Kesän viimeinen loma

Tänään oli viimeinkin se päivä, jolloin rakas tuli kotiin. Tänään myös pakattiin kimpsut, kampsut sekä kissat ja paettiin keskelle ei mitään. Odottamaan kuun vaihtumista kuin kuuta nousevaa. Viettämään kesän viimeistä lomaa.

Elo- ja syyskuu ovat luvanneet olla etukäteen äärimmäisen vaikeita minulle, joten blogi tulee viimeistään noin viikon sisällä jäämään todella surulliselle hiljaiselolle. Kunhan edes kerran viikossa kerkeäisi postaamaan. Voi olla, että useamminkin, mikäli jutun juurta löytyy. Tai sitten en ollenkaan. Palataan sitten syssymmällä!

Lahtigloria

Olen ilmeisesti aina hengaillut Lahdessa väärissä paikoissa. Eilen vietettiin tuntitolkulla laatuaikaa isän, myöhemmin Johannan kanssa, ja mulla oli oikeasti, ihan vilpittömästi sanottuna kivaa. Ajatella, Lahdessa.

Ei haittaa vaikka sää oli mieleltään yhtä ailahteleva kuin allekirjoittanut. Kymmenen minuutin rankkasateet vuorottelivat tasapaksun harmaan ilman kanssa, ajoittaisten auringonpilkahdusten yllättäessä aina välillä. Toimittiin isän kanssa perinteisen kaavan mukaan, syömään ja lasilliselle.

Ruokapaikaksi valikoitui se melkein liiankin tuttu Santa Fé, jossa oli onneksi vastikään listat uudistuneet. Valitsin kolumbialaista kalakeittoa, joka oli paitsi hyvää, myös epäkalakeittomaisen vihreää. Ruuan jälkeen käveltiin Bryggaan. Häpeäkseni en ollut aikaisemmin paikassa käynyt, vaikka mieli oli tehnyt about joka kerta Aleksanterinkadun alkupäässä kulkiessani. Elävää pianomusiikkia ja pienpanimo-oluita, miten voisi tehdä enää tuosta viihtyisämpää baaria?

Mun ja Lahden tulevaisuus näyttää tämän kokemuksen jälkeen huomattavasti valoisammalta. Ja kiinnostavalta. Esimerkiksi kulttimaineesta nauttiva Metro on vielä korkkaamatta. En tosin tiedä, oikeuttaako nykyinen lokaatio enää kulttimaineeseen. Julkisessa vessassa kun oli sitä jotakin.

6x omeletti

Kun kotona on vain yksi suu ruokittavana, ruokavalio on kokenut aika radikaalin supistumisen. Yhdelle ihmiselle ei vaan ole kiva tehdä ruokaa. Yleensä keitän ison kattilallisen kasvissosekeittoa, josta riittää sitten koko viikolle. Paitsi että jossakin vaiheessa se alkaa maistua tervalta.

Silloin kun kyllästyminen iskee (noin joka toinen päivä....), teen munakasta. Mä olen lyhyessä ajassa oppinut suorastaan munakasmestariksi, omakehu maistuu hyvältä. Kaava on aina sama ja erittäin yksinkertainen, täytteet vaihtelevat keveistä päivällismäisen runsaisiin. Täytteet kannattaa sekoittaa pääsääntöisesti valmiiksi kulhossa, josta se on helppo kipata vielä vähän kostean munakkaan pinnalle. Tai jos haluaa tarjota muille, kuluttaa hieman aikaa esteettisempään asetteluun, mä tyydyin roiskaisutaktiikkaan. Tässä kuusi suosikkimunakastani.

2 kananmunaa

1 rkl kermaa

ripaus suolaa

ripaus mustapippuria

öljyä

Riko kananmunien rakenne kulhossa, sekoita kerma varovasti joukkoon. Kuumenna loraus öljyä pannulla kuumaksi, ja kaada munakasmassa paistumaan. Siirrä levy keskilämmölle, ja siirtele massaa siksakkaavin liikkein reunoilta keskelle, kunnes seos alkaa jähmettyä (noin minuutin operaatio.) Kytke levy pois päältä. Mausta suolalla ja mustapippuria. Lisää täyte ja anna tekeytyä kannen alla jokusen minuutin.

Raejuusto-avokadomunakas

2 rkl raejuustoa

1/2 avokado

auringonkukanversoja

limepippuria

Levitä raejuusto munakasmassalle tasaisesti, ripottele limepippuria päälle. Suikaloi avokadonpuolikas ja lisää valmiin munakkaan pinnalle. Koristele auringonkukanversoilla, jotka tottakai unohtuivat kauppaan kuvanottopäivänä (ja itse munakaskin taittui tässä rumaksi.) Myös rucola maistuu kivalta!

Kirsikkatomaatti-vuohenjuustomunakas

kourallinen kirsikkatomaatteja

kourallinen ruohosipulia

50 g vuohenjuustoa

Viipaloi vuohenjuusto mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Halkaise tomaatit, silppua ruohosipuli. Lisää suoraan märälle munakasmassalle ja sekoita sen sekaan.

Suppilovahveromunakas

1 dl suppilovahveroita (mulla oli kuivatuista turvotettuja)

(1 rkl konjakkia)

1 salottisipuli

1 pieni valkosipulinkynsi

2 rkl parmesanraastetta

persiljaa

Tee ensin täyte. Kuori ja hienonna sipulit, kuullota pannulla. Lisää sienet ja paista pannulla kunnes enin neste sienistä on hävinnyt, ja sipuli pehmennyt. Lisää halutessasi konjakki ja anna haihtua. Siirrä syrjään munakkaan paistamisen ajaksi. Hienonna persilja. Lisää sienitäyte, parmesan ja persiljasilppu munakkaan päälle. Tätä aion kokeilla ehdottomasti myös kantarelleilla, kunhan sellaisia alkaa ilmestyä.

Prosciutto-parsamunakas

3 vihreää parsaa

50 g prosciuttoa

1 rkl parmesanraastetta

tuoretta basilikaa

Kuori parsa tarvittaessa ja keitä lähes kypsäksi. Suikaloi parsa ja prosciutto, hienonna basilika. Lisää munakkaalle ensin parmesan, sitten prosciutto-parsa-basilikaseos.

Kana-artisokansydänmunakas

1/2 tlk artisokansydämiä

50 g grillattua kananrintaa

1 rkl pinjansiemeniä

1 tl raastettua sitruunankuorta

babypinaattia

tuoretta persiljaa

Riivi grillattu kana pieniksi paloiksi. Hienonna babypinaatti ja persilja. Lisää kaikki täytteen ainekset munakkaalle.

Kylmäsavulohi-kaprismunakas

3 siivua kylmäsavulohta

1 rkl kapriksia

2 vartta kevätsipulia

persiljaa

Pilko lohisiivut pieniksi paloiksi, ja sekoita märän munakasmassan joukkoon. Viipaloi kevätsipulit mahdollisimman ohuiksi siivuiksi, lisää kapristen kanssa munakkaan päälle. Mausta reippaammalla pippuriripauksella.

Onneton fanityttö

Olen yleinen epäonnensoturi, vastoinkäymisten vanki, tuuriton tollo, pahanilmanlintu ja kurjuuksien kurjuus, jota vastaan kääntyvät helposti kaikki. Parhaasta ystävästä luonnonvoimiin.

Kuten esimerkiksi nyt, tänään. Päivän alkuperäinen suunnitelma oli marssia Stanley Cupia katsomaan. Tapahtuma, jota voisi verrata vaikkapa mummon satavuotissyntymäpäiviin: ei voisi jättää väliin mistään hinnasta. Maanantaivapaa vahvistettu heti kun Stanley Cupin Suomeensaapumispäivä vahvistuisi.

Mulla on edelleen tosi epätodellinen olo. Se lempipelaaja, jonka ensimmäiset luistimenpotkut liigajäillä johtivat alle viidessä vuodessa siihen pyhimpään. NHL:n kaunein paita päällä. Heti ensimmäisellä yrityksellä. Lempipelaaja, joka on aina edustanut mun lempijoukkueita, kuinka moni muu saa nauttia vastaavasta onnesta? Vaan sitten tuli se myrsky.

Joku kirottu syöpäinen puhurinperkele päätti syntyä vihoviimeisestä perähelvetistä pilaamaan mun kesän. Toisin kuin mummon juhlapäivää, Stanley Cupin esittelypäivän voi muuttaa, lyhyelläkin varoitusajalla. Yksi myrsky voi kusta aikatauluihin kaiken kusipäisyytensä voimalla. Yksi myrsky voi pilata kuukauden odotuksen ja neljän vuoden hartaimman toiveen.

Ja kappas kehveliä, mä olen luvannut mennä tiistaina töihin. Toiselle paikkakunnalle. Eikä sitä enää ole korrektia perua. Henkinen romahdus oli vähintään yhtä paha kuin viikko sitten herätessäni aamulla uutiseen Patrick Sharpin poismenosta. Itkua ja epätoivoisuutta. Näin elämältä putosi pohja, ihan kuin se satavuotias mummo olisi kuolla kupsahtanut synttäriaattonaan. Siellä ne kesälomalaiset sun muut onnekkaat pällistelevät herra Stanleyta kun mä teen työtä joka on arvoitus. Ei, itkusta tuskin tulee loppua tämän päivän aikana. Huomennakin vähintään vedet nousee silmiin kun joutuu instagramista seuraamaan muiden pikkutyttöjen hehkutusta.

Teuvo kiltti, tuo se Stanley Cup ensi kesänäkin Suomeen. Mun on pakko vielä saada nähdä se.

Sangria Blanca

Bloggerin luonnosarkisto kätkee sisäänsä noloja tilanteita, haudattuja postauksenpoikasia ja unohdettuja lupauksia. Kuten yli vuosi sitten tapasillassa nautitun valkoisen sangrian yksinkertaistakin simppelimmän reseptin, josta oli jäänyt vain julkaise-nappi painamatta. Painettakoon nappia nyt, uusilla saatesanoilla. Vaikka kyseessä olikin viime kesän trendijuoma. Julkaisen postauksen ihan vain sen takia, koska tätä on toivottu, ja koska itselleni se maistuisi vielä tänäkin vuonna. Ehkä jo ensi viikonloppuna.

VALKOINEN SANGRIA
1 pullo (0,75 l) valkoviiniä

0,5 l sitruunanmakuista kivennäisvettä

nektariini

puolikas sitruuna

appelsiini

mansikoita

minttua

Pese hedelmät huolella. Paloittele nektariini, halkaise mansikat ja viipaloi sitrushedelmät kuorineen päivineen. Riivi mintusta kourallinen lehtiä, nosta kannuun hedelmäpalojen kanssa. Kaada kivennäisvesi ja valkoviini päälle, sekoita pohjaa myöten.

Jokaisessa näkemässäni reseptissä on suositeltu kuivaa valkoviiniä, mulla oli tuolloin puolimakea alkoholiton viini ja juoma maistui hyvälle. Kannattaa siis valita valkkari oman maun mukaan. Vahvemman juoman ystävät voivat lisätä mukaan puolisen desiä Cointreauta tai jotakin muuta sitruslikööriä.

Oh, those Russians...

En ole vieraillut missään muussa maassa yhtä monesti kuin Venäjällä. Laskut ovat menneet sekaisin, mutta kaksikymmentäkin taitaa olla jo murtunut merkkipaalu. Vaan suuri Venäjä kansoineen pysyy edelleen mulle mysteerinä. Pieniä havaintoja ja johtopäätöksiä on toki tullut tehtyä - mä tykkään stereotypisoida ja laatia omia tulkintojani!

Mun kokemukseni mukaan venäläiset ovat ystävällisiä, vastoin vallitsevaa mielipidettä. Tosin mä olenkin tekemisissä yleensä paikallisten venäläisten kanssa, ehkä tilapäismääritelmä turisti saa venakon käyttäytymään kuin itsekeskeinen kakara. Huomionarvoisaa on se, että venäläisiä kohdatessa mulla on itselläni aina ollut se turistin leima otsassa.

Venäläisten keskuudessa toisiksi suosituin suomalainen heti ylivoimaisen ykkösen, Ville Haapasalon jälkeen on marsalkka Mannerheim. Ketään muuta ei sitten tiedetäkään. Mannerheimiakin jotkut luulevat dalai-lamaan verrattavaksi titteliksi, Suomen henkiseksi johtajaksi. Eräs tyttö oli syvästi pahoillaan kuullessaan Mannerheimin kuolleen, ja oli utelias uuden mannerheimin valintatavasta.

Venäläinen vieraanvaraisuus on käsittämätöntä. Vaikka pelmahtaisit kutsumatta toisen siivellä ovesta sisään, sinut istutetaan keittiöön juomaan teetä. Ja teen ohessa tarjotaan varmasti jotain makeaa syötävää, vaikkei se perheessä olisikaan tapana ihan jokaisena teehetkenä.

Kuokkavieraskin saa kuninkaan kohtelun. Vieraan seuraksi istutaan, mieluiten koko perheen voimin. Hänen asiansa kiinnostavat isäntiä. Ainakin niin esitetään ja väitetään. Kielimuurikaan ei haittaa, asia tulee ymmärretyksi vaikka ilmeiden ja eleiden avulla. Jokaisessa tähän mennessä kokemassani venäläisessä kodissa on välittömästi kodikas olo. Vaikkakin venäläisten sisustusmaku on lähes poikkeuksetta kammottavaa.

Venäläinen asiakaspalvelu sen sijaan... Itse vilpittömästi yllätyn joka kerta saadessani Venäjällä hyvää palvelua! Mä olen vakaasti sitä mieltä, että venäläisiltä löytyy kaksi käyttäytymismallia, tohtori Jekyll tuttujen kesken ja sitten asiakassuhteessa herra Hyde. Asiakaspalvelijaa tylytetään surutta, palveluala on kunniatonta jämäduunia. Ja asiakkaan annetaan mielellään ymmärtää oma arvottomuutensa ja tietämättömyytensä, eikä asiakkaan eteen haluta nähdä vaivaa. Jos kysyt myyjältä vaikkapa appelsiinien sijaintia, niitä ei välttämättä "ole ollenkaan", kas ne löytyvätkin kaupan toiselta puolelta. Myyjä ei lähde ensimmäisellä yrityksellä tiennäyttäjäksi, ellet jää sitkeästi tivaamaan eikö oikeasti?

Osa nuoremmasta väestä onneksi hakee tähän muutosta. Esimerkiksi selektiivisten merkkien liikkeistä myyjiltä saa sentään hymyjäkin. Itse turistikaupassa eksyin vahingossa tiskin väärälle puolelle maatuskoja katsellessani, kun nuori myyjäpariskunta tuppasi kysymään, että mitä ihmettä mä teen. Mä maalailin mielessäni kauhukuvia ryöstösyytteestä (paikassa ei ollut kassaa, vaan kaikki rahat pöydällä), siperialaisesta vankilasta ja väkivaltaisesta kansalaispidätystilanteesta, enkä saanut suustani kuin ööääääöäö-painotteisia anteeksipyyntöjä hiippaillen kylkimyyryä takaisin asiakaspuolelle. Myyjätytöllä leikkasi onneksi välittömästi halusit varmaankin katsella maatuskoja, ja alkoi esittelemään iloisesti niitä minulle. Kukaan ei ollut vihainen, hölmö ja (hetkellisesti) kielitaidoton turisti sai anteeksi.

Kenties parhaiten Venäjää kuvaa Ville Haapasalon meillä kuuluisaksi tekemä sanonta mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy. Joiltakin osin Venäjä on todella jästipäisesti vanhanaikainen maa. Monista (useimmiten Neuvostoliiton aikaisista) käytännöistä ja tavoista ei vain ymmärretä luopua. Koska asiat on tehty tietyllä tapaa aina, ei kenellekään juolahda mieleenkään että ne voisi tehdä jotenkin nykypäiväisemmin ja järkevämmin. Tämän yleisen toimimattomuuden vuoksi vihaan venäläistä byrokratiaa enemmän kuin limppu sikaa.

Varsinkin nuori polvi on todella tarkka käytöstavoista. Julkisissa vanha ihminen saa poikkeuksetta paikan. Käytöstapojen puutteesta myös motkotetaan ahkerasti. Jos metroon tulevalle vanhukselle ei heti vapautunut paikkaa, joku tomera nuori, valmiiksi seisova mies kyllä käski ylös penkistä. Ja yhtä tomera, ikäiseni nainen komensi poikaystävänsä auttamaan minua laukunkannossa, vaikka vakuuttelin selviäväni. Poikaparka oli ihan nolona ja pahoitteli käytöstapojensa puutetta koko kolmikerroksisen matkan. Jep, Venäjä on maa jossa isompi laukku lähtee nopeasti rappusissa käsistä, muttei epäilystäkään, etteikö sitä saisi takaisin.

Lankajuttu

Kuinka moni kävi lapsena jossakin Kanariansaarten tapaisessa turistirysässä, jossa afrikkalaisnaiset noin kahdella eurolla kieputtivat hiuksiin värikkäitä lankoja ja helmiä? Mäkin halusin sellaisen viisitoista vuotta sitten Fuerteventuralla.

Se oli punottu metallinhohtoisista nauhoista ja sen päässä oli violetti, läpinäkyvä keltainen ja helmiäishohtoinen vaaleanpunainen helmi (huomatkaa muuten jälleen trendikäs muovinen kuristusrihmasto kaulassa!) Kyseinen lisäke roikkui mun päässäni yli puoli vuotta, kunnes se oli painunut niin tiiviisti tukkaan kiinni, että sitä ei saanut enää muuten pois kuin leikkaamalla.

Ainakin viisitoistavuotisen tauon jälkeen pidin soveliaana kieputtaa omaan tukkaani jälleen tuollaisen... hiuspunoksen? Choker-kaulakoruun en ole enää sortumassa uudelleen. Yliannostus ysäristä luokiteltakoon vaaralliseksi.

Torikahvilla käymisen mahdottomuus

Minä ja Leena jaksetaan aina haaveilla torikahveista. Ikinä ei päästä sinne torille asti. Aina tulee nälkä, jano, ulkomaanmatka tai Keinosen nimipäivät. Tänään mä osasin nukkua pommiin, jonka vuoksi munkit ja pahvikupista tarjoiltu ylikuuma juhlamokka saivat vaihtua lounaaseen. Tässä on taustalla joku tosi looginen syy-seuraussuhde. Vielä se ei ole ihan avautunut itselleni.

Tarkoitus oli käydä testaamassa Brondan lounas, jolta olen onnistunut toistaiseksi välttymään. Koska asioista ei vaivaudu ottamaan selvää, ovet eivät auenneet meille. Paikka on kesälomalla. Siirrettiin sijainti sen sijaan Boulevard Socialiin, jonka voisi oikeastaan jo nimittää kantaravintolakseni.

Jälleen kerran kolmiannoksinen lounas. Mä ihailen Tomi Björckin taitoa käyttää fenkolia, sen saa kokea käytännössä joka vierailulla. Mun keittiössäni fenkoli taipuu tasan salaattiin tai soppaan. Ja ihan vain tuon jälkiruokapannacotan takia on palattava pian uudelleen. Kyllä vielä sinne torillekin vielä jonain päivänä.

Venäjän loppu

Vilkas Moskova vaihtui uinuvaan Tveriin lopulta tunnissa - olin ostanut lipun pelkäämäni paikallisjunan sijasta luotijunaan. Ihmettelinkin vähän, miten parisataa kilometriä Moskovasta Tveriin taittuisi tunnissa, mutta ajattelin kyseessä olevan joku oma mystinen venäläinen noin tuntinsa.

Junamatka sujui rattoisasti realistisia postikortteja kirjoitellessa 230 kilometrin tuntinopeudessa. Välillä saattoi katsella gepardien elämää venäjäksi dubattuna. Ajatella, bisnesjunassa Moskovasta Pietariin näytetään luontodokumentteja! Hintaero ei ollut mainittava niihin hitaampiin vaihtoehtoihin nähden, ja matkustusmukavuus hakkasi VR:n 53-0.

Erään sanonnan mukaan Pietari on Venäjän aivot, Moskova sen sydän ja Tver sen sielu. Mulle Tver avautui lähinnä sieluttomana. Pikkukaupunki, jonka keskustan kansa loisti poissaolollaan. Kaikki asuivat laitakaupungilla 20-rappuisissa ja 15-kerroksisissa neuvostopinohimoissa. Olo oli sama kuin taannoin jossain luovutetun Karjalan korpiseuduilla - eihän täällä ole elämää.

Tverin päänähtävyys on lauluistakin tunnettu joki nimeltä Volga. Volgan varrelta löytyi niin uimarantaa kuin lähinnä pikkulapsille suunnattua tivoliakin. Toinen "nähtävyys" oli torintapainen, jonka alkupää järkyttävine paahteisine ja paljaine häkkeineen, pariviikkoisine kissanpentuineen,  tiiviisti pakattuine tipuineen ja muovilaatikkoon pinottuine tulitikkuaskin kokoisine kilpikonnineen pakotti mut sulkemaan nopeasti silmät ymmärtämättömyydeltä.

Jos jossakin niin Venäjällä, erityisesti Tverissä, oppii ymmärtämään asemakaavan hienouden. Enkä tarkoita, että mielestäni kadunpätkän jokaisen talon tulisi olla samanlainen, steriili, valkoinen. Mutta kun lasisen ostoskeskuksen vieressä on puolilaho röttelö, sitten pari puskaa, parikerroksinen kivitalo, kappelintapainen ja kujan päässä omakotitalo, jossa kolme eriväristä nurkkaa... Kauniita taloja löytyy joka toisen kulman takaa, mutta kokonaisuudessaan katunäkymä on pikkaisen liian levoton.

Muutama päivä Tverissä kului sitten syöden, lekotellen sen kuuluisan Volgan rannalla helteestä nauttien, sekä ajellen marshrutkalla keskelle ei mitään ja takaisin. Georgialainen ruoka jatkaa edelleen mun etnisten ruokasuosikkien kärkipäässä. Ulkonäkökriittisenä en ole aiemmin uskaltanut maistaa tuota irstaanmuotoista, adjaruli-nimellä tunnettua, raa'alla kananmunalla kuorrutettua hatsapuria, mutta maultaan hakkasi aiemman suosikin, imeretialaisen hatsapurin ihan mennen tullen!

Voi olla, että innostuneen turistioppaan kanssa, joka jaksaa iloita jokaisesta Volganmutkasta ja rapistuneesta söpöstä talosta, olisi Tverkin avautunut minulle toisella tapaa. Nyt se jäi muistoihini vain pikkukaupunkina, joka merkitsee jälleennäkemistä, yhdessäoloa ja väliaikaisuutta. Pikkukaupunki, jonne en usko enää koskaan palaavani.

Maailman kaunein kauppakeskus

Moskovan maailmankuulu luksustavaratalo on nimeltään GUM eli Glavnii Universalnii Magazin. Päätavaratalo. Olkoonkin, että GUM on länsimaisten luksusmerkkien kansoittama, silti se on vielä tänäkin päivänä Moskovan tärkein kauppakeskus.

Neuvostoaikana tavaratalo ehti toimia niin propagandakeskuksena, toimistorakennuksena, hautamausoleumina Stalinin vaimolle, kuin neuvostotyylisenä pitkien jonojen kauppanakin. Nykyään kauppakeskus on kukkameren valtaama. Niin sisältä kuin ulkoakin. Ensimmäinen paikka Moskovassa, missä mykistyin ihastuksesta. On joko ironista tai kuvaavaa, että kohde oli juuri shoppailuparatiisi. Kaupallisessa nykymaailmassa. Venäjällä, joka on monen silmissä ja mielessä edelleen kommunistinen takapajula. Mitä Venäjältä muka voisi ostaa?

Musta tuntuu, että Venäjällä joka kaupassa on jatkuvat alennusmyynnit. Alennuksen voi tässä tapauksessa pistää lainausmerkkeihin. Hinta on sama, alennus on vain mainossana. Niin oli GUMissakin, hassua ajatella esimerkiksi alennus-Birkiniä, jota kävin harkitsemassa Hermèsin liikkeessä. Legendaarisesta jonotuslistasta ei ollut tietoakaan.

Ruplan huono kurssi järkyttää mua tänäkin päivänä. Olen Venäjällä kuin mummo, joka sitkeästi muuttaa markat euroiksi. Mulle alle 40 ruplaa on edelleen yksi euro. En halunnut ostaa sata ruplaa maksavaa jäätelöä kioskista, koska pidin sitä liian kalliina. Nykykurssilla se olisi puolitoista euroa. Kaksi euroa on kolikko eli vähän, sadan ruplan seteli on seteli. Iso raha! Mun on niin vaikea sisäistää, että tuhat ruplaa on alle 20 euroa. Rahan arvo ei ole stabiili, mutta minä mummoudun vuosien saatossa.