Bœuf Bourguignon

Talvi on pataruokien aikaa. Niistä ehdoton suosikkini on burgundinpata. Tiedän, että tämä on jälleen yksi traumoja jättänyt kouluruoka, mutta vannon ja vakuutan, että minun burgundinpatani on täysin eri asia kuin kouluburgundinpata. Ja pataruuathan eivät ole mitään pikaruokaa. Kauniina talvipäivänä mikään ei ole ihanempaa kuin jättää pata tuntikausiksi uuniin hautumaan, ja lähteä pitkälle lenkille herkkuruoka motivaattorina. Kotiin oli lisäksi kulkeutunut viime viikonlopun juhlista jälkeenjäänyttä kyykkyviiniä, pitihän se hyötykäyttää.

Burgundinpata kannattaa tehdä mahdollisimman isoon, ehdottomasti kannelliseen pataan. Herkkusienet ja salottisipulit kannattaa valita pienessä koossa, jolloin halkaisu riittää. Padan elementtejä ei kannata silputa liian pieneksi. Perinteisesti burgundinpata tehdään naudanlihasta, mutta mun mielestä myös valmis karjalanpaisti-sikanautasekoitus on ihan toimiva. Käytin sitä tälläkin kertaa.

BURGUNDINPATA

700 g naudanpaistia

140 g pekonia

200 g tuoreita herkkusieniä

5 kynttä valkosipulia, tai maun mukaan

2-3 pientä salottisipulia
puolikas purjo

6 porkkanaa

1 palsternakka

4 perunaa

5 dl lihalientä

4 dl punaviiniä

suolaa

pippuria

3 laakerinlehteä

tuoretta timjamia

Lämmitä uuni 150 asteeseen. Kuori ja pilko porkkanat, perunat ja palsternakka. Viipaloi purjon vaalea osa. Lohko salottisipulit ja herkkusienet. Paloittele pekoni ja tarvittaessa liha, ja ruskista pannulla. Lisää pilkotut kasvikset, sienet ja ruskistetut lihat pataan. Kaada punaviini ja liemi ainesten päälle. Lisää kuoritut valkosipulinkynnet, suola, pippuri sekä laakerinlehdet ja timjamia. Mä lisäsin tällä kertaa mukaan vielä persiljaa, sillä sellainen puska oli lähes nuupahtamispisteessä jääkaapissa.




Kypsennä pataa kannen alla 150-asteisessa uunissa ainakin kolme tuntia. Mitä pidempään, sitä mureampaa padasta tulee. Itse kypsennän useimmiten viitisen tuntia Pitkässä kypsennyksessä lämpö kannattaa pudottaa 125:een parin tunnin jälkeen, jottei pata kuivu liikaa.




Lisää vielä tuoreita timjaminoksia kypsän padan joukkoon. Padan voi tarjoilla esimerkiksi keitettyjen perunoiden tai riisin kanssa, mutta itselleni riittää padan kaveriksi patonki. Ja ruokajuomana punaviiniä, tietysti!

Little acts of kindness

Pyrin olemaan kiltti ihminen. Varsinkin näin joulun korvalla. En niinkään lahjankiilto silmissä, vaan puhtaasti tehdäkseni joulusta lämpimämmän ja iloisemman. Tutuille on helppoa olla kiltti, kun tuntee toisen ja tietää, miten onnistuu ilahduttamaan. Mutta minä haluan olla kiltti myös ventovieraille. Koska siitä tulee parempi mieli. Listaan tähän postaukseen viisi helppoa ja kilttiä tekoa, jotka sopivat toteutettavaksi myös muulloin kuin joulun aikaan.

1. Lahjoita löytöeläintalolle 

En ole varmaan ainoa, jolle eläimet ovat heikko kohta. Aina välillä perkaan kotona kaappeja, ja kyselen myös lähipiiriltä esimerkiksi ylimääräisiä vanhoja lakanoita ja pyyhkeitä, joita varmasti useimmat eläinsuojeluyhdistykset ottavat vastaan löytöeläinten makuualustoiksi. Myös ruokalahjoitukset kelpaavat. Oma kissani on valitettavan nirso, ja liian monta kertaa uutta kuivaruokaa kokeillessa on saanut huomata, ettei se kelpaa. Onneksi löytökissoille maistuu!

2.Yllätys posteljoonille 

Tämä on suvun tapa. He antavat posteljoonille ihan paketin, mä sysään käteen joulukortin aina tässä joulunalusviikolla. Varsinkin syrjäseudulla sama postiljooni saattaa olla vuosia vastuussa tietyn talon posteista, eli käytännössä hänet voi laskea hyvänpäiväntutuksi. Ja hei, vaikka onkin trendikästä just nyt haukkua postia kaikkien kadonneiden joulupakettien aiheuttamassa mielipahamyräkässä, ei se ole yksittäisen postinkantajan syytä!

3. Sano kehu ääneen 

Kuinka moni tekee positiivisia havaintoja toisista ihmisistä julkisilla paikoilla kulkiessaan? Esimerkiksi sellaisia, että onpa tuolla henkilöllä kiva takki/meikki/sylikoira? Tuon kehun voi ihan hyvin lausua ääneen sille tuntemattomalle! Mulla olisi henkilökohtaisesti opittavaa tuosta satunnaiskehujen vastaanottamisesta. Harmittaa jälkeenpäin kun yleensä jäädyn siinä tilanteessa, enkä osaa muuta kuin mutista kiitoksen. Siinä jää sitten miettimään voiko toi ihminen olla tosissaan vai oliko kyseessä kettuilua ja "kiva" tarkoittikin suomeksi järkyttävää... Kun ajatustehtaani lopulta tulkitsee kehun vilpittömäksi, mulla on loppupäivän todella hyvä mieli. Samaa hyvää mieltä haluan levittää ventovieraillekin.

4. Hymyile!!

Mä tiedän että mulla on tosi tyly ja tympeä perusilme, siksi pyrinkin julkisilla paikoilla kulkiessani hymyilemään. Saatan ottaa katsekontaktia ja hymyillä suoraan päin vieraan naamaa. En jaksa välittää minä friikkinä jotkut saattavat minua pitää, sillä oma paha mieleni murtuu kun saan joltakulta aidon hymyn.

5. Jätä kanssamatkustajalle lukemista 

Ostan usein pokkareita ja aikakausilehtiä, joita ei turhaan viitsi hillota pienehkön kodin rajallisessa hyllytilassa. Mulla on tapana jättää kirja tai lehti junaan, usein varustettuna post it-lapulla tyyliin hyvää matkaa! tai sivulla 42 loistava artikkeli asiasta x.

Eräs naamiaisasu

Minähän en askartele. Minä en osaa. Paitsi pakon sanelemana. Tällä kertaa pakon saneli ainejärjestön jokavuotuinen Saturnalia-juhla, teemana elokuvapahikset. Ja mähän rakastan teemajuhlia! Yliopistomaailmaan sopivasti tilasin kahdenkymmenen euron opiskelijabudjetilla sitten jo lokakuussa ebaysta punaisen peruukin (taisi olla Pieni merenneito Ariel-peruukin nimellä), sukkahousut, silkkihansikkaat ja 12 metriä tekomurattia. Jepajep, mun hahmo oli Poison Ivy.

Yleensäkään mun tekemiset ei onnistu kuin elokuvissa. Saturnalia-asun valmistelu oli kokonaisuudessaan tragikoomista. Budjetti kolminkertaistui, kun huomasin ettei kaksitoista metriä höttöistä ja hintelää kiinamurattia riitä todellakaan peittämään mun paksua vartaloa. Oli siis haettava Plantagenista vähän järeämpää ja kalliimpaa tekomurattia.

Snapchatissa seuraajat saivatkin jo todistaa mun säälittävää värjäily-yritystä juhlien aattona. Heitin ronskisti väripatruunan ja paketillisen suolaa (ei-jonotettuun!) ämpäriin, ja sekoittelin keitosta lattialistan pätkällä, jonka olen unohtanut hävittää kun kiskaisin sen ehkä kuukausi sitten irti kenkäkaapin tieltä. Mulle tuli nostalginen olo lapsuuden noitaleikeistä siinä värilitkua sekoitellessani.




Ja niinhän siinä lopulta kävi, että Nitor-tekstiiliväri sävyssä Kaktus esiintyi lopulta hansikkaissa sävyssä Akvamariini, ja sukkahousuissa sävyssä Pelicansin turkoosi. Mun oli tarkoitus pukeutua Myrkkymuratiksi, ei miksikään trikoofetissikirurgiksi. Sen sijaan käsiin oli tarttunut tarpeeksi oikea vihreä sävy mun uhkarohkeana sekoitettua värjäyslientä ilman suojahanskoja. Sinänsä ihan kätevää, tämän takia ei hanskoja lopulta edes tarvittu. Luojan kiitos Sofia oli etsinyt ja löytänyt riittävän oikean vihreät sukkahousut jostakin kivijalkakaupasta. Musta on kivaa, että joku siivoaa jäljet mun puolesta, jos onnistun sotkemaan.

Koska kärsivällisyys tai käsityötaidot ei ole mun hyve, etkoilemaan tullut Sofia joutui ompelemaan loput muratinpätkät mun asuun. Mä kun olin menettänyt jo hermoni sekä vasemman käden etusormesta tunnon siinä kiirepaniikissa lehtiä yksittäin ommellessani. Nyt tämän vierailevan ompelevan enkelin ansiosta mulle jäi jopa aikaa meikata ilman suurempia kiireitä.




Ja kuten kaikkien parhaiden juhlien, myös Saturnalian afterpartyja sai viettää omassa sängyssä pitsan äärellä.

Stringit keittiössäni

Hämärät kuvat kertovat, että ostin keittiöön hyllyn. Oikeastaan ostin sen jo varmaan lähemmäs kaksi vuotta sitten jostain Stockmannin kanttistarjouksesta ihan naurettavan halvalla. Sain sen vasta hetki sitten seinälle. Paketti unohtui kaapin alle lähes ikuisiksi ajoiksi, koska kiinnittämiseen tarvitaan poraamisen ammattilaista. Eikä tällä tarkoiteta nyt itkemistä (jossa tarvittaessa olen ihan ammattilaiseen verrattavissa!), vaan ihan fyysistä poraamista. Porakoneella, ruuveilla ja sen sellaisilla. Siksi olikin kiva, että mulla kävi porakone kylässä. Ja vieraita, mutta ennen kaikkea tuo porakone! Kiitos käynnistä, rakas porakone, tervetuloa taas uudelleen!

Kyllä, se on String Pocket, juuri se blogihylly, joka aiheutti yliannostuksia valtaosalle jo vuonna 2013. Puolustuksekseni voin nostaa värivalinnan, mulla ei ole sitä jokaisella nähtyä tylsää kliinistä valkoista hyllyä. Ei, mun keittiön hylly on räikeän musta!

Perustelin itselleni keittiön hyllyn hankkimista sen käytännöllisyydellä - pienessä keittiössä kun asiat tarvitsevat oman paikkansa, ja hyllyhän niitä tarjoaa! Todellisuudessa sain tekosyyn raijata keittiöönkin kivannäköistä krääsää. Nyt hyllyä koristaa niin teepurkit ja -laatikot kuin maatuskatkin sulassa sovussa, tarkkaan harkitsemattomassa järjestyksessä. Vielä pitäisi hankkia mustia S-koukkuja jotta voisin ripustaa stringeihini lakupekkapatalaput ja kissapyyhkeen. Ja lisätilpehööriäkin vielä mahtuisi...