Vain elämää

Viime yönä Pavel Datsjuk esiintyi Vain elämää-ohjelmassa. Suomeakin se on ehtinyt oppia puhumaan. Katsoin sairaalassa telkkaria, ja maastopukuun pukeutunut Paveli pongahti esiin puskasta lausuen kliseisen korostetun venäläisesti: Kukkhuu! Tjänän on mjinun pjävä. Totesin lakonisesti että ohjelmatarjonta on ihan hirveää skeidaa ja suljin telkkarin. Tämän jälkeen mulle tehtiin avosydänleikkaus paikallispuudutuksessa.

Oikeassa elämässä vastaava Vain elämää-jakso olisi saanut katseluaikaa ainakin ensimmäiseen mainoskatkoon asti.

Satoja huonoja hiuspäiviä

Tältä minun hiukseni näyttävät juuri nyt. Hiukset on harjattu toiselle puolelle päätä, ja kiinnitetty parilla pinnillä taakse. Siitä harjauksesta on reilu seitsemän tuntia aikaa. Olen pessyt ne eilen, nukkunut lyhyet yöunet hiukset letillä, ja vielä lyhyemmät päiväunet hiukset auki. Hiusten aukipitäminen on joka kerta katastrofi, takkuuntuminen alkaa noin vartissa, ja ne pitäisi käydä läpi harjalla varmaan kerran tunnissa. Tänään harja unohtui kotiin, ja silmiähivelevä lopputulos on nähtävissä kuvassa.

Yksi useimmin kysytyistä kysymyksistä tässä blogissa kuuluu, miksi mulla on näin huonokuntoiset hiukset. Vielä useammat väittävät tietävänsä syyn: jatkuvat blondaukset. Iida on koukussa vaalennusaineeseen. Iida on vetyperoksidiblondi. Iidalla on päässä vikaa, koska on värjännyt kauniit kiiltävät tummat hiuksensa tuollaiseksi pissanväriseksi hamppukasaksi. Tummana Iida oli kaunis, näytti ihan Zooey Deschanelilta, Marion Cotillardilta, Uma Thurmanilta Pulp Fictionissa... Blondina hän näyttää lähinnä porsaalta. Huhhei, eipä voisi mennä nuo olettamukset juuri pahemmin pieleen.

Totuus on se, että mun hiukset vei sairaus. Ja sairaudenhoito. Onneksi ne eivät päässeet ihan kokonaan niskan päälle. Pahimmassa tapauksessa hiukset olisivat voineet tippua kokonaan, mulla on kahdessa vuodessa lähtenyt ehkä kolmasosa hiusmassasta. Ei sentään enempää, vaikka olin itsepäinen, enkä suostunut luopumaan pituudesta. Mielummin vaikka 80-luvun Juice-tukka kuin joku kynitty puli. Nyt eletään jänniä aikoja kun hiukset alkavat uudistua, ja päähän kasvaa pientä haituvaa. Tulen todennäköisesti muistuttamaan tarhapöllöä koko kesän.

Mä olen luonnonblondi. Nuo monien rakastamat tummat hiukset olivat kenties aikuisikäni suurin virhe, mulla oli jatkuvasti epämukava olla tummissa hiuksissa. En jaksa välittää pätkääkään, vaikka jonkun aktiivisen jankkaajan mielestä tumma on ainoa oikea väri mulle. Ei ole. Mä vihasin mun tummia hiuksia, takaisin vaaleaan palaamisessa oli työnsä, enkä ole kesän 2013 jälkeen hiuksia enää vaalentanut. Niitä toki raidoitettiin säännöllisen epäsäännöllisesti vuoden 2015 alkukevääseen asti, sen jälkeen väriin ovat vaikuttaneet vain hopeashampoo, aurinko ja paukkupakkaset. Voisin väittää, että kolmessa ja puolessa vuodessa mulle on kasvanut täysin oma väri päähäni.

Mutta luonnollisuudesta huolimatta, ovathan nämä hiukset huonossa kunnossa. Latvoja tarkastelemalla löytyy nopeasti nelihaarainen, kuusihaarainen, seitsenhaarainen... ennätyshiukseni oli jakaantunut kolmeentoista osaan. Hiuslaatu on lasimainen. Auki ollessaan ne nuolevat päätä, olivat kuinka puhtaat tahansa. Ja kaupan päällisenä se nopea takkuuntuminen. Epäonnenkarvat. Ja oikeasti mä teen hiuksieni eteen paljon.

Syön pääasiallisesti prosessoimatonta ruokaa. Napsin myös lisäravinteita ehkä vähän liiankin kanssa: biotiinia, sinkkiä, kalsiumia, d-vitamiinia ja magnesiumia. Juon kalanmaksaöljyä suoraan pullosta. Pesen hiukset kaksi-kolme kertaa viikossa, enkä lämpökäsittele niitä juuri koskaan. Käytän muotoilutuotteita vain juhlakampauksissa. Latvoja lyhennetään säännöllisesti. Olen käynyt tämän vuoden puolella nyt muutaman kerran keratiinikäsittelyssä, joka on palauttanut pikkaisen kiiltoa hiuksiin. Ehkä. Voi olla toiveajatteluakin. Loppuvuodelle toivonkin hyviä hiuspäiviä. Edes muutamaa.