Baabelin riippuvat puutarhat

Asukuvia, pitkästä aikaa! Mun syksy on jälleen kerran musta, kultainen ja viininpunainen. Noiden viininpunaisten housujen lahkeille pitäisi kyllä tehdä kipeästi jotakin, toi ryttyynnostelu kun näyttää tosi homssuiselta. Mutta minkäs teet kun olet persjalkainen, 28-tuumaisia housuja ei löydy mistään.

Babylonin riippuvat puutarhat ovat aina olleet suosikkini antiikin seitsemästä ihmeestä. Musta olisi ihanaa asua tuollaisessa talossa, jonka julkisivu on köynnöskasvien peittämä! Aamukahvit voisi juoda avonaisen ikkunan ääressä, jotta murattikin pääsisi kylään. Toinen baabelilaissuosikkini on muuten Ishtarin portti, meinasin purskahtaa iloitkuun kun näin sen rekonstruktion berliiniläisessä Pergamon-museossa. Olen ikuisesti katkera Alexandrian majakalle, joka syrjäytti 500-luvulla sinitiilisen kaupungin portin antiikin ihmeet-listalta.

Kengät ovat Prahasta yli viiden vuoden takaa, ja jääneet todella vähäiselle käytölle. Olen vierastanut jotenkin noita kultaisia niittejä ja väliinputoajakorkoa. Ja mokkaa materiaalina, mä kohtelen mun kenkiä kuin kukkia kämmenellä mutta olen onnistunut tuhoamaan ties kuinka monet mokkakengät. Kuin todisteena tästä oikean jalan kengässä on erehdyttävästi lialta näyttävä auringonlaikku kolmannessa kuvassa, kiitos universumi! Meinasin jo kauan sitten pistää noi kiertoon, mutta sinne ne jäivät kaapin pohjalle. Tänä syksynä nuo näyttivät kuitenkin yllättävän pirteiltä, joten annetaan niille vielä mahdollisuus.

Croppibleiseri jakaa mielipiteitä, mä itse tykkään. Sillä saa huijattua vähän lisää pituusvaikutelmaa. Syyskuun aurinko on sen verran armoton, että välillä tulee takki päällä Tuo kauniisti kirjailtu intianpuuvillapaita jäi kesällä harmittavan vähälle käytölle. Meneehän se vielä näin syksylläkin, mutta viileä vaalea pitkähihainen on omiaan tappohelteellä. Ensi vuonna taas uudestaan, tuo vaate on onneksi ajaton.

#boyfriendtag

Nimeltämainitematon vedonlyöntitoimisto antoi ei-vastaukselle kertoimen 1,08 kun kysyttiin, suostuuko poikaystäväni vastaamaan boyfriend tag-haasteeseen. Varsinkin itse yllätyin perinpohjaisesti, Väinö halusikin vastata kysymyksiin ja sanoi niiden jopa olevan ihan kivoja. Onnea suostumisen puolesta veikanneille, olette varmaan nyt rikkaita.



1. Jos tyttöystäväsi katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii?
- Salkkarit........
Mulla ei ole telkkaria enkä tällä hetkellä edes seuraa mitään muuta sarjaa. Salkkarit on tapa.

2. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?
- Mitä se oli se joku balsamihässäkkä..? Balsamico?

3. Mikä on hänen inhokkiruoka?
- Puuro, lasketaanko se ruuaksi? Banaani? Maito? Iida on äärimmäisen nirso ruuan suhteen jos sitä ei ole oikein tehty.
Tästä unohtui nyt maailmankaikkeuden pahuuden kulminoituma pinaattikeitto. Mutta mä vastaan meillä ruuanlaitosta ja en ikinä edes ehdota pinaattikeittoa, joten Väinö on todennäköisimmin unohtanut tuon ruuan olemassaolon.

4. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa?
- Ruuan suhteen jotain sellaista minkä olettaa kyseisen ravintolan tekevän hyvin. Todennäköisesti merellisiä tuotteita. Ja varmaankin punkkua. Kuten Gambina.
En ole koskaan suostunut maistamaan Gambinaa. "Merenelävät" oli sana jota haettiin.

5. Mikä on hänen kengänkoko?
- Joku ihan naurettavan pieni. 36?

6. Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi?
-Kissoja. Löytökissoja. Tai kulkukissoja.
Mä olen ilmeisesti Väinön silmissä kunnon crazy cat lady.

7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?
- Sushia, briejuustoa, aurinkokuivattuja tompskuja, Salt&Vinegar-sipsejä, Benkkujerkkua... Aaa mmm mitäs muuta? Kaikenlaisia mereneläviä, rapuja, mustekalaa, sen sellaista. Äyriäisiä tarkemmin.
Mä en tykkää syödä samaa ruokaa useampana päivänä. Kyllästyn kaikkeen kertakokeilun jälkeen määrittelemättömäksi ajaksi.

8. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?
- Antti Tuiskua ja Adam Lambertia. En mä muista mitä se ois viimeks kuunnellut niiden lisäksi. Het Potatis - Sommaren är här.
Kotona soi harvoin muuta kuin klassista musiikkia. Kuuntelen musiikkia mieluiten omissa oloissani. Oon kuitenkin tykästynyt Adam Lambertin Ghost Towniin ja Antti Tuiskun En kommentoi ja Peto on irti-biiseihin, joita Väinö ei voi sietää ja tykkää piruilla mun mieltymyksistä. Antaa hyvin vääristyneen kuvan mun musiikkimausta :D

9. Minkälaisista elokuvista hän pitää?
- Iida on avoin kaikenlaisille, ei voi sanoa suoraan olisiko joku genre Iidan suosikki.

10. Minkä väriset silmät hänellä on?
- Vaikea määrittää, sinivihreät, erilaiset eri valoissa.
 Väinö huijasi ja katsoi puhelimestaan mun kuvaa.

11. Kuka on hänen paras ystävä?
- Mymmeli. Toisella sijalla varmaan Johanna ja Leena.
Aistin tässä lievää katkeruutta kun Mymmeli tykkää musta enemmän kuin Väinöstä.

12. Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä?
- *mielipuolista naurua* Mitä tähän uskaltaa vastata? Vaihtoehtoja on aivan helvetisti. Kattavasti sanottuna tyhmän "leikkiminen", esimerkkinä nighttime-daytime-leikki.
En vihaa mitään muuta niin paljon kuin tota typerää lintua.

13. Missä hän on syntynyt?
- Varmaankin siellä synnytyssalissa. Oletettavasti sairaalassa. Ja vielä oletettavammin jossain päin Lahtea.
Loistavaa päättelyä, tosin syntymäsairaalani PHKS sijaitsee Hollolassa.
 
14. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?
- Skippaisin leipomisen ja ostaisin sen suoraan konditoriosta. Kissanmuotoinen kakku joka seisoo kahdella jalalla ja sen sellaista. Itseasiassa sen pitäisi olla luisteleva kissa.
No tässä olisi jo yritystä. Päälle Jokereiden pelipaita. Se vihreä talviklassikkopaita.

15. Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja? 
- Macbookin parissa. En mä tiedä mitä se tekee sillä koneella. Kotiaktiviteetti mahtuu hyvin Macbook Airille.
Väinö ei tykkää Applen tuotteista. Uhkailen aina säännöllisin väliajoin ostavani sille iPhonen, sillä saa Väinön huutamaan kuin elävältä poltettaisi.

16. Mitä hän osaa erityisen hyvin?
- Tehdä ruokaa, keksiä impropoo-reissuja, iloita elämän pienistä asioista kuten värikkäistä taloista tai kivoista auringonlaskuista, toisin kuin minä.
Reppana on ilmeisesti korviaan myöten täynnä kävelyretkiä auringonlaskua katsomaan ja noin sataa taloa missä olisi mun mielestä kiva asua sitten joskus kun tarvitaan isompaa kotia.

17. Mikä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää?
- Vesimeloni-minttu-fetasalaatti.
Varmaan ainoa mun tekemä ruoka mistä Väinö on uskaltanut sanoa "on pahaa". Ei kun ei, toinen oli aurajuustodippi.

18. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?
- Omppukännykkä, iloinen mieli, mahdollisuus muuttaa iloinen mieli pahaan mieleen.
Mä olen ihminen, jolta aina unohtuu jotain. Usein myös se puhelin.

19. Mikä saa hänet ärsyyntymään?
- Ihan mikä tahansa oikeastaan, riippuu ihan millä tuulella Iida on.

20. Entäs piristymään?
- Joskus äärimmäisen pienet asiat, joskus vaatii enemmän.

21. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee?
- Jarkko Ruutua. Patrick Sharp, Teuvo Teräväinen. Pitäis keksii joku tyttö varmaan... Frida Kahlo. Ja Ismo Alanko totta kai!
Itsehän en suostu mieltämään ihailemiani urheilijoita julkisuuden henkilöiksi. Ihana yritys pitää tämä vastaus tasa-arvoisena :D

22. Millainen hän on tyttöystävänä?
- Sellainen niinkuin näistä vastauksista voi lukea.
Epätasapainoinen känkkäränkkä? Kiitti hei!

23. Milloin hän tapasi vanhempasi?
- Jouluna 2014.

24. Mikä on hänen uusin villityksensä?
- Hennatatuoinnit. Iida ei ole vielä edes avannut tilaamaansa pakkausta, joten se ihan tosi uusi villitys.
Mä tosissaan halusin jo kesällä hennatatuoinnin, mutten löytänyt sopivaa paikkaa. Ratkaisuksi jää tehdä itse ja säästää.

25. Millainen on hänen kotilook?
- Mitä vähemmän, sen parempi.
???

Kuvat: we♥it

Nimettömät päivät

 Ei, kaikki hiukset eivät ole ihan vielä lähteneet, vaikka kuva antaakin hyvää osviittaa miltä näyttäisin kaljuna.

  

Mä olen syntynyt jouluaattona, joka oli pienelle lapselle karu juttu. Suoranainen itkun paikka, kuten melkein jokaisen syntymähetki. Mun syntyessä juuri jouluaattona itki paitsi vastasyntynyt allekirjoittanut, myös äiti (kivusta, koska olin lihava vauva) ja kätilö, koska syntymäpäiväni oli yksinkertaisesti julma. Tätä surkeaa syntymäpäivää on kautta vuosien kompensoitu juhlimalla nimipäiviä. Iidanpäivää aina 14. syyskuuta, toisinaan myös Lotanpäivää 12. toukokuuta. Pikkutytön prioriteettina oli saada paljon lahjoja. Kiitos ovelille vanhemmille, jotka antoivat yhdysnimen. Muuta iloa siitä ei ole koskaan ollutkaan.

Vaan tänä vuonna juhlia ei tullut. Haasteellisen elämäntilanteeni takia en pystynyt niitä järjestämään. Kun vakituiset nimipäivävieraat eli sukulaiset asuvat Lahden ympäristössä, Helsinkiin on suorastaan mahdoton lähteä. Tämän etukäteen tienneenä en edes kutsunut ketään. Nimipäivät peruttu. Äitikulta ja isäkulta sentään muistivat tekstiviestillä, kummitäti oikein kortilla. Kissakortilla!

Väinökin muisti mun nimipäivät, ja osti mulle jopa erittäin mieluisan yllätyslahjan. Jarkko Ruudun elämäkerran, heti ilmestymispäivänä. Mun läsnäollessa. Mun Stockmannin kanta-asiakaskortilla. Ja halusi mokoma vielä lukea sen ennen mua, the nimipäiviin kun oli ostohetkestä lähes kaksi viikkoa aikaa. Mä sain koskea tuohon vasta tänään, nimipäivät kun eivät sattuneet olemaan vielä ostopäivänä. Kierrätys on uusi musta!

Sail away

Mun sisällöntuottaminen kituu ihan henkihievereissä. Mitään kertomisen arvoista ei (mukamas) tapahdu, ei auta kuin muistella vanhoja. Koska tiedän, että mulla on lukijoita, jotka tykkäävät reissupostauksista, palataan ajassa vajaa viisi vuotta taaksepäin. Kertomukseen eräänlaisesta liftausreissuksi verrattavasta retkestä. Valokuvat on otettu viisi vuotta sitten ikääntyneellä leivänpaahtimella.

Joulukuussa 2011 lähdimme isän ja pikkuveljen kanssa joulupukkia pakoon (oikeasti kukaan ei vaan halunnut järjestää mulle synttäreitä) viikoksi jonnekin missä olisi lämmin. Koska isäni tyylitaju on muutenkin jämähtänyt vuoteen seiskytkuus, Teneriffa oli hänen mielestään loistava valinta. Lyhyt lento lämpimään eikä valuuttaakaan tarvitse vaihtaa... Kas kun ei vielä istuttu jossain suomibaarissa koko viikkoa.

Hakusessa olisi rento loma. Mä rakastan merta, mutten ole todellakaan mitään rannallamakaajatyyppiä. Vaikka en ollutkaan ihan nykyisissä valasmitoissa viisi vuotta sitten, ei bikineissä yleisellä rannalla vierailu silti juolahtanut mieleenkään. Niinpä mä lähinnä lueskelin rantakivillä ja tuhosin melkein laittoman määrän Bacardin Breezereitä, jotka olivat suunnilleen vesipullon hinnoissa ruokakaupassa.

Mulla oli tuoreessa muistissa Itävaltavuoden aikana opittu lattariespanja, jota halusin päästä käyttämään. Mitäpä muita kieliä Itävallassa voisi oppia? Harmi, että minäfiltterin läpi kulkeva espanja ei mennyt kanarialaiskansalaiseen ymmärrykseen ihan yhtä virtaviivaisesti kuin se suustani purkautui.

Janosin kuitenkin päästä puhumaan espanjaa, missäpä sitä muualla oppimaan kuin paikallisten parissa? Ainoa vaan, että turistiresortissa ne paikalliset ovat usein työroolissa, ja haluavat lähinnä hyötyä rahallisesti siitä jotakin etäisesti espanjan tapaista kieltä innokkaasti ja nopeasti papattavasta blondista. Päätin kulkea sinne, missä uskoin kansan vielä olevan villiä - satamaan, porttojen ja rottien keskelle.

Juuri yhdeksäntoista vuotta täyttäneillä on ilmeisen kova usko omaan viehätysvoimaansa. Niinpä minäkin itsevarmasti menin juttelemaan koko sataman komeimmille nuorukaisille (nuoruus ja komeus kulki kyllä kyseisessä satamassa ihan käsi kädessä; ikävuodet 25-60 loistivat poissaolollaan...) apukouluespanjallani. Jälkeenpäin aika on kullannut muistot (tai se mittava määrä breezereitä), jonka seurauksena mysteeri on: miksi, kenen ja mihin laivaan nousin?

Kiva poikakolmikko, Pablo, Alvaro ja Guillermo (joiden oikeat nimet olen jo unohtanut), ottivat mut tosissaan veneen kyytiin. Sanoivat vievänsä delfiinejä katsomaan. En tosissaan tiedä miksi pojilla oli vene, enkä edes minkä tyyppinen vene oli. Se ei ollut purjevene, eikä mikään huvivenekään, vaikka hauska vene olikin. Venetekniikka ei ole vahvinta alaani.

Ja se uskomattoman naiivi, vasta yhdeksäntoista vuotta täyttänyt tyttö, joka vielä tuolloin uskoi romantiikkaan, oli haaveillut puolet matkasta tulevasta elämästään kalastajan vaimona sievässä pienessä merenrantatalossa. Se sai maistaa aimo annoksen realismia iltahämärässä kotisatamaan palatessa. Pojat kieltäytyivät ehdottamastani kiitoskaljoista jossakin paikallisessa, ja saattoivat mut kiireen vilkkaa hotellille. "Etkö sä olekaan neljätoista?" "Näytät Pablon pikkusiskolta" "Mietittiinkin kenen lapsi jätetty heitteille koko päiväksi..."
Jäi saatit saamatta.

Jämäräpsyjä

Venäjältäpaluun jälkeen kamera hautautui jonnekin laatikon pohjalle eikä kuvia ole juurikaan tullut räpsittyä. Mitä nyt muutama sieltä täältä, puhelimella. Helpompaa olla kun on laatu lähes nolla. Tuloksena sen verran merkityksettömiä räpsyjä, etten ole edes ajatellut julkaista niitä. Kunnes katselin kuva-arkistoja yksi päivä ja mietin että miksipäs ei? Hajanaisia räpsyjä, hajanaisia tarinoita. Sitä tavallista arkea. Kesäisiä hetkiä.

En ymmärrä miten joku saa hyvännäköisiä brunssikuvia, miten joku jaksaa asetella kaikki ruokaelementit niin taidokkaasti lautaselle. Mä vaan lätkäisen kaiken ahnehtimani epämääräisiin kasoihin. Tämä sössökasa on kotoisin ehdottomasta suosikkibrunssipaikastani, Koffin puiston Southparkista!

Rakkaan Helsingin kesäöinen rantaviiva.

Väinö toi mulle tuliaisia Venäjältä, just sitä mistä pidän: vesimelonipurkkaa, venäläistä skumppaa ja mausteisia leipäkuutioita. Mulla on lähes epäterve suhde esanssivesimeloniin, rakastan sitä! Kaikki mahdolliset karkit ja kuplateet pitäisi saada "vesimelonin" makuisena, vaikka tuo maistuu ihan erilaiselta kuin oikea vesimeloni.

Yhden tavallisen päivän epätavallinen illallinen: maailman parasta pitsua! Kyllä, käytän sanoja pitsu, sipsu, dipsu ja tompsku. Aistin muutaman lukijan huikkaavan auf Wiedersehen! Maailman paras pitsu sisältää itsetehtyä tomaattikastiketta (tompskukastiketta!), vuohenjuustoa, mansikoita, pinjansiemeniä ja rucolaa.

Näiden kuvien tarkoituksena oli silloin joskus tarkoitus esitellä tuota lirutukkaa jonka jo ennestään vähäisestä massasta noin puolet on nyt kadonnut, mutta päädyin tekemään ärsyttävän havainnon tavastani muikistella ärsyttävästi selfieissä. Kerrassaan ärsyttävää!

Meille on muodostunut tekoromanttiseksi perinteeksi iltakävellä jonnekin katsomaan auringonlaskua. Tosin tämä kuva on Suomenlinnasta, ja sitä matkaa ei ihan kokonaan kävellen päässyt.

Käytiin eräs elokuun ilta Linnanmäellä, ihan laitteissa asti eikä vain fiilistelemässä/katsomassa tuttujen juoksemista laitteesta toiseen. Tällä kertaa ostin oman rannekkeen! Lintsireissulla maistoin tähänastisen elämäni parasta katuruokaa - rapuhodaria! Josta en osannut ottaa sitten minkäännäköistä kuvaa. En ymmärrä miten tylsä kliininen huvipuistoruoka voi olla hyvää.