Fonttivalinta <3 
Polaariyö Inarissa alkaa lähipäivinä, ja esimerkiksi Utsjoella se on jo alkanut. Meillä etelässä varsinaista kaamosta ei edes koeta, mutta päivän lyhentymisen moninaisine vaikutuksineen lienee itse kukin huomannut jo arjessaan. Väsymystä, vetämätöntä oloa. Vireystila pakkasen puolella. Paratiisisaarten stock-kuvien tuijottelukaan ei auta, saati jo kuukausi sitten aloitettu D-vitamiinin tankkaaminen. Pakko vetää itsensä syvään päähän.
Vietin viime viikon Inarin erämaissa maksimoimassa hämäränsietokykyä. Auto oli lastattu filmikameralla, ystävillä, taikinajuurella ja äidin tekemillä villapaidoilla. Ei mitään laskettelukeskuksia, rinnebaareja tai kreisibailaamista. Vain tuntitolkulla golden houria, tähtitaivaan tiirailua toppavaatteissa lumihangessa maaten ja luonnon hiljaisuutta. Lautapelejä, kokeellista keittiötä ja saunamaratonia. Poroihin otimme menomatkalla vähän liiankin läheistä tuttavuutta. Onneksi Sodankylä-Inari -tienpätkällä sumun keskellä kököttänyt yllätysporo jäi läheltä piti -tilanteeksi.
Inarijärvi oli enemmän jäässä kuin olimme olettaneetkaan. Haaveeni avantouinnista varisivat, kun vedenhakuavannon hakkaamiseenkin meni ikä, järki ja terveys. Rasitusvammoista toipuminen ottaa aikansa, lihasrepeämistä puhumattakaan. Uhkarohkein meistä uskalsi luistella, itselleni riitti järvituntumaksi maisemien tuijottelu laiturilta käsin.
Mun viisi vuotta vanhan iPhone seiskan pimeäkuvat ei täytä nykypäivän standardeja rankalla kädellä muokattunakaan. Luonnonihme meinasi jäädä todistamatta, onneksi Evellä on olemassa tätä parempia kuvia.
Sentään sain ruksittua Lapin vaatimuslistaltani revontulet, vaikka kuvauskalusto ei saavuttanutkaan edes tyydyttävää arvosanaa. Vaan voiko olla kliseisempää Pohjolan kuvausta: saunankuumentama iho höyryää talvipakkasessa, on tähtikirkas yö, taivaan tulet värittävät taustan Otavalle ja niille muille vähemmän tunnetuille tähtikuvioille, ja saavat jäätyneen järven lumipeitteen kimmeltämään. Tarkemmin kuratoitu pyyhkeen väri, käteen pullo jotain Lappi-teemaista olutta ja mainoskuva olisi ollut valmis.
Maakuntamatkailunkin voi oikeutetusti kyseenalaistaa näinä aikoina. Itse tarvitsin irtiottoa ehkäistäkseni loppuunpalamista. Tällä hetkellä joskus kuusikin tuntia päivässä menee pelkästään etäluentoihin. Kun tähän lisää muun opiskelun kuten mahdolliset esseet, luentopäiväkirjat, ryhmäkeskustelut ja lähdekirjallisuuden lukemisen, vuorokaudesta saattaa kulua kaikki 24 tuntia opiskelun parissa. Ei ihme, että univelka on kasvanut ja jaksaminen on koetuksella. Koska omassa kodissaan ei pääse pakoon opiskelupaineita, on lähdettävä muualle. Ja tässä maailmantilassa (jonkun muun) oma mökki lienee niitä turvallisimpia paikkoja.
Enkä ollut ainoa, joka oli irtioton tarpeessa. Ihan jo mielenterveyden puolesta yksinasuvien ystävien on hyvä olla edes hetken verran tekemisissä muiden kanssa. Ollaan jo huolestuttavissa syvyyksissä, jos alkaa unohtaa miltä oma ääni kuulostaa. Hissimusiikin ja surkeiden itselaadittujen meemien täyttämän viikon jälkeen ainakin omalla kohdallani yksinolo taas maistuu.
Karanteeniahan tästä ilosta on luvassa. Se on tosin sen arvoista. Karanteeninomaisissa olosuhteissahan tämä kuluva vuosi on jo käytännössä vietetty. Ei mitään uutta muutaman tunnin auringon alla.
