Minä juon nyt kahvia

Huomenna mulla on ihan varmasti kahvikrapula. Mä aloitin kaksin käsin juomisen jo iltakymmeneltä, ja vuorokauden vaihtuessa oli niin järkyttävä olo, että piti nukkua parin tunnin yöpäikkärit. Puoli kolmesta viiteen valvomiseen pakotti Chicago-Pittsburgh. Milloinkohan mä saisin ihastella voittavaa joukkuetta?

Tänään aamu alkoi kampaajalla, vihdoinkin. Aamukampaajakäynnit ovat kivoja, koska sieltä saa kahvia. Tänään myös keksiä ja suklaata. Lisäksi saa olla hiukset laitettuna koko päivän, mä olen käsittämättömän käsi hiustenlaitossa. Tosin tuuli tuiversi mun kampauksen kun olin ehtinyt kampaamon ovelta noin sata metriä poispäin.

Sivuotsis on maailmalla jo ihan mennyt juttu, mutta siitä huolimatta mä leikkautin sellaisen. Koen sen jotenkin omaksi, ja onhan siitä yli vuosi aikaa kun mulla viimeksi on sellainen ollut. Hirveän pienellä säädöllä taas iso muutos ulkonäköön. Sivuotsis saisi nousta pinnalle uudestaan, musta tuntuu ihan että olisin pari vuotta jälkeenjäänyt. Tykkään silti.

Kampaajalta tie jatkui kahville isän kanssa. Jonka jälkeen haettiin pikkuveli koulusta - ja mentiin yllättäen kahville. Päätin viimeinkin myös syödä jotakin kahvin ohella, ja koska mulla on viime päivät ollut suuria italialaisia mielitekoja, valinta oli panini. Viisisataa milligrammaa kofeiinia tyhjään vatsaan kun ei ole mikään älykkäin vaihtoehto - saan syyttää pelkästään itseäni jos vatsahaava on tullakseen. Noin tunnin päästä pitäisi vielä kotonakin tarjota kaverille kahvia.

Mä en nuku ensi yönä.

Protesti aamutakkeja vastaan

Anonyymilukijalta tuli sangen erikoinen postaustoive. Se ei pelaa, joka pelkää, sanotaan ja annetaan palaa. Perversioihin tässä ei ihan mennä, mutta tilataan friikkileima otsaan.

Olen aina mieltänyt aamutakit sangen häiritseväksi konseptiksi. Aamutakin allahan voisi sinänsä hengailla vaikka alasti. Enkä tarkoita, että alasti aamutakin alla oleminen olisi jotenkin kiellettyä, mutta minä voin ihan rehellisesti myöntää mieleeni juolahtavan mitäköhän tolla on tuolla alla-ajatuksen nähdessäni aamutakkiin verhoutuneen ihmisen.

Jos sitä pitää tiukasti kiinni, tulee hirveä itsensäpaljastajaolo. Ainakin mä voisin kuvitella muutaman ihmisen (itseni mukaanlukien), saavan yhtäkkiä jostain syystä äkillisen mielenhäiriön ja tempaisevan aamutakkinsa tättärää-ääniefektin saattelemana auki, oli siellä alla sitten mitä vain. Tässä vaiheessa jokainen, joka joutuu toisinaan laskemaan mut kotiinsa, tatuoinee tulikirjaimin sieluunsa muistutuksen älä ikinä avaa Iidalle ovea aamutakki päällä.

Oma aamutakkini on päällä ärsyttävän painava. Lisäksi jos omistaa standardit alittavat raajat, kuten allekirjoittanut, aamutakin hihat raahaavat kutakuinkin maata ja pyyhkivät mukanaan pois paitsi pölyt, myös kaikki eteentulevat tavarat. Mulla kyseisen vaatekappaleen kotilöllöilyissä onkin korvannut täysin toi Cubuksen ylipitkä neule. Lämmin mutta kevyt, ja riittävän reilunkokoinen, jotta sen voi heittää niin arkiasun kuin kotihengailuvaatteidenkin päälle. Eikä hihat pääse imaisemaan itseensä yhtään mitään ylimääräistä!

Vuohenjuustomuffinssit ja jogurttijäätelö

Multa toivottiin reseptiä niin vuohenjuustomuffinsseihin kuin Ben&Jerry's-hypetyksen ohessa viittaamaani kotitekoiseen jogurttijäätelöönkin. Lauantai on hyvä päivä kaikelle herkuttelulle.

Mä syön kokonaisuudessaan paljon mieluummin suolaisia kuin makeita muffinsseja. Mulla on käytössä tollainen Tupperwaren silikoninen muffinssivuoka, johon taikina on juuri täydellisen kokoinen. Toimii kuitenkin varmasti myös muffinssipellillä ja paperisilla vuoilla.

2 dl kermaa
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
100 g eli puolikas pötkö vuohenjuustoa
1 valkosipulinkynsi
ruohosipulia

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita kerma ja kananmuna. Lisää jauhot, leivinjauhe ja suola. Puolita puolikas vuohenjuustopötkö, paloittele, ja lisää seokseen. Hienonna valkosipulinkynsi ja muutama ruohosipulinvarsi ja lisää seokseen.

Jaa taikina muffinssivuokiin. Paloittele loppu vuohenjuusto, ja painele/jätä kellumaan taikinan päälle. Paista 200-asteisessa uunissa n. 25 minuuttia.

Jogurttijäätelöön ei kannata käyttää mitään rasvaton A+aspartaami-lirulirujogurttia, vaan kunnon paksua turkkilais-kreikkalaisjogurttia. Mä ostin omani Liidelistä, koska se on halpa, ja siellä ei ole parkkihallia. Olin yksin liikenteessä, ja parkkihalliin poikkurointi tuntui kerrassaan karmivalta ajatukselta. Tota voi varioida ihan oman maun mukaan millä tahansa marjoilla ja hedelmillä. Mä laitoin niitä, mitä pakastin soi.

4 dl paksua jogurttia
1/2 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
n. 2 dl marjoja

Jäädytä metallikulhoa pakastimessa noin tunnin verran. Lisää jogurtti ja sokerit (minun tapauksessani suuruudenhulluun) kulhoon, ja sekoita sähkövatkaimella muutama minuutti. Kaada marjat joukkoon, sekoita kevyesti, ja vie kulho pakastimeen.

Sekoita aluksi n. 20 minuutin välein sähkövatkaimella niin, että sekoitat pinnalta kulhon reunoilta jäätyneen massan muuhun massaan. Vie kulho aina pakastimeen sekoituskertojen välissä.

Kun seos alkaa jäätyä, voit vaihtaa lusikkaan ja sekoitella harvemmin. Jossain välissä kannattaa myös huitaista sokeripussi lattialle, kuten minä tein. Imurointi on hyvä konsti kuluttaa tuota sekoittelujen välistä pakastusaikaa! Kokonaispakastusaika mulla oli vajaa kolme tuntia ja sekoitin viidesti, jäätelön tulisi olla notkeaa. Vatkaa massa vielä kerran täysin tasaiseksi ennen tarjoilua.

270314

Mä kärsin tänään selkeästi suuresta inspiraatiokadosta, en saanut otsikkoakaan aikaiseksi. Syytän tota nättiä ilmaa, se saa ajatukset harhailemaan välillä jopa liian kauas. Mulla ne ajautuivat Kap Verdelle, ja luultavasti eksyivät kokonaan paluumatkalla. Ei ole ainakaan vielä näkynyt.

Kaivoin kaapin levosta jälleen käyttöön vuosia sitten ostetun Topshopin croppineuleen söpöllä selkärusetilla. Toi on angoraa ja vaatii alleen paidan, missä on edes vähän hihaa. Muuten kutittaa enemmän kuin laki sallisi. Angoraneuleiden laatua haukutaan aika usein joka paikassa, mutta ainakaan mun yksilöstäni ei jää taakse leijailemaan karvavanoja.

Löin viime viikolla isäni kanssa vetoa, ja isä hävisi kirkkaasti. Hän oli sitten ravintolakeikan velkaa. Mä olisin halunnut Brondaan, mutta isä ei jostain kumman syystä suostunut lähtemään Helsinkiin yhden ruokailun takia. Ja koska mä en ole tottunut saamaan aina tahtoani läpi, pysyttiin ihan Lahdessa.

Mentiin lopulta Santtikseen koska siellä ei olla mukamas käyty pitkään aikaan. Päivän lounaana oli isän sanojen mukaan sössöä ja soppaa, joten tilattiin listalta. Ja koska kerrankin joku muu maksoi, mä tilasin pitkän kaavan mukaan. Alku-, pää-, ja jälkiruokaa. Mulla on pieni fiksaatio kaikkiin mereneläviin, joten mun oli niinsanotusti pakko ottaa kuhaa jonka oheen kuului tiikerirapuja. En ymmärrä miten kukaan pystyy ottamaan Santa Féssä selkeitä kuvia ilman salamaa, siellä on ihan hirveän hämärää! Varsinkin kun itse kuvaajan kädet eivät ole vakaudessaan ihan tarkka-ampujan luokkaa.

début

Hetki, jota ei voi jättää näkemättä mistään syystä. Päivä, jonka tarkka ajankohta oli arvoitus, mutta jonka aina tiesin tulevan. 641:n päivän odotus on tullut juurikin nyt päätökseen. Lempipelaajan ensimmäinen NHL-ottelu, rapakon takaisessa lempijoukkueessa. Vähän herkistää.

Teemapukeutuminen mulla on aina tunnetusti huipussaan, eli ajankohtaisen numeron omaavat housut, ja bloginkin puolella paljon vihapuhetta kerännyt lippis. Myös miehinen mielipide oli kerrassaan negatiivinen, näytän kuulemma snapback päässäni ihan T.J:ltä Disneyn Recessistä. En ole vieläkään vilauttanut (ja todennäköisimmin en myöskään tule vilauttamaan) itseäni julkisilla paikoilla snäpäri päässä, mutta yksin kotona katsoessa toimikoon se onneatuottavana elementtinä.

Ei änärimatsia ilman oheisruokaa. Mä tein vuohenjuustomuffinsseja ja -salaattia. Mulla on ollut jo pitkään joku vuohenjuustokausi, syön sitä varmaan puoli kiloa viikossa. Vuohenjuusto voisi olla vaikka toinen nimeni, rakastan sitä niin paljon. Aroniamehua puolestani inhoan valtavasti, mutta toivon sen taltuttavan orastavan flunssan.

Harmikseni multa ei löydy sadan kilometrin säteeltä ystävää, joka arvostaisi Teuvo Teräväisen ekaa kertaa enemmän kuin täyspainoisia yöunia ja helppoa keskiviikkoaamua. Onneksi saan henkistä tukea niin Facebookin kuin WhatsAppinkin välityksellä. Mua ei ole vielä yksikään toinen NHL-matsi jännittänyt näin paljon.

Trifles

Toivottavasti takatalvi on vihdoinkin tapettu. Ainakin tän päivän plusasteet, lounatuuli ja aurinko ovat saaneet mut vahvasti uskomaan siihen, että kevät ehtii koittaa jo ennen huhtikuuta, ja avokaskauden voi avata. Himoittu beige bikertakki löytyi lopulta niinkin uniikista ja tuntemattomasta paikasta kuin H&M. Onneksi aina ei tarvitse lähteä merta edemmäksi vaatekauppoihin.

Kerrottuani äidille sataprosenttisen onnistuneesta juoppokuskireissustani, hänen luottonsa mun kuskintaitoihin on noussut eksponentiaalisesti. Pakkohan mun on olla lähes maanteiden kuninkaan veroinen sankari kun osasin viedä viihtyneitä ihmisiä vieraalla autolla keskellä yötä koteihinsa!

Käytiin viikko sitten Iittalan outletissa ja Plantagenissa. Multa oli päässyt ikävästi kuolemaan kaikki yrtit näin talven aikana, jonka vuoksi ruokailu on ollut viime aikoina sangen mautonta. Nyt istutin rumaan parvekelaatikkoon lemppariyrttini rosmariinin, timjamin ja korianterin, toivoen suuresti, että ne menestyvät. Mun istutustaidoista kertoo paljon se, että en saanut millään noita tukihäkkyröitä irti. Pysykööt siinä sitten.

Oon iso jogurttijäätelöiden ystävä, ja Ben&Jerry'sin uutuutta on hypetetty vähän siellä sun täällä ihan tuutin täydeltä. Koska mä olen suhteellisen herkkä mainonnalle ja mun teki mieli jotain makeaa, tota oli pakko ostaa testiin. Sitä hunajaisempaa versiota maistoin kaverilta jo toissa viikolla, joten kotiin kannoin vadelmasuklaan. Toi on ihan mielettömän hyvää, edesmenneen Bohemian Raspberryn jälkeen kaikkien aikojen Ben&Jerry's-suosikkini. Vaan ei toikaan silti voita itsetehtyä jogurttijäätelöä.

Luettua

Anna toivoi multa viime viikolla postausta lempikirjoista. Tässä olikin suuren miettimisen paikka. Kirjamaku kun on muuttunut vuosien saatossa elämän prioriteettien kehittyessä ja ymmärryksen kasvaessa, eikä Facebookinkaan lista ole ajan tasalla. Jopa tämän hetken lempikirjoja on vaikea listata, joten mä omistan kilometripostauksen kirjoille, jotka ovat merkinneet mulle paljon. Nyt tai joskus.

Stieg Larssonin Millenium-trilogia

Mulla ja Lisbeth Salanderilla on eräs yllättävä yhteinen tekijä. Kirjakaupan täti päätti kerran lukiokirjojen oston yhteydessä suositella ja myydä mulle koko trilogian huimalla alennuksella. Ja mä koukutuin sarjaan alusta asti, luin sen melkeinpä yhdeltä istumalta. Sitten ruotsiksi.

Mä pidin sarjan henkilöhahmoista, Monicaa lukuunottamatta. Näin kyseisen hahmon rasittavana ja tyrkkynä, enkä löytänyt (tai halunnut löytää) mitään samaistuttavaa. Ehkä mä olin alitajuisesti mustasukkainen Mikaelista, vaikka fiktiivisiin hahmoihin ihastuminen ei olekaan mun juttu. Juoni ei ollut sitä perinteistä dekkaria, ja vahvasti mukanaoleva, viihteellinenkin yhteiskuntakriittisyys kolahti ja sai ajattelemaan. Mun mielestä kirja on epäonnistunut, jos se ei jätä mitään ajateltavaa.

Koko sarja on julkaistu postyymisti, ja mulle tuossa piili se sarjan viehätys. Mikäli kirjailija olisi päässyt tekemään yhteistyötä kustantajan kanssa, juonta ja epäkohtia olisi hiottu, ja ehkä helpotettu koko lukukokemusta. Juoni kun oli paikoin jaaritteleva ja hajanainen. Se olisi kuitenkin vienyt kirjoista siivun itse kirjailijaa. Mun mielestä oli hienoa lukea sarja täsmälleen niin, kuin Larsson sen tarkoitti.
 

Solstaden, Tove Jansson

Henkilökohtaisesti, Tove Jansson on mulle maailman suurin taiteilija. Tove Jansson oli ruotsinkielinen, joten mulle on itsestäänselvää lukea hänen tuotantoaan ruotsiksi. Aivan hänen itsensäkirjoittamillaan sanoilla. Tykkään muutenkin lukea kirjoja alkuperäiskielellä, oman kielitaitoni rajoissa.

Kirjassa ei tapahdu oikeastaan mitään. Floridalaisessa aurinkokaupungissa on vanhusten lepokoti. Asiat tapahtuvat omalla painollaan, keskittyen henkilöiden välisten suhteiden kuvaamiseen. Ajoittain lakonista, toisinaan hyvinkin lämmintä kerrontaa. Ja amerikkalaisfraaseja. Todella hiljainen, mutta lämmin kirja. Ja mulle sellainen kirja, joka on luettava aina ulkona, kesän kuumimpana päivänä.

Lemmikkikaupan tytöt, Anja Snellman

Tämän kirjan luin ensimmäistä kertaa heti sen ilmestyttyä. Luin sen teininä monen monta kertaa, jonka jälkeen en ole siihen palannut. Keskellä vaikeinta teini-ikää, neljätoistavuotiaana. Kaksi teinityttöä joutuvat osa-aikatöiden kautta puolivahingossa mukaan prostituutiorinkiin. Linda Rossissa näin alter egoni, mielettömän kaunis vapaan kasvatuksen tuotos, joka oli aina valmiina menemään. Aina piti olla hauskaa, ja jos joku kysyi miksi, ainoa sopiva vastaus oli miksipä ei.

Kirja ei aikoinaan toiminut muhun ihan kirjailijan toivomalla tavalla. Ei varoittavana esimerkkinä, (vaikkei musta tullutkaan yksityistä seksiorjaa Välimerelle.) vaan lähinnä groteskina ja inhorealistisena kuvauksena liian kokeilunhaluisesta elämästä. Sen sijaan se opetti, että helposti kärjistettävissä olevat asiat, kuten juurikin prostituutio, eivät ole mustavalkoisia. Ja ennen kaikkea sen, että vapaudella on aina hintansa.

Nenä, Nikolai Gogol

Son on venäjäksi uni. Toisin päin se on nos, nenä. Tässä kiteytyy kirjan ydin. Kohunovelli 1830-luvulta, jossa parturi löytää aamupalalla leivästään asiakkaansa nenän, josta yrittää hankkiutua eroon. Kollegioasessori herää ja huomaa nenänsä puuttuvan. Nenättömyys tekee hänestä epävarman, ja hänestä tulee häikäilemätön saadakseen nenänsä takaisin. Narsistinen nenä pukee päälleen valtioneuvoksen vaatteet ja alkaa kekkuloimaan ympäri Pietaria. Ei ihan normipäivä edes Venäjällä.

Novelli oli mulle ensimmäinen venäläisen klassikkokirjallisuuden teos, jota en vain selannut läpi, vaan yritin ymmärtää. Yritin oikein kovasti, kunnes ymmärsin, että novellia ei voi ymmärtää. Asioita ei selitetä, vaan silti selitysten etsiminen ja miettiminen oli kenties hauskin osa lukukokemusta. Eikä väärää tulkintaa ole.

Alkuperäisversion loppu oli antikliimaksinen, kollegioasessori herää ja toteaa hohhoijaa sepäs olikin vain unta. Sittemmin Gogol halusi antaa lukijalle mahdollisuuden pohdiskella toden ja kuvitelman välillä, ja jätti uniselityksen pois. Viittaukset uneen säilyvät silti taustalla halki novellin, kertojan jopa pyydellessä ajoittain anteeksi asioiden käsittämättömyyttä. Järkevä teos järjettömyydessään, normeja rikkova ja satiirinen.

Elävät kuvat, Terry Pratchett

Terry Pratchett on varmaankin mun lempikirjailija. Muistan kuinka sekä äiti että kummitäti yrittivät saada mua vuosikaudet lukemaan kirjoja kiekkomaailmasta. Kun kirjan alussa höpistään avaruudessa seikkailevasta kilpikonnasta, jolla on norsuja selässään, kaikkea vihaava teini läväyttää kannen aika nopeasti kiinni. Tylsää. Jotain muuta, kiitos.

Pratchett kirjoittaa fantasiaa, joskaan ei perinteistä sellaista. Satiirista, parodisoivaa ja humoristista. Kielenkäyttö on oivaltavuudessaan paikoin täysin yliampuvaa. Kaikki näyttivät siltä kuin olisivat olleet paikalla jo pitemmän aikaa: itse asiassa jotkut heistä nyyköttivät paikoillaan niin synnynnäisen lannistuneen näköisinä, että he saattoivat olla alkuperäisten esihistoriallisten jonottajien jälkeläisiä suoraan alenevassa polvessa.

Taustatarinoita on useita, ja kartallapysyminen on toisinaan haastavaa. Mä henkilökohtaisesti rakastan kirjailijan tapaa tähdittää tekstiin viitteitä ja sivuhuomioita, jotka ovat joskus täysin epäoleellisia. Ja tapahtumaympäristöt ovat yllättävänkin tuttuja, eikä oikean elämän esikuvaa ole vaikea löytää. Kuten Elävissä kuvissa rakennettava Holy Wood.

Eikä yksikään pelastunut, Agatha Christie

Epäkorrektin alkuperäisnimen omaava klassikko. Meidän piti lukea tämä ihan seitsemännen luokan alussa. Musta tämä oli silloin ihan kamala kun kaikki kuoli, sanottiin neekeri ja ainoa mieleenjäävä oli se kuuluisa neekeriruno. Olin ehkä naiivi lapsi, mutta mun mielestä tämä kirja luetettiin liian aikaisin. Onneksi tartuin siihen vanhemmalla iällä uusiksi, olisin muuten menettänyt paljon.

Sotien välisen ajan arjen kuvaus on kiintoisaa luettavaa, kaikkine sosiaaliluokkien ja rotujen välisine eriarvoisuuksineen, stereotypioineen ja peribrittiläisyyksiä. Teetä juodaan kello viisi vaikka mikä olisi. Kirjan kruunaa oikeasti yllättävä juonikuvio täyskäännöksineen. Arvoitus, johon lopulta löytyy täysin looginen selitys. Murhia ilman suurta salapoliisikikkailua.

Mun kirja on ostettu jostain hankolaisesta divarista eurolla viitisen vuotta sitten. Kaipasin matkalukemista, ja muistin kirjan sinä tylsänä raakana dekkarina yläasteelta. Mulla oli edessä pitkä matka, joten joku pitkäveteinen jaaritelma sopisi reissukaveriksi kuin nyrkki nenään. Aika multaa muistot, sanotaan. Kirjasta oli muutamassa vuodessa tullut äärimmäisen mukaansatempaava ja ovela.

Harry Potter-sarja, J.K. Rowling

Mä olen juurikin sitä Potter-sukupolvea. Mä kasvoin Harry Potter-saagan parissa. Tutustuin sarjaan tokaluokkalaisena, ja yhdeksänvuotislahjaksi sain kaikki siihen mennessä ilmestyneet neljä osaa. Samoihin aikoihin ilmestyi ensimmäinen elokuva.

Koska englanninkieliset Potterit julkaistiin aiemmin, ne ostettiin välittömästi ja luettiin englanniksi. Myöhemmin sitten myös suomeksi. Mun englanninkielen taito oli ihan surkea joskus seiskaluokkalaisena, mutta sitä enkkupotteria oikeasti luettiin. Itku kurkussa ja sanakirjan kanssa, tarinassa oli päästävä eteenpäin. Ja kirjat luettiin lähestulkoon yhdeltä istumalta. Salaa öisinkin, ja koulussa pulpetin alta. Ja niitä jaksoi lukea uudestaan ja uudestaan.

Liisan seikkailut ihmemaassa, Lewis Carroll

Ainoa kirja, mistä haluaisin tatuoittaa lainauksen. Kuten varmaan onkin jo tullut selväksi, mä pidän absurdista kirjallisuudesta. Ja sanaleikeistä. Näitä pullollaan oleva Liisa ihmemaassa on teos, johon en kyllästy koskaan. Jälleen kerran kirja, jossa kirjailijan ei tarvitse yrittää selitellä käsistäkaranneita juonenkäänteitä, vaan kaikki on helppo kuitata unennäkönä.

Kaikilla on mielleyhtymä kirjasta lastenkirjana, mutta sellainen se ei puhtaasti ole. Hahmot ovat käytännössä täysiä friikkejä, jopa pelottavia. Mä näin lapsena painajaisia siitä tupakoivasta madosta, tupakointi kun oli yksi maailman suurimpia rikoksia. Eikä kaulojen katkomisesta fantasioiva Herttakuningatarkaan vaikuta miltään hyvältä haltiatarkummilta. Tosikoille kirja olisi varmasti raivostuttava kaikessa epäloogisuudessaan. Tapahtumat eivät olleet millään tavoin järkeenkäypiä. Mutta mitäpä ihmemaassa juonella tekisikään?

Have a happy hair!

En ihan jaksa ymmärtää miten olen taas tässä. Mulla on pinkkiä päässä! Vanha koira ei opi uusia temppuja edes kantapään kautta. Tarvittiin vain maailmankaikkeuden kaksi kammottavinta sanaa, et uskalla, ja mulla oli väriä karvoissa. Mähän uskalsin. Ja nyt mietin pinkkien latvojeni kanssa seuraavaa liikettä.

Vuoden 2012 lokakuussa mä värjäsin hiukseni pinkiksi. Meillä oli työpaikalla Halloween-juhlat, ja ajattelin räväyttää, yhden päivän ajaksi. Olin löytänyt isän luota kylppärin kaapin perukoilta käyttämättä jääneen ikivanhan suoravärin. Muistaako kukaan niitä vaahtovärejä, joissa oli piirretyn tytön kuva? Itse tein samaisella värillä elämäni ensimmäisen hiusvärikokeilun jo joskus ala-asteikäisenä. Tällöin hattaranpinkki tukkavärini lähti muutamassa pesussa pois.

Vuodet kaapissa olivat selkeästi tehneet tepposensa värille. Mun tukasta tuli shokkipinkki, lähes violetti, kymmeneen osaan haaroittuva ja täyttä hamppua. Ihme etteivät hiukset tippuneet päästä pois. Yritin haalistaa väriä ties millä hopeashampoilla, colormaskeilla ja syväpuhdistavilla shampoilla, lopputuloksena teräsvillaa muistuttava tukka siinä alunperin toivotussa hattarasävyssä. Kiitokset kaikille tukkajumalille, että kyseisestä katastrofista ei ole kuvallista todistusaineistoa missään.

Olisin halunnut oman blondin värini takaisin, mutta kampaajan tuomio oli tyly: ei uskaltanut edes kokeilla vaalentamista, vaan punapigmentit olisi peitettävä tummalla. Jouduin yli puolen vuoden värjäyskierteeseen. Musta ei ikinä tuntunut että tumma olisi sopinut, vaan päädyin lopulta käänteisliukuvärjäykseen, ja oman värin esiinkasvattamiseen. Blondiuduttuani jälleen viime kesänä, päätin, ettei enää koskaan värjäilyjä. Korkeintaan omaa hiusväriä korostavia raitoja, muttei ainakaan mitään radikaalia.

Pinkki on kuitenkin aika radikaali ratkaisu. Päätöstensyönti on mulle vähän liian helppoa.

Party time, excellent!

Lieminen ft. Davo & Edu - Tääl on Lieminen

Ensiksi, suurkiitokset viime yön aikana tulleista kahdestasadastaneljästäkymmenestä kommentista. Pahoittelen, jos siinä hösselissä meni jokin asiallinen kommentti kadoksiin. Kun ensimmäiset 10 kommenttia olivat kirjoitettu tyyliin "tÄMÄ oN *kirosanakirosana* SInuA hAUkKUvA KomNentTI", pidin parhaana ratkaisuna klikkailla kaikki kylmästi sen enempää lukematta poistoon.

Leenalla oli sunnuntaina syntymäpäivät, joita juhlittiin lauantaina. Lauantai on kaikin puolin sunnuntaita parempi juhlimispäivä. Hyvien juhlien jälkeen kun tarvitaan aina toipumispäivä, ja sunnuntai on useimmiten vapaa.

Kuvamateriaali on vähäistä niin yksityisyydensuojan vuoksi, kuin sen faktankin takia, että kamerankäyttö unohtui kakunpuhaltamisen jälkeen. Mä kävin ostamassa Leenalle oikeanvärisiä kukkia, ja tuhosin Seiskan korttia askarrellessani. Mut kutsuttiin viideltä mutta ilmestyin kolmelta, aikatauluttaminen selvästikään ei kuulu mun taitoihin.

Iia leipoi kakun, ja Leenan poikaystävän aloitteesta ostettiin porukalla pari lippua Justin Timberlaken keikalle. Synttärisankaritar oli kaikkien onneksi lahjasta erittäin mielissään. Ilta kääntyi yleisen hengailun lomassa yöhön ja huipentui joskus lintujen aamulaulun aikaan käytyyn korttipeliturnaukseen. Oli oikeasti paljon jännittävämpää kuin miltä kuulosti!

Sä kysyt, ja kaikki on ookoo

Helsinki 78-82 ft. Villa Nah - So Lifelike

Havahduin siihen, että en ole pitkään aikaan kirjoittanut postausta siitä, mitä mulle kuuluu juuri nyt, missä mennään. Nää on henkilökohtaisesti mulle aina kaikkein mielekkäimpiä postauksia, enkä oikein ymmärrä, miksi nämä ovat jääneet niin pitkäksi aikaa unholaan...

Mymmeli tuli kotiin, iloinen jälleennäkeminen, kuten kuvastakin huomaa! Mymmelin piti alun perin olla äidillä hoidossa vain yhden yön yli, maaliskuun ekan viikonlopun, kun mä olin Helsingissä Talviklassikoimassa ja jatkoilemassa. Äiti ei kuitenkaan raaskinut tuoda kissaa mulle heti takaisin, vaan vierailu venähti. Ottaisi oman kissan jos ajallaanpalauttaminen on niin vaikeaa... Onneksi Mymmeli on taas täällä, mulla ehti olla jo ikävä!

Mulla ois lukemista vaikka muille jakaa! Mä luen todellakin laidasta laitaan, tällä hetkellä listalla niin chick-lit-hömppää, eroottista historiafiktiota, informatiivista tekstiä, kuin inspiraatiotakin. Nykyään luen paljon vähemmän, kuin ennen. Aiemmin kirjoja tuli ahmittua ihan romaani päivässä-tahtia. Nyt olisi mukamas tärkeämpääkin tekemistä, ja lukuharrastus on jäänyt vähemmälle.

Tänään avattiin terassikausi! Olin satamassa kahvilla, ja koska aurinko paistoi niin kauniisti, päätettiin kahvitella ulkona. Huono idea, tuuli oli armoton. Meteorologien lupaama taka-taka-talvi siirtänee terassikauden vakiintumista arkirutiineihin pidemmälle kevääseen.

One life, one love, one team

Silloin joskus alaikäisenä kaikki viinanhuuruiset kaveritapaamiset jätettiin kertomatta äidille. Nyt alkoholi on vaihtunut jääkiekkoon. Kun äiti soittaa mulle kysyäkseen kuulumisia, mä kerron, että olen Helsingissä moikkaamassa kavereita. Jätän kertomatta, että kaverit moikataan lätkämatsissa. Vaikka tuollainen oleellisuus sanomatta jääkin, äiti taitaa kuitenkin arvata missä tytär liikkuu. Aivan kuin silloin joskus alaikäisenä.

Play off-kausari tuli tänään postissa. Mä en oikein itsekään tiedä mitä mietin maksaessani laskua. En varmaan mitään. Sen kun tietää jo valmiiksi, toivotaan pitkää kevättä, mutta sama juttu vuodesta toiseen, ei ollut vieläkään meidän kausi. Ei voida enää sanoa ensi kausi on meidän. Ensi kautta ei enää tule.

Tunne ja tieto ei kulje käsi kädessä. Jok'ikisen voiton jälkeen musta tuntuu, että me ei hävitä enää yhtään ottelua, vaan mennään pitkälle ja loppuun asti. Pelottava tunne, kokemus kertoo jotain ihan muuta, ja todennäköisyyskään ei ole meidän puolella. Mä kuitenkaan en halua kieltää itseäni tuntemasta, vaan elää Jokereiden mukana aidosti niin ylä- kuin alamäetkin. Pahoina jokeripäivinä sitä kun miettii miten paskoista esityksistä pelaajille palkkaa maksetaan, ja miksi mun edes pitää katsoa sitä kärsimysteatteria - ja vielä maksaa siitä.

Jokerit on mulle henkilökohtaisesti Jekyll ja Hyde. Koskaan ei voi etukäteen tietää, mitä saa. Hetkittäin Jokerit on maailman rumin kirosana, hetkittäin jotain niin taitavaa, että sitä ei voi kuin katsoa hiljaa suu auki. Persoonasta toiseen vaihtuminen voi tapahtua silmänräpäyksessä. Ja illasta toiseen mä löydän itseni Jaffalta odottamasta, millainen persoona jäällä tänään esiintyy.

Hullua? Kyllä.  
Eikö mulla olisi hyödyllisempää tekemistä? Kyllä.
Mutta maailmassa olisi paljon haitallisempiakin riippuvuuden kohteita kuin jääkiekko.

Back to the 80's

Koin etkot, baarin ja jatkot. Harvoin olen jaksanut yhtä hyvin. Kuvamateriaali juhlista on poikkeuksellisen suppeaa, ensinnäkin siksi, että halusin suojella kanssajuhlijoideni yksityisyyttä  -  ja toiseksi - vain hyvin harva kuva oli tärähtämätön, kiitos hivenen maistissa olleen kuvaajan. Itsehän olin täysin selvä.

Illan avainsanat olivat slaavikyykky, Kirka ja Never gonna give you up. Mun kasarilookin näkee kuvista, oltiin pukeuduttu Johannan kanssa kutakuinkin samalla kaavalla eri väreissä. Jostain syystä mulla oli koko illan hirveä amerikkalainen uutistenlukija-olo, näytän mielestäni ihan uutisankkurilta. En kyllä tiedä, luettiinko jenkkilässä 80-luvulla uutisia kreppitukassa.

Mun olkatoppaukset on kokoluokkaa Arnold Schwarzenegger, mutta kasarivuosina kai kaikissa vaatteissa oli toppaukset, niin olissa kuin muuallakin. Säärystimet on väritykseltään näköjään enemmän 70- kuin 80-lukua, mutta saanen sen anteeksi. Äiti oli saanut noi äidiltään 18-vuotiaana, mä en itse jaksanut ehtinyt kutoa asuun paremmin sopivia. Mulla on paha tapa heittää asioita överiksi, mutta kyseisellä vuosikymmenellä överiksiheittäminen taisi olla enemmän sääntö kuin poikkeus.

80's

Pikakatsaus illan naamaan. Meillä on tänään ei Ruotsi- vaan kasaribileet! Teemabileissä enemmän on aina enemmän, joten mä heitin niin meikin kuin vaatteetkin huolella överiksi. Eipä ole ainakaan alipukeutunut ja -laittautunut olo. Palataan asiaan asukuvien sun muiden kanssa myöhemmin!

About

Olen saanut paljon kritiikkiä siitä, että paljastan persoonastani kovin vähän. Myönnän tämän täysin, ja itsensäpaljastelemattomuus on täysin tarkoituksellista. Kerron itsestäni täällä blogissa tasan sen mitä tahdon. On kiva käyttää valtaa joidenkin asioiden suhteen. Lukijoiden toiveesta raapaisen itseäni vähän pintaa syvemmältä. Enkä ota sitä vakavasti.

Mulla on tapana keksiä ihmisille ja asioille joskus käsittämättömiäkin lempinimiä, esimerkiksi Heineken-merkkinen olut on Esaa.

En osaa käydä kaupassa kuin nälkäisenä. Äsken mun teki mieli irtokarkkeja, joten päätin mennä kauppaan ostamaan niitä, ja samalla ruokaa viikonlopuksi. Koska mulla ei ollut yhtään nälkä, en pystynyt päättämään mitä mä haluaisin syödä, enkä ostanut sitten mitään muuta kuin karkkia. Nyt ei edes karkit maistu.

Löydän itseni usein hämmästelemästä omaa elämääni, ja miten pienistä sattumista, virheistä ja vahingoista kaikki on rakentunut. Jos Talvisota ei olisi koskaan syttynyt, en olisi syntynytkään. Ja jos en olisi vajaa viisi vuotta sitten kokenut suurta välirikkoa, en olisi koskaan oppinut puhumaan täydellistä saksaa.

Ärsyynnyn suuresti, kun joku kutsuu lasagnea lasseksi. Maailman raivostuttavin termi, haluaisin heittää tervapadalla sitä neropetteriä, joka alunperin tuon väännöksen väänti. Ihan oikeasti, kaikki maailman Lasse-parat! "Teenkö rakas tänään kana-Lassea vai vege-Lassea?" Näen punaista ja niin pahasti, etten suostu syömään koko ruokaa.

Olen äärimmäisen sanavalmis ihminen. Lähes poikkeuksetta myös sanon ennen kuin ajattelen. Tästä syystä viihdyn esimerkiksi lätkämatseissa aktiivisesti chanttaavassa fanipäädyssä, mä en pääse huutamaan kentälle omia idioottimaisuuksiani, kun on ihan ohjeistettujakin huutoja.

Osaan myös improvisoida lennosta käsittämättömiä, lähes Grammy-palkinnon arvoisia pikku lauluja. Kuten keskiviikkona lurauttamani Lettis näyttää tiskiharjalta Yellow Submarine-melodialla.

Mun suurimmat matkailuhaaveet eivät ole mitään tyypillisiä New Yorkeja ja Thaimaita. Vaan Tansania tai muu Afrikka, Ecuador ja Trans-Mongolian junamatka.

Mä haluan tietää kaikista asioista vähän. Kaverit haukkuu mua Wikipediaksi ja Tietopankiksi, kaikella rakkaudella. Mulla on tapana lukea varsinkin tylsyyden hetkillä Wikipediaa, useimmiten aina jonkun kategorian alta kaikki artikkelit. Viihdyn tuntikausia Wikipediassa! Viimeksi luin Virginian roolista Yhdysvaltain sisällissodasta. Tiedonhakuharrastukseni ansiosta mulla on käsittämätön määrä nippelitietoa, ja valtaosalla en tee yhtään mitään. Tiesittekö te, että Islannissa ei esiinny päiväperhosia? Tai että hävittäjälentäjät saavat keskimääräistä useammin tyttölapsia, koska x-kromosomit kestävät paremmin g-voimia kuin y-kromosomit? Muille turhan tiedon ystäville suosittelen Owlia, ilmaista iPhone-sovellusta.

Oon todella kiltti ihminen. Haluan olla avuksi kavereilleni, joskus omien tarpeidenikin yli. Esimerkiksi eilen lähdin serkun seuraksi baariin, vaikka olin jo nukkumassa. Ja pilkun jälkeen kuskaamaan kaverinkavereita kotiin, vaikka siinä mennään täysin omien mukavuusalueiden ulkopuolelle. Mulle tulee hyvä mieli jos voin olla jollekin jollakin tavalla hyödyksi.

Osaan eläytyä toisiin ihmisiin, niin fiktiivisiin kuin olemassaoleviinkin. Mietin usein, miten ja miksi toinen ihminen näkee tai tekisi jonkun asian. Eläytymiskyvyn takia myös herkistyn helposti. Esimerkiksi harvaa elokuvaa tai tv-sarjaa pystyn katsomaan silmien kostumatta. Itkin jopa tänään Sinkkuelämää katsoessani, kun Carrie ymmärsi, että Ranska on virhe.