Metro

Mogwai - Letters to Metro

En pelkää metroja. Tunnelijunat ovat mun mielestä sympaattisia, ja ehdottomasti näppärin keino liikkua suurkaupungissa. Paitsi Helsingissä, joskin Helsingin mieltäminen suurkaupungiksi saattaa olla hieman kyseenalaista.

Moskovan metro on valtava hullunmylly. Kuin aikamatka neuvostoajalle, lähes jokainen asema on oma sosialistinen taideteoksensa. Itse asiassa metroverkosto on maailman neljänneksi vilkkain ja kuudenneksi pisin. Yksitoista linjaa, ja keskeiset linjat yhteensitova ympyrälinja. Ruuhka-aikaan metro olisi varmasti klaustrofobisen painajainen. Ei siellä nytkään saanut aina väljillä vesillä seilata.

Aikoinaan Stalin valitsi maan parhaat arkkitehdit ja taiteilijat luomaan metroverkostoa, tuodakseen propagandataiteen lähelle kansaa. Asemien koristeluissa ei kitsasteltu. Lopputulos on aika mykistävä vielä tänäkin päivänä. Vaikka sosialistinen Neuvostoliitto on nykyään kapitalistinen Venäjä, ei metroasemia ole riisuttu alkuperäisasuistaan. Sirpit ja vasarat ovat edelleen liittoutuneina seinillä.

Ostin 24 tunnin metrokortin, joka maksoi noin kolme euroa. Hotellin check-inniä odotellessani sitten huristelin metrossa muutaman tunnin ajan, linjalta toiselle, kilometrikaupalla. Onneksi Moskovan metrolle on tyypillistä avoimet asemat keskilaiturilla, jolloin asemia saattoi ihailla vaunusta poistumattakin. Useimmiten toki poikettiin laiturille odottamaan seuraavaa junaa, vuoroväli kun oli alle kolme minuuttia. Neuvostotaiteen näyttely pilkkahintaan, jalkoja säästellen.

Legendaarisen Metro-2:n sisäänkäyntiä en löytänyt. Sellainen tuskin sattumalta tulisikaan vastaan.

Smíšený

Tekniikan ihmelapsena en sitten osannutkaan ajastaa kuin yhden postauksen Venäjäreissun ajaksi - ei se mitään, tullaan näiden kanssa nyt todella jälkijunassa! Toivottavasti ei reissupostaukset vielä tursua korvista ulos. Kesä on tällaista aikaa.

Vaikka Prahan neitsytmatkastani ei ollut kuin viisi vuotta, jotkut asiat olivat jääneet armottomasti unholaan. Saati tuo villitsekki, joka oli ihan tuntematonta vyöhykettä itselleni. Uusia havaintoja ja tapoja tuli tehtyä ja opittua joka päivä. Kuvat ja teksti eivät aina liity toisiinsa tippaakaan, mutta nämä olisi sääli jättää julkaisematta.

Praha on tarinoiden ja legendojen kaupunki. Niin uusien, kuin ikivanhojenkin. Todella moni keskiaikaan sijoittuva elokuva kuvataan Prahassa, ja bongasin kaduilla kulkiessa pari tulevaa paikkavarauksta kuvauksien ajaksi.

Suosikkini vanhoista prahalaislegendoista on taru valkoisesta Šemík-hevosesta, joka pelasti isäntänsä, maanviljelijä Horymirin. Kullanhimoinen prinssi Kresomysl määräsi kaikki maanviljelijät kaivostyöläisiksi saadakseen lisää kalleuksia. Horymir kapinoi prinssiä vastaan, ja hänet tuomittiin kuolemaan. Viimeisenä toiveenaan Horymir tahtoi ratsastaa ympäri Vyšehradin linnan tilusten valkoisella Šemíkillään. Kun toive pantiin toteen, Horymir kuiskasi jotakin Šemíkin korvaan, joka juoksi linnan muureja päin ja loikkasi yli koko Vltavan. Valtava loikka uuvutti Šemíkin, ja viimeisenä toiveena tämä pyysi Horymiria hautaamaan hänet. Horymir toteutti hevosensa tahdon. Vaikka hauta on sittemmin kadonnut, Šemíkin sanotaan nukkuvan Vyšehradin rinteessä. Valmiina jälleen heräämään kun hänen apuaan taas tarvitaan.

Tsekkiläiset voidaan karkeasti jakaa lännen böömiläisiin ja idän määriläisiin. Kansoilla on viha-rakkaussuhde, erityisesti määrin alueen ihmiset mieltävät itsensä ensisijaisesti juuri määriläisiksi eikä tsekkiläisiksi. Brnossa böömiläisen Prahan kehuminen johti murhaaviin katseisiin ja "mitäpä sinä ulkkari mistään ymmärrät"-toteamuksiin.

Postimerkkejä ei saa melkein mistään! Paitsi postista, loogisesti. Jotkin turistikaupat myyvät postimerkkejä, mutta vain heiltä ostettuihin kortteihin. Tämä näkyi luonnollisesti korttien hinnoissa. Postissa jonot ovat tuhottoman pitkät ja pelkkien postimerkkien ostosta sai paheksuvia katseita, mutta Prahan pääposti on onneksi kaunis rakennus!

Korkkareiden käyttäjälle Praha on painajainen! Silloin viisi vuotta sitten en muita kenkiä käyttänytkään, nyt hämmästelin miten olen pystynyt painamaan tuolla avokkaissa. Jokainen katu vaikutti olevan kivikatu, joko mukulakivenä tai muuna. Omat korkokenkäni jäivät laukun pohjalle koko reissun ajaksi, vaikka Brno oli inhimillisempää asvalttiviidakkoa.

Tsekeissä puistojuopottelu on ankarasti kiellettyä. Vaikka katuruokamyyjät yrittävätkin tuputtaa mukaan olutta sanoen sen olevan täysin sallittua. Juopotteluksi lasketaan myös alkoholijuoman esilläpito, avaamattomankin. Tämän saimme karvaasti kokea.

Jos Praha olisi väri (tai metalli), se olisi kultainen. Prahassa rakastetaan kultaa! Kultaa on joka kadunkulmassa, kellotornissa ja koristeornamentissa. Aikoinaan Praha oli alkemistien tyyssija, ja Kaarle IV määräsi 1300-luvun loppupuolella linnantornit kullattavaksi, valtakunnanlamasta huolimatta.

Mun ehdoton suosikkikaupunginosani Prahasta on Malá Strana, pieni puoli. Malá Strana on pullollaan pikkuliikkeitä, ravintoloita, kansankuppiloita, hiljaisia kujanpätkiä ja kauniita sisäpihoja. Ensi reissulle varaan hotellinkin sieltä!

Tsekkipäiväkirja, osa 3

Prahaanpaluuiltana ratikkamatkailtiin Prahan linnalle. Kyseessä on itseasiassa suuri linnoitus, alueella on lukuisia kirkkoja, palatseja, museoita, ja jopa ratsastuskoulu. Harmikseni Vituksen katedraali oli jo mennyt yleisöltä kiinni. Kirkon pohjoisosaa koristavat Alfons Muchan lasimaalaukset, joita olisin halunnut käydä ihastelemassa. Naishahmoistaan tunnettu tsekkiläinen art nouveau-ikoni kun on yksi suosikkitaiteilijoistani.

Viime reissulla en ehtinyt ollenkaan tutustua linnan puutarhoihin. Tihkusateesta huolimatta aika kului kuin siivillä sievässä Kuninkaallisessa puutarhassa yksinkertaisen kauniita kukkaistutuksia, salaisia käytäviä ja perin väkivaltaisia patsaita ihmetellessä ja tutkiskellessa.

Pahan burgerin John Lennon Pub. Tai sitten mä olen vain liian nirso hamppareiden suhteen. Okei, en kyllä ole, sillä esimerkiksi euron juuston söisin koska vain... Mutta jos maksan yli kymmenen euroa hampurilaisesta, sen tulisi maistua jollekin muullekin kuin liian hyökkäävälle sipulille ja kaupan jauhelihapihville.

Ennen Orloj-kellon aamuesitystä nousin kellotorniin maisemia ihailemaan. Tämä raatihuoneen kellotorni kannattaa ehdottomasti katsastaa! Lippu maksoi noin neljä euroa, ja tornista avautui maisemat joka puolelle matalaa Prahaa, kukkuloita myöten. Kaukoputket mahdollistivat tarkemman vakoilun. Matkalla ylös sai lukea kellon toimintamekanismia ja historiaa, hätäisimmät pääsevät hissilläkin. Eksyin poistullessa vahingossa vain hääparille tarkoitetulle ovelle, jonka eteisen upeita freskoja pidetään syyttä suotta piilossa.

Postikorteille sopiva kirjoituspaikka löytyi Josefovin kaupunginosasta vain pari tuntia ennen paluukoneen lähtöä. Siirtomaa-aikaiseen tyyliin sisustettu, menneiden vuosisatojen Kolonial oli rempseä mutta rauhallinen. Kolonialissa tuli nautittua myös reissun paras ateria, pinaatilla ja sinihomejuustolla täytettyjä herkkusieniä yrttipatongin päällä.

Jugendtyyliin uudelleenrakennettu entinen juutalaisghetto on lähtöisin jo 1200-luvulta. Josefov on sellainen kaupunginosa, jonka epäsäännöllisillä kaduilla haluaisi vain kuljeskella päämäärättä. Harmi, että tähän ei ollut enää reissun viime minuuteilla aikaa. Esimerkiksi Josefovin antiikkikaupat ovat ihan omaa luokkaansa!