Kräftis

Rakastan rapujuhlia, ja näin rapukaudella voisin osallistua sellaisiin harva se viikko! Onneksi suvussani rapujuhlilla on pitkät perinteet, ja olen etuoikeutettu päästessäni toisinaan myös tuttavien rapujuhliin. Jokaisella kun on omanlaisensa tavat rapujuhlien suhteen.







Meidän suvun rapujuhlissa snapsit ovat olleet sivuosassa ja laulut jääneet laulamatta. Vieraina on ollut kautta vuosien myös paljon rapuvammaisia, joten pöydässä on nähty aina vaihtoehtoisia alku- ja pääruokia. Itsehän voisin vaikka elää äyriäisillä, eivätkä jokiravut tee tässä poikkeusta! Teen varmaan joka juhlissa rapujen syöntiennätyksen.

Yhdet rapujuhlat vietettiin elokuun ehkä kauneimpana iltana. Emäntä oli pistänyt parastaan itse ravustettuine äyriäisineen, tilliviinoineen ja jäisine pullonsuojuksineen. Yhden sijaan kolme pöytää notkui tarjoiluita, eikä näissä pöydissä pelätty puheitakaan. Tunnelma oli rento ja aurinkokin paistoi. Eikä juhlat loppuneet auringonlaskuun, vaan vasta sen nousun korvilla.

Spontaniteetin lyhyt oppimäärä

Tänä päivänä spontaanius tuntuu olevan kirosana. Ihmisen pitäisi olla järjestelmällinen, menestyvä ja ehkä jopa pidättyväinen. Spontaani ihminen mielletään naiivina, vastuuntunnottomana ja huolettomana, näin kärjistettynä. Enkä sano, ettei ihmisessä voi olla monia puolia ja piirteitä. Vastakkainasettelu on vain hauskaa.

Huolimatta yleisestä spontaaneiden huithapelien halveksinnasta saan usein kuulla, että spontaanius on mun kenties ihastuttavin luonteenpiirre. Moni haluaisi itse salaa olla spontaanimpi, ja multa kysytään usein että miten mä sen teen. Tässä siis pilke silmässä vedetty oppivartti teille aloitteleville kaappispontaaneille henkilöille.

Uskalla rikkoa rutiinit

Mulla itselläni ei ole elämässä mitään tuntitarkkoja päivärutiineja, ja koen itse sellaiset todella ahdistavina. Joku kuitenkin elää sellaisten mukaan. Pienikin särö rutiineihin mahdollistaa yllätysmomentin tavalliseen arkeen. Käy toisessa ruokakaupassa sen ainaisen lähikaupan sijaan. Tai kulje kouluun tai töihin eri reittiä. Kokeile päivittäisen välipalaomenan sijasta vaikka päärynää, joka saattaa maistua uudessa tilanteessa kuin uudelta hedelmältä.

Käske järjen ääntä sulkemaan suunsa

Jokaisella meistä on erilaisia ääniä pään sisässä, ja se on ihan normaalia! Kuinka tylsä onkaan se rationaalinen, pohdintaan kehoittava järjen ääni, joka pyytää harkitsemaan toisen kerran. Punnitsemaan eri vaihtoehtoja. Miksi tuota ääntä pitäisi kuunnella? Joskus kannattaa vastata kyllä sille äänelle, joka antaa aina ne hulluimmat ehdotukset.

Lähde, jos tekee mieli lähteä

Tämä pätee ihan kaikkeen lähtemiseen, oli kohteena sitten kahvila tai Kambodza. Maailma on pullollaan näkemättömiä paikkoja, niin lähellä kuin kaukana. Näin helsinkiläisenä mun suosikkitekemistä vapaapäivänä on ottaa julkinen itselleni uuteen paikkaan X ja käydä kävelemässä ja katselemassa - vaikka siellä ei olisi kuin asuinlähiö ja kaljakuppila.

Luota sattumaan

Mä olen itsekin tajuttoman huono valitsemaan kahden vaihtoehdon väliltä. Jos valitset kahden mekon välillä, lorauta entten tentten-värssy tai heitä kolikkoa. Tulos saattaa aiheuttaa heti vastareaktion no en mä nyt oikeasti tuollaista voi..., muista että kyseessä oli sattumankauppa, ei oma päätöksesi. Joskus harvoin satunnainen päätös saattaa osoittautua huonoksi, mutta silloinkin voi lohduttautua sillä ettet itse tehnyt väärää valintaa. Luotit vain sattumaan.

Vielä vähän Viipuria

Viipuritarinat jäivät hieman kesken kesän yllättäessä, mutta tälläisenä sateisena sisäpäivänä löysin itseni katselemasta vanhoja kuvia, ja muistelemasta hetkiä yhtä sateisessa Viipurissa.

Venäläiset rakastavat ja säälivät koko sydämestään raukkoja ja onnettomia. Jopa yleensä niin tympeät museomummotkin - ainakin Viipurin linnan narikkaa vahtiva yksilö. Kävelin ehkä sata metriä sateessa Viipurin linnan lipunmyyntiovelta itse linnaan, mutta näytin uitetulta rotalta ovella. Minut istutettiin sähköpatterin viereen ja käteen ojennettiin kupillinen ällömakeaa teetä. Muorin pyynnöstä riisuin päällimmäisen paidan ja tämä rientää kuivattelemaan sitä vessan käsikuivauspöhöttimelle.







Koska satoi, tuuli ja salamoi, linnan torniin ei ollut mahdollista kiivetä. Liian vaarallista, kuulemma. Sen sijaan sain mennä tornilipulla linnan museoon. Museo koostui kolmesta kerroksesta, ensimmäisessä esiteltiin Viipurin historiaa Ruotsin vallan ajalta, toisessa suomalaista Viipuria, ja kolmannesta kerroksesta löytyi kuppainen luonnontieteellinen osasto, sekä hämmentävä ruusuylistys Leninille. Näin suomalaisittain museon mielenkiintoisinta antia oli tuo monipuolinen toinen kerros, jonka infotekstit löytyivät myös suomeksi.





Viipurin posti oli myös miellyttävä kohde. 1910-luvulla rakennettu uusrenessanssityylin postitalo on edelleen alkuperäisessä käytössään. Perivenäläinen byrokratiaviidakko kukoisti tänä päivänä postissakin, kuten varmaan kaikissa valtion virastoissa. Venäjällä ei todellakaan pidä hämmästyä, jos sinut määrätään ottamaan vuoronumerolappu, vaikka koko postissa ei olisi ristin sielua. Annettuaan asiakkaansa "jonottaa" kymmenen minuuttia, postitäti päästi minut ostamaan postimerkkejä - ja piirsi mukaan oikein kuvalliset ohjeetkin postimerkkien käytöstä: Jokaiseen korttiin isoja merkkejä yksi, suurpetomerkkejä yksi ja pieneläinmerkkejä yksi.

Näitä Viipurikuvia tutkaillessani havaitsin, etten ole puhunut pihaustakaan maaliskuun Petroskoin matkasta täällä blogin puolella. Tuleeko venäläishöpinät jo korvista ulos, vai kiinnostaisko kertomus Karjalan tasavallan pääkaupungistakin?

Fish taco party!

Yhtenä iltana eräs ystäväpariskunta kävi syömässä. Rakastan tehdä muille ruokaa, ja olen aina iloinen ruokavieraista! Meksikolainen keittiö on toinen suosikkini etnisistä keittiöistä, jonka vuoksi tarjolla oli tällä kertaa kalatacoja kumppaneineen. Chipotlet ovat uusin rakkauteni! Vedän noita nykyisin vähintään tölkillisen viikossa, ja mun mielestä toi purkki on niin sievä, etten raaskinut kaataa noita tarjoiluastiaan. Mulla on ollut nyt lainassa tortillaprässi, jolla sai luotua melkein täydellisen pyöreitä tortilloja. Koska niin moni tykkää mun resepteistä, jaan tässä postauksessa ohjeet neljään eri soossiin, jotka sopivat mielestäni erinomaisesti tacobileisiin tortillantäytteeksi. Näitä meilläkin oli nyt tarjolla. Toinen, toimivaksi toteamani vaihtoehto on käyttää paistettuja kalapuikkoja cevichen tilalla, mikäli raakakypsytetty kala ei maistu. Mutta mullehan maistuu!

Nieriäceviche

300 g nieriää

2 limeä

1 tl ruususuolaa

Cevichen voi tehdä oikeastaan mistä tahansa tuoreesta kalasta. Mä käytin tällä kertaa nieriää, koska olin saanut sellaisen tuliaisina tutulta kalastajalta. Esimerkiksi siika, kuha ja lohi ovat myös hyviä cevichekaloja.

Ruususuolaa hienonnetaan ensin vähän morttelissa. Kalasta poistetaan nahka ja ruodot, ja pilkotaan pienehköiksi palasiksi. Päälle puristetaan kahden limetin mehut, lisätään suola, ja sekoitetaan. Ceviche saa tekeytyä jääkaapissa vähintään kahdeksan tuntia.

Guacamole

3 avokadoa

2 retiisiä

1 punasipuli

1 chili

1 tomaatti

kokonaisen limen mehu

korianteria

Ainekset pilkotaan ja silputaan pienehköksi. Joukkoon sekoitetaan limen mehu, ja annetaan tekeytyä vartin verran jääkaapissa. Mä henkilökohtaisesti tykkään rouheisemmasta guacamolesta, mutta sileämmän setin ystävät saavat pienempää rakennetta pilkkomalla kaiken minimaaliseksi, tai vaikka soseuttamalla koko höskän sauvasekoittimella.

Pico de gallo eli salsa fresca

4 tomaattia

1/2 ruukkua korianteria

1 (puna)sipuli

1 tuore jalapeno

1/2 lime

1/2 tl hienoa suolaa

Pico de gallo on monien lähteiden mukaan meksikolaisen keittiön suosituin salsa. Kuten myös allekirjoittaneen kotikeittiössä. Yleensä käytän sipulia, mutta nyt ne olivat jääneet kauppaan. Punasipuli on ihan passeli korvaaja. Jos jalapenoja ei löydy kaupasta, vihreällä chilillä tulee melkein yhtä hyvä lopputulos.

Pilko sipuli, jalapeno ja tomaatit. Jos haluat hifistellä, poista tomaatin ja jalapenon siemenet. Silppua korianteri. Sekoita ainesten joukkoon puolikkaan limen mehu ja suola. Anna tekeytyä vartin verran.

Mangosalsa

puolikas mango

puolikas punasipuli

1 chili

1/2 ruukkua korianteria

1/2 lime

ripaus suolaa

Kuutioi mangonpuolikas. Pilko ja silppua sipuli, chili ja korianteri hienoksi ja sekoita mangokuutioiden joukkoon. Lisää puolikkaan limen mehu ja pieni ripaus suolaa.

Hyvä aamu

Tänään oli hyvä aamu. Työvuoron peruuntumisen myötä vuorokauteen ilmestyi yhtäkkiä ei-fyysisiä lisätunteja. Luppoaikaa. Mahdollisuus viettää pitkä ja rauhallinen aamu, mikäs sen parempaa?

Mun aamu kesti tunteja, ja koostui tuoreista hedelmistä, kroissantista, brie-juustosta, itsetehdyistä rumista sämpylöistä, greippimehusta, chiavanukkaasta sekä reippaasta litrasta teetä. Ja Voguen kokoelmalehdestä, jonka pohjalta syksyn ostoslista alkaa näyttää valmiilta. Ainakin samettia, kiiltonahkaa ja jotakin ruudullista!

Chiavanukas on ollut nyt muutaman viikkoa mun vakkariaamupala, koska se tekeytyy yön aikana ja on nopea vetäistä kitusiin. Teen vanukkaan maustamattomaan mantelimaitoon, ja heitän päälle marjoja, pähkinöitä tai hedelmiä, sen mukaan mitä kotoa löytyy. Pelkältään vanukas muistuttaa sammakonkutua, niin maultaan kuin rakenteeltaankin.

Vaan tätä postausta en ehtinyt (=osannut/muistanut) julkaista, vaikka sen valmiiksi kirjoitinkin. Tekniikka 100 - Iida 0. Yllätys löytyi luonnoksista, saatte siis lukea aamukuulumisia näin illalla. Tai sitten vasta jonakin tulevana aamuna.

Papermeals

Ihailen ihmisiä, joilla on pitkäjänteisyyttä näpertelyyn. Itsekin tykkään näperrellä sitä sun tätä, mutta se pitkäjänteisyys puuttuu. Aloitan ties mitä projekteja, mutten saa koskaan niitä valmiiksi. Lopputulos on prosessia tärkeämpää, ja kun mielenkiinto loppuu, keskeneräinen projekti x hautautuu laatikoiden syövereihin.

Tuorein näpertelevä ihailun kohteeni on australialainen yelldesign, joka tekee slow motion-tekniikalla paperianimaatioita ruuanvalmistuksesta. Paperiaterioita on tällä hetkellä viisi erilaista, ja uusi animaatio ilmestyy kerran viikossa. Paperiateriat valmistetaan paperiraaka-aineista paperivälineillä. Ihmettelen miten liemenkin voi keittää paperista?



Lisää Papermeals-animaatioita löytyy yelldesignin Vimeo-sivulta

Minä riitän

Aloitan syksyllä opiskelut Helsingin yliopistossa. Menin mieleisen alan pääsykokeisiin lukematta, harjoitusmielellä, enkä todellakaan olisi uskonut paikkaa saavani. Tässä toden totta huomaa sen, kuinka lukio on yleissivistävä koulutus. Vaikken saanutkaan huippupisteitä pääsykokeesta, se tiedonmäärä riitti avaamaan ovet korkeakouluun. Minusta tulee akateeminen.

Mä en juurikaan ole osannut iloita opiskelupaikasta. Koen, etten ole ansainnut sitä. Vein paikan joltakin toiselta, joka yritti tosissaan. Pänttäsi aamut illat, haki kymmenettä kertaa ja kävi ehkä överikalliilla valmennuskurssillakin.  Olin henkisesti valmistautunut välivuoteen ja tehnyt enemmän tai vähemmän kieli poskessa suunnitelmia. Typerää kun joku yliopisto pilasi ne suunnitelmat. Ei mun kuulunut päästä vielä kouluun!

Koulupaikan aiheuttaman tunnemyräkän myötä aloin pohtimaan itsekriittisyyttä, johon tiedostan syyllistyväni ihan jatkuvasti. Yritin kirjata viikon ajan ylös jokaisen mieleenjuolahtavan asian, jota minun pitäisi itsessäni muuttaa, joka minua itsessäni häiritsee, joka minussa on väärin. Listat levisivät puhelimesta paperille niin kylppäriin, makkariin, ruokapöydälle kuin Facebookiinkin (tosin ihan yksityiseksi tilapäivitykseksi.) Ja ne olivat surullista luettavaa. Kun syödessäni ruokapöydän itsekritiikkilista huutaa kovaa vieressä 

- mun käsivarret on niin paksut etten enää oikein voi käyttää toppeja

- huomasin näyttäväni lempikissamekossani nykyisin kamalalta, kun katoin tarkemmin peiliin

- miten nykyään ihan jokaisessa kuvakulmassa mun kaksoisleuat tursuaa?

 
oli projekti pakko lopettaa. Itsekritiikki on itseinhon muoto, ja se on todella rankasti läsnä mun elämässäni. Piti ottaa terveempi lähestymistapa, kritiikkilistan sijaan listaisinkin asioita, joissa olen riittävän hyvä ja taitava.

Omakehu on oikeasti vaikea asia mulle. Alkaessani listaamaan asioita, huomasin selitteleväni ja pyyteleväni anteeksi kauniita sanoja itsestäni. Minulla on kivat isot silmät, vaikka ne ovatkin liian syvällä päässä ja siristän liikaa toista silmää. Silmänalusetkin ovat aina järkyttävän tummat. Keneltä mun pitäisi pyydellä anteeksi? Vaatimattomuus on hyve, mutta senkin voi viedä liian pitkälle.

Omien hyvien puolien miettimisessä kesti kauan. Ajattelin tarkkaan joka kohtaa miettien, päteekö tämä asia oikeasti minuun. Havaitsin esimerkiksi, etten olekaan ihan niin empaattinen, millaisena olen halunnut itseäni pitää. Mutta olen kuitenkin fiksu, vaikken ole juurikaan uskaltanut itseäni sellaiseksi luokitella. Kaiken kaikkiaan hyvin puhdistava kokemus. Löysin kahdeksan asiaa, joita voin ilolla kutsua riittävän hyviksi ominaisuuksikseni:

• Olen älykäs. En opi pänttäämällä, vaan sisäistämällä ja ymmärtämällä asiat. Mulla on loistava päättelykyky.
• Myös yleissivistykseni taso on hyvä, tiedän paljon (joskus turhaakin) nippelitietoa, ja haluan ottaa itseäni kiinnostavista asioista selvää.
• Tykkään ilahduttaa muita. Rakastan esimerkiksi laittaa ystävilleni ruokaa, viedä jotakin pientä tai itsetehtyä tuliaisiksi, tai vaikka tiskata kylässä ollessani. Minulle tulee myös todella hyvä mieli, jos voin jotenkin olla muille avuksi.
• Innostun pienistäkin asioista, joihin muut suhtautuvat olankohautuksella. Moni on sanonut piristyneensä nähtyään mun lapsenomaisen innon.
• Osaan soveltaa hyvää mielikuvitustani arjessa.
• Olen spontaani. En tarvitse paljoa aikaa päätöksentekoon, enkä ala turhaan jahkailemaan ja empimään.
• En pelkää mokaamista ja epäonnistumista, vaikka kaikki ei menekään aina putkeen. En esimerkiksi välttele vieraalla kielellä puhumista, vaan puhua pälpätän menemään välillä vähemmän täydellisesti. Osaan nauraa virheilleni.
• Olen suvaitsevainen, muodostan mielipiteen yksilöstä hänen oman käytöksensä perusteella, en hänen edustamansa ryhmän.