Kumpelissa

Heinolassa on lintutarha, tasokas kesäteatteri ja mä olin siellä kesätöissä 17-vuotiaana. Sen jälkeen vierailuni kaupungissa ovat olleet laskettavissa kahdella sormella ellei allekin. Mielitietylläni alkoi tällä viikolla loma, ja sää on ollut sen mukainen. Niinpä päätimme keksiä tekemistä, johon ilmatilan epävarmuudet eivät vaikuttaisi. Olin kuullut kautta rantain Heinolassa sijaitsevasta kylpylästä Kumpeli Spasta, poreet ja höyryt täydentäisivät täydellisesti potentiaalisen sadepäivän harmautta.

Meno Kumpelissa on kotikutoista, enkä sano tätä negatiivisella tavalla. Tykkäsin Itävallassa vaihdossa ollessani paikallisesta kylpyläkulttuurista: pieniä, usein geothermaaliselle alueelle pykättyjä terveyskylpylöitä, joissa kylvetään mineraalivedessä. Pari saunaa ja pari porealuetta, mitä sitä nyt enempää vaatimaan. Kumpelistakaan ei löydä villivirtoja ja vesiliukumäkiä, joten tunnelma on rauhallinen ja seesteinen. Kosteita ja kuivia alueita on tasapainoisesti. Pidin erityisesti lämpötuoleista, jotka rentouttivat kroonisen kipeää alaselkääni, ja suolahuoneesta, jonka lattian suola loi hiekkarannan tuntua paljaisiin jalkoihini. Allasosastolla on kaksi poreallasta, uima-allas ja pyöreillä kivillä pohjustettu kylmä-kuuma -kahluuallas. Uima-allas oli muistaakseni 12-metrinen, juuri riittävän iso matkauimisellekin. Toisessa päädyssä on porealue ja hierova vesisuihku.

Saunaosastolla on aromi-, höyry- ja infrapunasaunat, sekä tavallinen sauna. Höyrysauna ei tuoksunut tavanomaiseen tapaan voimakkaasti mentoliselta, joten uskoisin sen olevan kiva kokemus myös hajusteherkemmille. Aromisaunan aromi jäi meille mysteeriksi, tavallinen sauna tuoksui paljon paremmalle. Ehkä se johtui kiukaan vieressä köllöttävästä erikoisesta kivireestä, jonka käyttötarkoituksesta unohdimme kysyä. Lämpimämpiin saunoihin ei saanut mennä uimapuvussa, jonka riisuminen silloin tällöin oli vähän seesteisyyttä rikkova operaatio.

Joelle avautuvaa maisemaa oli mukava seurata niin porealtaista kuin lepohuoneestakin. Maisema olikin kylpylän parasta visuaalista antia - sisätilojen tekopalmut olivat tekopalmuiksikin harvinaisen epäaidon näköisiä. Jokeen pääsi myös uimaan. Virta ei ollut yhtään liian voimakas, oli hauskaa pulikoida luonnonvedessä ja katsella Tähtiniemen sillan vilinää. Ensi kerralla Kumpelissa voisi vierailla talvella, joloin on mahdollista uida avannossa.

On luksusta kääriytyä paksuun froteeseen ja elää kiireettömästi. Antaa höyryn avata ihohuokoset. Sivellä kasvoilleen kosteuttava naamio ja maata lämmössä. Vetää keuhkonsa täyteen suolaista ilmaa. Ja sitten pulikoimaan!

Kumpeli oli kuin aikamatka 1980-luvulle, sikäli mitä voin kokemukseni pohjalta 1980-luvusta kertoa. 70-luvun elementtejä on modernisoitu sintsillä ja hiukan memphishenkisellä päivityksellä. Ja tyyli jatkui ravintolaa myöten! Katkarapukasari sentään loisti poissaolollaan, mutta risoton ja pastan täyteläisyys kielivät nousukauden yltäkylläisyydestä. Ruoka oli hyvää! Ravintolan palvelutaso oli valitettavasti pettymys, mutta haluan uskoa sen johtuvan mahdollisesti uuden kesätyöntekijän kokemattomuudesta.

Kylpylähotelli on varsin keskeisellä sijainnilla Heinolassa. Torilta kertyi matkaa vain himppasen reilu kilometri, joten kylpylä on ihan hyvin saavutettavissa myös autottomille tai muista syistä julkisilla liikkuville kotimaan matkailijoille.

Kööpenhaminan klassikot

Mulla on kaksi paikkaa Kööpenhaminassa, joihin palaan aina lyhyelläkin visiitillä kaupungissa. On ruokapaikka ja on juomapaikka.

Oysters & Grill. Sjællandsgade 1B

Rakastan mereneläviä. Olen iloinen, että niistä on Suomessakin tullut trendiruokaa, jolloin saatavuus on parantunut. Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs syömään. Merenrantakohteissa ruokaillessani ykkösvalintani on aina merenelävät, ja Köpishän on merenrantakohteiden aatelia.

Kööpenhamina ei ole halpa kaupunki, mutta täällä hintataso on maltillinen. Eikä ruuan laadusta ole tingitty! Ravintola on vinkeästi sisustettu. Eripariset kerniliinat pöydissä. Halkopino tiskin takana. Akustiikka on melko heikkoa, joten tämä ei olisi ykkösvalinta romanttiselle supatteluillalliselle. Onneksi sellaiset eivät kuulu omiin matkailutapoihini.

Tällä kerralla paikka oli ruuhkainen, ja mut istutettiin yläkertaan baaritiskille. Mikäli haluaa istua oikeassa pöydässä, sellainen kannattaa varata. Yksin matkustavana baaritiskipaikka oli pelkkää plussaa, sillä työntekijä pystyi esitelmöimään syömieni ostereiden eroavaisuuksista lasinkiillottelun ohessa.

The Shamrock Inn. Jernbanegade 7

Tämä irkkupubi sijaitsee vähän epämääräisellä alueella - suoraan skientologikirkkoa vastapäätä! Siitä huolimatta pieni baari on rauhallinen ja viihtyisä. Tässä on jotain selittämätöntä kodinomaista tunnelmaa! Seuraavassa korttelissa sijaitsevat irkku- ja skottibaareiksi itseään kutsuvat bilehelvetit, mutta täällä voi vain nauttia oluesta ja keskustelusta normaalilla äänenvoimakkuudella.

Ateenanmenomatkallani pistäydyin pubissa keskellä maanantaipäivää. Meno oli sen verran verkkaisa, että pystyin hostaamaan ainejärjestön kokouksen stouttilasi kourassa. Tuttu baarimikko oli vapaapäivän vietossa työpaikallaan, ja hän kyseli Helsingistä opiskelukaupunkina. Kiinnostaisi tietää onkohan hän jo muuttamassa.  Nyt uudemmalla reissulla töissä oli mulle uusi tyyppi. Kohdattiin kaupungilla dagen efterinä ja vastaanotin iloisen tervehdyksen.

Hanoja löytyy reilu parikymmentä, mikä on vaikuttavaa noin pienelle paikalle. Olutvalikoima on omaan makuuni sopiva, eli ei pelkkiä ipoja. Mun suosikkini oli vierashanan Pumpkin Ale. Lisäksi irkkuviskien ystäville löytyy varmasti mielekästä juotavaa. Itse olen maistanut, mutta en osaa arvostaa.

Baari tarjoaa ilmeisesti myös majoitusta, mutta enpä muistanut ottaa siitä selvää nyt yöpyessäni Kööpenhaminassa. Vielä joskus tulevaisuudessa! Nautin ajatuksesta kävellä suoraan baaritiskiltä omaan sänkyyni sen yhden oluen liikaa nautittuani. Takuuturvallinen kotimatka.

Muita palaamisen arvoisia paikkoja ovat 

Glyptoteket, jossa kävin tälläkin reissulla. Tämä museo sisältää vaikuttavan kokoelman antiikin veistotaidetta, esineistöä ja vähän uudempaa maalaus- ja veistotaidetta, kuten esimerkiksi Rodinia. Sisääntuloaulaa seuraava talvipuutarha kutsuu rauhoittumaan ja on kiinnostava myös niille, jotka eivät ole niin suuria taiteen ystäviä. Itse rauhoitun parhaiten hämärässä muumiohuoneessa, jonne on jännittävää laskeutua ramppimaisia portaita pitkin. Museo perustettiin, kun Carlsbergin panimon perustajan poika halusi asettaa suvun taidekokoelman muillekin nähtäväksi. Museo on itselleni henkilökohtaisesti erittäin tärkeä, sillä siellä on tehty uraauurtavaa tutkimustyötä antiikin veistotaiteen koristelemiseksi käytetyistä väripigmenteistä.

Apollo Bar, Nyhavnin kupeessa sijaitseva kulttuurikahvila, jossa kuulee usein livemusiikkia. Tässä on vähän sellaista Harju8-tunnelmaa! Sisäpiha on mukava istuskeluun kauniilla säällä, ja samalta pihalta löytyy hieman Kaapelitehtaan tapainen nykytaiteen näyttelytila. Kahvilan yhteydessä on myös opiskelijoiden suosima lounaspuoli. Nyhavn 2

Kasvitieteellinen puutarha, keskeisen sijainnin viheralue, jossa on myös laajoja nurmialueita piknikinviettoon. Erilaisia kasveja, eritoten perennoita on paljon ja ne on nimetty tarkkaan. Kasvihuoneeseen on pääsymaksu, ja siellä pääsee maailmanympärimatkalle! Amazonin kosteaa tunnelmaa, viileän ja kuivan vuoristoalueen mehikasveja sekä tropiikin yltäkylläisyyttä. Kasvihuoneiden yhteydessä on myös perhoshuone, mutta muutaman vuoden takaisella talven reissullamme emme nähneet yhtään perhosta! Gothersgade 130

Louisianan taidemuseo kuuluu myös suositeltavien kohteiden joukkoon, vaikka se hieman Kööpenhaminan ulkopuolella sijaitseekin. Perille pääsee kolmessa vartissa lähijunalla, multa onnistui kävely jopa kyynärsauvojen kanssa. Nykytaiteen museossa myös luonto elää hienosti osana arkkitehtuuria. Täältä näkee Ruotsiin! Gammel Strandvej 13, Humlebæk

Helppo raparperimehu

Takapihaani on vaivannut tänä kesänä monelle tuttu, positiivinen ongelma nimeltään raparperin liikakasvu. Myös mun kahden neliön kokoisella kasvimaalla raparperi on pitänyt valtaa koko kesän.

Mehustaminen kuulostaa työläältä - moni ajattelee heti ensimmäisenä hikisiä tunteja mehumaijan kanssa, tai kovaäänisen mehustimen hermojaraastavaa ääntä. Tämä mehu kuitenkin valmistuu käytännössä itsestään. Aikaa se toki vaatii, mutta vaiva on minimaalinen. Tarvitaan käytännössä vain kannellinen kattila, siivilä, sokeria, raparperia ja vettä.

1 litra raparperiä paloina

1 litra vettä

1 desilitra sokeria

Raparperin varret huuhdellaan ja pilkotaan sentin-parin viipaleiksi. Kattilassa kiehautetaan vesi, jonka sekaan lisätään raparperipalat ja sokeri. Seos saa kiehua hiljakseen kymmenisen minuuttia. Tämän jälkeen levyltä voi ottaa virran pois ja jättää seoksen hautumaan ja jäähtymään kannen alle. Kun kattila on jäähtynyt kunnolla, sen voi siirtää jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää.

Raparperimehun tekeydyttyä (tällä kertaa annoin mehun tekeytyä lähemmäs vuorokauden) se siivilöidään joko suoraan kannuun tai vaikka pulloihin. Mikäli mehua tekee kerralla ison erän, se kannattaa pakastaa esimerkiksi lituskaisissa muovipulloissa. Koska mehussa ei ole säilöntäaineita, se säilyy jääkaapissa muutaman päivän.

Resepti on siitä hauska, että ohje on helppo moninkertaistaa saatavilla olevan raparperimäärän mukaan. Tällä sokerimäärällä mehusta ei tule liian makeaa. Jos on makean mehun ystävä, voi noudattaa puolentoista desin sokerimäärää vesilitraa kohti.

Loppuun esteettinen kevennys. Pehmenneen, siivilään jääneen raparperin voi käyttää eräänlaisena hillona, ja täten minimoida ruokahävikkiä. Epämääräisestä ulkonäöstä huolimatta tämä maistuu hyvin esimerkiksi jogurtin kanssa.