...ja äkkiä koittaakin syyskuu

En varmasti ole ainoa, jonka mielestä tämä kesä vierähti yhdessä hujauksessa.

Yleensä juuri kesän ja syksyn murros on ollut itselleni sitä henkilökohtaisesti inspiroivinta, aikaansaavinta ja muutenkin mieluisinta aikaa. Kun voi vielä käyttää kesämekkoja, mutta ilmojen viiletessä niiden pariksi saa pukea neuleen tai nahkatakin. Kun saa aloittaa jälleen uuden lukuvuoden alastomia ihmisveistoksia opiskellen. Lapsena toivoin kesäloman olevan nopeasti ohi, jotta pääsisin kouluun tapaamaan ikätovereita, olin toisinaan hyvin yksinäinen lapsi. Joskus rakastin sitä, että voi valita uuden teesekoituksen syksyksi. Ruusua ja appelsiininkuorta, jasmiinia, bergamottia ja hapankirsikkaa, vaiko tähtianista ja lakritsijuurta? Ennen rakastin, kun ilmassa tuoksuu syksy juuri näinä elokuun viimeisinä päivinä. Tänä vuonna se tuoksuu nenääni kuolemalta.

Tänä kesänä suurin osa suunnitelmista jäi toteuttamatta. En käynyt Tromssassa, en Kilpisjärvellä, en Kolilla, en Porvoossa, en Haminassa enkä Hangossa. Sen sijaan koin yksitoista maakuntaa, puhuin kielillä ja jätin suunnittelematta ja suorittamatta. Nautin. Söin ulkona, kirjaimellisesti ulkona. Mun muassa nurmikolla, pihakeinussa, laiturilla ja kukkapenkissä. Tunsin kutsumusta riippumattoon. Kesytin perhosia. Nukuin taivasalla ja uin alasti luonnonvesissä, vuorokaudenajasta huolimatta.

Ateenan syksy on nyt vihdoin viimein virallisesti peruttu. Kaikista järkevin ratkaisu tässä maailmantilanteessa. Tänä syksynä en juuri liiku kotoa merta edemmäs lähiopetuksen ollessa yhtä lailla peruttu. Kurssitilanne puolestaan näyttää tässä samaisessa maailmantilanteessa siltä, että mulla on mahdollisuus ottaa repertuaariini vielä yksi kieli. Kuollut kieli. Jostain syystä en kuitenkaan odota innolla. Tästä tullee eräänlainen välivuosi.

Voi kesä, en olisi ollut vielä valmis päästämään irti.

Lähettänyt klo Ei kommentteja

Kaikki on hyvin

Kaiken pitäisi olla hyvin. Sain eilen huojentavan tiedon lääkäriltä: polvea ei tarvitse leikata. Se on nyt musta itsestäni kiinni, mitä vaadinkaan jalan kantavuudelta. Mä heitän jo kärrynpyöriä ja juoksen spurtteja. Mulla on mahdollisuus leikkauttaa se koska vain, jos koen tarpeelliseksi parantaa sen kestävyyttä. Yleensä aina lääkärissä on saanut kokea vähintään painostusta laihduttamiseen ja rintojen pienennykseen, oli tulosyynä sitten tajuttomuus tai infektio. Vaan ei tällä kertaa, ja hoitohenkilökunta on ollut koko polviepisodin ympärillä muutenkin ihan mahtavaa. Kiitos Suomen julkinen terveydenhuolto!

Vaan voiko pessimisti olla ikinä mihinkään tyytyväinen? Se kiukkuinen ämmä sisälläni nostaa päätä vähän turhan usein. Mä toisinaan haluaisin olla niitä good vibes only-henkilöitä, joka kyselee spontaanisti mitä ihanaa tänään on tapahtunut, mikä on saanut hymyilemään. Sen sijaan mä hakkaan aggressioni näppäimistön kautta eetteriin, salamat ja ärräpäät sormista sinkoillen, kiukkukyyneleitä silmissä. Yleinen positiivisuus olisi varmasti henkisesti vähemmän kuormittavaa. Kaikki maistuu paremmalta sokerikuorrutuksella, paitsi suolakurkut. Olen testannut.

Jokeripelaajien kommentit Valko-Venäjän tilanteesta saavat mut näkemään punaista. Valitettavan harvoin ammattiurheilijoiden kiinnostus pyörii myös yhteiskunnallisissa aiheissa, nytkin siellä pojat puhuvat tietämättä mitä maailmalla tapahtuukaan. Veikkaan, että toimittaja on ollut tietoinen kommentoijien tietämättömyydestä, ja raflaavimmat kommentit on poimittu artikkeliin. Voiko ketään pakottaa valveutuneeksi? Olen usein kritisoinut keskustelukulttuurin vaimentamista, mutta...

Jääkiekko lajina ylipäätään kiukuttaa mua tällä hetkellä paljon. En tiedä kenen joukoissa seistä näissä loppukesän Stanley Cup-mittelöissä. Chicago putosi eilen aamulla, Columbus ja Carolina illalla. Vaikka niitä C-alkuisia joukkueita onkin vielä jäljellä, mä en valitse bandwagonia kirjaimen perusteella. Ja palatakseni Jokereihin, joukkueen nukketeatterimeininki on säälittävää. Päivänselvää, että kulisseissa naruista vetelee romanit ja vladimirit. Jos harmaat eminenssit ovat päättäneet, että sarja suljetaan Venäjälle, siinä ei auta pääomistajan kiertelyt ja kaartelut. Toi on sellanen sotku mistä ei ole oikein mitään kunniallista ulospääsyä. Kuka keksikään sotkea urheilun politiikkaan?

Myös Venäjä kiukuttaa. Siellä vahingossa tiputaan ikkunoista, maistellaan myrkkyä ja paneudutaan toisten asioihin Taalasmaan Ullan innolla. Venäjä on ihana maa, tavallinen kansa on yltiöystävällistä, mutta johtaminen ja politiikka on ollut jo kauan ihan perseellään. Tällä hetkellä en matkusta edes Esplanadille, viime Venäjävisiitistä on jo useampi vuosi aikaa, mutta suunnitteilla on muutamakin ekskursio, enkä ole vieläkään suostunut hautaamaan toiveitani junailusta Siperiassa. Olisiko henkilökohtaisesta matkustusboikotista Venäjälle mitään hyötyä? Oma kaksinaismoralismi on suorastaan huvittavaa: dumaan vähintään mielessäni Emiraatteihin matkustavat ihmiset, mutta eihän oma matkustelunikaan kestä etiikkapoliisin lähempää tarkastelua.

Mä haluaisin olla tiedostava matkailuni suhteen. Suututtaa, kun kuukauden päästä alkavaa johdantokurssia ei ole vieläkään virallisesti peruttu, vaikka korona jyllää Ateenassa noususuuntaisesti. Suututtaa, jos mä sinne ylipäätään aion lähteä, mun on pakko lentää. Ja tällä hetkellä näyttää, että suoria lentoja ei edes ole, vaan olisi pakko sortua välilaskuihin. Tuntuu pahalta vetää omat periaatteet viemäristä alas ja kerosiinina taivaalle. Koska kurssi on korvaamaton etu opintoihini, en tiedä onko mulla tahdonvoimaa kieltäytyäkään stipendistä nykytilanteessa.

Tiedostavuuden puutetta on myös kasvomaskin käyttämättömyyteni. Se hävettää. En yleensä liiku kotoa minnekään, joten en ollut ajoissa hamstraamassa kangasmaskeja. Nyt, kun maskeja kohtaan on suuri suositus, niitä ei löydy lähistöltä. Nettikauppatilausten toimitusajat venyvät venymistään. Onko mun tarpeellista lähteä jahtaamaan maskia kissojen koirien kanssa, jos kotoa poistumiseni on olematonta? Kertakäyttöinenkään ei ole mulle vaihtoehto.

Join tänään aamuteetä pihapenkillä, auringonpaisteessa, tuulen tuoksussa saattaa aistia saapuvan syksyn. Kävin katsomassa eilen kissanpentuja. Mars oli viime yönä kirkas, ja planeetan punaisuuskin ihan paljain silmin havaittavissa. Kävelin päivällä lähes kuuden kilometrin lenkin vain kahdella pysähdyksellä, tästä se polvi paranee. Kävelymusiikkina Kake Randelinia. Mulla ja poikaystävällä on tänään treffit Teurastamolla. Kaikki on hyvin.

Lähettänyt klo Ei kommentteja

Vaan mitä tapahtuu Valko-Venäjällä?

Valko-Venäjä, tuo ainoa Euroopan maa jossa kuolemanrangaistus on vielä voimassa. Kuvat Valko-Venäjältä esittävät liioiteltua voimankäyttöä. Valko-Venäjällä on osoitettu mieltä pitkin kesää presidentinvaaleihin liittyen. Maata on hallinnut 26 vuotta putkeen sama yksinvaltias presidentti, Aljaksandr Lukašenka, joka nyt sunnuntaina voitti vaalit 80 prosentin ääniosuudella. Aina sama jätkä. Näihin vaaleihin oli kansainvälisiltä tarkkailijoilta pääsy kielletty. Vilpistä on nostettu kansainvälisellä tasolla esille varteenotettavia epäilyitä, ja muutosta haluava kansa protestoi kaduilla puhelimen taskulamppua heilutellen. Virkavalta laittaa vastaan väkivalloin. Tuhansia ihmisiä on pidätetty, satoja kadonnut, mahdollisesti useita kuollut. Vankilat ovat täynnä, joten mielenosoittajia on teljetty erinäisiin aitauksiin.

Lukašenkan vastaehdokas, Svjatlana Tsihanouskaja, on joutunut lähtemään maanpakoon. Hänen lapsensa ovat olleet maanpaossa jo pidemmän aikaan. Useiden lähteiden mukaan oppositio olisi voittanut nämä vaalit ilman hallinnon vaalivilppiä. Tsihanouskaja asettui ehdolle toukokuun lopussa, kun hänen korruptiota paljastanut miehensä vangittiin poliittisista syistä. Protestoiva kotiäiti on saavuttanut kesän mittaan etenkin nuoremman väestön parissa suuren kansansuosion. Äänestysaktiivisuus sunnuntain vaaleissa oli huomattavasti korkeampaa kuin tavallisesti, ja aktiivisuus on tutkijoiden mukaan satanut suoraan opposition laariin. Näissä vaaleissa tultiin eteenpäin paljonkin: aina valkovenäläisvaaleissa ei ole ollut oppositioehdokasta lainkaan.

Ylen kirjeenvaihtaja taustoittaa muutama tunti sitten julkaistussa artikkelissaan, kuinka arat valkovenäläiset olisivat valmiita vallanvaihtoon. Pysäyttävintä artikkelissa oli mielestäni kahden Moskovassa äänestämässä käyneen valkovenäläisen kommentti Venäjälle muutoistaan: "Tullessamme Venäjälle oli kuin olisimme saapuneet demokratian ja sananvapauden mallimaahan." Miettikää, VENÄJÄ demokratian ja sananvapauden mallimaa? Mua kylmää ihan ajatellakin millainen tilanne Valko-Venäjällä on ollut kaikki nämä vuodet, ja kuinka olen sulkenut siltä silmäni. Minä ja moni muu.



Millaista elämä sitten on tällä vuosituhannella Lukašenkan Valko-Venäjällä? Käsiteltiin aihetta vuosia sitten lukion venäjäntunnilla, ja ymmärrykseni mukaan eteenpäin ei juurikaan ole menty. Siellä puhutaan edelleen viisivuotissuunnitelmista ja kolhooseista. Sananvapautta ei ole, kuten ei myöskään kokoontumis- tai yhdistymisvapautta. Elintaso on alhainen ja laskusuhdanteinen. Sukupuolten väliset palkkaerot ovat suuria, ja töissäkäyvä äiti on yleisesti halveksuttu. Ihmisiä katoaa. Toimittajia katoaa. Poliittisten vankien määrä lasketaan tuhansissa. Kuka tahansa voidaan pidättää tekaistulla syyllä. Vankilaolot ovat ihmisarvoa alentavat. Ihmiskauppa on yleistä. Valko-puna-valkoisen tasavallan lipun käyttäminen on kielletty - Lukašenka korvasi tasavallan lipun omalla lipullaan lähes ensi töikseen päästyään vallankahvaan.

Toivottavasti tietoisuus Valko-Venäjän tilanteesta kokee sometrendauksen. Tässä tarvitaan nyt kansainvälisen yhteisön painetta, vähintään uusien vaalien järjestämiseksi. Valko-Venäjälle tarvitaan tarkkailijoita, jotka pitävät huolta vaalien rehellisyydestä. Miten tasavalta voi kutsua itseään demokratiaksi, jos kansan tahtoa ei toteuteta? Totalitaristisia tasavaltoja on ollut ennenkin, niitä kauhutarinoita voi lukea historiankirjoista.

Lähettänyt klo Ei kommentteja
Tunnisteet:

Mökkiloinen

Olen viettänyt suurimman osan kesästä toisten kesämökeillä. Perheen, ystävien ja serkun kummin kaimojen. Ei tarvitse edes harkita oman mökin ostamista, kun mahdollisuuksia avautuu eri puolilta Suomea. Askeettisia mökkejä. Luksusmökkejä. Meluisia mökkejä. Talomaisia mökkejä, mökkipihoja ja piharakennuksia. Mitä erilaisempia paikkoja kokea itsensä tervetulleeksi.


Siinä missä jokainen mökki on erilainen, myös mökkiohjelma on vaihdellut, seurasta riippuen. Tietyissä piireissä ei saanut syödäkseen mitään muuta kuin makkaraa pari päivää. Keräsin itse puoliraakoja mustikoita, sillä en ole mikään makkaramuija. Olen mökkeillyt paitsi raivoraittiiden kanssa, myös huomannut tarpeelliseksi ottaa uintireissulle mukaan viinilasi järveen kellumaan. Kilpailuhenkinen luonne koki aggressioita muun muassa mölkkyturnauksen ja uintikisan merkeissä, tämä toki piilotettuna mukacoolin ei kiinnosta-asenteen taakse. Olen vetäytynyt majapaikkaani itkemään suuren porukan pelkoa, vaikka se suuri porukka onkin ollut ihan tuttua. Toisaalta, universaalia kesämökkeilyssäni on ollut saunominen. Voiko suomalainen mökki edes olla saunaton?

En ole edes laskenut, kuinka monta kertaa olen grillannut täytettyjä herkkusieniä. Vaikka grillaaminen tuntuukin olevan aikamoista peruspuuroa, pitää siitä nyt nauttia. Tiedän jo valmiiksi, että tulen ikävöimään talvella tätä yllättävän monipuolista ruuanlaittotapaa. Hiilien hehkua, avotulen lämpöä ja kaasun huminaa. Sihinää ja porinaa. Koekeittiössäni on tänä kesänä syntynyt muun muassa valkoviinistä osso bucoa perunoilla, kantarellitortellineja sipulinvarsilla, grillirapuja, viiden juuston munakasta ja tomaattikeittoa mustikkakermalla. Mökkikilojen määrästä ei ole aavistustakaan.

Olipas ärsyttävä arvoitus. Ei ihme, että tämä kirja on kokenut puukotuksen.




Muutenkin minusta eli vannoutuneesta kaupunkilaisesta, on kuoriutunut tänä kesänä aikamoinen metsäläinen. Huomaan esimerkiksi ärsyyntyväni kuullessani raitiovaunun kirskuntaa hiljaisena aikana, fiilistellessäni ikkuna auki kesää Helsingin olosuhteissa. Ennen kun se ulvova spora oli mielestäni niin kodikkaan kuuloinen. Eräällä erittäin askeettisella mökillä (ajatella, Suomessa on vielä sellaisia mökkejä jonne ei tule edes sähköä!) suuren järven rannalla kölliessäni äksyilin äidille, kuinka egonjatkejahtien kaahailu häiritsee mun olemista. Äiti alkoikin heti tivaamaan, että miten voinkaan asua Helsingissä kun en yhtään ääniä kestä.

Kas, siinä se hienous piileekin. Voin itse päättää mitä haluan tehdä. Jos haluan tuntea kaupungin sykkeen, pysyn kotona Helsingissä. Pitkän landeilun ja kirjaimellisen hiljaiselon jälkeen Uudelle ylioppilastalolle kantautunut livemusiikkikin tuntui taannoin Woodstockilta. Aistin viidellä taajuudella, olo oli kuin tripillä. Ja täten tiedän mitä tehdä, kun keskittyminen lähtee herpaantumaan. Kun luonnonläheisyys, marjanpoiminta ja vetelehtiminen alkaa kiinnostaa, ja tarvitsen tilaisuuden lukemiselle tai saunamaratonille, voin karauttaa jälleen loisimaan jollekin mökeistä. Olen etuoikeutettu, koska mulla on vara valita.

Lähettänyt klo Ei kommentteja

Beta female low life

Alfanaaras on Science of People-sivuston mukaan nainen, joka on omaksunut johtamisen tavoitteekseen, ollen määrätietoinen ja luottaa itseensä. Huomionarvoisaa on myös itsensä identifioiminen alfanaaraaksi. Alfanaaras uskoo, että hänen kykynsä ovat rajattomat. Myös toisten tulee tunnustaa alfanaaraan vaikutusvalta.

Itsehän koen olevani kaukana alfanaaraasta. Tuskin olisin edes betanaaras, varmaan lähempänä jotain omeganaarasta. Itseluottamuksen kanssa mennään vaihtelevasti, omien kykyjen rajallisuus on valitettavan hyvin tiedossa. Mulla ei ole mitään laumaa. Mua ahdistaisi ajatus ihmisistä, jotka lammasmaisesti ylistävät jokaista suustapäästämääni älynväläystä. Olisin varmasti tosi huono kulttijohtaja.

Vaan miksi pitää kategorisoida naisia - tai laajemmin, yhtään ketään? Ihmisten jakaminen kreikkalaisaakkosittain, pituuden mukaan, silmien värin mukaan, arvosanojen mukaan ei ole mielestäni mitään muuta kuin alentavaa. Miksi pitää voimaannuttaa yhtä ryhmää painamalla toista ryhmää alas?

Alfanaarasbossbitch-retoriikkaan tuntuu kuuluvan myös olennaisena osana kritiikin kääntäminen kateudeksi ja estoisuudeksi. En ole niitä ihmisiä, joiden mielestä on parempi olla hiljaa, jos ei keksi hyvää sanottavaakaan. Sillä vain tapetaan kaikki vuorovaikutus. Kun asioita saa ja pitää käsitellä kriittisesti! Asioiden vaikutuksia on hyvä spekuloida ja nostaa niitä negatiivisiakin puolia esiin. Muuten kaiken maailman nordinismeja voitaisiin pitää vakavasti otettavina neuvoina.

Jotenkin tuntuu, että hengellinen herääminen on 2020-luvun trendi. Moni uskovainen kertoo, kuinka ennen oma usko on tuntunut nololta, mutta enää ei hävetä. Omaa uskoaan halutaan julistaa. Raamatunlukupiirit ja lempijaetatuoinnit tulvivat syötteessä. Ja hengellisyys myös kristinuskon ulkopuolelta: törmään astrologia-rusinat muiden uskontojen pullasta-vibez-hömppään päivittäin somefiideissäni. Kristalleja ripotellaan pitkin asuntoa ja kehoa. Yhtäkkiä jokainen tietää missä mikäkin chakra sijaitsee. Instastooreihin jaetaan ah-niin-osuvia horoskooppimerkkiin pohjautuvia käyttäytymisselityksiä. Itsekin yritin joskus - ehkä alkuvuodesta - päästä mukaan tähän ja latasin monien käyttämän Co-Star-appin. Sovellus kertoi, että nyt on hyvä päivä seksin harrastamiseksi, ja kun yritin tällä verukkeella vongata poikaystävältä, sain tylyt pakit. Siihen loppui se spiritualistinen kokeilu.

Mua ihmetyttää retoriikka, jonka mukaan naisen tulisi operoida jossain "korkealla tasolla" - miksi? Ovatko erilaiset ihmiset tässä tapauksessa eri tasoilla keskenään? Ja miksi koko elämä syömisestä nukkumiseen ylipäätään pitää sukupuolittaa? Binääri jaottelu kun ei ole mielestäni enää ihan tätä päivää. Iät ja ajat naiselle on saneltu mikä on kunnon naisen muotti. Muottiin tulee mahtua, muuten et ole hyvä. Ehdottomuus ahdistaa.

Voiko vain tietynlainen naiseus olla alfaa? Ilmeisesti, olenhan itse muodostanut oletuksen omasta antialfuudestani. Koen silti itseni ensisijaisesti naisena ja ehdottomasti feministinä. Mun feminismi ei vain riipu omista etuoikeuksistani ja kapitalistisista arvoista, mulla on muitakin voimavaroja kuin seksuaalisuuteni. En tiedä voimaannutanko sanoillani ja teoillani ketään, olenko siihen liian... tavis? Joka tapauksessa, mun mielestä olisi suotavaa, että alfanaaraan vaatekaappiin mahtuisi myös harmaasävyjä. Ehkä jopa väriä.

Lähettänyt klo Ei kommentteja
Tilaa: Blogitekstit (Atom)