On my fingers

Mullahan on juuri sellaiset sormet, joissa ei suositella pidettävän minkäänlaisia sormuksia. Lyhyet, paksut ja punakat. Silti mun sormista löytyy kaksi sormusta miltei joka päivä.



Molemmat lempisormukseni ovat vanhoja, naarmuisia, suvun perintöä, ja juurikin siksi niin rakkaita. Pronssinen kissasormus on kummitädin vuosikymmeniä sitten hetken mielijohteesta teettämä. Vaikka mä puhdistan sen päivittäin, siinä näkyy vuosien naarmut ja vihreä patina, jota en saa irti sitten millään. Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, niin pidän kissoista. Harmi, että pronssi on materiaalina sellainen, joka värjää mun sormea vihreäksi, enkä raski kisusormusta ihan päivittäin käyttää.

Siro kultainen kaareva sormus puolestaan on myös vuosikymmeniä sitten teetetty 1800-lukulaisen isoisotädin vanhasta vihkisormuksesta. Sama kulta ja samat kivet, mutta täysin eri muoto. Harmi, että mulla ei ole tarkkaa tietoa miltä alkuperäinen sormus on näyttänyt. Se on ollut mulla yötä päivää oikeassa nimettömässä viime syksystä asti, kun sain sormuksen itselleni, ja näen aina välillä painajaisia jossa tuo kyseinen sormus katoaa. Jos mun pitäisi valita mulle tärkein esine, se olisi juurikin tuo sormus. Materiaan kiintyminen on kummallista.

Kronberget

Yksi mun must see-kohteita Helsingissä on jo vuosia odottanut Laajasalossa. Kruunuvuoren hylätyt huvilat. Luin männäviikolla alueen historiasta Minna Torpan ja Aurora Reinhardin kirjan Kruunuvuori - unohdettujen huviloiden tarina. Vaikka huviloiden kohtalon ajatteleminen saa mut todella surulliseksi, halusin päästä ne vielä näkemään. Aluetta uudelleenrakennetaan ja huvilat ovat lähes maan tasalla, joten nyt olivat viime hetket käsillä. Niinpä vapaan sunnuntaipäivän kunniaksi pakattiin kimpsut ja kampsut (=kännykkä ja matkakortti) ja lähdettiin seikkailuretkelle Itään kohti huviloiden hautausmaata.

Mä olen luonteeltani seikkailija, joten mun oli pakko päästä käymään jossakin huvilassa sisällä. Sisälle menoa en missään nimessä suosittele kenellekään, sillä talot ovat romahtamisvaarassa ja täynnä lasinsirpaleita. Mansardikattoinen niinkutsuttu Puutarhurin huvila vaikutti turvallisimmalta helppokulkuisimmalta tutustumiskohteelta, uskallettiin jopa yläkertaan, ja pieni itku pääsi kun näin nuo muinaisen lastenhuoneen kukkasin koristellut seinät. Yläkerrassa oli lisätaiteiltu epämääräisin graffitein, harjoiteltu jotakin jännittävää näytelmää ja tehty nuotioita. Onneksi ei ollut koko talo palanut.

Vaikka tuuli kuin tunnelissa, mä sinnittelin pitkän pitkän aikaa rantakivillä, katsellen meren kuohuja, iloiten välillä vilkkaavasta auringosta. Ja koska seikkailun ei tarvinnut päättyä taloille, kiivettiin koko Kruunuvuoren huipulle. Ja laskeuduttiin alas lähes pystysuoraa kalliota öljysataman aidassa roikkuen.

Hiuspäivitystä

Olin vähän ylimitoittanut lounaan keston, ja mulle jäi turhaa ylimääräistä aikaa ennen iltapäivän kampaajakäyntiä. Aiemmin olen vältellyt Stockan Hulluja Päiviä kuin hullu huonettaan, mutta nyt hukkaanheitettävä aika sai vedettyä mut mukaansa tuohon kaaokseen.

Mä yritin tuloksetta metsästää Oiva Toikan Uhuu-pöllöä tarjouksesta. Väinö kommentoi sitä kuuden huntin perunaksi, kun sitä vielä nettikuvastosta etsin. Ja musta kun se olisi ollut niin kiva. Onneksi jääkaapista löytyy sattumalta peruna, Väinö lupasi luoda mulle siitä vastaavan pöllön.

Sen sijaan aurinkopuuteri löytyi! Koin lievän järkytyksen kuullessani, että mulle tutusta ja mieluisasta Guerlainin aurinkopuuterista on useampia sävyjä - mulla on ollut se brunettien versio tähän asti. Koska vanha aurinkopuuteri vetelee viimeisiään, päätin antaa mahdollisuuden blondiversiolle. Mua vartenhan se on lanseerattu. Mukaan lähti myös pirteä keväthuulipuna, koska niitä ei voi koskaan olla liikaa.

Ja ne hiukset... Niistä tuli erittäin hyvät! Kirkkaammat, kiiltävämmät, lyhyemmät ja tuuheammat - ainakin joksikin aikaa. Tajuton tuuli ja takatalven lumitihku vaan tekivät tuhojaan, enkä saanut hiihtää loppupäivää kivalla tukalla. Hyvää kevättä vaan!

Meidän Mymmeli on tullut kotiin!

Kaikkien muutto-, remppa- ja lomakiireiden keskellä ei mitenkään olisi ollut tilaa edes pienelle kissalle, joten Mymmelille teki hyvää viettää pari kuukautta tutussa paikassa talvihoidossa. Nyt kun suuremmat kiireet alkavat olla ohi ja koti näyttää lähes kelvolliselta, Mymmelinkin oli hyvä asettua taloksi. Eläminen ilman kissaa ei loppupelissä ole oikein minkään makuista.


Jos joku onnistuu vielä muakin huonommin kuvissa, se on kyllä Mymmeli.

Pulpitos

Kuten aina merenrantalomilla, Barcelonassakin mun ruokavalio koostuu enimmäkseen merenelävistä. Erityisesti mustekalasta, mä rakastan mustekalaa! Olen tähän mennessä syönyt mustekalaa niin keitettynä, grillattuna, paistettuna, kuin myös friteerattunakin.

Mustekalaa oli myös pakko yrittää tehdä itse, koska sitä saa tuoreena kauppahallista ja mulla on niin näppärä pikku keittiö! Resepti on joku periespanjalainen, tutun tutulta saatu perinneresepti, jonka ajattelin jakaa myös kaikille muille mustekalarakastajille.

Kahdelle

 500 g pieniä mustekaloja 

puolikas fenkoli 

1 punainen paprika 

2 valkosipulinkynttä 

3 sardiinifilettä 

1 rkl savupaprikaa (pimenton) 

1 dl kuivaa valkoviiniä 

1/2 tlk tomaattimurskaa 

oliiviöljyä 

suolaa 

(persiljaa) 

Puhdista tarvittaessa mustekalat. Kauppahallin kalamyyjä hoiti puolen kilon puhdistuksen silmänräpäyksessä mun puolesta, koska mä en ole koskaan käsitellyt kokonaisia mustekaloja. Poista fenkolista latvat ja siivuta se. Siivuta paprika ja valkosipulinkynnet.

Kuumenna tilkka öljyä pannulla. Kuullota valkosipulia ja paprikoita hetki, laske lämpöä ja lisää sitten sardiinit ja pimentonmauste. Mä en löytänyt lähikaupasta kuin tomaattimaustettuja sardiinifileitä, joten tyydyin käyttämään niitä. Anna hautua hetki.

Nosta lämpöä ja lisää pannulle valkoviini ja fenkolit. Anna kiehahtaa. Lisää mustekalat, suola ja tomaattimurska, laske taas lämpöä. Hauduta kannen alla vajaa tunti.

Persilja olisi tuonut annokseen paitsi väriä, myös lisämakua, mutta siinä mun surullisessa lähikaupassani ei edes tiedetty mitä persilja on. Fiksumpaa olisi ollut hommata ensin se resepti, sitten sen mukaan ainekset. Mun tapa kun oli ostaa ensin pääraaka-aine, jonka jälkeen pyysin ohjeen, sitten piti vielä metsästää lähistöltä välttävät ainekset kissojen ja koirien kanssa. Mustekala itsessään oli onneksi itkettävän hyvää, patonki tuoretta, ja viini täydentävää.

Instantes

Yhtenä pilvisenä iltana mentiin Väinön kanssa Ciutadella-puiston suihkulähteen juurelle piknikille. Eväät ostettiin Liidelistä, koska se sattui ekana matkan varrelle. Cavapullollinen maksoi naurettavan vähän ja maistui pahalle kuin ruttojuuri. Koska kissat on olleet aika hallitseva teema reissulla (kertonee kroonisesta Mymmeli-ikävästä), yritin metsästää tuosta puistosta tuloksetta kissapatsasta. Sen sijaan lähipuskasta löytyi mammutti.

Toisenlainen kissapatsas löytyi sitten Ravalista. Mä olen aiemmilla reissuilla ihan tietoisesti vältellyt tuota aluetta, mutta tuon Fernando Boteron läskin kissan houkuttelemana annoin mahdollisuuden lähiölle. Paral-lelin metroasemalta heti oikealle keskeistä Ravalia kohti kääntyvältä kadulta löytyi todellinen kansankuppila, varmaan koko kadun ainoa alkuperäisväestön omistama. Pysähdyttiin tuonne kirjoittamaan postikortteja, lasi cavaa maksoi kaksi euroa, olut vielä vähemmän. Omistajapariskunta ei puhunut sanaakaan englantia, mutta tarjosi juoman sivuun useampaa sorttia tapasta - periespanjalaiseen tapaan.

Mä rakastan merta. Voisin istua tuntikausia hiekalla, varpaat vedessä, katse ulapalle päin. En ole koskaan ennen nähnyt yhtä sinistä merta Barcelonassa. Vesi oli henkeäsalpaavan kylmää, mulla oli suunnitelmissa kahlailu mutten uskaltautunut nilkkoja syvemmälle. Mulla oli suunnitelmissa vetää aamulenkit rantabulevardia pitkin, mutta juoksuhousut jäivät Suomeen. Tekosyy se tämäkin.

Alkujaan mun piti viettää lomaa urheilusta, mutta sorruin kuitenkin keskiviikkona katsomaan kotona joka puolella kohutun Barcelona vs se huonompi Manchester-pelin, teemaan sopivien mättöjen kera. Sivumennen sanoen, tiedän kyllä miten Jokereiden eilen kävi, enkä tarvitse aiheesta tänne blogiin muistutuksia.

Ne hetket, kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta niin, että takin sai riisua hetkeksi. Kun sai istua rauhassa katsellen turistikohteen kupeen ihmisvilinää ilman, että itsellä oli kiire mihinkään, saati tarve leikkiä turistia. Kun kylmä vesi maistui elämän nektarilta. Silloin mä olin vilpittömästi onnellinen.

Flowerista

Paolo Nutini - These Streets

Asukuvia el Bornin pikkukujilta! Mulla on jalassa siniset kukkahousut, jotka olivat kuulemma ihan hirveän rumat talven ainoa alennusmyyntiostokseni. Hintaa viisi euroa joten raskin ostaa kanssaihmisiä kammottavat pöksyt. Ja noi ovat ihan luvattoman mukavat jalassa! Kuten nuo kahdeksan senttiä korkeat valkoiset avokkaat, yhtään korkeammilla ei olisi jaksanut kipitellä kujia ja kiviä pitkin koko päivää.

Samaisella reissuilla tein Barcelonan ensimmäisen ja mitä todennäköisimmin viimeisenkin ostoksen: ostin jostakin el Bornin kivijalkasisustuspuodista kitschin huipentuman, lihavan kultaisen kissapatsaan, joka oli yllättävän kevyt ja halpa ollakseen kultainen. Musta tuntuu, että mua saatettiin huijata. Mähän yleisesti ottaen inhoan kaikkia koriste-esineitä, mutta se läski kissapatsas oli niin symppis, että ei voinut vain tylysti kävellä ikkunan ohi.

Desayunos

Mä olen ollut joka aamu ihan fiiliksissä siitä, että Barcelonan kodissani on leivänpaahdin! Mä en ole syönyt paahtoleipää ikuisuuksiin, ja vuosien tauon jälkeen se maistuu joka ikinen aamu niin hyvältä! Oma keittiö on taivaanlahja, La Boqueria-kauppahallia saa kiertää harva se päivä, ja liesi on viisi kertaa nopeampi kuin kotona. Täällä mulla on oikeasti aikaa tehdä ruokaa, niin aamuin kuin illoinkin. Ja kun teen liioitellun kokoisen aamupalan, ei keskellä päivää tarvitse poiketa syömään - ellei niin tahdo.

Päivittäin teen vähintään aamupalan. Mun aamupala on koostunut ainakin siitä pyhästä paahtoleivästä ja aprikoosimarmeladista, mikäli edellispäivältä on jäänyt tähteitä, teen niistä munakkaan. Kuten kuvan valkosipuli-tomaattimurska-juustomunakas. Useimmiten lisäksi tuorepuristettua appelsiinimehua sekä karhunvatukoita ja hedelmiä jogurtin kanssa, mutta kuviin on vain valikoitunut äijämäisemmät aamupalat. Vielä aion uskaltaa paistaa vohveleita - jos vain saan jostain vohveliraudan käsiini.

Mennään eläintarhaan!

Mä sitten tykkään eläintarhoista. Ainakin sivistysmaiden eläintarhoista, missä eläimillä on hyvät oltavat luonnonmukaisissa aitauksissa, ja missä villieläinten suojelulla on tärkeä rooli. Niinpä Barcelonassakin oli pakko pyhittää yksi päivä eläintarhailulle.

Tänään oli ensimmäinen selkeästi huonompi päivä säällisesti. Aurinko pysyi piilossa lähes koko ajan, ja tuuli oli todella armoton. Onneksi sai olla käytännössä koko ajan liikkeessä, niin kylmä ei päässyt tunkeutumaan ihan ytimiin asti.

Viimeksi vierailin Barcelonan eläintarhassa vuonna 2010. Viidessä vuodessa tarhan alue on laajenemaan päin, hinta oli noussut vitosella ja eläinten määrä tuntui pienemmältä. Ainakin kamelit, musta pantteri, jättiläiskilpikonnat ja orangit loistivat poissaolollaan. Kulkeminen oli hankalaa, monet kulkureitit olivat tukossa muutostöiden takia ja esimerkiksi susitarhan ohi sai sahata vajaa kymmenen kertaa yhden päivän aikana.

Fiksu olisi ottanut tuonne eväät mukaan, kivoja evästyspaikkoja oli melkein joka kulmassa. Miten mahtavaa olisikaan ollut syödä kirahvien kupeessa! Koska mä en ollut fiksu, nälkäkiukku alkoi iskeä jo neljän pintaan. Ja mä kun halusin jäädä eläintarhaan koko päiväksi... Ensi kerralla paremmin varustautuen!