Ikuinen hämärä, ainakin hetkeksi

Fonttivalinta <3

Polaariyö Inarissa alkaa lähipäivinä, ja esimerkiksi Utsjoella se on jo alkanut. Meillä etelässä varsinaista kaamosta ei edes koeta, mutta päivän lyhentymisen moninaisine vaikutuksineen lienee itse kukin huomannut jo arjessaan. Väsymystä, vetämätöntä oloa. Vireystila pakkasen puolella. Paratiisisaarten stock-kuvien tuijottelukaan ei auta, saati jo kuukausi sitten aloitettu D-vitamiinin tankkaaminen. Pakko vetää itsensä syvään päähän.

Vietin viime viikon Inarin erämaissa maksimoimassa hämäränsietokykyä. Auto oli lastattu filmikameralla, ystävillä, taikinajuurella ja äidin tekemillä villapaidoilla. Ei mitään laskettelukeskuksia, rinnebaareja tai kreisibailaamista. Vain tuntitolkulla golden houria, tähtitaivaan tiirailua toppavaatteissa lumihangessa maaten ja luonnon hiljaisuutta. Lautapelejä, kokeellista keittiötä ja saunamaratonia. Poroihin otimme menomatkalla vähän liiankin läheistä tuttavuutta. Onneksi Sodankylä-Inari -tienpätkällä sumun keskellä kököttänyt yllätysporo jäi läheltä piti -tilanteeksi.



Inarijärvi oli enemmän jäässä kuin olimme olettaneetkaan. Haaveeni avantouinnista varisivat, kun vedenhakuavannon hakkaamiseenkin meni ikä, järki ja terveys. Rasitusvammoista toipuminen ottaa aikansa, lihasrepeämistä puhumattakaan. Uhkarohkein meistä uskalsi luistella, itselleni riitti järvituntumaksi maisemien tuijottelu laiturilta käsin.




Mun viisi vuotta vanhan iPhone seiskan pimeäkuvat ei täytä nykypäivän standardeja rankalla kädellä muokattunakaan. Luonnonihme meinasi jäädä todistamatta, onneksi Evellä on olemassa tätä parempia kuvia.

Sentään sain ruksittua Lapin vaatimuslistaltani revontulet, vaikka kuvauskalusto ei saavuttanutkaan edes tyydyttävää arvosanaa. Vaan voiko olla kliseisempää Pohjolan kuvausta: saunankuumentama iho höyryää talvipakkasessa, on tähtikirkas yö, taivaan tulet värittävät taustan Otavalle ja niille muille vähemmän tunnetuille tähtikuvioille, ja saavat jäätyneen järven lumipeitteen kimmeltämään. Tarkemmin kuratoitu pyyhkeen väri, käteen pullo jotain Lappi-teemaista olutta ja mainoskuva olisi ollut valmis.



Maakuntamatkailunkin voi oikeutetusti kyseenalaistaa näinä aikoina. Itse tarvitsin irtiottoa ehkäistäkseni loppuunpalamista. Tällä hetkellä joskus kuusikin tuntia päivässä menee pelkästään etäluentoihin. Kun tähän lisää muun opiskelun kuten mahdolliset esseet, luentopäiväkirjat, ryhmäkeskustelut ja lähdekirjallisuuden lukemisen, vuorokaudesta saattaa kulua kaikki 24 tuntia opiskelun parissa. Ei ihme, että univelka on kasvanut ja jaksaminen on koetuksella. Koska omassa kodissaan ei pääse pakoon opiskelupaineita, on lähdettävä muualle. Ja tässä maailmantilassa (jonkun muun) oma mökki lienee niitä turvallisimpia paikkoja.

Enkä ollut ainoa, joka oli irtioton tarpeessa. Ihan jo mielenterveyden puolesta yksinasuvien ystävien on hyvä olla edes hetken verran tekemisissä muiden kanssa. Ollaan jo huolestuttavissa syvyyksissä, jos alkaa unohtaa miltä oma ääni kuulostaa. Hissimusiikin ja surkeiden itselaadittujen meemien täyttämän viikon jälkeen ainakin omalla kohdallani yksinolo taas maistuu.



Karanteeniahan tästä ilosta on luvassa. Se on tosin sen arvoista. Karanteeninomaisissa olosuhteissahan tämä kuluva vuosi on jo käytännössä vietetty. Ei mitään uutta muutaman tunnin auringon alla.

6 kommenttia

  1. Nyt on pakko valittaa: Olenpahan pettynyt suhun. Olen pitänyt sua järkevänä ja vastuullisena tyyppinä, mutta mieli muuttuu nyt. Tällä hetkellä ei ole suositeltavaa matkustaa yhtään mihinkään, varsinkaan lappiin jossa terveydenhuollon resurssit eivät kestä etelästä tulleiden massoja.

    Just eilen Pohjois-Suomen avi vetosi tiedotustilaisuudessa kuinka mihinkään ei juuri nyt matkustettaisi. Vain idiootti promoaa matkailua tässä koronatilanteessa. Vastuullista matkustamista ei tällä hetkellä ole, vaikka kuinka sitä yrittäisi itselleen perustella. Myös ilmasto kärsii yksityishenkilöiden Lapin matkailusta.

    Voisit ottaa mallia kollegoistasti, jos tuleekin matkusteltua, sitä ei kannata nyt ainakaan mainostaa. Tälläinen piittaamattomuus vaan suututtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mitään ei käynyt. Sanotaan, että jos reissun aika olisi koittanut tällä viikolla, tuskin olisin enää lähtenyt. Niillä suosituksilla ja suunnitelmilla mitä meillä lähdön hetkellä oli, tilanne vaikutti mahdolliselta.

      Me ei lennetty Lappiin (mulle lentäminen kotimaassa ei muutenkaan ole vaihtoehto), vaan ajettiin omalla autolla (hybridillä.) Juna olisi ollut vielä ilmastoystävällisempi vaihtoehto, mutta koettiin turvallisempana matkata vain omalla porukalla. Myös itse mökille pääsemiseksi auto oli välttämätön.

      Tapaturma ja ensiapu on asiansa erikseen, onneksi ei kulutettu paikallisen terveydenhuollon resursseja. Veikkaan, että jos jotakin oireita olisi jollekulle tullut, auton nokka olisi kääntynyt viivana takaisin kohti etelää. Pärjättiin muutenkin vähillä pysähdyksillä mennen tullen. Tarvittaessa noistakin olisi voitu nipistää, hyödynnettiin monesti esim. puskapissimismahdollisuutta :D

      Jos pitää karanteenin mennen tullen, ei notku hiihtokeskuksissa ja kapakoissa ja muutenkin välttää ihmisjoukkoa, en kauheasti huolestuisi koronariskistä. Meillä esimerkiksi koko viisikkoa ei tarvittu kauppareissulle "lähi"kauppaan n. tunnin ajomatkan päähän. Mä jätin normaalilomailuun kuuluvan kirpparikierroksenkin kokonaan välistä. Oli myös ilahduttavaa, kuinka tunnollisesti paikalliset käyttivät maskeja pohjoisessa!

      En tiedä keneen "kollegoihini" viittaat. Mitä tarkalleen tarkoitat matkailun mainostamisella? Sitä että reissaa, muttei julkaise mitään tällä hetkellä? Mielestäni tuollainen on vähän tekopyhää, varsinkin jos somessa paasataan rajoitusten noudattamisen puolesta ja matkalla kuvattu mainossisältö julkaistaan sitten myöhemmin.

      Poista
  2. Siis ymmärsinkö oikein? Tämä ei ollut työmatka? Ja silti koet aiheelliseksi tehdä hupireissuja kun korona leviää holtittomasti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut työmatka. Mä en ole kiinnostunut käyttämään blogiani kaupallisena alustana nyt, tuskin tulevaisuudessakaan.

      En kutsuisi reissuani hupireissuksi, vaan enemmänkin virkistys- tai hyvinvointireissuksi. Onneksi nyt näyttää siltä, ettemme olleet osaltamme mukana levittämässä koronaa. Tehtyä reissua ei saa enää tekemättömäksikään.

      Poista
  3. Niin yhtä tökerö on oma meininkisi. Miksi tuomitset Dubaihin matkustavat ihmiset kun itsekään et noudata rajoituksia? Säännöt koskevat tasapuolisesti kaikkia ja jos niitä jeesustelee niin otetaanpa olosuhteet huomioon. Joillakin voi olla aivan perhesyyt matkusteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen aina suhtautunut Dubaihin matkustaviin vähän hämmästellen. Oli pandemiaa tai ei. Nimen omaan olosuhteet huomioon ottaen, nyt ei ole oikea aika esitellä omaa jetsethighlifea kymmenille tuhansille seuraajille. Tällä tulee luoneeksi seuraajilleen lomatarpeita, kukapa ei tahtoisi pakkasta pakoon?

      Oletko yksi heistä, jotka eilen kommentoivat julkaisuuni Instagramissa? Kuten jo sielläkin myönsin, en ole mikään mallitapaus. Kävin eilen baarissa bissellä, ennen joulua ravintolassa, marraskuussa Lapissa mökkeilemässä jne. Ensi viikolla aion mennä museoon. En ole kuitenkaan kertaakaan ollut esimerkiksi yökerhossa, ryhmäliikuntatunneilla, tai missään vaiheessa tavannut yli kymmentä ihmistä kerralla.

      Missä menee raja milloin on "oikeutettu" puuttumaan toisten välinpitämättömyyteen? Onko se silloin, kun on elänyt vuoden pelkkä kaupan kassa ainoana lähikontaktina? Vai jos huitelee pitkin kaupunkia päivästä toiseen, vaikka somessa esittääkin olevansa jatkuvasti kotona?

      Poista

Toivottavasti jätät edes jonkinlaisen puumerkin käynnistäsi :) Pyrimme vastaamaan kaikkiin kommentteihin!

Jos sinulla ei ole mitään asiallista sanottavaa, tai kommenttisi on herjaava, loukkaava tms. älä tule tänne tai mene muuallekaan vinkumaan kun epäasiallinen kommenttisi on poistettu.