Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tallinna. Näytä kaikki tekstit
Tallinn, Tallinn, Tallinn
keskiviikko 8. tammikuuta 2020
Loppiaisen tienoo vierähti Tallinnassa ainejärjestön perinteisen kulttuurimatkan parissa. Reissulle mahtui kulttuuria, juomakulttuuria, kielen opiskelua (pööriöö on kevätpäiväntasauksen yö) kuin shishahassutteluakin. Sain ensi kertaa kuulla olevani jonkun spirit animal. Seikkailtiin ryhmissä ja pienryhmissä sujuvasti vanhankaupungin mukulakivikaduilla ja Telliskiven tehdasrakennusviidakossa joulunjälkeistunnelmissa. Aamiainenkin saattoi olla se päivän viimeinen ateria.
Hoidettiin kulttuuripuoli alta pois heti saapumispäivänä. Aamiaistettiin porukalla lempikahvilassani Must Puudelissa, josta suunnattiin Tallinnan design- ja arkkitehtuurigallerian perinteiseen Piparkoogimaania-näyttelyyn. Tänä vuonna teemana oli mytologia, ja näyttelyssä oli useita tulkintoja maailmanhistorian myyteistä - kaikki askarreltu piparkakkutaikinasta.
Mä sitten tykkään baareista, joilla on joku teema. Tallinnassa teemat onkin vedetty ihan viimeisen päälle. Parasta antia tästä tarjosi Labor. Fluorivaloin ja interaktiivisin kuplaputkin koristellussa baarissa juomilla oli kemikaalien varoitusmerkit ja ne tarjottiin koeputkista, vesi mittapulloista. Vessassakin pääsi kirjoittamaan latinaa liitutaululle. Toinen, jo kulttuurihistoriallisestikin merkittävä tallinnalainen teemabaari on Depeche Mode-baari. Master and Servant kaikuu edelleen korvissa.
Toisena iltana skipattiin Even ja Sofian kanssa yhteisillallinen, ja varattiin pöytä kolmelle jo aiemmin hyväksi toteamastani Leib-ravintolasta. Maksan paljon mieluummin kutakuinkin saman hinnan fine diningista kuin ketjuravintolan peruspastasta ja -viinistä, saati että vierailen eettisesti arveluttavassa Nepal-Intia-akselin ravintolassa. Ensimmäisen illan tökerön palvelun Basiilik-ravintolasta jäi katkera maku suuhun.
Se reissun toinen kulttuurikohde oli muuten Nigulisten kirkko. Nykyisin museona toimiva 1200-luvun kirkko on erityisen kuuluisa keskiaikaisesta kuolemantanssimaalauksestaan. Alkujaan kymmeniä metrejä pitkästä maalauksesta on säilynyt vain osa.
Jätti aika kylmäksi maksaa verrattain kova sisäänpääsymaksu (8 euroa opiskelijalta) päädäkseen katsomaan yhtä öljyväripätkää, jota ei valaistuksen takia voi edes kunnolla nähdä. En tiedä kuka ammattilainen valaistuksen tuohon näyttelytilaan onkaan suunnitellut (vai onko kukaan), mutta kattokruunujen ja ikkunoiden heijastukset sekä omituiset, päältä ja alta suunnatut pistevalot jättivät esimerkiksi hahmojen kasvonpiirteet valotäplien alle. No, oli kirkossa muutakin nähtävää, kuten kirkolle kuuluneita hopeaesineitä ja groteski, kimmeltävin papukaijoin koristeltu joulukuusi.
Mä en tiedä olenko muuttunut jotenkin tylsäksi vai mitä nyt on sattunutkaan, kun mun ainoa ostos oli pullo kasikymppistä viinaa. Ei, ei siksi että olisin alkoholisoitunut pahasti, vaan siksi, että mulla on haaveissa tehdä jatkossa itse omat hajuveteni.
Tallinn, Tallinn
maanantai 10. elokuuta 2015
Tämä ei ollut mikään satama-aluehengailureissu tyylillä superalkon kautta takaisin laivaan. Ei, uskallettiin jäädä ihan yöksi!
Vanhasta kaupungista löytyi alle satasella hotellihuone keskiaikaiselta kauppiaskadulta. Hissiä ei ollut, saatiin kävellä ylimmän kerroksen huoneeseemme sokkeloisia käytäviä pitkin ja kivuta rappusia, joista ei paljoa minua lihavampi olisi enää sopinut. Ja ullakkohuoneen leveältä ikkunalaudalta avautuivat näkymät kattojen yli kirkontornille. Että mä rakastan punaisia kattoja! Olivat ne sitten tiiltä tai peltiä.
Turismin ytimessä meitä odotti ei yksi vaan kaksi ystävää. Pohjoisessa asuvat pojat näkevät meitä ihan liian harvoin, joten he päättivät tulla yllätysvierailulle, mutta me kerettiin lähteä karkuun. Tulivat sitten perässä, suloista.
Hieman kauhulla odotan, milloin Kalamajan alueen kupla puhkeaa. Aluetta on jo viimeiset pari vuotta markkinoitu juurikin tuollaisena rappioromanttisena hipsterkaupunginosana. Sinne on helppo kävellä, se näyttää mielenkiintoiselta (pysähtynyt aika, oikeasti rumaa neukkuarkkitehtuuria ja pieniä puutaloja), ja siellä on vaikka millä mitalla viihtyisän oloisia terasseja, pikkuputiikkeja ja ravintoloita. Mun kuvissa näkyvä valtava simpukka-annos oli "pieni" ja maksoi kuusi ja puoli euroa. Luoja ties missä kokosfääreissä iso annos olisi ollut... En vain usko aluen hintatason pysyvän kauaa edullisena, valitettavasti.
Mutku mä tykkään etnokuoseista.
Tallinn
keskiviikko 22. lokakuuta 2014
Koska päiviä kiireisessä viikossa on rajallisesti, kaikki pariviikkoiset Thaimaassa ja pidennetyt viikonloput Rivieralla ja Kreikassa jouduttiin sulkemaan pois. Mutta hei, Virohan on etelässä! Saatiin kiva huone Viru-hotellista ja aikakin riitti kolmenkymmenen tunnin irtiottoon.
Kun toverit Suomessa hajosivat torstaiaamuna lumisateeseen, sää Tallinnassa oli aurinkoinen kuten etelässä kuuluukin olla. Joskin hemmetin kylmä. Hotellinluovutuksen jälkeen käynnistettiin lievästi takkuinen päivä Virukeskuksen Wayne's Coffeessa, jossa kokispullokin kettuili.
En ole ikinä kokenut yhtä rajua laivan keinumista kuin paluumatkalla Helsinkiin. Seisoin kannella nähden vain mustan meren valkeine kuohuineen, ja muutaman satunnaisen tuikkivan valon. Aallot pisaroivat kasvoille, ja jääkylmä tuuli piiskasi vasten niin kovaa, että piti haukkoa henkeä pää sivuille käännettynä. Mä olin onnellinen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)