Suosikkimeikkini

Postausta meikkituotesuosikeista on toivottu jo pidemmän aikaa. Nykyisin olen todella tylsä ja laiska meikkaaja, en koe tarpeelliseksi meikata päivittäin eikä mun naamalla mitään väri-iloitteluja tai innovatiivion multihuipentumia näe. Siksi mun suosikkimeikitkin on neutraalia ja jopa tylsää peruskauraa.

1. Diorshow Iconic Overcurl
Diorin Iconic on ollut mun ripsivärisuosikkini vuosikaudet, ja jo Overcurlin ostaminen tuntui pahalta syrjähypyltä. Mulla on pitkät, mutta ohuet ja vaaleat ripset, joten ilman taivutinta en yksinkertaisesti tule toimeen. Overcurlissa on mun silmän muotoon täydellisesti mukautuva kaareva harja, kiireessä saan jo yhdellä sipaisulla tarpeeksi näyttävät ripset. Ripsari paitsi taivuttaa, myös tuuheuttaa, eli tekee juuri sitä mitä omat ripseni kaipaavat. En usko, että tulen hylkäämään tätä ripsiväriä aikoihin.

2. Dior 5 Couleurs 030 Incognito
Paletti, jolla pystyn tekemään lähes kaiken. Vain tummaan smokey eyes-meikkiin tuo ei riitä, mutta viidellä hennonnäköisellä nudesävyllä onnistuu paitsi huomaamaton ja näyttävä arkilook, myös intensiivinen iltameikki.

3. Chanel Rouge Coco Shine 62 Monte Carlo
Ehdoton kesähuulipunasuosikkini! Räväkän värinen purkissa, huulilla kiiltävä, vain aavistuksen sävyä antava pinkkiin taittava puna. Mulla on usein rohtumaa huulissa, mutta tämä huulipuna levittyy pehmeästi ja häivyttää virheet. Toimii hyvin ilman rajauskynää, mikä on plussaa tällaiselle viiden minuutin meikkaajalle. Auringonvalossa punan shimmeri pääsee oikeuksiinsa, tulos ei ole mikään diskopalloefekti, vaan sofistikoitunut hohde.

4. Dermosil Blush Rose
Mun äiti on hulluna Dermosiliin, ja sysää mullekin monta kertaa vuodessa kamalasti "kivoja juttuja" sieltä. Tämä poskipuna on ihan loistava! Koostumus on melko jauhoinen, mulle se on vain plussaa. Nopeasti levitettävä, tuote on niin pigmenttirikas ettei sitä tarvita paljoa. Sävy on mulle täydellinen, häivyttyy lähes itsestään iholle. Kuvaa vastaavan tumman värinkin tuolla saisi aikaan, mä käytän vain hennon sipaisun.

5. Estelle & Thild All-in-one Tinted Moisturise 01 Light
Mä olen niin iloinen saatuani katkaistua vuosien meikkivoidekierteen! Mulla on pääasiallisesti siisti iho, mikä ei mitään pakkelikerrosta edes tarvitse. Jos harvoin laitan pohjalle jotain, se on Estelle & Thildin sävyttävä päivävoide, joka tasoittaa ihon sävyn ja jättää hentoisen mattapinnan. Voide on kevyesti levittyvä ja ihan tarpeeksi peittävä omiin tarpeisiini.

6. Guerlain Terracotta Light Sheer 02 Blondes
Käytin pitkään tuosta tummempaa versiota, autuaan tietämättä että muitakin sävyjä löytyy. Onneksi kokeilin, tämän värimaailma sopii minulle paljon paremmin! Mosaiikkipaloilla voisi kikkailla loputtomiin, mutta mä käytän tuota vain tylsästi isolla siveltimellä sutaisten. Kesto on mieletön, aamusta iltaan läpi rankkasateen ja kyynelten!

7. Yves Saint Laurent Touche Éclat 02 Ivoire Lumiere
Kulttituote. En varmaankaan osaisi elää ilman valokynää, tolla saa niin helposti väsyneen ilmeen veks. Käytän valokynää paitsi kulmaluulle, nenänvarteen ja amorinkaarelle, myös tummien silmänalusten peittoon. Mulla toi toimii niin paljon peiteaineita paremmin! En tiedä mikä limited edition tuo leopardikuosinen kynä on, mutta se on mahdottoman söpö!

Go Hawks go!

Mutkan kautta kuulin, että mun jääkiekkopostauksia on ollut ikävä - joku niitä tosissaan taitaa sitten lukea. Tai ehkä ei ihan tosissaan, mutta sitten vaikka viihdearvon puolesta.

Yksinasumisen parhain puoli on se, että saa katsoa sitä mitä haluaa. Siihen kellonaikaan kun haluaa. Meillä Väinöä ei juurikaan kiekko kiinnosta (paitsi Skoda-cup ja BRRRÄNNNDÖN Saadin suoritukset), joten mun yöt änärin kanssa olivat olleet harvinaisen harvassa. Siksi ratkesin riemusta päästessäni jälleen valvomaan epäinhimilliseen aikaan kahvin voimalla.

Tässä siis pari sanaa ankkasarjasta. Seuraava matsi ei jää viimeiseksi, ei varmana jää. Viime tappio oli karvas, varsinkin kun kolmannen erän viimeiset minuutit lupailivat huikeaa nousua. No, kovaa ja nopeasti tultiin korkeata alas. Sisäiset vammat suuremmat kuin ulkoiset.

Maalivahtipelissä Anaheim on ollut edellä. Andersen on muut pelit ollut huikea, (Coreylla puolestaan ihan liikaa niitä liian tuttuja pimenemisiä) mutta viime peli oli kyllä ihmeellistä suorittamista. Varsinkin 4-4-tasoitus, kertakaikkisen hienoa hitaallakäyntiä. Andersenille siis suuret kiitokset muutamasta kivasta maalista, jännä nähdä vaikuttaako toi pöllöily seuraavan pelin suorittamiseen. En valittaisi!

Suomalaisena mun on suorastaan kiellettyä sanoa, että Timosen paikka ei tossa joukkueessa ole. Sanon silti. Nyt pelataan kovilla panoksilla, eikä maskoteille ole tilaa. Mun mielestä Timosen hankinta oli jo virhe, isolla riskillä ja vanhoilla meriiteillä. Hutiin meni. Sanoin samaa jo varmaan vuosi sitten. Anteeksi kaikki savolaiset!

Mä en muutenkaan kauheasti tykkää joukkueesta pullollaan suomalaisia (>2=pullollaan), Suomen media alkaa kummasti keulimaan aina noiden ämörikan "suomalais"joukkueiden kanssa. Täten en Ville Pokkaakaan siellä mitenkään mielelläni katsoisi.

Hyökkäysosasto vaikuttaa olevan aika väsyksissä. Erityisesti Bickell, mä en ymmärrä miksi ton uuvatin paikka on ylivoimalla? Bickellin näppärä jatkoaikaälynväläys saattoi maksaa koko sarjan, toivottavasti maksaa myös pelihaluisten joukkuetovereidensa lomarahat. Kuten esimerkiksi Toewsin, jonka voitonjano on kyltymätön. Ja Teuvon, joka ei ole koskaan pelännyt kovia pelejä. Ei tule pelkäämään nytkään.

Puolustajapula on kyllä riipaiseva. Niin paljon kun olen joskus Rozsivalia kritisoinut (ja saanut nenilleni siitä), nilkkavamma tuli nilkkaan kamalaan paikkaan. Timonen on toivoton, Cumiskey on kamala ja Rundbladista en halua sanoa mitään. Voi Trevor kuinka sinua niin kaivataan! Tuolla pelataan käytännössä neljällä pakilla, kuormitus on tajuton, varsinkin kun ottelut eivät kestä sitä 60 minuuttia vaan merkittävästi kauemmin. Eivätkä ankat hyökkää millään sekundakalustolla.

Täten olen pistänyt mielenpahoituskortit jakoon. Kannanotto on täysin sallittua, ja mun mielipiteiden torppaaminen vääräksi. Kendokeskustelu kiinnostaa aina!

How to follow

Seuraan nykyisin todella vähän blogimaailman mullistuksia, niinpä minulta meinasi mennä ohitse koko Blogilistan lopettaminen. Mun elävät ja kuolleet blogini ovat olleet kohta kuusi vuotta listattuna Blogilistalle, kesäkuusta alkaen tuo aika on ohitse. Jatkossa blogiani voi seurata kolmella eri tavalla:

BLOGGER

Moni Bloggerin kautta itsekin bloggaava katsoo varmaan helpoimmaksi seurata blogeja suoraan Bloggerissa. Blogiani voi seurata valitsemalla etusivun lukuluettelosta "lisää"-nappulan, kirjoittamalla blogin url-osoitteen http://chicago187.blogspot.com pyydettyyn kenttään ja klikkaamalla "lue".

BLOGLOVIN

Bloglovin on se palvelu, jolla itse seuraan blogeja. Koska olen valikoiva, voin ruksia kaiken epäkiinnostavan luetuksi itse postausta lukematta, tämä on käytännössä ainoa syy, miksi olen aikoinaan Bloglovinin käyttäjäksi alkanut :D Blogiani voi seurata Bloglovinissa tämän linkin kautta klikkaamalla "+ Follow"-painiketta.

BLOGIPOLKU

Lukijan vinkkasi minulle sivustosta, joka vaikuttaa jonkinlaiselta Blogilistan manttelinperijältä, keräten suomalaisia blogeja yhteen. Chicago 187 löytyy täten myös Blogipolulta.



Facebookista, Twitteristä tai Instagramista blogia ei löydy, minulla on niihin vain henkilökohtainen tunnukseni. Vaikkei Instagramini blogiini juuri liitykään, se on julkinen ja sitä saa halutessaan seurata. Mut löytää Instagramista nimellä mmymmeli.

Magneettimatka

Mulla oli eilen magneettikuvaus. Viime käynnistä onkin vierähtänyt vuosia, ja aika oli kullannut muistot. Muistojeni vallassa puin aamulla mukavimmat ja rumimmat velourvaatteeni päälle, jotta siinä kuvaustuubissa olisi kivaa köllötellä.

Torstaiaamuna satoi äkäisiä ämmiä äkeet selässä. Eikä mulla ollut tietenkään sateenvarjoa, ja raitiovaunutkin olivat myöhässä. Juoksen tuhatta ja sataa kohti sairaalaa, ehtiäkseni ajoissa. Pukuhuoneessa vaatevalintani virhe sitten realisoitui - noissahan on vetoketjuja ja metallirinkuloita. Onneksi sain lainata sairaalavaatteet aamutakkeineen päälleni.

Ilmeeni venähti kuin magneetin vetämänä kohti maapallon keskipistettä hoitajan ilmoittaessa, että mulle laitetaan varjoainekanyyli. Tästä ei oltu sovittu mitään! Pelkään lääketieteellisiä neuloja, ja mulla on karkaavat suonet - enkä ollut ikinä kuullutkaan, että magneettikuvissa käytettäisiin varjoainetta. Jos minä en jotain tiedä niin silloinhan se ei ole mahdollista. Tästä kidutuksesta selvittiin yhdellä pistolla, Meikussa on varmasti Suomen parhaat piikittäjät töissä! Sain ohjeet lähteä suunnistamaan kohti magneettirekkaa röntgenin kautta.

Kyllä minä tiedän-asenteella en edes vilkaissut karttaa, ja hehkeänä kuin zombi marssin suoraan naapurisairaalan röntgeniin. Ystävällisesti minut ohjattiin oikealle osastolle ja vihdoin sinne rekkaan. Mulle viritettiin letkut paikoilleen ja ilmoitettiin käytännöt: pitää pysyä liikkumatta, kone pitää pahaa ääntä, alusta tulee liikkumaan eestaas ja varjoaine lisätään lopussa eikä se tunnu mitenkään.

Nauroin henkisesti hoitajalle päin naamaa, juu ei varmasti ei. Lavitsaa nostettiin sitten niin korkealle, että olisin ylettänyt koskemaan kielelläni kuvaustuubin kattoa. Ahtaan paikan kammo alkoi valua luihin ja ytimiin. Multa kuvattiin koko selkäranka, ja olo oli epätodellinen, kun liian isoista kuulokkeista kuului vaimeasti Eurythmicsin Sweet Dreams makuulavitsani veivaten sangen kiukkuisilla nykäisyillä ees taas. Seuraava biisi oli sitten - uskomatonta mutta totta - Dr. Dren I need a doctor.

Jossakin vaiheessa liikautin kättä ja jäätävä kipu humahti koko käden mitalta. Tietenkin se kanyyli liikahti. Odotin, alkaako varjoaine vuotamaan ulos, ja havaitsin samalla jalkojenkin uhkaavan karata tunnottomaksi. Pohdin ankarasti, painaisinko hätänappulaa, mutta Ed Sheeranin I see firen myötä pääsin jonkinlaiseen flow-tilaan. Unohdin hetkeksi koneen pitämän rytmisen runksutuksen ja kirkumisen, epämukavan tunteen raajoissa, kuumotuksen selkärangassa ja yleisen tilanpuutteen. Kunnes hoitaja keskeytti julmasti fiilistelyni ilmoittamalla kuvauksen olevan ohi. Yleisolotila kokemuksen jäljeen oli hämmentynyt, lievästi kauhistunutkin. Mikä mörkö mun selkärangasta voikaan vielä löytyä?

Kuvat ovat arkistoihin jääneitä rättikuvia viikon-parin takaa. Olen käytännössä asunut tuossa beigessä mokkanahkatakissa tämän kevään.

Paha tiistai

Epäonni on altis dominoefektille. Kun yksi asia menee pieleen, johtaa tämä usein sarjaepäonnistumiseen. Takana huonostinukuttu yö, Mymmeli on aloittanut tutun ja ei-toivotun yörallin Väinön poistuttua. Juoksemista ja rääkymistä naukumista tuntitolkulla, ovet sentään pidättelisivät, mutta läpi yritetään päästä voimalla. Ei auta korvatulpatkaan.

Koska mulla on tänään edessä pitkä työpäivä, ajattelin ottaa eväät mukaan. Parsakeittoa, rasian varmistus kumilenksulla. Eihän se riittänyt alkuunkaan, olisi pitänyt laittaa muovipussiin. Aamukoomassa ei vaan ajattele. Ja laukkuvalinta oli tietenkin olkalaukku, joka villisti heiluu sinne sun tänne kiirekirmailun tahdissa.

Ja se kiire... Ajattelin ehtiväni rimaa hipoen aikaisempaan junaan. No en ehtinyt, se oli peruutettu. Ei se mitään, seuraavallakin kerkeää hyvin. Kunnes K-juna päätti poikkeuksellisesti pysähtyä Käpylässä. Ja sitten siitä katkesivat virrat. Venaillaan rauhassa.

Vajaa puoli tuntia myöhässä laukkasin töihin. Mun ennestäänkin säälittävänkokoinen jalka on kutistunut talven aikana, vuosia hyvinpalvelleet balleriinat lensivät kolmesti alle kolmensadan metrin matkalla (jos joku tietää mistä saa kivoja baltsuja kokoa 35 tai alle, vinkkaa ihmeessä!)

Tietenkin unohdin vielä sen mukanakuljettamani sopan, eikä laukku säästynyt ravistelulta. Kansi pysyi kyllä kiinni, mutta vuoti aikamoisesti. Näky oli sangen irstas, ja putsaaminen oli tahmaista ja hankalaa. Koska päivää on vielä jäljellä, pahempaa on luvassa suurella todennäköisyydellä. Vietän siis loppupäivän kauhun varjossa. Onneksi Googlen Barbapapa-doodle sai hymyn huulille

Kuva: we♥it

Miniananas

Joskus on kiva poistaa laput silmiltä. Saattaa havaita ihmeellisiä asioita. Mä tein havaintoja tänään hedelmäosastolla, jossa mun kaavani on ollut kutakuinkin greipit, avokadot, omenat, vihannespuolelle. Nyt maltoin katsella ympärilleni, ja huomasin maailman suloisimpia ananiaksia. Iihan pieniä pieniä liikkiksiä pikkiriikkisiä ananiaksia.

Typerää slogania lainatakseni, siitä se ajatus sitten lähti. Miniananasta ei raskinut olla ostamatta, mutta ananasreseptit ovat mulla vähän kiven alla. Hedelmäsalaattia osaa nyt tyhmempikin tehdä, joten päätin ostaa muutakin, kuin ne tavanomaiset hedelmät. Ja ihan huomaamatta tuli syötyä kilo päivässä.

Viimeinen aamiainen

Tänään Väinön ulkomaankomennus alkaa, ja musta tulee kesäleski. Kantakaupunkikaksion yksinhuoltaja. Onneksi kaksi kuukautta menee naurettavan nopeasti.

Varmaa on se, että kuvia vastaavat aamiaiskattaukset kuolevat. Sääli, olen vasta vähän aikaa osannut arvostaa aamiaista. Varsinkin, kun sille ei ole joka aamu aikaa. Ja vaikka ajanpuute tuskin kesällä yllättääkään, yksin ei ole kiva herkutella. Pitänee alkaa järjestämään aamiaiskutsuja.

Kirsikankukat Japanin

Yksi ruksi henkilökohtaiselta Helsinkinähtävyyslistalta jälleen rastittu. Mun on pitänyt iät kaiket mennä katsomaan Roihuvuoren kirsikkapuita, mutta kukinta-aika on aina mennyt hetkessä ohi. Kukinnan alkua on odotettu kuin kuuta nousevaa. Tämän vuoden Hanami-juhla sattui sopivasti helatorstaille, (joka on sivumennen sanoen yksi turhimmista arkivapaista koskaan) joten lähdettiin viettämään vapaapäivää kirsikkapuiden katveeseen.

Mulla ja Väinöllä oli olo tuolla kuin festareilla, joilla ei ole mitään nähtävää. Mikään ei oikein napannut, me ollaan vain väärän genren ihmisiä tuonne. Kirsikkapuut jäivät armottomaan sivurooliin tungosta väistellessä. Kauniitahan ne ovat, mutta ihmismassa vetää huomion kukkapaljoudesta ja herkkyydestä. Vähemmän maanis-depressiivinen sää ja piknikeväät todennäköisesti olisivat saaneet meidät viihtymään paremmin.

Alun perin meillä oli suunnitelmana syödä paikan päällä japanilaisen keittiön antimia, mutta kaikki oli joko loppu, tai jonot olivat pituudeltaan Kiinan muurin luokkaa. Miitattiin nopeasti Väinön kavereita, maalautettiin Mymmelin nimi ja käytiin katsomassa lähistöllä sijaitseva, paljon väljempi ja luonnonläheinen japanilaistyylinen puutarha (jossa myös on niitä kirsikkapuita!) Koko tapahtuma nähty reilussa tunnissa. Puistoon palataan varmasti ensi keväänä - mutta ei enää Hanami-juhlan aikaan.

Hemma hos mamma

Aina ei loman tarpeessa tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Saati sitten edes lähelle merta. Varsinkaan jos ei kalastusluvat ole kunnossa.

Äidin luokse on helppo mennä lomalle. Ensinnäkin autoilukiintiö saadaan täyteen aina pariksi kuukaudeksi. Väinö oli ensimmäistä kertaa koskaan mun kyydissä, joka ei kuulemma ollut ihan niin hirveää. Kuskinroolia tuskin silti lunastetaan, kauniista sanoista huolimatta.

Äidin luona huomaa kantapään kautta oman vieraantumisensa luonnosta. Kuinka helppo metsään on eksyä alle kymmenessä minuutissa, kun se lapsuudesta tuttu kiva näköalakivi ei ollutkaan tuon mäen varrella. Kuinka aurinko laskee väärään länteen. Ja kuinka supikoiranraato nostaa palan kurkkuun.

Äidin luona "jotain pientä tarjottavaa" tarkoittaa seitsemää sorttia, tyyliin kylmää ja lämmintä keittoa, salaattia, voileipäkakkua ja pääruokaa. Äidille ei ikinä uskalla sanoa että olisi nälkä, muuten on riskinä kuolla ylensyömiseen.

Ja äidin luona on sauna. Ihan oikea, lempeä puusauna, jossa viihtyy tuntitolkulla. Äidin luona on hyvä olla, edes kerran-kaksi kesässä.

Viikkokertomus

Tällä viikolla aikaa on dominoinut paitsi historianopinnot, myös jääkiekko. Ja mä kun ajattelin viettää välivuotta. Korkeintaan katsoisin Suomen pelatessa mitaleista. Tai skippaisin nekin, suoraan torille! Kummasti ömmöm-kisat vain on alkaneet kiinnostaa. Niinkin paljon, että jopa yleensä jääkiekkoon vähemmän intohimoisesti suhtautuva Väinö haluaa seurata jokaisen pelin - mieluiten mun selostamana.

Helsinki on hiljalleen otettu haltuun. Stadikantornit, suomenlinnat, hakaniemenrannat ja töölönlahdet on koluttu läpikotaisin. Ikeaan voi lähteä ihan vain lihapullille ostamatta mitään kotikrääsää. Illalliskutsuja on kiva järjestää, nyt kun koti alkaa näyttää kodilta (mulla on silti jostain syystä ollut viime aikoina paha pelko, että koti näyttäisi juurikin Ikean kuvastolta.) Eikä vapaa-aika rajoitu pelkästään Helsingin keskustaan. Onneksi on seutulippu.

Äitienpäivää vietettiin tänään ilman äitejä, meidän molempien äidit asuvat niin kaukana ja työt tuppaavat ikävästi tulemaan tielle tällaisina tärkeinä päivinä... Kerettiin onneksi kahdestaan brunssille, yksi maailman parhaista jutuista on laittaa asiat uimaan vadelmavinaigretteen!

Huomenna vietetään post-äitienpäivää Lahdessa. Ensi viikolla mulla ja Väinöllä alkaa viimeinen yhteinen viikko, tiivis ja läheinen. Musta tulee kesäleski.

Kissakahvilla

Tämä blogi pitänee muuttaa virallisesti kissablogiksi. Vapaapäivän aamukahvit sai tänä torstaina juoda kissojen seurassa. Helsingin yliopistollinen eläinsairaala pystytti tälle viikolle pop up-kissakahvilan Viikin kampukselle. Pahoittelen jopa tavanomaista laaduttomampia kuvia, kahvilan valaistus ja Väinön kännykän kamera eivät olleet ihan yhteensopivia.

Kissakahvilan kalusto koostuu kuudesta yksityishenkilön omistamasta kissasta, joista iso oranssi Antonio ja pieni valkokirjava Patzmal tykkäsivät tehdä kanssani lähintä tuttavuutta. Tutustuminen tapahtui kissojen omalla ehdolla, toiset olivat hitaammin lämpenevää sorttia. Kahdelle kissoista aamuyhdeksän oli liian aikainen, ne nukkuivat korkealla ikkunalla.

Aamupalaksi yliopiston ruokalasta sai paitsi kahvia, myös vuohenjuusto-viikuna-cashewpähkinäpitsaa. Paras (ja varmaan ainoa "ulkona" syöty) alle viiden euron aamiainen aikoihin, päässee jatkoon kotikeittiössäkin.

Kissakahvila on auki vielä tämän viikon perjantain ja lauantain. Toivottavasti Helsinkiin saataisiin pian ihan pysyvä kissakahvila!

Kissansyntymäpäiväjäiset

Tänään, toukokuun toinen päivä, meillä oli kunnia juhlia Mymmelin syntymäpäiviä. Mymmeli täytti kunnioitettavat yhdeksän vuotta. Mulla oli ajatuksissa tehdä Mymmelille oikein komea, vähintään kolmikerroksinen kakku, mutta taidon- ajanpuute ajoi ostamaan kaupasta pakastekakun.

Olisin halunnut herttuatar Mymmeli von Fyffendahlille prinsessakakun, mutta ilmeisesti tänään maailmaan putkahtanut Englannin pikkuprinsessa oli tyhjentänyt pakastealtaat marsipaanikakuista. Täten meidän oli tyytyminen Daim-kakkuun. Kerkesin sentään askarrella töissä Mymmelille hienoimman syntymäpäivähatun, mitä olen koskaan tehnyt. Kyseinen hattu oli elämäni ensimmäinen syntymäpäivähatun yritelmä.

Ensi vuonna kymppi täyteen!

Glada Vappen!

Mulla on ollut ehkä paras vappupäivä aikoihin! Olen koristellut kodin pullolleen ilmapalloja, nauttinut tippaleivistä ja erilaisista simoista. Olen saanut katsoa ömmöm-kiekon avaukset ilman turhaa puusilmäfaneilua.

Minun ei ole tarvinnut meikata, saati kammata hiuksia, eikä minun ole tarvinnut ahdistua ihmismassoista vapputoreilla ja -turuilla. Minun ei ole tarvinnut vastata puhelimeen, eikä elää kiireessä.

Ja mikä parasta, olen saanut ostaa pullon lemppariskumppaa, jota mun ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa. Siitä riittää juhlaa koko viikonlopuksi. Lasillinen päivässä on ihan hyvä raja, varsinkin kun skumppalasit on vielä Lahdessa. Onnistuu se isommastakin.

Vappua pitäisi useamminkin uskaltaa viettää yksin.

Patrona

Meksikolainen ruokakärpänen on puraissut pahasti, pelkästään kotona tehdyistä aterioista kolmasosa on ollut vahvasti meksikohenkisiä tänä vuonna. Vapun ruokateema oli siis itsestäänselvä. Patrona on sellainen ravintola, jonne mun on pitänyt mennä jo pidemmän aikaa, mutta tilanne tai seura on aina ollut väärä. Ravintola, jossa päivän keitto on tequila. Nyt kaduttaa, etten ole käyttänyt tota piristysruisketta aikaisemmin.

Ennakkoon tiesin Patronasta vain sen, että palvelunopeus on jopa raivostuttavan hidasta. Koska mulla ei ollut vappujuhlia suunnitelmissa, ilta voisi ihan hyvin mennä pidemmän kaavankin mukaan. Kiireetöntä ruuasta nauttimista. Täten päätin vetää viiden ruokalajin maistelumenun.

Aluksi pöytään tuotiin pussillinen nachoja ja guacamolea. Mä henkilökohtaisesti pidän itse enemmän guacamolesta, missä on rakennetta. Patronan guacamole oli samettisen sileää, joten mulla kesti hetken totutella suutuntumaan. Mutta ne nachot! Valehtelematta parhaimmat nachot mitä olen ikinä missään syönyt. Paperinohuita ja rapeita.

Toinen pöytääntuotu annos oli mun ehdoton suosikkini, cevicheä! Rapucevicheä! Mulla on hyvin todennäköisesti jokin pakkomielle raakaan kalaan. Reilusti limenmakuinen ceviche tarjoiltiin pienen ja rapean maissilärpäkkeen päältä, tuollaisia on pakko yrittää kotikeittiössä joku päivä!

Ennen kolmatta annosta saimme keittiön tervehdyksen, toisessa oli chorizoa ja toinen oli sienitäytteinen ja ihanan juustoinen pehmeä quesadilla. Haluaisin muuten niin pahasti tollaiset kivilautaset, tietääkö joku mistä niitä saa?

Seuraavana tarjoiltu pork belly taco oli juurikin sellainen ruoka, joka paranee syömällä lisää. Ensipuraisulla ruoka maistui vähän tylsältä, mutta annos alkoi avautumaan ananassalsan sekoittuessa possun makuun. Retiisiraaste oli vallan ihanaa!

Pääruoka oli ehkä ainoa pettymys, näyttävä mutta mauton. Mä aloin olla jo kylläinen kaikista alkupaloista, ja annos näytti mun silmiini liian isolta. Enfrijoladas papukastikkeessa maistui liikaa ruskealta kastikkeelta, josta en pidä. Enfrijoladasin kastike oli jauhoista ja mautonta, täytteen kana rakenteeltaan tonnikalamaista. Ilman juustoa tämä ei olisi maistunut miltään.

Ateriakokonaisuuden kruunasi meksikolainen kardemummainen kahvi ja limepiirakka suoraan taivaasta. Ihanan jäistä ja raikasta, ei mitään äklömakeaa. Parasta limepiirakkaa mitä olen koskaan syönyt!

Vaikka kuulopuheet muuta kuiskivatkin, Patronan palvelu ei todellakaan ollut verkkaista. Ensimmäiset alkupalat tulivat jo vartti saapumisen jälkeen, tauot annosten välillä eivät mitenkään tuntuneet pitkiltä. Annokset eivät kuitenkaan tulleet jonona vailla sulattelutaukoja, eikä mulle tullut sellaista tunnetta, että henkilökunnalla olisi kiire päästä musta eroon. Päin vastoin, pääasiallisesti englanninkielinen henkilökunta oli lämmintä ja ystävällistä. Annosten esittely oli todella luontevaa.

Meksikolaiseen tyyliin ravintola oli ihanan värikäs ja äänekäs. Ulos astuttaessa olo oli raukea eikä yhtään ähky. Puolentoista tunnin ulkomaanmatka oli ohi. Pelkään pahoin, että tästä tulee mun uusi ruokakanttis.