Minä ja Töölö, me ei olla niin kuin ennen



Melko tarkalleen kolme vuotta sitten vaihdoin seurakuntaa Keski-Lahdesta Töölöön. Töölössä vaikutti olevan kaikkea kivaa joka hämmästytti ja kummastutti typerää maalaistyttöä. Kauppoja ja apteekkeja, jotka ovat auki kellon ympäri! Funkkisrakennuksia! Kansainvälistä kahvilakulttuuria! Nyt mulle riittää. Kantakaupunkikaksiolle on löytynyt ottajansa, ja mä olen vapaa lähtemään.

Luulisi, ettei Töölössä, tuossa turkismummojen haudanhiljaisessa tyyssijassa tarvitsisi pelätä kadulla. Pelko on subjektiivinen käsite, ja mun kohdalla kyseessä on paljolti pahasta karmasta, joka leijaili kotona ja tietyillä kadunkulmilla. Edes funkkis ei enää miellytä silmää niin paljon, mun sydän sykkii muille tyyleille. Aloin tosissani miettiä muuttoa viime vuonna naapurin pohjoisafrikkalaisen kahvilan lopettaessa. Ja loppukesästä, kun ratikkalinjat muuttuivat omiin tarpeisiini erittäin epäedulliseksi. Vaan uuden asunnon löytäminen ei ole helppo prosessi, mä kun osaan olla melko vaativa.

Uusi osoite on etelämpänä, vanhemmassa talossa ja vähemmissä neliöissä. Minulle ja Mymmelille riittää pienempikin tila. Odotan innolla, ettei matkakorttiin tarvitse enää ladata aikaa kuukausittain. Kouluun käveleminenkin tuntuu tällä hetkellä todella houkuttelevalta. Odotan ensimmäisen rankkasadepäivän mukanaantuomaa mielenmuutosta.