Painajainen korkokengissä


Tiedättekö, kuinka dominoteoria pätee epäonnisiin kommelluksiin? Kun yksi asia menee pieleen, sitä seuraa toinen, ja sitä seuraava. Onnettomuuksien ketjureaktio. Tätä päivää väritti kaksi surkeiden sattumusten sarjaa: aamuinen pienempi, iltainen megalomaaninen. Molempien myrskyjen silmässä leijuivat korkokengät.

Mä olen ehdoton korkkarityttö, mutta viime aikoina korot ovat jääneet yllättävänkin vähälle käytölle. Eteinen tursuaa ballerinoja ja tennareita, korkokenkähylly puolestaan täysin käyttämättömiä kesäkorkkareita. Harmittelin tätä aamulla, ja päätin parantaa tilannetta heittämällä avokkaat jalkaan. Virhe!




Tämä aamu oli kiireinen, mutten malttanut jäädä etsimään rakkolaastaripakettia, tuota korkkaritytön kenties parasta ystävää, sillä olin jo myöhässä. Tiesin, että joudun juoksemaan, ja juokseminen korkokengissähän on tosi metkaa puuhaa! Rynniessäni kohti junaa toinen kenkä juuttui korostaan kiinni aseman rappuralliin, minä menen jo liukuportaissa alaspäin. Ei muuta kuin ylös vastavirtaan, takaisin kenkää hakemaan. Juna meni, kello kävi. Ihanaa selitellä myöhästyvänsä töistä epäonnen ja naisellisen turhamaisuutensa takia.

Sitten päästäänkin jälkimmäiseen tapahtumasarjaan, joka nostaa mut ennakkorankingien kärkeen kun puhutaan himotusta Maailman tyhmin ihminen 2016-palkinnosta. Mä satutin illasta nilkkani. Normaali ihminen olisi tässä vaiheessa tilannut itselleen kotiinkuljetuksen, mutta mulla ei käynyt mielessäkään. Ei, kun junalla ja sporalla pääsee niin näppärästi! Säästetään luontoa, suositaan julkista liikennettä. Mä lähdin siis kulkemaan junalle reippaasti ontuen. Ontuva kävely synnytti terveen jalan sisäsyrjään rakkulan, joka puhkesi yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Yritin pitää pokerinaaman istuessani junassa, kun oikea nilkka oli kuin tulessa sisältäpäin, ja vasemman jalan kirvely pyrki nostamaan kyyneleet silmiin.

Varmaan jokainen kaltaiseni läski tietää mitä käy, kun sisäreidet hankautuvat kävellessä yhteen. Mä kävelin sunnuntaina kilometrikaupalla mekossa, jonka seurauksena reidet hiertyivät puhki. Männäpäivien kipu oli jo lähes unohdettu, kunnes hiertymät alkoivat vuotaa verta. Mulla kun oli tänään jalassa paitsi korkokengät, myös farkkushortsit pituudessa ehkä vähän liian niukat muttei kuitenkaan vielä mitkään farkkustringit. Laahustaessani sporalle lahkeet hilautuivat ylemmäs, ja reidet ottivat jälleen osumaa. Vanhat haavat revittiin auki, padot murtuivat.

Parinsadan metrin matka sporapysäkille kesti kymmenen minuuttia. Veikkaan, että jopa yksijalkaisen laiskiaisen liikehdintä olisi normaalimman näköistä kuin mun kävely tuolla matkalla. Peräti kaksi valveutunutta ympäristön tarkkailijaa katsoi asiakseen huomauttaa, että älä lähde korkokengissä julkisille paikoille ennen kuin olet oppinut kävelemään niillä. Minä, kymmenen vuotta koroissa kävellyt, epäonnen maininkien hukuttama punainen kääpiö reidet veressä. Itkuhan siinä pääsi. Häpeästä, kiukusta ja turhautumisesta.

Sanotaan, että aika parantaa haavat. Aikaa on aamuun asti, lisärohtona aion vielä kokeilla tiikeriteetä, lakujäätelöä ja sinkkivoidetta. Huomenna menen töihin kiireettä ja puputennareissa.

Q&A: ANSWERS PART IV


Kivoin “illanviettopaikka” Helsingissä? Drinksuille lempipaikkani on Bronda. Muuten viihdyn käytännössä missä vain missä kaverit ovat. BK:hon en kyllä aio jalallanikaan astua, oon onnistunut välttämään sen niin hyvin.

Minne veisit ihmisen, joka ei ole koskaan käynyt Helsingissä? Varmaan ekana hotelli Tornin Ateljee Bariin. Katelkoon ihminen sieltä mikä näyttää mielenkiintoisimmalta seudulta.

Onko kissasi sisäkissa? Pääsääntöisesti. Äidin luona Mymmeli saa olla valvotusti vapaana, koska ei lähde mihinkään omille teilleen. Korkeintaan piharakennuksissa etsii hiiriä ja myyriä, ja tulee huutamalla näkösälle.

Kuinka vanhaksi haluaisit elää? Kuinka vanhaksi luulet että todennäköisesti elät? En usko että elän vanhaksi, enkä oikeastaan haluaisikaan. Mitään tarkkaa ikää en osaa sanoa, niin kauan kun maailmantilanne ei ole loppua enteilevä ja mulla ei ole kipuja ja järkikin leikkaa.

Millaisista ihmisistä pidät? Pidän monenlaisista ihmisistä, musta on kiva että mulla on erilaisia ystäviä. Pidän ihmisistä lähtökohtaisesti, enkä jatkossakaan tuomitse hänen kaltaisiaan, vaikka yksilö tekisikin jotakin josta en olisi mielissäni.

Riiteletkö usein? Tarkoituksettoman usein, valitettavasti. Oon kyllä mestari riidanhaastossa.

Mikä on erityistaitosi, jossa uskot olevasi parempi kuin kukaan muu? Tää on paha, en koe olevani absoluuttisesti paras missään.. Öh, olen maailman paras olemaan Mymmelin lempi-ihminen.

Mikä saa sinut raivostumaan?  Riippuu päivästä. Joskus siihen ei vaadita paljoa.

Mikä saa sinut hyvälle tuulelle?  Kauniit sanat, vaikka paljastuisivatkin pöpöpuheeksi.

Mihin uskot, uskotko että ihmiset elävät vain yhden elämän, uskotko että on olemassa taivas ja helvetti? Mä en ole sitten vuosiin halunnut tarkemmin määritellä uskoani. Ateisti on liian jyrkkä sana itsestäni.

Miksi juuri Teuvo Teräväinen on suosikkipelaajasi? Mä olen seurannut Teuvon kehittymistä huipulle A-junnuvuosista. Diggasin vuosia Pavol Demitrasta, ja Lokomotiv Jaroslavlin tragedian myötä suosikkipelaajan paikka aukesi liian aikaisin.

Mikä on yleisin harhaluulo mikä ihmisillä on sinusta? Siinäpä kysymys johon en edes halua tietää vastausta.





Oletko miettinyt fitnesskisoja? En omalle kohdalleni.

Paljon nostat penkistä? En ole varmaan ikinä edes kokeillut. Ainakin sen tangon, luullakseni.

Millainen treeniohjelma sulla on? Olematon.

Suosikkiurheilulaji (mitä itse urheilet)? Mä en urheile :D Ratsastus, sitäkin tulee harrastettua ihan liian harvoin.

Olen ymmärtänyt, että olet kiinnostunut taiteesta. Oletko itse taiteilija? Määrittelisin itseni tekotaiteilijaksi. Olen luonteeltani ja tavoiltani aika boheemi. Luon paljon mutten halua asettaa teoksiani arvostelun alaiseksi. En haluaisi tienata elantoa taiteella.

Suosikkisi suomalaisista aktiivitaiteilijoista? Kia Taegen, mä olen jo pitkään harkinnut vakavasti hänen teoksensa ostoa. Pidän myös monista Nanna Suden teoksista.





Suosikkisipsit? Ehdottomasti Salt&Vinegar!

Valkosipulilla vai ilman? Valkosipulilla.

Tulinen vai mieto? Tulinen.

Luomu vai lähiruoka? Mieluiten molemmat.

Kaurapuuro vai riisipuuro? En tykkää kummastakaan, riisipuuro menee joka toinen joulu.

Vuohenjuusto vai puhvelimozzarella? Vuohenjuusto.

Lempijälkiruoka/makea herkku? Tiramisu ja sacherkakku. Tai joku hyvin marjaisa/hedelmällinen
pavlova.

Lempialkoholijuoma? Hyvä punaviini.

Lempidrinkki? Gin Tonic tai Brondan Pom-pom Martini. Tai Aperol Spritz nyt kesällä terassijuomana. Yhden kaverin mukaan juon sitä jatkuvasti.

Lempipunaviini? Tällä hetkellä sellainen jenkkiviini kuin Lyeth Meritage 2012

Jos sinun pitäisi syödä kuukauden verran yhtä ja samaa ruokaa, mitä se olisi? Mä en varmaan pystyisi siihen. Ehkä sushi, siitä olisi ainakin runsaasti erilaisia vaihtoehtoja.





Kenen tyyliä ihailet? Victoria Beckhamin.

Meinaatko enää värjätä hiuksia tummaksi? Tuskinpa.

Mikä on mielestäsi pahin tyylimoka? Vääränkokoiset vaatteet ja alipukeutuminen.

Mitä trendiä inhoat? Tällä hetkellä yli kaiken niitä lorttonarupaitoja, missä menee nyöritys rintojen kohdalla. Niin mauttomia!

Arkimeikkisi ja juhlameikkisi erot? Juhliin saatan jopa meikata. Arkena tuskin koskaan.

Onko lävistyksiä? Mitä haluaisit? Tällä hetkellä mulla on seitsemän lävistystä. Haluaisin kipeästi oikeaan korvaan traguksen takaisin, se on varmaan ainoa lävistys mistä olen koskaan pitänyt.

Millä perusteella valitset vaatteet kaupasta? Ensin mietin mitä tarvitsen, sitten katson materiaalin. Jätän lähes poikkeuksetta kaiken polyesteriakryylikuran kaupan rekkeihin. Pyrin miettimään jokaisen ostamani vaatekappaleen ympärille vähintään viisi asua, ettei tulisi hutiostoksia.

Mistä inspiroidut? Catwalkeilta. Sovellan näytösmuotia rankalla kädellä arkikäyttöön.

Mikä hiusväri tuntuu eniten omalta? Mun luonnollinen blondi värini.

Minkä värisiä hiuksia et värjäisi ikinä? Tummia.

Onko sulla mitään noloja vaatteita joita häpeät muttet koskaan käytä etkä raaski heittää menemään? Vaikka millä mitalla haudattuna vintille pahvilaatikkoihin. Pitäisi varmaan joku kerta ottaa itseään niskasta kiinni ja varata kirpputoripöytä.

Et ole itse mikään superkaunis, koetko paineita tämän päivän pinnallisessa maailmassa? Yleensä toisia tuntuu harmittavan mun rumuuteni enemmän kuin mua itseäni :D En yksinkertaisesti jaksa välittää, pyrin olemaan ottamatta paineita.

Milloin viimeeksi?



Milloinkohan viimeksi? Olen juuri nyt itsestäni suorastaan sanoinkuvaamattoman ylpeä. Mä suoritin tehtävän näkymättömältä tehtävälistaltani, tehtävän, joka on odottanut suoritetuksi tulemista varmaan lähemmäs kaksi kuukautta.

Mulla on suhteellisen paljon siveltimiä, joten puhdistusvälit pääsee aina venymään. Kun on siveltimet joka viikonpäivälle, niiden likaantumista tuskin ehtii havaita. Joka kerta, kun mä olen saanut puhdistettua siveltimet, lupaan itselleni tehdä sen vähintään joka toinen viikko. Ja kuinka usein pystyn noudattamaan omia lupauksiani?

Käytän puhdistamiseen Marseille-saippuaa, koska luin joskus, että se on hellävarainen varsinkin aitokarvaisille siveltimille, mutta poistaa tehokkaasti myös rasvaisen lian. Varmaan joku erityinen siveltimienpesuspray ajaisi asian vieläkin paremmin, mutta vanhoista tavoistaan on hankalaa päästä eroon. Oon niin kiintynyt tohon isoon kissanpäällä koristettuun saippuakimpaleeseen. Sitä paitsi, vanhassa vara parempi. Tota saippuaa käytettiin kun mummoani lapsena kylvetettiin pihavannassa keskellä Karjalan korpia.



Nyt kaikki siveltimet paitsi näyttää, myös tuntuu ihan kuin uudelta. Eikä projektiin mennyt kuin 15 minuuttia! En ihan ymmärrä itseäni, miten on niin vaikea itseisnapata niskasta kiinni ja putsata ne sudit vähän useammin. Pitää alkaa varmaan liimailemaan post it-muistutuksia joka paikkaan. Ja post it-muistutuksia siitä, että muistaa katsoa ne muistilaput... Siveltimien pesuhan on jollain askeettisella tavalla puhdistava kokemus, kun näkee likaisten meikkivanojen piirtävän kuvioitaan lavuaariin. Menee heittämällä ainakin kuppauksen edelle, kun puhdistavia kokemuksia rankataan.

Secret single behavior



Sinkkuelämää-sarjassa Carrie paljasti kerran syövänsä seisaaltaan suolakeksejä hillon kanssa. Niinkutsutuista SSBistään Carrie sai jälleen yhden kolumnin kirjoitettua - ja kukapa sinkkisfani ei muistaisi tuota legendaarista käsitettä?

Oivalsin, että mä olen ihan samanlainen. Yksin ollessa vain tulee tehtyä tiettyjä outoja asioita, toistuvasti.



Yksin kotona mä esimerkiksi...

...siemailen vettä martinilasista. Joskus jopa tipautan joukkoon oliivin. Sitten istun todella chicisti sohvannurkassa ja luen esimerkiksi Stockan kuukausikuvastoa tai Kirkko & Kaupunki-lehteä.

...testailen asuja. Tavoitteena löytää se epätavallinen, mutta oikeasti toimiva asu, jolla kääntää katseet tilanteen niin vaatiessa. Ja huvittaa itseäni testailemalla ihan jäätäviä yhdistelmiä. Ja suunnitella seuraavien kissanristiäisten, edustuspäivien ja päivä jona isken henkilö X:n asut kenkiä ja asusteita myöten valmiiksi.

...pidän tanssitunnin. Mä en oikeasti osaa tanssia tippaakaan, mutta niin vain joskus käy, että pistän Youtubesta kasan karmeita tanssibiisejä videoineen ja heilun menemään. Sellaisia, mitä en normaalisti arjessa ikimaailmassa kuuntelisi. Otan mallia niin Spaissareiden, Rihannan, Beyoncen, Kylie Minoguen kuin JLonkin videoista, parhaani mukaan, vähissä vaatteissa. Mun ehdoton suosikkini on tämä, osaan tuon melkein ulkoa ja pystyn käymään makuuhuoneessakin pomppimassa. Tämä on käytännössä ainoaa liikuntaa jota harrastan.

...luen mangaa. Mä olin joskus ala- ja yläasteella kai jonkin sortin fani, ja isäni taannoin toi mulle kassillisen mangaa pois nurkistaan pyörimästä. Niitä olen nyt sitten lukenut salaa, pokkarit ovat visusti piilossa eräässä laatikossa.

...teen ihan hienoja (vaikka itse sanonkin) meikkejä, joista en suunnilleen koskaan kehtaa ottaa todistusaineistoa, saati lähteä julkisille paikoille sotamaalit naamassa. Inspiroidun niin muotikuvista, musiikkimaailmasta, kuin fantasiamaailmastakin. Turhia taitoja on kiva osata.

...kuuntelen klassista musiikkia. Kissani rakastaa klassista musiikkia, (erityisesti pianopainotteista) ja tykkää käydä nukkumaan korva kaiuttimessa kiinni. Mä selittelen aina että kuuntelen klassista kissan pyynnöstä, mutta kyllähän mä siitä itsekin ihan oikeasti pidän.

...käytän crop toppia. En kehtaisi ottaa ikinä vieraita vastaan noin niukassa, mun (ja rehellisesti sanottuna, kaikkien muidenkin) vartalolle sopimattomassa yläosassa. Jotkin paikat on vaan hyvä jättää näyttämättä.

Muistan Monrepos'n



Sisimmissäni olen luonnonlapsi. Kun saavuin Monrepos'n puistoon, otin ensitöikseni kuvan kartasta. Jotta löytäisin puistosta kaikki jännät sillat ja patsaat, jotten eksyisi satojen hehtaarien puistoon. Kului kolme minuuttia, ja eksyin tieltä polulle, viidessä minuutissa polulta täyteen pöpelikköön.











Kolmen Viipuripäiväni aikana en juuri nähnyt aurinkoa. Onneksi se alkoi paistaa matkalla Monrepoohon, tokkopa puisto olisi ollut kivaa kuljettavaa sateessa. Vaan sade oli jättänyt jälkensä. Käyskennellessäni liukkailla kallioilla varpujen ja saniaisten kastelemissa leopardiballerinoissani mietin monta kertaa, että pääsenkö täällä hengestäni. Nuo ajatukset eivät sitten kuitenkaan hidastaneet seikkailua. Eikä edes neljä-viisi läheltä piti-tilannetta.












Monrepos'n puisto oli niin puhdas, niin vihreä ja niin rauhallinen, että unohdin edes olevani Venäjällä. Puiston nimi on juonnettu ranskankielisestä ilmauksesta mon repos - lepopaikkani. Ja tunsin todella lepääväni tässä puistossa, joka kadotti ajantajuni. Istuin tuntitolkulla hyttysten syötävänä rantakalliolla, tuijotellen merelle tuntemattomaan. Kuinka olinkaan onnellinen!

Vielä musiikista


Pinnallinen kesälistani herätti paljon pahaa mieltä. Nyt tänään illalla sain tuohon vanhaan postaukseen niin kamalan kommentin, etten sitä iljennyt julkaista. Se haastoi kuitenkin allekirjoittaneen pohtimaan omaa musiikkimakuaan.

Mulla on aina ollut hyvin eklektinen musiikkimaku, ja myös hyvin vahvat mielipiteet siitä, mikä on hyvää ja mikä huonoa musiikkia. Lempimusiikkia kuunnellaan verbin varsinaisessa merkityksessä, sana kerrallaan, ajan kanssa.

Sillä mä olen juuri se ihminen, joka huutaa muulle pöytäseurueelle turpa kiinni, jos baarissa soi kiva biisi. Mä olen se ihminen, joka pyytää pysäyttämään auton, iskee napit korviinsa ja kävelee laiturinnokkaan istumaan, koska haluaa kuulla juuri nyt sillä hetkellä The Sound of Silencen. Tauko. Music on, world off.

Mun lempimusiikki on sellaista, mikä kestää aikaa ja kuuntelukertoja. Valtaosaa kuuntelemastani musiikista olen kuunnellut vähintään kymmenen vuotta, enkä ole vieläkään kyllästynyt. Toki on yhden ajan lemppareita, esimerkiksi teininä paljon kuuntelemani Dimmu Borgir, joka on jäänyt tänä päivänä unholaan, mutta joka jossakin kuultuna herättää nostalgiafiilikset. Ex-lempimusiikkia. Sitten on erikseen se keveämpi musiikki, taustamusiikiksikin kelpaava, joka ei ansaitse lempimusiikin arvoa, mutta on kuitenkin ihan hyvää. Ihan niinkuin juustohampurilainen, ihan hyvää muttei lempiruokaa.


Joskus kävin paljon keikoilla. Mikään ei ollut parempi tapa viettää viikonloppua! Kävin kuuntelemassa paitsi tuttuja yksilöitä ja ryhmiä, myös niitä tuntemattomia kellaribändejä, jotka eivät ole vieläkään nousseet omaa lähiötään pidemmälle. Silloin kun Jarttu vielä pyöritti Lahden Torvea, ja itse asuin parin kivenheiton päässä. Parasta oli myös ilmoittautua vapaaehtoiseksi myymään lippuja, kuulua sen kuuluisan Torven henkilökuntaan. Viime vuonna eivät sormet riittäneet laskemaan, kuinka monta Atomirotan keikkaa tuli koettua. Vai oliko se sitä edeltävänä vuonna?

Tänä vuonna olen käynyt kahdella keikalla. Kahdella. Kerran kolmessa kuukaudessa. Harvemmin kuin koskaan aikuisiällä. Mitä on tapahtunut? Mähän yksinkertaisesti rakastan livemusiikkia, about kaikki musiikki kuulostaa kivalta livenä. Aina ei saa keikkaseuraa, mutta se ei haittaa, koska olen tottunut keikkailemaan yksinkin. En enää uskalla riekkua yömyöhään musiikin tahtiin, kun seuraavana päivänä on vedettävä tuplavuoro töissä. Ehkä musta on tullut yksinkertaisesti laiska. Vanhuus ei tule yksin.

Vaan nyt otin itseäni niskasta kiinni. Sunnuntaina menen kuuntelemaan livemusiikkia. Ostin juuri liput syssymmällä järjestettävälle keikalle. Tänään tipahti postiluukusta ihan oikea CD-levy, viime levynostosta on varmaan vuosia! Vanhoille tavoilleni en kuitenkaan enää kykene. Mutta kunhan musiikista riittää omaksi iloksi, se on se pääasia.

#WhatIReallyReallyWant



Liian usein kuulee jonkun sanovan jotakin tähän tyyliin:
Tasa-arvohöpinä pitäisi lopettaa, se on mennyt jo liian pitkälle! 
Naiset saavat sentään käydä töissä ja koulussa, mitä muuta he tarvitsevat?
Naisten kuntosalit ovat väärin, mikä itku syntyisikään jos joku perustaisi kuntosalin vain miehille!
Naiset saavat vähemmän palkkaa, koska ovat huonompia työntekijöitä kuin miehet.
Ei naisilla ole mitään hätää.

Länsimaalainen unohtaa liian usein katsoa oman kuplansa ulkopuolelle. Joissakin maissa naisen euro ei ole edes kahtakymmentä senttiä. Joissakin maissa tyttölapsista tulee liian aikaisin vaimoja. Vielä tänäkin päivänä Yhdysvaltojen joissakin osavaltioissa naisia ei kohdella tasa-arvoisesti. Ja Yhdysvallat sentään lasketaan sivistysvaltioksi.

Huomenna tulee kuluneeksi 20 vuotta Spice Girlsin ikonisen Wannabe-biisin julkaisusta. Toissapäivänä Project Everyone julkaisi uuden version tuon kulttibiisin kulttivideosta. Nyt ysärivaatteiset tanssijat edustavat useita etnisiä ryhmiä, ja seikkailevat fancyjen bileiden sijaan kaduilla ja koulussa.

Project Everyone on järjestö, jonka tarkoitus on promotoida YK:n listaamia Global Goalseja. Global Goals on seitsemäntoista tavoitetta, jotka tekisivät maailmasta paremman paikan elää ihan kaikille. Yksi niistä on globaali sukupuolten välinen tasa-arvo. Juuri tämän takia mun mielestä tuo video on niin mahtava! Girl poweria tarvitaan edelleen, ja videolla vahvat naiset julistavat toiveensa. Onpahan mukaan ympätty nykypäivänä ah niin trendikäs someosallistuminenkin.

#WhatIReallyReallyWant
#IsMoreVideosLikeThis

Minä todella haluaisin, että ihan jokaisella ihmisellä tässä maailmassa, sukupuoleen katsomatta, olisi oikeus päättää ihan itse millainen haluaa olla.

Hiuskatastrofi



Moni kanssajärkyttyi eilen Snapchatin puolella todistaessaan blondien klassista hiusmokaa. Hiusmokaa, johon mä sorrun kerta toisensa jälkeen yrittäessäni olla tehokas arjessa. Menen suihkuun, levitän hopeashampoon päähän, peitän sen suihkumyssyllä ja poistun viideksi minuutiksi kylppäristä tekemään jotakin tärkeää. Nyt eilen viidestä minuutista tuli vahingossa lähemmäs kaksikymmentä. Tiskaaminen kun on niin mukaansatempaavaa puuhaa!

Suorittamiseni hopeashampoon kanssa on muutenkin vahvasti vaihtelevaa. Se kun aina unohtuu välillä pitkäksikin aikaa kymmenen muun shampookaverin taakse pyörimään. Kevään aikana ravasin ahkeraan kampaajalla tehohoidoissa ja värihuuhteluissa. Mulla on ollut omaan silmään oikein kivanväriset hiukset, eikä hopeashampoolla läträäminen käynyt mielessäkään.

Tää ei ole edes mikään vuoden 2013 edgy tumblrharmaa, vaan epätasainen, silminnähtävä vahinkoharmaa. Mun hiukset ovat huonokuntoiset, joten tilannetta ei korjata syväpuhdistavilla shampoilla, saati värjäämällä päälle. Ja kokemuksesta tiedän, että kertakäsittely hopeashampoolla kestää mun hiuksissani kauan. On siis varauduttava viettämään loppukesä harmaahapsisena.

Veri vetää itään






Vähintäänkin rivien välistä on tullut selväksi, että omistan vahvat karjalaisjuuret. Mä olen kolme neljäsosaa karjalainen. Olen varma siitä, että jos olisin elänyt sata vuotta sitten, olisin asunut Viipurissa. Siksi mun kesämissiona oli lähteä käymään siellä suvun kotikaupungissa. Käydä vähintään kuvaamassa Torkkelinkatu ja mummon vanha kotitalo.

Voi Viipuri. Pieni rinkelikaupunki. Olisin niin halunnut pitää sinusta. Mutta surullisen kaupungin kaduilla ja vastaantulevien kasvoilla kuvastui liian usein vain rappio ja epätoivo. Raggarinuorisoa ja mennyttä kauneutta. Mä en ole ikinä kohdannut rasismia ulkomailla, ennen kuin Viipurissa.








Viipurissa vihataan suomalaisia. Sitä kanssakansalaisteni menoa ja meininkiä sivusta katsoneena en toisaalta yhtään ylläty tästä - päivällä jo kello kahdeltatoista todistin hirveämpää käytöstä hotellissa, mitä olen ikinä nähnyt Tallinnan laivalla. Respat eivät suostuneet auttamaan venäjäksi, en meinannut saada kaupungin karttaakaan kun suomenkieliset kartat olivat loppu. Minä puhuin venäjää, he vastasivat jotenkuten suomeksi.

Paikalliset elävät konkreettisessa Suomenpelossa - Venäjällä on ilmeisesti ihan vakavissaan(kin) puhuttu Viipurin palauttamisesta Suomelle. Paikkoja ei viitsitä kunnostaa, minkä vuoksi melkein kaikki on jo raunioina. Loput tulevat olemaan lähivuosina.Valtaosa rakennuksista on yli sata vuotta vanhoja, ja suuri osa alkuperäiskunnossa.

Nähtävyyksiinkin suomalaisille oli omat hintansa. Vaikka Venäjällä on tyypillistä "paikalliset vs ulkomaalaiset-hinnoittelu", Viipurissa oli erikseen vielä "suomalaiset"-hintakategoria, eikä näitä hintoja ollut sitten missään näkyvillä. Mulla on ilmeisesti niin hirveä aksentti, että lippukassa tunnisti mut heti suomalaiseksi. Kyllä siinä Monrepos'n porteilla naama venähti kun kassamummo maukaisi suomeksi koolmesata rubljaa -  kolminkertainen hinta sisäänpääsystä.





Kävelin tihkusateista Prospekt Leninaa luoteeseen ihastellen arkkitehtuuria. Funktionalismia, uusbarokkia, klassismia, jugendia, uusrenessanssia, kaikki sulassa sovussa. Seurasin samalla talojen numerointia. Neljätoista, kaksitoista, kymmenen, seitsemän, nyt oltaisiin jo lähellä!

Jäin tuijottamaan tihkusateenväristä viisikerroksista neukkubunkkeria silmästä silmään. Aika tuntuu pysähtyneen. Hengenvaarallisilta näyttävien parvekkeiden rappaukset murtuvat katseen paineesta, jostain kuuluu radioaaltojen säröisiä ääniä. Silloin ymmärsin, miksi mummo ei halunnut yhden kerran jälkeen enää ikinä lähteä nostalgiamatkalle Viipuriin, eikä oikeastaan edes puhua Viipurista. Muistan silmieni kostuneen. En tiedä, johtuiko se vain siitä tihkusateesta, vai oliko joukossa myös kyyneliä?

Q&A: ANSWERS PART III


Jos olisi mahdollista tietää oma kuolinpäivänsä, haluaisitko tietää sen? Tottakai! Onhan se hyvä varautua. Ihan omaistenkin puolesta, voi sitten itse järjestellä omat hautajaiset.

Jos olisit kala, uisitko myötävirtaan vai vastavirtaan? Vain kuolleet kalat uivat myötävirtaan. Mä en ole vielä kuollut.

Jos pääsisit tapaamaan yhden julkisuuden henkilön, kenet tapaisit? Kamala ku julkisuuden henkilö on niin laaja käsite. Vladimir Putin olisi mielenkiintoinen tavata, mutta mä pelkään pahoin etten osaisi pitää suutani tarpeeksi kiinni ja söisin samalla tapaamisella kohtalokasta poloniumsushia.

Entä jääkiekkoilijan? Vakiovastauksena Patrick Sharp. Tai sitten maailman paras aktiivijääkiekkoilija eli Pavel Datsjuk.

Jos et olisi suomalainen, minkä maalainen haluaisit olla? Itävaltalainen.

Jos voisit samantien noin vain muuttaa pois Suomesta, mihin muuttaisit? Mikä estää sinua muuttamasta? Jos tällä sekunnilla pitäisi tehdä päätös, muuttaisin jonnekin jossa en ole ikinä vieraillut. Esimerkiksi vaikka Chicagoon, tätähän kaikki ovat odottaneet! Suurin este poismuutolle on vanha kissa, jonka kanssa haluan viettää hänen viimeiset vuotensa. Mymmeliä olisi turha rääkätä lentokoneella.

Jos sinulla olisi mahdollisuus päästä avaruuteen, menisitkö? Totta hitossa!

Jos saisit elää uudelleen elämäsi, tekisitkö sen? Muuttaisitko jotain siinä? Opiskeluvalinnat ovat vähän mietityttäneet. Mun piti hakea Tikkakosken ilmailulukioon, mutta se olisi ollut turhaa koska tiesin jo silloin, että pituus ei ikinä riitä lentolupakirjaan. Mä myös halusin Kallion ilmaisutaidon lukioon, mutta äiti ei antanut mun muuttaa alaikäisenä yksin Helsinkiin. Toisaalta elämäni olisi hyvin erilaista, moni ihminen olisi jäänyt kohtaamatta.

Jos pitäisi valita yksi Disney-mies, joka olisi luonteeltaan ja ulkonäöltään samanlainen kuin jossain Disney-elokuvassa, kenet haluaisit poikaystäväksi? En vain osaa ajatella että seurustelisin piirretyn miehen kanssa. Mutta alle kouluikäisenä olin rakastunut Thomasiin Pocahontaksesta, eli sanon vaikka sen.






Mikä on Disney-elokuvasuosikkisi? Juurikin se Pocahontas

Mikä on lempiviikonpäiväsi? Sunnuntai, koska se on lähes varmuudella vapaapäivä.

Oletetaan että joutuisit vankilaan. Mistä syystä joutuisit sinne? Pelaisin Monopolia.

Lempieläimesi? Kirahvi.

Mikä olet horoskoopiltasi? Seuraatko horoskooppeja? Mä luen horoskooppeja sillai kliseisen ironisesti aina välillä jos on joku iltapäivälehti käsillä. Olen kauris.

Leikitkö koskaan noilla sivupalkin ihanilla pingviineillä? Haha toisinaan kyllä jumitun hetkeksi niiden pariin :D

Mitä kieltä luontoäiti puhuu? Elekieltä.

Montako selfietä otat päivittäin? Tähän ei ole mitään keskiarvoa. Jos alan ottamaan selfieitä, se vaatii ehkä sen 410 otosta per yksi julkaisukelpoinen. Viime selfiestä taitaa olla toista viikkoa aikaa.

Screenshot viimeisimmästä WhatsApp-keskustelusta? Näitä mä en ole koskaan ymmärtänyt. En keskustele mitään mielenkiintoista.

Kolme käytetyintä emojia? Sydänsilmäemoji, see no evil ja pussaava emoji.

Vastaa rehellisesti: 1. se mitä viimeksi söit on hääkakkusi 2. ne vaatteet mitä sulla on nyt päällä on hääpukusi 3. se biisi mitä kuuntelit viimeksi on häävalssisi 4. kenelle viimeksi viestitit on sulhasesi 5. se paikka missä olet nyt on hääpaikkasi. Millaset häät saat?
1. Lämmin Kuppi-keitto. Tomaatti-vuohenjuusto. 2. Musta trikoomekko ja leopardiballerinat. 3. En oo itseasiassa varma, joko Kivesveto Go Go - Äiti hei tai Ludovico Einaudi - Eros 4. Eksä. 5. Sporassa. Kuulostaa ylitsepääsemättömän kamalilta häiltä.