High hopes

Jenna toivoi multa postausta kevään ja kesän ostoslistasta. Mun tapauksessani voidaan kaiketi puhua vain toivelistasta, vaikka kaikki Birkinit ja Pradat onkin pyynnöstä jätetty pois. Viime aikoina olen alkanut miettiä omia kulutustottumuksiani, ja kokenut jonkinasteisen heräämisen.

Vaatekaapistani yli puolet vintille raivatessani olen pohtinut, tarvitsenko oikeasti paljon vaatteita? Ja ennen kaikkea, millaisia? Tarvitsenko viisiä vuoden sisään ostamiani mustia korkokenkiä, joihin käytetyllä summalla olisin voinut ostaa kaiken kanssa sopivat klassiset mustat Louboutinit? Kuinka monet denimsiniset farkut hame- ja mekkorakastajan on mielekästä omistaa? Veikkaan, että 14 on vähänliian iso luku.

Polyvorella askarrellun kollaasin kuvat ovat suuntaa antavia, koska en ole niitä täydellisiä yksilöitä vielä löytänyt. Mä en halua enää heräteostoksia, enkä paremman puutteessa-yksilöitä. Haluan just- enkä melkein-vaatteita. Tuskin enää huvittaa ostaa edes pelkästä ostamisen ilosta. Mä haluan täydellisen vaatekaapin.

• Vaalea beige bikertakki, joko nahkaa tai mokkanahkaa.
• Murretun sininen collegepaita, ihan siitä syystä koska mulla oli sellainen lapsena. Nostalgiavaatteet on parhaita!
• Punaiset korkokengät, eihän niitä olekaan kuin muutama vuosi etsitty. Josko viimeinkin onnistaisi?
• Kiiltävä pastellisävyinen satiinihame, joko tulppaanimallisena tai muuten vain ilmavana.
• Hopeinen riipus. Mieluiten mahdollisimman siro ja yksinkertainen. Jostain syystä olen ihastunut myös Kalevala Korun Tintti-riipuksiin.
• Musta iso clutch. Paino sanalla iso, niin suuri, että sitä joutuu kantamaan kainalossa.
• Etninen rannekorukasa. Riemunkirjavat rannekorut on mun suosikkikoruja aina kesäisin.
• Siro kultainen rusettisormus. Toi ei olisi mikään ihan mahdoton myöskään askarrella itse.
• Graafiset, värikkäät ja ilmavat silkkishortsit. Sain niin voimakkaan fiksaation Diorin kevätmallistossa näkyneisiin printtishortseihin, että kulkisin varmaan puoli kesää tuollaisissa.
• Chanelin klassikkojakku. Haave monen monen vuoden takaa, ja olisi käytössä ajaton. Taitaa olla vähän mahdoton löytää, joten tyytyisin tarpeeksi kivaan "inspiroituneeseen" jakkuunkin.
• Keltainen (tai esim. vihreä tai koralli, kirkkaan ja pirteän värinen) hulmuava hame.
• Leopardiclutch, jos asuun haluaa lisätä kissaa välillä muutenkin, kuin kenkien tai huivin muodossa.
• Hennon vaaleanpunainen kesämekko. Vaihtoehtoisesti vaaleanpunainen mekko vähän sofistikoituneempana cocktail-versiona.

Pikkukriisejä

Tiia tuli tyttärensä kanssa tänään Lahteen, ja mä sain tekosyyn lähteä shoppailukierrokselle. Musta on tullut viime aikoina todella huono shoppailija, en löydä juuri koskaan mitään pakko saada-ostoksia. Tai sitten musta on tullut liian kriittinen, vaatteen pitää olla just eikä melkein, ja mistään ominaisuuksista ei tingitä.

Neljän tunnin shoppailusaldona huikeat yksi paita ja parit sukkahousut. Paitaakaan en olisi ostanut, ellei mulla olisi suurta rakkautta typewriter-fonttiin. Sen sijaan kahvilassa en jaksanut pihistellä, kyseessä viikon ensimmäinen kahvi!

Kotona ollaan jännän äärillä. Päivän kysymys kuuluu, kuinka monta kääpiöblondia tarvitaan vaihtamaan lamppu? Mun olohuoneen lamppu on palanut, enkä mä yletä sitä vaihtamaan yhdelläkään tuoli-korkokengät-yhdistelmällä. Eletään siis pimennossa, kunnes löydän tarpeeksi pitkän assistentin.

Mua ei ole vielä kertaakaan harmittanut peliinpääsemättömyys tällä kaudella niin paljon kuin nyt. Lempipelaaja poikkeuksellisesti kapteenina, kenties ainoan kerran Jokeriuransa aikana. Tänä iltana nähtiin moni kiva maalintekijä, mutta vähän pääsi lievä itku kun lempparin piiiiitkä pisteputki katkesi. Kaikki hyvä loppuu aikanaan, onneksi se sentään taklasi. Tepsiltäkin oli Kulmala kokoonpanossa, sarjassamme kiinnostaisi nähdä. Lauantaina narreillaan seuraavan kerran, en ole niin huono fani, että jättäisin Talviklassikon näkemättä.

Konec

Blinipäivällinen on osuvin tapa laittaa Sotshi pakettiin. Borskeitto olisi voinut olla toinen osuva tapa, mutta mä en tykkää siitä niin paljon, että tekisin sitä kotona ruuaksi. Onneksi kukaan ei ole vielä keksinyt järjestää olympialaisia vaikkapa vuoden välein, tää parin viikon intensiivinen penkkiurheilu on ollut todella rankkaa.

Shades of Pink

Siim Liivikin lanseeraama Disney-lausahdus olisi sopinut mainiosti tähänkin postaukseen otsikoksi. Miksi mun pitää tuhlata kaikki hienot ideat aina saman tien?

Tänään olikin sitten tähän mennessä hienoin olympialaispäivä. Mymmeli on oppinut meidän yli seitsemän yhteisen vuotemme aikana niin rutinoituneeksi penkkiurheilijakissaksi, ettei se hätkähtänyt mistään. Ei edes Törmäsen vahingoniloisesta räkätyksestä.

Viime päivinä olen tehnyt suurta vaatekaappiraivausta, ja löysin noi yli kolme vuotta sitten ostetut vauvanvaaleanpunaiset farkut, joita on käytetty varmaan alle viisi kertaa. Aika ottaa vahinko takaisin! Kuin ihmeen kaupalla ne mahtuvat vielä päälle.

Meinasin tuomita useamman vuoden käytössä olleet pahasti rähjääntyneet "valkoiset" Converseni jo jonnekin kenkien hautausmaalle, mutta kannatti luottaa pinkkiin, sillä Vanish Oxi Action ja kloriitti tekivät jälleen kerran taikojaan. Nauhojen oikeaoppisesta pujottelusta mulla ei ole aavistustakaan, noilla mennään! Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen, ehkä conssit pääsevät näkemään vielä yhden kevään.

Olet ystävien seurassa

Seurassa kaikki maistuu keskimääräistä paremmalta: voitot makeammalta ja tappiot vähemmän karvaalta. Karkki- ja limppariöverit ovat edesauttaneet asiaa. Laadukkaat hämäräkuvat Johannan olympiakisakatsomosta perjantailta ja sunnuntailta.

Mikkihiiriä ja miljoonamiehiä

Tämä aamu oli sininen ja nopeasti häviävä. Otsikkoon viitaten, Espoossa taidetaan maksaa huonoa palkkaa.

Leivoin tänään mun suosikkisuolapalaani eli feta-pinaattipiirakkaa. Äiti tuli syömään sitä näin ystävänpäivän merkeissä. Shortsit siitä syystä, että ulkona on kaksi astetta lämmintä. Oi ihana Suomen kesä!

Mä lähden nyt Johannan luokse viemään pienen ystävänpäiväyllärin. Itse olin saanut pari korttia, Lennulta ja kummitädeiltä. Mulla on ystäviä!
Olkaa tekin ystävällisiä toisillenne, hyvää Valentiinuspäivää kaikille!

Pikkuiloja

Tulppaani on talvikukka. En tiedä kuka on keksinyt, että tulppaaneja tulisi pitää Aalto-maljakossa, tai miten sisustuslehtiin saadaankin luotua aina niin rennon ja ryhdikkäännäköiset tulppaaniasetelmat. En uskalla rikkoa perinteitä, joten tulppaanini tulevat jatkossakin kukoistamaan Aalto-maljakossani eräänlaisessa roiskaisu-asetelmassa. Onneksi en ole floristi.

Kävin eilen katsastamassa Johannan uuden kodin ja todistamassa tappioputken varmaa jatkumista. Johanna teki meille kanasalaattia. Musta tuntuu, että mä syön nykyisin enemmän muualla kuin kotona. Ystävät tekee elämän helpommaksi.

Vauva.fi-palstan mielensäpahoittajat ovat ilmeisesti neljän päivän viiveellä ymmärtäneet mun kunnianloukkaukseen verrattavissa olevan ja elinkautisen arvoisen susiraja-heittoni. Rakkaat terveiset ja kiitokset teille, tänään poksahti 100 000 kävijän raja rikki ♡

Roadtrip

Tätä jengii

Me seurataan

Etelästä pohjoiseen.

Terkut junasta! Mä olen herännyt tänä aamuna täysin epäinhimilliseen aikaan. Seuraavasta reilusta vuorokaudesta tulen suurimman osan vain istumaan paikoillani. Edessä on pikkuinen maisemakierros kauniissa Suomessa, Lahti-Helsinki-Oulu-Helsinki-Lahti. Kaksisataa kilometriä junassa, tuhat kaksisataa viisikymmentä kilometriä bussissa. Matkasää ei ole mitenkään imarteleva, onneksi kulkuvälineissä on katot.

Joskus mietin, onko näissä mun kuvioissani järkeä. Nytkin järkevämpi ihminen olisi ostanut esimerkiksi lentoliput, jos kerta sinne susirajan taakse on pakko päästä. Matkustusaika kutistuisi usealla tunnilla ja olisi muutenkin kivuttomampaa, jopa jossain sillipurkki-pienkoneessa. Mä rakastan lentämistä suuresti, ja bussithan on puolestaan se henkilökohtaisesti kenties vähiten mieluisa matkustusmuoto. Mutta näillä mennään, jokerifanius on opettanut ainakin tuota bussimatkustelun sietämistä. Reissun kruununa on runkosarjan kymmenenneksi viimeinen ottelu. Vähiin käy pelit liigassa, kaikki on otettava irti.

Täytepostaus

Viime päiviltä pari kuvaa puhelimen kätköistä. Itse tapahtumat ovat sen verran merkityksettömiä, että niistä viitsisi alkaa omia postauksia väsäämään, joten jätän nämä vain tähän. Se ei varmasti kenellekään yllätyksenä tule, että valtaosa liittyy ruokaan.

Luokkakokouksen ruokana halloumisalaattia. Musta oli suurta vääryyttä, että toi halloumijuusto salaatin lisänä maksoi saman verran päälle kuin itse salaattiosasto.

Kaveri pyysi mua tekemään täytettyjä paprikoita (autocorrect on mun pahin vihollinen - kirjoitin vahingossa täytetyistä paperikoneista.) Mä jouduin vähän soveltamaan, ja askartelin maissi-jauhelihatäytteen.

Talven toinen kaakao ja suklaapala, ansaittu luistelun jälkeen. En löytänyt äkkiseltään vatkainta, joten jouduin käsinvatkaamaan vaniljavaahtoni. Huonolla menestyksellä.

SaiPa-Jokerit nyt Eero Taurun selostuksella. Siinä vasta legendaarinen värilasiselostaja. "Poistakaa tuo mies!" Ketään ei varmaan yllätä, että maalin syötti muuan Teuvo Teräväinen.

Then all the colors of the rainbow fell in my mind

Agnus & Julia Stone - Yellow Brick Road

Mainitsen ehkä joka kolmannessa postauksessani aikaansaamattomuuskyvyistäni. Tänään se taas huomattiin lunastaessani erästä lahjakorttia. Johanna antoi mulle ton joululahjaksi vuonna 2012. En siis ole vasta kuin yli vuoden myöhässä... Onneksi tossa ei ollut viimeistä käyttöpäivää.

Visio oli selkeä jo pitkään. Kymmenen timanttia, hentoa vaaleanpunaista ja ripaus mustaa. Klassista ja sofistikoitunutta, melkein kuin minäkin. Sitten huomasin, että siellähän on olympialaiset alkamassa. Hyvä syy lyödä kaikki läskiksi, kynsiä myöten.

Koska käsiä ei tarvitse pitää edustuskunnossa seuraavaan kolmeen viikkoon, ei edes sosiaalisen paineen takia, mietin, että miksipäs ei? Sateenkaarikynnethän eivät ole tippaakaan klassiset, aikuismaiset tai varsinkaan sofistikoituneet. Sen sijaan ne ovat kannanotto. Ensimmäinen ja viimeinen minun blogissani näkyvä kannanotto Sotshin olympialaisiin.

Musiikista

Järkytyin syvästi saatuani anonyymipalautetta, jossa kerrottiin, että blogini perusteella vaikutan Cheek-fanilta. Tuon analyysin kanssa sukelletaan niin syvälle tiheään sademetsään, että poislöytäminen kestää viikon. Mä kun en todellakaan kuuntele pelkkää hiphoppia, enkä varsinkaan pidä Cheekistä. En keksisi juuri pahempaa henkilökohtaista loukkausta, kuin väitteen  olet stereotyyppinen Cheek-fani.

Yleisesti ottaen, mä en kuuntele juuri koskaan radiota. Mun musiikkimaku on jämähtänyt jonnekin menneeseen, enkä ole kunnolla kärryillä nykymusiikin trendeistä. Mä kuuntelen vanhempia, pitkälti jo menetettyjä, mutta hyviksi havaittuja artisteja. Sekä artisteja, joista valtaosa ei ikinä kuullutkaan. Vähän kaikenlaista.

Mä esittelen tässä nyt maailmankaikkeuden viisi parasta biisiä, joskaan en välttämättä paremmuusjärjestyksessä. Minun mielipiteenihän on aina totuus, ja jos olet eri mieltä, Tasmanian vihreä oopiumkenguru syö sinut perjantaina kolmelta aamuyöstä. Tätä kuutakin on menty kohta jo viikko, enkä ole saanut aikaiseksi vielä anonyymien mielenpahoituspostausta. Olkoon tämä siis sellainen.

► Joy Division - She's Lost Control

Jos mä saisin kuunnella vain yhtä bändiä koko loppuelämäni, se olisi Joy Division. Varmaan yksikään toinen bändi ei ole koskettanut, tai vaikuttanut muhun yhtä paljon kuin Joy Division. Bändin tuotanto on kokonaisuus, mitään turhaa ei mahdu mukaan. Tämä biisi nousee ylitse muiden.

► Neil Young - Rockin' in the Free World

Neil Young on mulle isän perintöä, kuten moni muukin menneiden vuosikymmenten artisti. Klassikko, monen mielestä ihan liian kulunut ja käytetty kappale. Mä pidän tästä juuri sen takia. Olen kokenut biisin lukuisia kertoja livenä, lukuisilta artisteilta, mutten ole ikinä kuullut sielutonta versiota. Tää on mulle se tunnelmannostatusbiisi.

► Red Hot Chili Peppers - Parallel Universe

Alkujaan biisi ei mielestäni sopinut pätkääkään Pepperssille. Tää oli tasan kaikkea muuta kuin Peppersiä. Siksi siitä varmaan tulikin mulle henkilökohtaisesti RHCP:n tuotannon tärkein, biisin viimeiset seitsemänkymmentä sekuntia antaa yli tuhannen kuuntelukerran jälkeenkin rajut kylmät väreet.

► The Rolling Stones - Paint it Black

Biisi, jota ei pysty juuri sanoin kuvailemaan. Ainakaan minä en pysty. Se pitää kuunnella ja antaa sen tapahtua.

► Elliott Smith - St. Ides Heaven

Elliott Smithin mä löysin juurikin tuon biisin myötä ehkä 14-vuotiaana. Mun lempinimi on ollut ala-asteajoista asti Ide, ja kyseinen biisi löytyi sattumalta jonkun ajantappogoogletteluhetken seurauksena. Kuuntelin noina aikoina pitkälti pelkkää örinämetallia, ja kajalkynä kului loppuun kuukaudessa. On hyvin kummallista, että tykästyin seitinohuella äänellä laulettuun indiefolkiin. Vähitellen vuosien virratessa eteenpäin örinät unohtuivat, mutta Elliott Smith jäi.

XLVIII

Edessä yhden ihmisen Super Bowl Party asianmukaisine tarjoiluineen. Kokistahan pystyy ihan hyvin juomaan viinilasista! Mä en oikein voi kutsua itseäni jenkkifutisfaniksi (olen nähnyt tällä kaudella puolikkaan runkosarjaottelun), mutta koska kyseessä on maailman seuratuin urheilutapahtuma, en voi jättää katsomatta. Jenkkifutis on mulle sitä, mitä jääkiekko on keskivertonaiselle: ymmärrän säännöt pääpiirteittäin ja selostajaa, mutta osaan paremmin kuin hyvin keskittyä epäoleellisuuksiin. Kuten vaikkapa Max Ungerin partastatukseen.

Henkilökohtaisesti tapahtuman viihdearvon nostaa korkeimmalle Red Hot Chili Peppers, yhä olemassaolevista bändeistä suurin suosikkini. Pikkaisen saattaa kiinnostaa myös mahdollisen sähkökatkoksen pituus, itse pelitapahtumia unohtamatta. Totuttuun tapaan rapakontakaista urheilua seuratessa, tämäkin peli menee Go Hawks Go-linjalla. Tiedän jopa seitsemän pelaajaa nimeltä! Vuosien NHL-aktiivisuus on opettanut tottumaan epäsäännöllisiin unirytmeihin, tästä tulee helppo yö. Onneksi maanantai on vapaa.

COMING UP: REUNION

Lauantai-illan ohjelman sanelee luokkakokous. Paikalla ihmisiä, joita en ole nähnyt pahimmillaan yhdeksään vuoteen. Illasta tullee sangen mielenkiintoinen.

Se, mitä tapahtuu luokkakokouksessa, luultavasti myös jää luokkakokoukseen. Ehkä ruokakuvat saatan ujuttaa johonkin postaukseen myöhemmin. Hyvää lauantaita kaikille!