Never stop the madness ja kohta vedetään taas

Juuri, kun aloin tuntea toipuneeni kevään reilistä. Juuri, kun viimeinenkin simpukankuorenmuru on kaivettu uimapuvun haarataskusta. Juuri, kun löysin suihkuöljypulloni rinkan syövereistä, ja siirsin sen suihkuuni. Ei auta kuin pakata rinkka, ja viimeisteltävä reittisuunnitelmat. Tällä viikolla mennään jälleen!

Nyt tavoitteenani on suunnata melko suoraviivaisesti Roomaan. Pysähdyn reitiltä ainakin Berliinissä ja Wiener Neustadtissa, mutta aikaa ei juuri ole pyrähdyksille ja päiväretkille. Tämä ei ole Interrail, vaan läpikulkureissu. Berliinissä on tarkoitus kiertää kaikki Museuminselin museot, vihdoinkin. Minulla ja Nefertitillä on jo treffipäivä sovittuna.

Keväästä viisastuneena aion ottaa mukaan vähemmän kirjoja (nolla) ja enemmän sukkia (kuusi). Vähemmän t-paitoja (yksi) ja enemmän toppeja (kaksi). Valitettavasti FFP2-maskejakin tarvitaan vielä, mutta pussikeittoa en usko tarvitsevani. Nyt ei yövytä hostelleissa!

Reilikorttivaihtoehtonani on tällä kertaa kortti, jossa on kymmenen matkustuspäivää kahden kuukauden aikana. Menomatkaan menee kolme tai neljä päivää riippuen Itävallan ohjelmasta. Voi olla, että pysähdyn jonnekin Berliinin ja Wienin välille, tai menen yöjunalla Wiener Neustadt-Rooma -välin.

Kotiinpaluun suhteen minulla ei ole kiire - opetustietojen mukaan ainoat opintojani edistävät kaksi kurssia järjestetään ensimmäisessä periodissa, joten tästä tulee sapattisyksy. Jäljelle jäävät kuusi-seitsemän matkustuspäivää voi käyttää esimerkiksi johonkin vanhaan ja keskeneräiseen, kuten Milanoon, sekä johonkin uuteen, kuten Pariisiin! Viime vuonna hyväksi havaitsemani tapa oli nollata kurssin jälkeen omalla lomalla jossakin, jossa ei ole mitään rippeitä antiikista. Sen tarpeessa lienen tänäkin vuonna. Mistäköhän Italiasta löytäisin jotakin vastaavaa ilman historian siipien havinaa?

Yhtenä vaihtoehtona on jatkaa lokakuussa Parman projektia Norjassa, mutta en ole varma, kiinnostaisiko minua sellaiset hullutukset. Eikä ole itsestään selvää tulla edes valituksi projektiin mukaan. Tällä hetkellä neitsytmatka Pariisiin kaikkine kliseineen houkuttaa räntäistä ja ristiriitaista Osloa enemmän. Katsotaan sitten lähempänä, Eurooppa on pian jälleen avoinna!

Osana ongelmaa: Venetsian matkailun eettisyydestä

Venetsia tunnetaan uppoavana kaupunkina. Harvapa meistä ei ole tietoinen kaupungin tulevan jäämään veden alle ilmastonmuutoksen aiheuttaman merenpinnan nousun myötä. Viime vuosina tulvatilanne on yltynyt entisestään pahempaan päin. Yhdeksi syyksi uppoamiselle on epäilty liikaturismin mukanaan tuomaa painoa, joka saa mutapohjaiselle maalle rakennetun kaupungin vajoamaan.

Nykyisellään Venetsia myös on eräänlainen kulissi. Tämän vuoden pääsiäislauantaina Venetsiassa vieraili mahdollisesti jopa 160 000 ihmistä - historiallisen keskustan asukasluvun ollessa noin 60 000. Paikallisilla ei ole enää varaa asua kaupungissa, ja "alkuperäisasukkaiden" määrä vähenee koko ajan. Vuokrataso on järjetön, sillä asunnot halutaan vuokrata kalliimmalla turisteille lyhytaikaisempaan asumiseen. Moni Airbnb-asunnoista on kartellin hallussa, eli tuon tyyppistä majoitusta valitessaan ei automaattisesti edes tue paikallista pienyrittäjää. Ja paikallisten kadotessa historiallisesta keskustasta katoavat myös heidän käyttämänsä palvelut. Tilalle tulee monikansalliset ketjut, pikamuoti sekä pikaruoka.

Venetsiassa tehdään aktiivisesti töitä tilanteen parantamiseksi. Viime kesänä suurilta risteilyaluksilta kiellettiin pääsy Venetsian historialliseen keskustaan. Päätökseen vaikutti paitsi kaupunkilaisten vuosia kestänyt protestointi, myös Unescon älähdys. Venetsia kun uhattiin laittaa vaarantuneiden maailmanperintökohteiden listalle. Isot laivat aiheuttavat eroosiota tuomalla mukanaan isoja aaltoja ja lisää likavettä jo valmiiksi niljaisiin kanaaleihin.

Toisaalta, kaupungin julkinen liikenne eli vaporetti kulkee dieselillä ja täten saastuttaa herkkiä kanaaleja. Tästä tietoisena vaihdoin itse viime hetkellä majapaikkaa tajutessani nukkumaanmenon olevan mahdotonta ilman vaporettia. Kävely on muutenkin paras tapa liikkua Venetsiassa. Noudatin Parmassa saamaani tärppiä: jos väenpaljous ahdistaa, sujahda sivukadulle. Sielläkin näkee ne samat kanaalit. Venetsiassa parasta on päämäärätön harhailu pikkukujilla.

Ensi tammikuusta alkaen Venetsia ottaa käyttöön turistiveron myös päiväretkeilijöille. Kävijämäärää valvotaan sähköisen varausjärjestelmän kautta, eli tulevaisuudessa spontaani matkustaminen Venetsiaan vaikeutuu. Rekisteröinti on myös pakollista jokaiselle saapuvalle matkustajalle. Verotuksen tavoitteena on paitsi hillitä matkailua, myös vaikuttaa turistikäyttäytymiseen. Tunsin tässä piston sydämessäni: päiväretkeilijät eivät välttämättä tue lainkaan paikallisia yrityksiä. Itsekin vierailin vain ilmaisissa Biennale-kohteissa ja käytin kolmen eri ravitsemusliikkeen palveluita. Sentään yövyin paikallisessa pikkuhotellissa, ja maksoin jo turistiveroni.

Turistiverot ovat vähän ärsyttäviä. Moni varmasti tietää, se ylimääräinen lisä jonka joudut maksamaan hotellissa, vaikka luulit jo maksaneesi koko roskan. Mutta sitä ei pitäisi ajatella rahastuksena, vaan nimenomaan verona alueen kehittämiseen. Venetsian tapauksessa suurin osa menee ymmärtääkseni alueen puhtaanapitoon. Turistina kuitenkin aina myös kuluttaa kaupunkia, vaikka toisikin sille muita tuloja.

En usko, että Venetsiassa pystyy matkailemaan eettisesti halvalla. Surullista kyllä. Paikallisille ja turisteille on eri hinnat monissa paikoissa, mikä on toisaalta ihan oikeudenmukaista. Venetsiassa syö halvalla oikeastaan vain kansainvälisissä pikaruokaketjuissa, mutta tällöin jättää tukematta paikallista maa- ja kalastustaloutta. Venetsia on pullollaan sinänsä kohtuuhintaista, mutta identtistä ja massatuotettua tuontituristikrääsää, joka ryöstää suoraan vanhoilta käsityöperinteiltä. Yöpymällä halvalla Mestressä tai muualla historiallisen keskustan ulkopuolella on osallisena julkisen liikenteen ruuhkautumiseen. Majoittujien katoaminen Venetsian ulkopuolelle ei automaattisesti kuitenkaan laske hintoja itse pääkallopaikalla.

Ajattelin itse aiemmin, etten halua koskaan vierailla Venetsiassa. Reilaaminen avasi mahdollisuuden vierailla kaupungissa niin, ettei sinne matkaaminen ole itseisarvo. Koska tiedän kuitenkin olevani keskivertoturistia vastuullisempi, halusin todistaa matkustamisen onnistuvan vastuullisesti myös Venetsian tapauksessa. Voi kunpa moni muukin tarttuisi tähän! Voi kunpa päättäjät haluaisivat toteuttaa kestävän matkailun tavoitteita! Kaupunki saattaisi siten olla vielä pelastettavissa.

174 päivän projekti

Vain 174 päivää. Näin kauan makuuhuoneen maalaamisessa kesti. Ei sen enempää, muttei vähempääkään.

Urakka olisi ollut toteutettavissa nopeammassakin ajassa. Vaikka vain parissa päivässä, sillä olohuoneen parissa ei tullut juuri tuota kauemmin tuhistua. Makuuhuoneessa haasteita aiheutti kuitenkin tavaratetris, seinien emmentaliin vertautuva reikäisyys ja jokavuotinen kesän yllättäminen.

Yksi seinä valmistui melkeinpä hetkessä - ja siihen se sitten jäikin. Ensikertalaiselle maalarille noinkin pigmenttinen sävy on hankalasti työstettävä. Lisähaasteita aiheutti seinä, joka on koostettu monesta palasta ja pinnasta. Työnsarkaa siis riitti tasoittamisessa ja hiomisessa - maalaaminen kun on muutakin kuin maalaamista. Puoliso kehui tykkäävänsä epätasaisesta tuloksesta, joka töksähti suoraan maalarimestarilla tunteisiin. Olkoot koko roska!

Hiekkaa valui tiimalasissa lähes saharallinen, ja päätin jatkaa projektia. Sain pyynnön maalata paikoitellen epätasaisen tai siis eläväisen pinnan - se ei ollutkaan ironiaa! En suuremmin yrittänyt, vaan annoin vaan mennä. Mulle lopullisella maalausjäljellä ei ole niin suurta väliä, kunhan se näyttää väriltä. Ei tämä laaduntarkastusta läpäisisi, mutta onneksi meidän ei tarvitse kutsua koskaan laaduntarkastajaa kylään.

Makuuhuoneen väriksi valikoitui Tikkurilan Riikinkukko, aavistuksen vihreään taittava syvänsininen. Kuten olohuoneenkin maali, myös tämä näyttää erilaiselta eri vuorokauden aikoina. Tämä on minulle mieluinen asia - seinän väri vaihtuu useamman kerran päivässä! Rakastan katsella ilta-auringon kirkasta leikkiä seinäpinnalla.

Italian ihanimmat

Campari Soda. Muistan, kun sain nuorempana jatkoilta mukaan pullon Camparia. Sitä litkittiin sitten jatkoseuralaisen kanssa jatkojen jatkoilla hampaat irvessä kyynel poskella, Tropic-appelsiinitäysmehuun lantraten.. Lempidrinkkini oli tuolloin Piña Colada, joten ihmekös tuo. Noista ajoista makuaisti on kehittynyt monessakin mielessä. Aperitiivikulttuuri on mieleeni, sillä voin puhtaalla omatunnolla käydä drinkillä valoisaan aikaan! Yksin matkustaessani en uskalla nuohota kapakoissa pimeän aikaan. Campari Sodan - tai italialaisittain Campari Spritzin parissa vierähti monta alkuiltaa.

Cinque Terre oli kallis. Ihan kiva budjettiversio on katuruoka. Varmaan joka kylästä sai kympillä tötteröllisen paistettuja mereneläviä. Ja niistä kieltäytyville ranskalaisia ja lihapullia.

Puccia. Parmassa humanistista tiedekuntaa vastapäätä oli mahtava pucciapaikka. Puccia on puglialainen pyöreä, pitamainen leipä, joka täytetään valinnaisilla kasviksilla, protskuilla ja juustoilla. Koruton paikka ei välttämättä vaikuta kovin kutsuvalta, mutta ulkonäkö ei ole kaikki kaikessa. Työntekijä huiskii huumorilla täydellä pokerinaamalla leipien täyttelyn ja leikkaamisen lomassa. Ainakin mun nimi jäi hänelle mieleen jo ensimmäisen vierailun jälkeen, ja nimet väännettiin tarvittaessa italiaksi. Tää oli kuin yhdistelmä Starbucksia ja Subwayta: valitset haluamasi täytteet ja kuulet kutsuhuudon kun leipä on valmis. Kuulostaa nopealta, mutta odottelussa meni itse asiassa yllättävän paljon aikaa - vitsihuumoriesitys ilmeisesti kuului hintaan ja tekeminen ei ole aina järjestelmällisä. Pizzica la Voglia on paikka, jota ikävöin Parmasta kenties eniten.

Kuva ei tee oikeutta mitä ihanimmalle mozzarella-aurinkokuivattu tomaatti-munakoiso-rucola -puccialleni.

Maitoautomaatti herätti huvitusta yön pikkutunneilla Parmassa.

Junailu. Italiassa on ihanaa matkustaa junalla! Ratoja menee käytännössä rantaviivaa pitkin. Ja sympaattisten pikkukylien läpi. Liian moni valittaa kuitenkin usein, kuinka Italian junasysteemi on kaoottinen. Et voi suunnitella kaikkea toimimaan minuuttiaikataulussa, koska junat ovat aina myöhässä. Totta. Raiteita muutetaan viime tingassa. La Speziasta Parmaan matkustaessa juna tuli muutaman minuutin etuajassa raiteille. Istahdin, ja sain juuri rinkkani hattuhyllylle, kunnes konnari juoksee vaunun läpi ja huutaa, että juna lähteekin vastapäiseltä raiteelta. Säntään uuteen junaan, joka päättää lähteä useita minuutteja myöhässä.

Moni myös valittaa, kuinka italialainen junahenkilökunta on suorastaan raivohullua. Uhkaillaan poliiseilla ja muilla, syytetään rikolliseksi ja lisämaksuja annetaan mielivaltaisesti. Omien havaintojeni mukaan henkilökunta vain maksaa samalla mitalla. Kerran, kun unohdin leimata lipun, en esittänyt tyhmää turistia joka ei tiedä lipun leimaamisesta kuten moni muu tahallaan tai tahattomasti unohtanut teki ja alkoi korottaa ääntä. Pahoittelin ja myönsin olleeni ajatuksissani, leimaaminen ei vielä tule selkärangasta. Konnari kiitti rehellisyydestä ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Sen sijaan arrogantisti tai aggressiivisesti käyttäytyvää matkustajaa kohtaan ei nöyristellä.

Loppujen lopuksi mulla taisi olla enemmän myöhästyneitä kuin ajallaan saapuneita tai lähteneitä junia, mutta myöhästyminen ei ollut merkittävää. Kun malttaa katsoa täsmäävätkö junan numerot ja uskaltaa epävarmuuden hetkellä kysellä neuvoa kanssamatkustajilta tai henkilökunnalta, ei suurempia ongelmia tule vastaan. Perille pääsee aina.

Puutarhassa

Kotipuutarhassa kasvaa vain tomaattia, ruusupapuja, raparperiä, minttua ja timjamia. Rucola vetelee tällä hetkellä viimeisiään. Sitruunamelissa kasvaa kasvattamatta, oikeastaan myös se raparperi. Manan majoille ovat siirtyneet basilikani, ilmasipulini, rosmariinini, valkosipulini sekä korianteria. Viherpeukalollani ei juhlita.

Toista se on äitini luona, jossa tuntuu menestyvän kaikki. Hänellä on toki isommat tilukset ja alan koulutus, mutta ehkä myös hellempi ote, joka takaa tyydyttävän lopputuloksen. Eletään sadonkorjuun aikaa, ja korjattavaa riittäisi päiväkausiksi.

Satokaudessa on jotakin palkitsevaa. Pienet taimet ovat kokeneet muodonmuutoksen voimakkaiksi, satoa tuottaviksi kasveiksi. Maan armosta kasvaneet. Vaeltelen äitini ryytimaassa kuin omassani. Kaikkea ei voi syödä, mutta saanpahan laajentaa omaa kasvitietouttani. Ja saan syödä yhdeksää väriä päivässä.

Aikana, jolloin pippuri oli vielä arvossaan, krassia kutsuttiin köyhän miehen pippuriksi. Itse koen krassin maun rikkaampana, ja pippurisuudenkin tunnistaa. Portulakka puolestaan toimii suolana. Olen jo pidemmän aikaa antanut äidille lahjaksi kasveja ja siemeniä, ja vihannesportulakka oli tämän kevään löytö Hyötykasviyhdistykseltä. Ei epäilystäkään etteikö se olisi menestynyt äidin puutarhassa. Minulle uusi tuttavuus olivat hunajamarjat, jotka ovat saaneet kasvaa vuosia rauhassa pihan suojissa. Nyt ne ovat alkaneet tuottaa hedelmää! Tämä oli rakkautta ensi maistamisella.

Viinimarjojen ystävä en sen sijaan ole. Poimin, koska ne ovat heleässä punassaan, läpikuultavuudessaan ja kiiltävyydessään uskomattoman kauniita. Ehkä totun joskus makuunkin, viidennensadannen maistelukerran jälkeen. Nyt ne menevät pieninä annoksina. Uskon viinimarja-antipatiani johtuvan lapsuustraumasta, kun kaikki mehut pilattiin niillä. Tai aronioilla. Tästä syystä en keitä itsekään sekamehuja.

Pavut tulisi aina ryöpätä. En tiedä koskeeko ryöppäyspakko myös näitä peukalonkynnen pituisia palkoja, mutta en ole uskaltanut ottaa riskiä. Vedenkeittimen siirto tulille tärvelee hieman salaatti-illalliseni seesteisyyttä.

Sain ruokamyrkytyksen kaupan valmissalaatista pari vuotta sitten, ja sen jälkeen olen kammonnut ja jopa vältellyt lehtisalaattia. Mikä oivallus olikaan, kun tajusin, että salaatti ei ole yhtäkuin vihersalaatti. Ei sitä tarvita! Nyt voi taas nauttia kotikasvattamon kesän antimista!

Värikkään kesäsalaattini pohjalla on rucolaa, krassia ja punamangoldia. Lisäksi seassa on ilmasipulia ja vihreitä sekä tummanvioletteja tarhapapuja. Makeutta antavat sokeriherne palkoineen sekä hunajamarja, punaviinimarja hapokkuutta. Kukkaiskoristeet ovat krassia, kurkunkukkaa ja ruiskukkaa.