Hetken elin keskellä Skamia

Vietin tänään viitisen tuntia museossa. Kuulin italialaisilta, että Kansallismuseon läpi koluamisessa menee melkein kolme tuntia. Vahingossa pistin paremmaksi. Oli jännittävää etsiä esineitä, joita omistan tai joita perheeni omistaa. Huomasin eläneeni vuosikausia keskellä huomaamatontakin pohjoismaista designia! Opin erään taannoisen kirpparilöytöni olevan 1700-luvun lopun Meissen-kuppi - tai sen jäljitelmä.

Pyörin yläkerrassa kuin väkkärä Muncheja etsiessäni, keskittymiskykyni herpaantui vastaan tulevien Harald Sohlbergin maisemien, yllätys-Monetin, Erik Werenskiöldin kansankuvausten sekä jonkin useissa persoonissa toistuvan sukunimen myötä (jonka olen jo ehtinyt unohtaa).

Tunnit museossa uuvuttivat minut. Sain päivän aikana jostakin pakkomielteen thairuuasta, joten kotimatkallani vaelsin etsimään jotakin lähellä sijaitsevaa, avoinna olevaa paikkaa. En ehkä osannut lukea osotteita oikein, löysin purettavan talon sekä rakennuksen, jonka julkisivussa ei ollut viitettäkään thairavintolan olemassa olosta. Siksakkasin näiden pisteiden välillä hetken löytämättä ristin sielua, jolta voisi kysyä apua. Väsytti, nälkäkiukutti ja palelsi. Ilmassa oli tihkusadetta, enkä tietenkään ollut pitänyt sateenvarjoa tarpeellisena hankintana Norjan kaltaiseen maahan.

Akkukin loppui puhelimesta, kun viimeisinä sanoinani kivahdin poikaystävälle en todellakaan huoli mitään sushia!!! - höpsö kun yritti ratkaista nälkäkiukkua ehdottelemalla jotakin muuta paikkaa. Kaikki aasialainen ruokahan on samanlaista.Närkästyneenä lähdin väistelemään lätäköitä Frognerin hämärille niljaisten lehtien peittämille kaduille. Sade yltyi.

Bislett Kebab House -ketju on kummitellut alitajunnassani pitkin viikkoa, ja lähiympäristön ollessa vieras, sinne oli helppo suunnistaa ilman teknologiaa. Tripadvisorissa murskahaukut saanut paikka oli kutsuva lämmöltään, ja vettä tippuvana palelevana väsykasana pidin tätä ravintolaa hetken vuoden parhaimpana päätöksenä.

Alitajunnan aaveillekin selvisi syy, paikka on tuttu Skamista! Jonas ja Isak hakivat Bislettistä kebabit ja menivät syömään niitä puistoon, jossa Isak tunnusti homoutensa. Tunnelmassa on nyt ehkä jotain samaa, vaikkei minulla ole ollut kenellekään mitään tärkeää tunnustettavaa. Tulin hetki sitten suihkusta, ja voin jo paremmin. Sateen ropina kuulostaa rauhoittavalta. Vegaanikebab sylissä on hyvä taata iltarauha.

Nainen tuli vuonolta näyttäen niin huonolta

Täten olen asettautunut Osloon. Kuva on ensimmäinen ottamani ei-junakuva suoraan ratikkapysäkiltä rautatieaseman edestä. Ensivaikutelma kaupungista on rauhallinen ja pikkukaupunkimainen - edellinen vierailuni noin viisitoista vuotta sitten jätti kuvan paljon meluisammasta mestasta. Toki vilkkaan kaupungin perspektiivini oli tuolloin melkoisen erilainen. Vanha ratikka on äänekäs ja enemmän epämukava kuin sympaattinen. Sillä silti kuljetaan, ehkä kyllästymiseenkin asti. Viikon matkalippu maksoi noin kolme kymppiä, esimerkiksi HSL:n vastaava on huomattavasti kalliimpi ja vähemmän kattava!

Kun saavuin sunnuntai-iltana perille ja pääsin makaamaan sängylleni, olin itkeä ilosta. Ehdin jo itkeä junassa kauniiden vuonomaisemien takia, ja silkasta ilosta päästessäni vihdoin hetkeksi päätepisteeseen. Olin kurkkuani myöten täynnä matkailua! Tunnelmaa kohotti egyptiläinen kämppäkaverini, joka keitti teetä pienellä violetilla avovedenkeittimellään, ja tarjosi jotakin makeaa seesami-taatelileivonnaista. Täytyykin muistaa kysyä uudelleen niiden nimeä, arabiankieliset sanat eivät jää helposti kieleni päälle.

Haluaisin norjalaisen villapaidan. Vaikka harmaata, murretun vihreää ja vaaleanpunaista. Ehkä pitäisi opetella neulomaan itse, vierailin tänään vintageliikkeessä, missä reikäisen villapaidan hinta oli euroissa yli kaksisataa. En ole kuosi- tai bränditietoinen, joten en tiedä mikä siinä maksoi, mutta myyjän mukaan se olisi helppo korjata, jos löydän sopivan värisen langan. Niin, ja jos osaisin ommella. Kauppaan jäi mokoma koinsyömä rötjäke!

Saksan aiheuttamien kauheuksien myötä budjetissa on aimo lovi, ja Norja nyt ei tunnetusti oikein ole budjettimatkailijan maa. Helpotusta tähän tuo kouluruoka! Yliopistolla on laaja buffettipöytä, josta voi ottaa mitä haluaa ja maksaa kilohinnalla. Valikoimassa ei ole mitään tylsää hemapaa vaan kikherneitä, marinoituja kasviksia, juustoja ja kvinoaa. Ja kalaa! Annoshinta on viitisen euroa.

Yliopistolla tulee vierähtämään noin kuusi tuntia päivässä, enkä vielä tiedä kuinka paljon työskentelyä itse projektini vaatii. Haluaisin kuitenkin nähdä Munchin Madonnan. Ja Holmenkollenin. Ja vain kävellä pitkin katuja. Äkkivilkaisulta esimerkiksi Grünerløkka vaikutti rosoiselta, mutta jotenkin keskiluokkaisella tavalla. Alue ansaitsisi tarkempaa tutkiskelua! Itse asun Frognerissa, jonka arkkitehtuuri muistuttaa jollakin tavoin Eiraa ja Kaivopuistoa. Saa nähdä, löydänkö norjalaisvastineen Huvilakadulle!

Tämä on musta, niljaisten lehtien peittämä kaupunki. En tiedä harrastetaanko Oslossa katujen puhdistusta, tuntuu kuin putoavat lehdet jätettäisiin mätänemään jalkakäytäville. Olen meinannut liukastua ainakin kolme kertaa.