Bœuf Bourguignon

Talvi on pataruokien aikaa. Niistä ehdoton suosikkini on burgundinpata. Tiedän, että tämä on jälleen yksi traumoja jättänyt kouluruoka, mutta vannon ja vakuutan, että minun burgundinpatani on täysin eri asia kuin kouluburgundinpata. Ja pataruuathan eivät ole mitään pikaruokaa. Kauniina talvipäivänä mikään ei ole ihanempaa kuin jättää pata tuntikausiksi uuniin hautumaan, ja lähteä pitkälle lenkille herkkuruoka motivaattorina. Kotiin oli lisäksi kulkeutunut viime viikonlopun juhlista jälkeenjäänyttä kyykkyviiniä, pitihän se hyötykäyttää.

Burgundinpata kannattaa tehdä mahdollisimman isoon, ehdottomasti kannelliseen pataan. Herkkusienet ja salottisipulit kannattaa valita pienessä koossa, jolloin halkaisu riittää. Padan elementtejä ei kannata silputa liian pieneksi. Perinteisesti burgundinpata tehdään naudanlihasta, mutta mun mielestä myös valmis karjalanpaisti-sikanautasekoitus on ihan toimiva. Käytin sitä tälläkin kertaa.

BURGUNDINPATA

700 g naudanpaistia

140 g pekonia

200 g tuoreita herkkusieniä

5 kynttä valkosipulia, tai maun mukaan

2-3 pientä salottisipulia
puolikas purjo

6 porkkanaa

1 palsternakka

4 perunaa

5 dl lihalientä

4 dl punaviiniä

suolaa

pippuria

3 laakerinlehteä

tuoretta timjamia

Lämmitä uuni 150 asteeseen. Kuori ja pilko porkkanat, perunat ja palsternakka. Viipaloi purjon vaalea osa. Lohko salottisipulit ja herkkusienet. Paloittele pekoni ja tarvittaessa liha, ja ruskista pannulla. Lisää pilkotut kasvikset, sienet ja ruskistetut lihat pataan. Kaada punaviini ja liemi ainesten päälle. Lisää kuoritut valkosipulinkynnet, suola, pippuri sekä laakerinlehdet ja timjamia. Mä lisäsin tällä kertaa mukaan vielä persiljaa, sillä sellainen puska oli lähes nuupahtamispisteessä jääkaapissa.




Kypsennä pataa kannen alla 150-asteisessa uunissa ainakin kolme tuntia. Mitä pidempään, sitä mureampaa padasta tulee. Itse kypsennän useimmiten viitisen tuntia Pitkässä kypsennyksessä lämpö kannattaa pudottaa 125:een parin tunnin jälkeen, jottei pata kuivu liikaa.




Lisää vielä tuoreita timjaminoksia kypsän padan joukkoon. Padan voi tarjoilla esimerkiksi keitettyjen perunoiden tai riisin kanssa, mutta itselleni riittää padan kaveriksi patonki. Ja ruokajuomana punaviiniä, tietysti!

Little acts of kindness

Pyrin olemaan kiltti ihminen. Varsinkin näin joulun korvalla. En niinkään lahjankiilto silmissä, vaan puhtaasti tehdäkseni joulusta lämpimämmän ja iloisemman. Tutuille on helppoa olla kiltti, kun tuntee toisen ja tietää, miten onnistuu ilahduttamaan. Mutta minä haluan olla kiltti myös ventovieraille. Koska siitä tulee parempi mieli. Listaan tähän postaukseen viisi helppoa ja kilttiä tekoa, jotka sopivat toteutettavaksi myös muulloin kuin joulun aikaan.

1. Lahjoita löytöeläintalolle 

En ole varmaan ainoa, jolle eläimet ovat heikko kohta. Aina välillä perkaan kotona kaappeja, ja kyselen myös lähipiiriltä esimerkiksi ylimääräisiä vanhoja lakanoita ja pyyhkeitä, joita varmasti useimmat eläinsuojeluyhdistykset ottavat vastaan löytöeläinten makuualustoiksi. Myös ruokalahjoitukset kelpaavat. Oma kissani on valitettavan nirso, ja liian monta kertaa uutta kuivaruokaa kokeillessa on saanut huomata, ettei se kelpaa. Onneksi löytökissoille maistuu!

2.Yllätys posteljoonille 

Tämä on suvun tapa. He antavat posteljoonille ihan paketin, mä sysään käteen joulukortin aina tässä joulunalusviikolla. Varsinkin syrjäseudulla sama postiljooni saattaa olla vuosia vastuussa tietyn talon posteista, eli käytännössä hänet voi laskea hyvänpäiväntutuksi. Ja hei, vaikka onkin trendikästä just nyt haukkua postia kaikkien kadonneiden joulupakettien aiheuttamassa mielipahamyräkässä, ei se ole yksittäisen postinkantajan syytä!

3. Sano kehu ääneen 

Kuinka moni tekee positiivisia havaintoja toisista ihmisistä julkisilla paikoilla kulkiessaan? Esimerkiksi sellaisia, että onpa tuolla henkilöllä kiva takki/meikki/sylikoira? Tuon kehun voi ihan hyvin lausua ääneen sille tuntemattomalle! Mulla olisi henkilökohtaisesti opittavaa tuosta satunnaiskehujen vastaanottamisesta. Harmittaa jälkeenpäin kun yleensä jäädyn siinä tilanteessa, enkä osaa muuta kuin mutista kiitoksen. Siinä jää sitten miettimään voiko toi ihminen olla tosissaan vai oliko kyseessä kettuilua ja "kiva" tarkoittikin suomeksi järkyttävää... Kun ajatustehtaani lopulta tulkitsee kehun vilpittömäksi, mulla on loppupäivän todella hyvä mieli. Samaa hyvää mieltä haluan levittää ventovieraillekin.

4. Hymyile!!

Mä tiedän että mulla on tosi tyly ja tympeä perusilme, siksi pyrinkin julkisilla paikoilla kulkiessani hymyilemään. Saatan ottaa katsekontaktia ja hymyillä suoraan päin vieraan naamaa. En jaksa välittää minä friikkinä jotkut saattavat minua pitää, sillä oma paha mieleni murtuu kun saan joltakulta aidon hymyn.

5. Jätä kanssamatkustajalle lukemista 

Ostan usein pokkareita ja aikakausilehtiä, joita ei turhaan viitsi hillota pienehkön kodin rajallisessa hyllytilassa. Mulla on tapana jättää kirja tai lehti junaan, usein varustettuna post it-lapulla tyyliin hyvää matkaa! tai sivulla 42 loistava artikkeli asiasta x.

Eräs naamiaisasu

Minähän en askartele. Minä en osaa. Paitsi pakon sanelemana. Tällä kertaa pakon saneli ainejärjestön jokavuotuinen Saturnalia-juhla, teemana elokuvapahikset. Ja mähän rakastan teemajuhlia! Yliopistomaailmaan sopivasti tilasin kahdenkymmenen euron opiskelijabudjetilla sitten jo lokakuussa ebaysta punaisen peruukin (taisi olla Pieni merenneito Ariel-peruukin nimellä), sukkahousut, silkkihansikkaat ja 12 metriä tekomurattia. Jepajep, mun hahmo oli Poison Ivy.

Yleensäkään mun tekemiset ei onnistu kuin elokuvissa. Saturnalia-asun valmistelu oli kokonaisuudessaan tragikoomista. Budjetti kolminkertaistui, kun huomasin ettei kaksitoista metriä höttöistä ja hintelää kiinamurattia riitä todellakaan peittämään mun paksua vartaloa. Oli siis haettava Plantagenista vähän järeämpää ja kalliimpaa tekomurattia.

Snapchatissa seuraajat saivatkin jo todistaa mun säälittävää värjäily-yritystä juhlien aattona. Heitin ronskisti väripatruunan ja paketillisen suolaa (ei-jonotettuun!) ämpäriin, ja sekoittelin keitosta lattialistan pätkällä, jonka olen unohtanut hävittää kun kiskaisin sen ehkä kuukausi sitten irti kenkäkaapin tieltä. Mulle tuli nostalginen olo lapsuuden noitaleikeistä siinä värilitkua sekoitellessani.




Ja niinhän siinä lopulta kävi, että Nitor-tekstiiliväri sävyssä Kaktus esiintyi lopulta hansikkaissa sävyssä Akvamariini, ja sukkahousuissa sävyssä Pelicansin turkoosi. Mun oli tarkoitus pukeutua Myrkkymuratiksi, ei miksikään trikoofetissikirurgiksi. Sen sijaan käsiin oli tarttunut tarpeeksi oikea vihreä sävy mun uhkarohkeana sekoitettua värjäyslientä ilman suojahanskoja. Sinänsä ihan kätevää, tämän takia ei hanskoja lopulta edes tarvittu. Luojan kiitos Sofia oli etsinyt ja löytänyt riittävän oikean vihreät sukkahousut jostakin kivijalkakaupasta. Musta on kivaa, että joku siivoaa jäljet mun puolesta, jos onnistun sotkemaan.

Koska kärsivällisyys tai käsityötaidot ei ole mun hyve, etkoilemaan tullut Sofia joutui ompelemaan loput muratinpätkät mun asuun. Mä kun olin menettänyt jo hermoni sekä vasemman käden etusormesta tunnon siinä kiirepaniikissa lehtiä yksittäin ommellessani. Nyt tämän vierailevan ompelevan enkelin ansiosta mulle jäi jopa aikaa meikata ilman suurempia kiireitä.




Ja kuten kaikkien parhaiden juhlien, myös Saturnalian afterpartyja sai viettää omassa sängyssä pitsan äärellä.

Stringit keittiössäni

Hämärät kuvat kertovat, että ostin keittiöön hyllyn. Oikeastaan ostin sen jo varmaan lähemmäs kaksi vuotta sitten jostain Stockmannin kanttistarjouksesta ihan naurettavan halvalla. Sain sen vasta hetki sitten seinälle. Paketti unohtui kaapin alle lähes ikuisiksi ajoiksi, koska kiinnittämiseen tarvitaan poraamisen ammattilaista. Eikä tällä tarkoiteta nyt itkemistä (jossa tarvittaessa olen ihan ammattilaiseen verrattavissa!), vaan ihan fyysistä poraamista. Porakoneella, ruuveilla ja sen sellaisilla. Siksi olikin kiva, että mulla kävi porakone kylässä. Ja vieraita, mutta ennen kaikkea tuo porakone! Kiitos käynnistä, rakas porakone, tervetuloa taas uudelleen!

Kyllä, se on String Pocket, juuri se blogihylly, joka aiheutti yliannostuksia valtaosalle jo vuonna 2013. Puolustuksekseni voin nostaa värivalinnan, mulla ei ole sitä jokaisella nähtyä tylsää kliinistä valkoista hyllyä. Ei, mun keittiön hylly on räikeän musta!

Perustelin itselleni keittiön hyllyn hankkimista sen käytännöllisyydellä - pienessä keittiössä kun asiat tarvitsevat oman paikkansa, ja hyllyhän niitä tarjoaa! Todellisuudessa sain tekosyyn raijata keittiöönkin kivannäköistä krääsää. Nyt hyllyä koristaa niin teepurkit ja -laatikot kuin maatuskatkin sulassa sovussa, tarkkaan harkitsemattomassa järjestyksessä. Vielä pitäisi hankkia mustia S-koukkuja jotta voisin ripustaa stringeihini lakupekkapatalaput ja kissapyyhkeen. Ja lisätilpehööriäkin vielä mahtuisi...

Miksi minä kirjoitan?

Yksityishenkilö lähestyi minua pitkällä, ajoittain offensiivisella Facebook-viestillä, jossa hän kyseenalaisti oikeuteni kirjoittaa blogia. Koska asia on askarruttanut myös monia anonyymeja näin vuosien varrella, katson parhaaksi ratkaisuksi kirjoittaa henkilökohtaisen vastauksen lisäksi myös yleisen avautumisen tänne blogin puolella. Ja koska mä olen ikävä ja katkera ihminen, julkean liittää tekstini tueksi suoria lainauksia tämän yksityishenkilön yksityisviestistä, vieläpä typoineen päivineen. Eivätpä ne lainaukset muuten suoria olisikaan. Sori siitä!



"Sun blogisi on niin negatiivinen. Taidat olla ihmisenä pahansuopa. Miksi haluat ehdointahdoin levittää pahaa mieltä?"

Kirjoitan, koska mulla on täysi oikeus kirjoittaa. Ja kirjoitan blogia ensisijaisesti itseäni varten. Kirjoittamalla käsittelen omia kokemuksiani ja tuntemuksiani. Kun kirjoitan, pystyn purkamaan ajatukseni virtuaalipaperille selkeämpään muotoon, ja opin ymmärtämään täysin näiden asioiden tärkeyden ja merkityksen itselleni. Valitettavasti negatiiviset asiat ovat niitä vaikeasti käsiteltäviä, joten toisinaan blogi pyörii paljonkin epäonnistumisen ja pahan olon ympärillä. Mutta minua itseäni se auttaa. Blogissa uskallan myöntää mokanneeni, sanoa mielipiteeni ja seistä sen takana. Kirjoittamalla kehityn itseni ilmaisemisessa.

Vastapainoksi kirjoitan myös iloisista asioista, onnistumisen riemusta ja muista hauskoista sattumuksista. Kirjoitan, koska haluan jälkeenpäin muistaa niitä pieniäkin hetkiä elämästäni. Muistojen katoavaisuus on surullinen osa elämää, mutta blogin avulla ne saa ikuistettua. Muutama hassu tekstinpätkä palauttaa muistumat mieleen. Haluan muistaa miltä Mala Strana näyttää, miltä Monrepos'sa tuoksuu ja miltä tuore papaija maistuu.



"Blogej on netissä pilvinpimein. Miten voi olla että tämä blogi tulee jokapuolella vastaan? Sulla ei taida olla muuta elämää kun mainostaa itteäs ihan jokapuolella. Kerjäät lisää lukijoita huonosti kirjoitetulla blogilla missä ei ole mitään lukemisen arvoista sisältöä."

Kirjoitan myös suunnitellakseni. Suunnitelmat elävät ja kehittyvät. Joko omien oivallusteni myötä, tai sitten ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta. Tämän takia blogini on julkinen, minä janoan sitä vuorovaikutusta! Mikään ei ole parempaa kuin saada lukijalta tuore näkemys, ideoita tai omakohtainen kokemus liittyen johonkin suunnitelmaani. Esimerkiksi parin vuoden takaiselle Rooman reissulleni sain blogin kautta ihan korvaamattomia vinkkejä, jotka tekivät matkasta huikean!

Lukijat eivät kuitenkaan ole blogini elinehto. En masennu, mikäli jokin postaus ei kerää kommentteja. Minua ei haittaa keskustella itseni kanssa täällä blogissa. Lukijat ovat mieluisa bonus, mutta yhtä lailla mä huutelisin tyhjille seinillekin. Olen mainostanut blogia suusanallisesti kavereille ja tutuille, en muuten. Tosin kerran vahingossa linkkasin sen toisen blogin kommenttiboksiin - ajattelin, että nimimerkkiäni klikkaamalla avautuisi linkki blogiini, mutta kommenttiboksi julkaisikin sen http://-linkkinä kissankokoisin kirjaimin. Se oli virhe, josta otin opikseni.



"Blogin perusteella olet rehellisesti tyhmå. Teinin tasolla oleva massablondi vaikka oletkin ilmeisesti jo 23 vuotias. Luuletko että kukaan haluaa seurata kun vaikutat täydeltä idiootilta?

- -
Kannattaisi opetella kirjoittamaan ihan järkeviäkin ja tavotella selkeää kohderyhmää eikä yrittää kerjätä kaikkia mahdollisia lukijoita. 
- - 

Blogissasi ei ole pientäkään potenttiaalia. Blogien aika on mennyt jo." 

Mä en kirjoita fiktiota. En esitä blogissa ihmistä, jonka kengissä haluaisin kulkea. Blogin perusteella voi tehdä erinäisiä oletuksia, mutta koko totuutta tämä ei paljasta. Kerron itsestäni paljon, mutta yhtä paljon jää kertomatta. Jos en blogissani halua kertoa työ- tai opiskelupaikkaani, se ei tarkoita sitä että sellainen puuttuisi. Jos ja kun vaikutan blogin perusteella tyhmältä, en kuitenkaan arjessa ole samanlainen kyseenalaistava onnettomuusaltis naiivi höperö - ainakaan koko aikaa. Moni unohtaa anonyymiteettiverhon kätköissään sen, että bloginpitäjä on elävä ihminen. Joka ajattelee ja tuntee. Joka saattaa pahoittaa mielensä niistä ei pahal ku läpäl hei- sanomisista.

Olen kirjoittanut blogeja yli kymmenen vuotta. Alkaen ajasta, jolloin bloggaaminen oli marginaaliharrastus, kautta blogien kultakauden tähän päivään. Minua ei kiinnosta menestyä blogillani, enkä halua olla ammatiltani bloggaaja. En halua saada laatikkokaupalla krääsää josta minun pitäisi raapustaa oodeja ja ylisanoja. En halua jaaritella rivikaupalla jostain ilmaisiksi saaduista mummokalsareista, kun tavallisen postauksen rivimääräkään on harvoin yli kymmentä. En halua tuhlata iltoja ja viikonloppuja epäkiinnostavissa kissanristiäisissä sun muissa blogigaaloissa. Bloggaaminen on lempiharrastukseni, ja harrastuksena se tulee myös pysymään.

Minä kirjoitan, koska henkilökohtaisella tasolla kirjoittaminen on itselleni parasta terapiaa.

Hygge

Tanska on jo vuosia ollut maailman onnellisin maa. Ja monien lähteiden mukaan tanskalaisten onnellisuuden salaisuus on hygge. Hygge on tanskalaisille samanlainen osa identiteettiä kuin sisu suomalaisille, vaikka nämä kaksi tarkoittavatkin eri asiaa. Siinä missä sisu on luonteen lujuutta, hygge on jotakin mukavaa ja pehmeää.

Hygge-sanaa on vaikea kääntää. Sillä kuvataan tanskalaisten huolettoman letkeää elämäntyyliä. Ja kotoisaa tunnelmaa sekä sen luomista. Hygge on jotakin arkista ja itsestäänselvää. Hygge on mukavaa yhdessäoloa riidoitta, rauhallisesti.

Hygge on se, jonka avulla tanskalaiset selviävät kaamoksesta, vaikkei se yhtä ankarasti iskekään Juutinmaan leveyspiireille kuin meille pohjoiseen. Vailla ironian häivääkään tanskalainen laittaa Norah Jonesia soimaan, sytyttää tusinan kynttilöitä ja lueskelee viltin alla laatukirjallisuutta. Suomalainen nauraa partaansa moisen kliseetulvan edessä. Vietin eilen illalla tunnin tanskalaisittain. Kävin sentään saunassa ennen hyggehetkeäni vähentämään illanviettoni tanskalaisuusprosenttia.

Olen viime aikoina ollut paljon tekemisissä erään tanskalaisen kanssa. Ja hänen tuntemisensa saa minutkin tuntemaan itseni maailman onnellisimmaksi.

Seula

Unohdinpa eräät ex-valkoiset kangasballerinat kloriittiliuokseen useammaksi viikoksi. Ex-valkoiset ballerinat muuttuivat näin näppärästi ex-ballerinoiksi. Olisi varmaan muutenkin korkea aika viedä kesäkengät talvisäilöön vintille. En oikein enää pysty uskomaan kolmanteen intiaanikesään. Toisaalta, eikö se menekin niin että kevät tuli kun lumi suli?

Olen unohtanut postittaa kiitoskortit, vaikka valmistujaisistani on aikaa kuukausikaupalla. Edustan tänään töissä kuvan mukaisissa silmäpusseissa, joihin voisi kätkeä kilokaupalla myyttistä natsikultaa. Olen selkeästi unohtanut nukkua riittävästi. Tai meikata riittävästi, onneksi mustavalkofiltterillä voi korjata kolme neljäsosaa naaman pahuudesta. Vaan ratkeaisiko maailman pahuuskin jos päättää nähdä kaiken mustavalkoisena?

Eilen löysin jääkaapin oven ylälokerosta avaamattoman maustetun ruokakerman huhtikuulta. En tiedä kumpi on suurempi synti - siivota jääkaappi perin pohjin vain pari kertaa vuodessa, vai ostaa lisäaineilla kyllästettyä mukakermaa?

Mistä saisi uusia muistikampoja ihmismieleen?

Designer crush: Natali Leskova

Viime kesänä törmäsin Pietarissa paikalliseen nuoreen designeriin, joka on jo muutaman vuoden pukenut pietarilaisia Pietariin. Aiemmin Natali Leskovan luomusten punaisena lankana ovat olleet valokuvaprintit Pietarista, nyt tuoreinta Fall Winter 2016/2017-mallistoa ovat inspiroineet Pietariaiheiset maalaukset.




Natali Leskova ei ole lähtenyt rahastamaan Pietari-gloriallaan, vaan vaatteet ovat hintansa arvoisia laadultaan. Materiaaleissa luotetaan neljään luonnonmateriaaliin: villaan, silkkiin, nahkaan ja puuvillaan. Designerin showroom löytyy Nevan pohjoispuolelta Petrogradin alueelta. Toivon totisesti ehtiväni piipahtaa tuolla talvemmalla.

Mielettömän upeita mallistoja voi katsella designerin kotisivuilla, http://www.natalileskova.com/ Löytyypä sieltä venäjäntaitoisille pieni verkkokauppakin!

Kuvat: http://www.natalileskova.com/

1870 tuntia

Niin pitkään tämä blogi on pysynyt hiljaa.

Olenko unohtanut? Olenko lopettanut? Olenko kadonnut?

En.

Lähes rutiiniton elämä (joissakin tapauksissa tunnetaan myös nimellä kongenitaalinen laiskuus) tekee aikaansaamisesta vaikeaa.  Kun pitää ensiksi postaustaukoa pari päivää, kynnys postaamiseen kasvaa kasvamistaan. Tuntuu, että uuden postauksen pitäisi olla jotakin käänteentekevää ja simohienoa. Koska resurssit eivät aina riitä käänteentekeviin simohienoihin postauksiin, on helpompi jättää postaamatta, kuin postata turhaa roskaa. Kierre on syntynyt. Ja uskokaa tai älkää, minä, Suomen noloimmaksi bloggaajaksikin tituleerattu sketsihahmo, olen tuntenut paineita bloggaamisesta. Bloggaamatta jättämisestä. Vaikka mä olen aina luvannut blogata pelkästään itseäni varten.

Vaan miten olen viettänyt nämä vajaa kolme kuukautta käytännössä kokonaan sosiaalisen median ulkosyrjällä?

Mä olen sairastellut. Huomasin eräänä päivänä, että töissä ei ole enää kiva käydä. Olen kokenut burn outin vain muutaman yliopistoviikon jälkeen. Itkin, kun kuulin laulun rinnakkaismaailmasta. Vahingossa mokasin itselleni jälleen harmaita hiuksia. Olen viettänyt unettomia öitä, kokenut spontaaneja krapuloita, seissyt lähtevien junien laiturilla väärässä ajassa ja seurassa. Olen istunut Hietaniemen rantavahdin tuolissa pimeällä myrskytuulen puhaltaessa hiekkaa hiuksiin ja meriveden kyyneleitä poskille, ja kokenut itseni koko maailman kuninkaaksi.

Olen löytänyt uudelleen elämänilon.

Ja sen elämänilon ylläpitoon kuuluu bloggaaminen.

Kräftis

Rakastan rapujuhlia, ja näin rapukaudella voisin osallistua sellaisiin harva se viikko! Onneksi suvussani rapujuhlilla on pitkät perinteet, ja olen etuoikeutettu päästessäni toisinaan myös tuttavien rapujuhliin. Jokaisella kun on omanlaisensa tavat rapujuhlien suhteen.







Meidän suvun rapujuhlissa snapsit ovat olleet sivuosassa ja laulut jääneet laulamatta. Vieraina on ollut kautta vuosien myös paljon rapuvammaisia, joten pöydässä on nähty aina vaihtoehtoisia alku- ja pääruokia. Itsehän voisin vaikka elää äyriäisillä, eivätkä jokiravut tee tässä poikkeusta! Teen varmaan joka juhlissa rapujen syöntiennätyksen.

Yhdet rapujuhlat vietettiin elokuun ehkä kauneimpana iltana. Emäntä oli pistänyt parastaan itse ravustettuine äyriäisineen, tilliviinoineen ja jäisine pullonsuojuksineen. Yhden sijaan kolme pöytää notkui tarjoiluita, eikä näissä pöydissä pelätty puheitakaan. Tunnelma oli rento ja aurinkokin paistoi. Eikä juhlat loppuneet auringonlaskuun, vaan vasta sen nousun korvilla.

Spontaniteetin lyhyt oppimäärä

Tänä päivänä spontaanius tuntuu olevan kirosana. Ihmisen pitäisi olla järjestelmällinen, menestyvä ja ehkä jopa pidättyväinen. Spontaani ihminen mielletään naiivina, vastuuntunnottomana ja huolettomana, näin kärjistettynä. Enkä sano, ettei ihmisessä voi olla monia puolia ja piirteitä. Vastakkainasettelu on vain hauskaa.

Huolimatta yleisestä spontaaneiden huithapelien halveksinnasta saan usein kuulla, että spontaanius on mun kenties ihastuttavin luonteenpiirre. Moni haluaisi itse salaa olla spontaanimpi, ja multa kysytään usein että miten mä sen teen. Tässä siis pilke silmässä vedetty oppivartti teille aloitteleville kaappispontaaneille henkilöille.

Uskalla rikkoa rutiinit

Mulla itselläni ei ole elämässä mitään tuntitarkkoja päivärutiineja, ja koen itse sellaiset todella ahdistavina. Joku kuitenkin elää sellaisten mukaan. Pienikin särö rutiineihin mahdollistaa yllätysmomentin tavalliseen arkeen. Käy toisessa ruokakaupassa sen ainaisen lähikaupan sijaan. Tai kulje kouluun tai töihin eri reittiä. Kokeile päivittäisen välipalaomenan sijasta vaikka päärynää, joka saattaa maistua uudessa tilanteessa kuin uudelta hedelmältä.

Käske järjen ääntä sulkemaan suunsa

Jokaisella meistä on erilaisia ääniä pään sisässä, ja se on ihan normaalia! Kuinka tylsä onkaan se rationaalinen, pohdintaan kehoittava järjen ääni, joka pyytää harkitsemaan toisen kerran. Punnitsemaan eri vaihtoehtoja. Miksi tuota ääntä pitäisi kuunnella? Joskus kannattaa vastata kyllä sille äänelle, joka antaa aina ne hulluimmat ehdotukset.

Lähde, jos tekee mieli lähteä

Tämä pätee ihan kaikkeen lähtemiseen, oli kohteena sitten kahvila tai Kambodza. Maailma on pullollaan näkemättömiä paikkoja, niin lähellä kuin kaukana. Näin helsinkiläisenä mun suosikkitekemistä vapaapäivänä on ottaa julkinen itselleni uuteen paikkaan X ja käydä kävelemässä ja katselemassa - vaikka siellä ei olisi kuin asuinlähiö ja kaljakuppila.

Luota sattumaan

Mä olen itsekin tajuttoman huono valitsemaan kahden vaihtoehdon väliltä. Jos valitset kahden mekon välillä, lorauta entten tentten-värssy tai heitä kolikkoa. Tulos saattaa aiheuttaa heti vastareaktion no en mä nyt oikeasti tuollaista voi..., muista että kyseessä oli sattumankauppa, ei oma päätöksesi. Joskus harvoin satunnainen päätös saattaa osoittautua huonoksi, mutta silloinkin voi lohduttautua sillä ettet itse tehnyt väärää valintaa. Luotit vain sattumaan.

Vielä vähän Viipuria

Viipuritarinat jäivät hieman kesken kesän yllättäessä, mutta tälläisenä sateisena sisäpäivänä löysin itseni katselemasta vanhoja kuvia, ja muistelemasta hetkiä yhtä sateisessa Viipurissa.

Venäläiset rakastavat ja säälivät koko sydämestään raukkoja ja onnettomia. Jopa yleensä niin tympeät museomummotkin - ainakin Viipurin linnan narikkaa vahtiva yksilö. Kävelin ehkä sata metriä sateessa Viipurin linnan lipunmyyntiovelta itse linnaan, mutta näytin uitetulta rotalta ovella. Minut istutettiin sähköpatterin viereen ja käteen ojennettiin kupillinen ällömakeaa teetä. Muorin pyynnöstä riisuin päällimmäisen paidan ja tämä rientää kuivattelemaan sitä vessan käsikuivauspöhöttimelle.







Koska satoi, tuuli ja salamoi, linnan torniin ei ollut mahdollista kiivetä. Liian vaarallista, kuulemma. Sen sijaan sain mennä tornilipulla linnan museoon. Museo koostui kolmesta kerroksesta, ensimmäisessä esiteltiin Viipurin historiaa Ruotsin vallan ajalta, toisessa suomalaista Viipuria, ja kolmannesta kerroksesta löytyi kuppainen luonnontieteellinen osasto, sekä hämmentävä ruusuylistys Leninille. Näin suomalaisittain museon mielenkiintoisinta antia oli tuo monipuolinen toinen kerros, jonka infotekstit löytyivät myös suomeksi.





Viipurin posti oli myös miellyttävä kohde. 1910-luvulla rakennettu uusrenessanssityylin postitalo on edelleen alkuperäisessä käytössään. Perivenäläinen byrokratiaviidakko kukoisti tänä päivänä postissakin, kuten varmaan kaikissa valtion virastoissa. Venäjällä ei todellakaan pidä hämmästyä, jos sinut määrätään ottamaan vuoronumerolappu, vaikka koko postissa ei olisi ristin sielua. Annettuaan asiakkaansa "jonottaa" kymmenen minuuttia, postitäti päästi minut ostamaan postimerkkejä - ja piirsi mukaan oikein kuvalliset ohjeetkin postimerkkien käytöstä: Jokaiseen korttiin isoja merkkejä yksi, suurpetomerkkejä yksi ja pieneläinmerkkejä yksi.

Näitä Viipurikuvia tutkaillessani havaitsin, etten ole puhunut pihaustakaan maaliskuun Petroskoin matkasta täällä blogin puolella. Tuleeko venäläishöpinät jo korvista ulos, vai kiinnostaisko kertomus Karjalan tasavallan pääkaupungistakin?

Fish taco party!

Yhtenä iltana eräs ystäväpariskunta kävi syömässä. Rakastan tehdä muille ruokaa, ja olen aina iloinen ruokavieraista! Meksikolainen keittiö on toinen suosikkini etnisistä keittiöistä, jonka vuoksi tarjolla oli tällä kertaa kalatacoja kumppaneineen. Chipotlet ovat uusin rakkauteni! Vedän noita nykyisin vähintään tölkillisen viikossa, ja mun mielestä toi purkki on niin sievä, etten raaskinut kaataa noita tarjoiluastiaan. Mulla on ollut nyt lainassa tortillaprässi, jolla sai luotua melkein täydellisen pyöreitä tortilloja. Koska niin moni tykkää mun resepteistä, jaan tässä postauksessa ohjeet neljään eri soossiin, jotka sopivat mielestäni erinomaisesti tacobileisiin tortillantäytteeksi. Näitä meilläkin oli nyt tarjolla. Toinen, toimivaksi toteamani vaihtoehto on käyttää paistettuja kalapuikkoja cevichen tilalla, mikäli raakakypsytetty kala ei maistu. Mutta mullehan maistuu!

Nieriäceviche

300 g nieriää

2 limeä

1 tl ruususuolaa

Cevichen voi tehdä oikeastaan mistä tahansa tuoreesta kalasta. Mä käytin tällä kertaa nieriää, koska olin saanut sellaisen tuliaisina tutulta kalastajalta. Esimerkiksi siika, kuha ja lohi ovat myös hyviä cevichekaloja.

Ruususuolaa hienonnetaan ensin vähän morttelissa. Kalasta poistetaan nahka ja ruodot, ja pilkotaan pienehköiksi palasiksi. Päälle puristetaan kahden limetin mehut, lisätään suola, ja sekoitetaan. Ceviche saa tekeytyä jääkaapissa vähintään kahdeksan tuntia.

Guacamole

3 avokadoa

2 retiisiä

1 punasipuli

1 chili

1 tomaatti

kokonaisen limen mehu

korianteria

Ainekset pilkotaan ja silputaan pienehköksi. Joukkoon sekoitetaan limen mehu, ja annetaan tekeytyä vartin verran jääkaapissa. Mä henkilökohtaisesti tykkään rouheisemmasta guacamolesta, mutta sileämmän setin ystävät saavat pienempää rakennetta pilkkomalla kaiken minimaaliseksi, tai vaikka soseuttamalla koko höskän sauvasekoittimella.

Pico de gallo eli salsa fresca

4 tomaattia

1/2 ruukkua korianteria

1 (puna)sipuli

1 tuore jalapeno

1/2 lime

1/2 tl hienoa suolaa

Pico de gallo on monien lähteiden mukaan meksikolaisen keittiön suosituin salsa. Kuten myös allekirjoittaneen kotikeittiössä. Yleensä käytän sipulia, mutta nyt ne olivat jääneet kauppaan. Punasipuli on ihan passeli korvaaja. Jos jalapenoja ei löydy kaupasta, vihreällä chilillä tulee melkein yhtä hyvä lopputulos.

Pilko sipuli, jalapeno ja tomaatit. Jos haluat hifistellä, poista tomaatin ja jalapenon siemenet. Silppua korianteri. Sekoita ainesten joukkoon puolikkaan limen mehu ja suola. Anna tekeytyä vartin verran.

Mangosalsa

puolikas mango

puolikas punasipuli

1 chili

1/2 ruukkua korianteria

1/2 lime

ripaus suolaa

Kuutioi mangonpuolikas. Pilko ja silppua sipuli, chili ja korianteri hienoksi ja sekoita mangokuutioiden joukkoon. Lisää puolikkaan limen mehu ja pieni ripaus suolaa.

Hyvä aamu

Tänään oli hyvä aamu. Työvuoron peruuntumisen myötä vuorokauteen ilmestyi yhtäkkiä ei-fyysisiä lisätunteja. Luppoaikaa. Mahdollisuus viettää pitkä ja rauhallinen aamu, mikäs sen parempaa?

Mun aamu kesti tunteja, ja koostui tuoreista hedelmistä, kroissantista, brie-juustosta, itsetehdyistä rumista sämpylöistä, greippimehusta, chiavanukkaasta sekä reippaasta litrasta teetä. Ja Voguen kokoelmalehdestä, jonka pohjalta syksyn ostoslista alkaa näyttää valmiilta. Ainakin samettia, kiiltonahkaa ja jotakin ruudullista!

Chiavanukas on ollut nyt muutaman viikkoa mun vakkariaamupala, koska se tekeytyy yön aikana ja on nopea vetäistä kitusiin. Teen vanukkaan maustamattomaan mantelimaitoon, ja heitän päälle marjoja, pähkinöitä tai hedelmiä, sen mukaan mitä kotoa löytyy. Pelkältään vanukas muistuttaa sammakonkutua, niin maultaan kuin rakenteeltaankin.

Vaan tätä postausta en ehtinyt (=osannut/muistanut) julkaista, vaikka sen valmiiksi kirjoitinkin. Tekniikka 100 - Iida 0. Yllätys löytyi luonnoksista, saatte siis lukea aamukuulumisia näin illalla. Tai sitten vasta jonakin tulevana aamuna.

Papermeals

Ihailen ihmisiä, joilla on pitkäjänteisyyttä näpertelyyn. Itsekin tykkään näperrellä sitä sun tätä, mutta se pitkäjänteisyys puuttuu. Aloitan ties mitä projekteja, mutten saa koskaan niitä valmiiksi. Lopputulos on prosessia tärkeämpää, ja kun mielenkiinto loppuu, keskeneräinen projekti x hautautuu laatikoiden syövereihin.

Tuorein näpertelevä ihailun kohteeni on australialainen yelldesign, joka tekee slow motion-tekniikalla paperianimaatioita ruuanvalmistuksesta. Paperiaterioita on tällä hetkellä viisi erilaista, ja uusi animaatio ilmestyy kerran viikossa. Paperiateriat valmistetaan paperiraaka-aineista paperivälineillä. Ihmettelen miten liemenkin voi keittää paperista?



Lisää Papermeals-animaatioita löytyy yelldesignin Vimeo-sivulta

Minä riitän

Aloitan syksyllä opiskelut Helsingin yliopistossa. Menin mieleisen alan pääsykokeisiin lukematta, harjoitusmielellä, enkä todellakaan olisi uskonut paikkaa saavani. Tässä toden totta huomaa sen, kuinka lukio on yleissivistävä koulutus. Vaikken saanutkaan huippupisteitä pääsykokeesta, se tiedonmäärä riitti avaamaan ovet korkeakouluun. Minusta tulee akateeminen.

Mä en juurikaan ole osannut iloita opiskelupaikasta. Koen, etten ole ansainnut sitä. Vein paikan joltakin toiselta, joka yritti tosissaan. Pänttäsi aamut illat, haki kymmenettä kertaa ja kävi ehkä överikalliilla valmennuskurssillakin.  Olin henkisesti valmistautunut välivuoteen ja tehnyt enemmän tai vähemmän kieli poskessa suunnitelmia. Typerää kun joku yliopisto pilasi ne suunnitelmat. Ei mun kuulunut päästä vielä kouluun!

Koulupaikan aiheuttaman tunnemyräkän myötä aloin pohtimaan itsekriittisyyttä, johon tiedostan syyllistyväni ihan jatkuvasti. Yritin kirjata viikon ajan ylös jokaisen mieleenjuolahtavan asian, jota minun pitäisi itsessäni muuttaa, joka minua itsessäni häiritsee, joka minussa on väärin. Listat levisivät puhelimesta paperille niin kylppäriin, makkariin, ruokapöydälle kuin Facebookiinkin (tosin ihan yksityiseksi tilapäivitykseksi.) Ja ne olivat surullista luettavaa. Kun syödessäni ruokapöydän itsekritiikkilista huutaa kovaa vieressä 

- mun käsivarret on niin paksut etten enää oikein voi käyttää toppeja

- huomasin näyttäväni lempikissamekossani nykyisin kamalalta, kun katoin tarkemmin peiliin

- miten nykyään ihan jokaisessa kuvakulmassa mun kaksoisleuat tursuaa?

 
oli projekti pakko lopettaa. Itsekritiikki on itseinhon muoto, ja se on todella rankasti läsnä mun elämässäni. Piti ottaa terveempi lähestymistapa, kritiikkilistan sijaan listaisinkin asioita, joissa olen riittävän hyvä ja taitava.

Omakehu on oikeasti vaikea asia mulle. Alkaessani listaamaan asioita, huomasin selitteleväni ja pyyteleväni anteeksi kauniita sanoja itsestäni. Minulla on kivat isot silmät, vaikka ne ovatkin liian syvällä päässä ja siristän liikaa toista silmää. Silmänalusetkin ovat aina järkyttävän tummat. Keneltä mun pitäisi pyydellä anteeksi? Vaatimattomuus on hyve, mutta senkin voi viedä liian pitkälle.

Omien hyvien puolien miettimisessä kesti kauan. Ajattelin tarkkaan joka kohtaa miettien, päteekö tämä asia oikeasti minuun. Havaitsin esimerkiksi, etten olekaan ihan niin empaattinen, millaisena olen halunnut itseäni pitää. Mutta olen kuitenkin fiksu, vaikken ole juurikaan uskaltanut itseäni sellaiseksi luokitella. Kaiken kaikkiaan hyvin puhdistava kokemus. Löysin kahdeksan asiaa, joita voin ilolla kutsua riittävän hyviksi ominaisuuksikseni:

• Olen älykäs. En opi pänttäämällä, vaan sisäistämällä ja ymmärtämällä asiat. Mulla on loistava päättelykyky.
• Myös yleissivistykseni taso on hyvä, tiedän paljon (joskus turhaakin) nippelitietoa, ja haluan ottaa itseäni kiinnostavista asioista selvää.
• Tykkään ilahduttaa muita. Rakastan esimerkiksi laittaa ystävilleni ruokaa, viedä jotakin pientä tai itsetehtyä tuliaisiksi, tai vaikka tiskata kylässä ollessani. Minulle tulee myös todella hyvä mieli, jos voin jotenkin olla muille avuksi.
• Innostun pienistäkin asioista, joihin muut suhtautuvat olankohautuksella. Moni on sanonut piristyneensä nähtyään mun lapsenomaisen innon.
• Osaan soveltaa hyvää mielikuvitustani arjessa.
• Olen spontaani. En tarvitse paljoa aikaa päätöksentekoon, enkä ala turhaan jahkailemaan ja empimään.
• En pelkää mokaamista ja epäonnistumista, vaikka kaikki ei menekään aina putkeen. En esimerkiksi välttele vieraalla kielellä puhumista, vaan puhua pälpätän menemään välillä vähemmän täydellisesti. Osaan nauraa virheilleni.
• Olen suvaitsevainen, muodostan mielipiteen yksilöstä hänen oman käytöksensä perusteella, en hänen edustamansa ryhmän.

Painajainen korkokengissä

Tiedättekö, kuinka dominoteoria pätee epäonnisiin kommelluksiin? Kun yksi asia menee pieleen, sitä seuraa toinen, ja sitä seuraava. Onnettomuuksien ketjureaktio. Tätä päivää väritti kaksi surkeiden sattumusten sarjaa: aamuinen pienempi, iltainen megalomaaninen. Molempien myrskyjen silmässä leijuivat korkokengät.

Mä olen ehdoton korkkarityttö, mutta viime aikoina korot ovat jääneet yllättävänkin vähälle käytölle. Eteinen tursuaa ballerinoja ja tennareita, korkokenkähylly puolestaan täysin käyttämättömiä kesäkorkkareita. Harmittelin tätä aamulla, ja päätin parantaa tilannetta heittämällä avokkaat jalkaan. Virhe!




Tämä aamu oli kiireinen, mutten malttanut jäädä etsimään rakkolaastaripakettia, tuota korkkaritytön kenties parasta ystävää, sillä olin jo myöhässä. Tiesin, että joudun juoksemaan, ja juokseminen korkokengissähän on tosi metkaa puuhaa! Rynniessäni kohti junaa toinen kenkä juuttui korostaan kiinni aseman rappuralliin, minä menen jo liukuportaissa alaspäin. Ei muuta kuin ylös vastavirtaan, takaisin kenkää hakemaan. Juna meni, kello kävi. Ihanaa selitellä myöhästyvänsä töistä epäonnen ja naisellisen turhamaisuutensa takia.

Sitten päästäänkin jälkimmäiseen tapahtumasarjaan, joka nostaa mut ennakkorankingien kärkeen kun puhutaan himotusta Maailman tyhmin ihminen 2016-palkinnosta. Mä satutin illasta nilkkani. Normaali ihminen olisi tässä vaiheessa tilannut itselleen kotiinkuljetuksen, mutta mulla ei käynyt mielessäkään. Ei, kun junalla ja sporalla pääsee niin näppärästi! Säästetään luontoa, suositaan julkista liikennettä. Mä lähdin siis kulkemaan junalle reippaasti ontuen. Ontuva kävely synnytti terveen jalan sisäsyrjään rakkulan, joka puhkesi yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Yritin pitää pokerinaaman istuessani junassa, kun oikea nilkka oli kuin tulessa sisältäpäin, ja vasemman jalan kirvely pyrki nostamaan kyyneleet silmiin.

Varmaan jokainen kaltaiseni läski tietää mitä käy, kun sisäreidet hankautuvat kävellessä yhteen. Mä kävelin sunnuntaina kilometrikaupalla mekossa, jonka seurauksena reidet hiertyivät puhki. Männäpäivien kipu oli jo lähes unohdettu, kunnes hiertymät alkoivat vuotaa verta. Mulla kun oli tänään jalassa paitsi korkokengät, myös farkkushortsit pituudessa ehkä vähän liian niukat muttei kuitenkaan vielä mitkään farkkustringit. Laahustaessani sporalle lahkeet hilautuivat ylemmäs, ja reidet ottivat jälleen osumaa. Vanhat haavat revittiin auki, padot murtuivat.

Parinsadan metrin matka sporapysäkille kesti kymmenen minuuttia. Veikkaan, että jopa yksijalkaisen laiskiaisen liikehdintä olisi normaalimman näköistä kuin mun kävely tuolla matkalla. Peräti kaksi valveutunutta ympäristön tarkkailijaa katsoi asiakseen huomauttaa, että älä lähde korkokengissä julkisille paikoille ennen kuin olet oppinut kävelemään niillä. Minä, kymmenen vuotta koroissa kävellyt, epäonnen maininkien hukuttama punainen kääpiö reidet veressä. Itkuhan siinä pääsi. Häpeästä, kiukusta ja turhautumisesta.

Sanotaan, että aika parantaa haavat. Aikaa on aamuun asti, lisärohtona aion vielä kokeilla tiikeriteetä, lakujäätelöä ja sinkkivoidetta. Huomenna menen töihin kiireettä ja puputennareissa.

Q&A: ANSWERS PART IV

Kivoin “illanviettopaikka” Helsingissä? Drinksuille lempipaikkani on Bronda. Muuten viihdyn käytännössä missä vain missä kaverit ovat. BK:hon en kyllä aio jalallanikaan astua, oon onnistunut välttämään sen niin hyvin.

Minne veisit ihmisen, joka ei ole koskaan käynyt Helsingissä? Varmaan ekana hotelli Tornin Ateljee Bariin. Katelkoon ihminen sieltä mikä näyttää mielenkiintoisimmalta seudulta.

Onko kissasi sisäkissa? Pääsääntöisesti. Äidin luona Mymmeli saa olla valvotusti vapaana, koska ei lähde mihinkään omille teilleen. Korkeintaan piharakennuksissa etsii hiiriä ja myyriä, ja tulee huutamalla näkösälle.

Kuinka vanhaksi haluaisit elää? Kuinka vanhaksi luulet että todennäköisesti elät? En usko että elän vanhaksi, enkä oikeastaan haluaisikaan. Mitään tarkkaa ikää en osaa sanoa, niin kauan kun maailmantilanne ei ole loppua enteilevä ja mulla ei ole kipuja ja järkikin leikkaa.

Millaisista ihmisistä pidät? Pidän monenlaisista ihmisistä, musta on kiva että mulla on erilaisia ystäviä. Pidän ihmisistä lähtökohtaisesti, enkä jatkossakaan tuomitse hänen kaltaisiaan, vaikka yksilö tekisikin jotakin josta en olisi mielissäni.

Riiteletkö usein? Tarkoituksettoman usein, valitettavasti. Oon kyllä mestari riidanhaastossa.

Mikä on erityistaitosi, jossa uskot olevasi parempi kuin kukaan muu? Tää on paha, en koe olevani absoluuttisesti paras missään.. Öh, olen maailman paras olemaan Mymmelin lempi-ihminen.

Mikä saa sinut raivostumaan?  Riippuu päivästä. Joskus siihen ei vaadita paljoa.

Mikä saa sinut hyvälle tuulelle?  Kauniit sanat, vaikka paljastuisivatkin pöpöpuheeksi.

Mihin uskot, uskotko että ihmiset elävät vain yhden elämän, uskotko että on olemassa taivas ja helvetti? Mä en ole sitten vuosiin halunnut tarkemmin määritellä uskoani. Ateisti on liian jyrkkä sana itsestäni.

Miksi juuri Teuvo Teräväinen on suosikkipelaajasi? Mä olen seurannut Teuvon kehittymistä huipulle A-junnuvuosista. Diggasin vuosia Pavol Demitrasta, ja Lokomotiv Jaroslavlin tragedian myötä suosikkipelaajan paikka aukesi liian aikaisin.

Mikä on yleisin harhaluulo mikä ihmisillä on sinusta? Siinäpä kysymys johon en edes halua tietää vastausta.





Oletko miettinyt fitnesskisoja? En omalle kohdalleni.

Paljon nostat penkistä? En ole varmaan ikinä edes kokeillut. Ainakin sen tangon, luullakseni.

Millainen treeniohjelma sulla on? Olematon.

Suosikkiurheilulaji (mitä itse urheilet)? Mä en urheile :D Ratsastus, sitäkin tulee harrastettua ihan liian harvoin.

Olen ymmärtänyt, että olet kiinnostunut taiteesta. Oletko itse taiteilija? Määrittelisin itseni tekotaiteilijaksi. Olen luonteeltani ja tavoiltani aika boheemi. Luon paljon mutten halua asettaa teoksiani arvostelun alaiseksi. En haluaisi tienata elantoa taiteella.

Suosikkisi suomalaisista aktiivitaiteilijoista? Kia Taegen, mä olen jo pitkään harkinnut vakavasti hänen teoksensa ostoa. Pidän myös monista Nanna Suden teoksista.

Suosikkisipsit? Ehdottomasti Salt&Vinegar!

Valkosipulilla vai ilman? Valkosipulilla.

Tulinen vai mieto? Tulinen.

Luomu vai lähiruoka? Mieluiten molemmat.

Kaurapuuro vai riisipuuro? En tykkää kummastakaan, riisipuuro menee joka toinen joulu.

Vuohenjuusto vai puhvelimozzarella? Vuohenjuusto.

Lempijälkiruoka/makea herkku? Tiramisu ja sacherkakku. Tai joku hyvin marjaisa/hedelmällinen
pavlova.

Lempialkoholijuoma? Hyvä punaviini.

Lempidrinkki? Gin Tonic tai Brondan Pom-pom Martini. Tai Aperol Spritz nyt kesällä terassijuomana. Yhden kaverin mukaan juon sitä jatkuvasti.

Lempipunaviini? Tällä hetkellä sellainen jenkkiviini kuin Lyeth Meritage 2012

Jos sinun pitäisi syödä kuukauden verran yhtä ja samaa ruokaa, mitä se olisi? Mä en varmaan pystyisi siihen. Ehkä sushi, siitä olisi ainakin runsaasti erilaisia vaihtoehtoja.





Kenen tyyliä ihailet? Victoria Beckhamin.

Meinaatko enää värjätä hiuksia tummaksi? Tuskinpa.

Mikä on mielestäsi pahin tyylimoka? Vääränkokoiset vaatteet ja alipukeutuminen.

Mitä trendiä inhoat? Tällä hetkellä yli kaiken niitä lorttonarupaitoja, missä menee nyöritys rintojen kohdalla. Niin mauttomia!

Arkimeikkisi ja juhlameikkisi erot? Juhliin saatan jopa meikata. Arkena tuskin koskaan.

Onko lävistyksiä? Mitä haluaisit? Tällä hetkellä mulla on seitsemän lävistystä. Haluaisin kipeästi oikeaan korvaan traguksen takaisin, se on varmaan ainoa lävistys mistä olen koskaan pitänyt.

Millä perusteella valitset vaatteet kaupasta? Ensin mietin mitä tarvitsen, sitten katson materiaalin. Jätän lähes poikkeuksetta kaiken polyesteriakryylikuran kaupan rekkeihin. Pyrin miettimään jokaisen ostamani vaatekappaleen ympärille vähintään viisi asua, ettei tulisi hutiostoksia.

Mistä inspiroidut? Catwalkeilta. Sovellan näytösmuotia rankalla kädellä arkikäyttöön.

Mikä hiusväri tuntuu eniten omalta? Mun luonnollinen blondi värini.

Minkä värisiä hiuksia et värjäisi ikinä? Tummia.

Onko sulla mitään noloja vaatteita joita häpeät muttet koskaan käytä etkä raaski heittää menemään? Vaikka millä mitalla haudattuna vintille pahvilaatikkoihin. Pitäisi varmaan joku kerta ottaa itseään niskasta kiinni ja varata kirpputoripöytä.

Et ole itse mikään superkaunis, koetko paineita tämän päivän pinnallisessa maailmassa? Yleensä toisia tuntuu harmittavan mun rumuuteni enemmän kuin mua itseäni :D En yksinkertaisesti jaksa välittää, pyrin olemaan ottamatta paineita.