IPCC eli hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli suunnittelee suurraporttia ensi vuodelle. Osaan jo valmiiksi ennustaa, kuinka tämä tulee olemaan surullista luettavaa. Maapallon keskilämpötila on noussut esiteollisesta ajasta puolisentoista astetta. Tuntuu pieneltä, mutta se on valtava luku. Jos nousu yltää kahteen asteeseen, Suomi lämpenisi neljä astetta. Sään ääri-ilmiöt lisääntyisivät entisestään. Merenpinta nousisi ja radikaalisti lisääntyvien ihmisten elintila supistuisi. Käytännössä kaikki maailman korallit kuolisivat. Nykymenon jatkuessa vuosisadan loppuun mennessä keskilämpötila on noussut kolme astetta. Hiilidioksidipäästöjä on pakko pienentää. Tai keksittävä keino, jolla poistaa ilmakehästä hiilidioksidia. On lisättävä metsiä. Samaan aikaan kun niitä hakataan tohjoksi ihmisten elämäntapavaatimusten tieltä.
Onneksi ilmastonmuutoksesta puhutaan nykyään paljon. Ihmisistä kasvaa yhä tiedostavampia, muutama vuosikymmen takaperin siitä puhuminen oli vain hippien hapatusta. Surullista on se, että konkreettisten tekojen sijaan keskitytään riitelemään siitä, kenen elämäntyyli kuluttaa eniten ja kenen vähiten. Syytetään toisia, jottei itse tarvitsisi tehdä mitään. Saavutetuista eduista ei haluta luopua. Ja eniten korjattavaa niin asenteessa kuin elämäntavoissa olisi just niillä, joita asia kiinnostaa vähiten.
Minun hiilijalanjälkeni on 5200 Sitran elämäntapatestin mukaan. Se on alle suomalaisen keskiarvon. Tällä mun on silti turha jeesustella, omat elämäntavat kun riippuvat niin monesta asiasta. Jonakin toisena hetkenä laskurin tulos saattaisi huidella paljon punaisimmissa lukemissa. Matkustelu ei ainakaan tilapäisesti huvita, joten lentokulut ovat sangen pienet. Enkä tiedä kuinka ympäristöystävälliseen taloon tie vie seuraavaksi, nykyisessä asunnossani tuskin kovin kauaa enää viihdyn.
Kulutustottumuksia pohtiessa ristiriitaiset tutkimustulokset turhauttavat. Väitetään, että lihateollisuus on suurin ilmastoa kuormittava tekijä. Ei, se onkin pikamuoti. Eipäs kun lento- ja laivaliikenne. Pitää muistaa pysyä lähdekriittisenä. Kuka nämä tutkimukset rahoittaa ja millaisella agendalla? Tutkimustuloksista kartalla pysyminen käy työstä.
Kaupassa iskee sitten kriisi näiden radikaalisti eri mieltä olevien tutkimustulosten kuiskaillessa alitajunnassa. Saanko ostaa lempihedelmääni avokadoa, vaikka se rahdataan kaukaa, sen tuotantoon liittyy rikollisuutta ja esimerkiksi Meksikon veriavokadoista on puhuttu paljon? Saanko ostaa broileria, vai pitäisikö mun korvata se esimerkiksi soijasuikaleilla tai quornilla, vaikka molemmat sattuvat mahaan? Ostanko luomua, reilukauppaa, lähiruokaa, vai sitä mitä mieli sattuu tekemään? Usein ostoskorin ytimestä löytyy paprikaa, lehtikaalia, miniluumutomaatteja, sipulia, fetaa ja kanaa. Feta tulee Kreikasta, paprika Hollannista, tomaatit Espanjasta. Valitettavan usein lehtikaalikin lennätetään Espanjasta, kotimainen lehtikaali kun kuuluu lähikauppani valikoimaan vain osan vuodesta. Tunnen huonoa omatuntoa ahtaasti elävistä kanoista ja kaukomailta lennätetyistä kasviksista.
Omat valinnat hävettävät. Hävettää, että olen blogissa glorifioinut huikeiden reissujen puolesta. Hävettää, että lempiruokaani on hotelliaamupala. Hävettää, kuinka välillä sorrun roskien lajittelemattomuuteen. Hävettää, etten osaa olla vegaani. Mulla on välillä ikävä aikoja, jolloin aloitin huolettomasti aamuni graavilohi-juustoleivällä. Miettimättä vehnän haittavaikutuksia, millaista elämää lehmät ovat viettäneet, kuinka lohi on liikakalastettu ja kuinka sen pyynti aiheuttaa hallaa hyljekannoille. Puhumattakaan varmasti epäreilun kaupan kahvista jota join. Muistaakseni Kulta Katriinaa.
Vaan välinpitämättömyydestä tähän on tultu. Muutoksia pitäisi tehdä kaikilla elämänalueilla, niin asumisessa, ravinnossa kuin liikenteessäkin. Ja ne koskevat meistä jokaista. Usein vastuu sysätään yksinomaan kuluttajille, mutta teollisuus on yhtälailla vastuussa. Ajatelkaa, sinua syyllistetään siitä kun ostat jotakin epäekologista, mutta sitä valmistava yritys saa jatkaa saastuttamista kaikessa rauhassa, tuskin kukaan heristää sormea.
En oleta, että tulen muuttumaan koskaan täydelliseksi. Joskaan en halua elää huonossa omatunnossa ja häpeän kanssa. Tiedostan, että voin tehdä enemmän. Voin kierrättää tarkemmin, matkustella harkitsevammin ja peseytyä ripeämmin. Sama kollektiivisesti, meidän ei tarvitse olla täydellisiä, mutta meidän on jaksettava uskoa siihen, että pienikin teko voi olla merkityksellinen. Meidän on jaksettava välittää maapallosta.
