailuilla on pakko vierailla paikallisessa eläintarhassa. Mun suosikki on Prahan eläintarha, missä eläimet asuvat suurissa luonnollisen asuinseutunsa mukaan rakennetuissa aitauksissa. Korkeasaarikin ois ihan kiva, mutta kun siellä ei ole kirahveja...
Å-kirjain on ollut mulle mysteeri koko elämän. Miten A, jonka katolle on nostettu pallo voikin ääntyä Oona? Luulisi suuren A-kirjaimen syrjäyttävän kokonaan tai edes osittain pikkuruisen o-äänteen.. Vielä ennen yläasteikää lausuin hurri-oon sekamelskana, joka oli jotakin ään ja oon välimaastosta olematta kuitenkaan ö.
Äkkilähdöt. Kaikkein hauskimpia tulee sellaisista reissuista, joita ei ole suunniteltu etukäteen, vaan mennään sinne, minne juuri sillä hetkellä tekee mieli mennä.
Öiset kävelyretket kesällä. Valoisan kesäyön aikaan ympäristöstä saa vain niin paljon enemmän irti.