Smíšený

Tekniikan ihmelapsena en sitten osannutkaan ajastaa kuin yhden postauksen Venäjäreissun ajaksi - ei se mitään, tullaan näiden kanssa nyt todella jälkijunassa! Toivottavasti ei reissupostaukset vielä tursua korvista ulos. Kesä on tällaista aikaa.

Vaikka Prahan neitsytmatkastani ei ollut kuin viisi vuotta, jotkut asiat olivat jääneet armottomasti unholaan. Saati tuo villitsekki, joka oli ihan tuntematonta vyöhykettä itselleni. Uusia havaintoja ja tapoja tuli tehtyä ja opittua joka päivä. Kuvat ja teksti eivät aina liity toisiinsa tippaakaan, mutta nämä olisi sääli jättää julkaisematta.

Praha on tarinoiden ja legendojen kaupunki. Niin uusien, kuin ikivanhojenkin. Todella moni keskiaikaan sijoittuva elokuva kuvataan Prahassa, ja bongasin kaduilla kulkiessa pari tulevaa paikkavarauksta kuvauksien ajaksi.

Suosikkini vanhoista prahalaislegendoista on taru valkoisesta Šemík-hevosesta, joka pelasti isäntänsä, maanviljelijä Horymirin. Kullanhimoinen prinssi Kresomysl määräsi kaikki maanviljelijät kaivostyöläisiksi saadakseen lisää kalleuksia. Horymir kapinoi prinssiä vastaan, ja hänet tuomittiin kuolemaan. Viimeisenä toiveenaan Horymir tahtoi ratsastaa ympäri Vyšehradin linnan tilusten valkoisella Šemíkillään. Kun toive pantiin toteen, Horymir kuiskasi jotakin Šemíkin korvaan, joka juoksi linnan muureja päin ja loikkasi yli koko Vltavan. Valtava loikka uuvutti Šemíkin, ja viimeisenä toiveena tämä pyysi Horymiria hautaamaan hänet. Horymir toteutti hevosensa tahdon. Vaikka hauta on sittemmin kadonnut, Šemíkin sanotaan nukkuvan Vyšehradin rinteessä. Valmiina jälleen heräämään kun hänen apuaan taas tarvitaan.

Tsekkiläiset voidaan karkeasti jakaa lännen böömiläisiin ja idän määriläisiin. Kansoilla on viha-rakkaussuhde, erityisesti määrin alueen ihmiset mieltävät itsensä ensisijaisesti juuri määriläisiksi eikä tsekkiläisiksi. Brnossa böömiläisen Prahan kehuminen johti murhaaviin katseisiin ja "mitäpä sinä ulkkari mistään ymmärrät"-toteamuksiin.

Postimerkkejä ei saa melkein mistään! Paitsi postista, loogisesti. Jotkin turistikaupat myyvät postimerkkejä, mutta vain heiltä ostettuihin kortteihin. Tämä näkyi luonnollisesti korttien hinnoissa. Postissa jonot ovat tuhottoman pitkät ja pelkkien postimerkkien ostosta sai paheksuvia katseita, mutta Prahan pääposti on onneksi kaunis rakennus!

Korkkareiden käyttäjälle Praha on painajainen! Silloin viisi vuotta sitten en muita kenkiä käyttänytkään, nyt hämmästelin miten olen pystynyt painamaan tuolla avokkaissa. Jokainen katu vaikutti olevan kivikatu, joko mukulakivenä tai muuna. Omat korkokenkäni jäivät laukun pohjalle koko reissun ajaksi, vaikka Brno oli inhimillisempää asvalttiviidakkoa.

Tsekeissä puistojuopottelu on ankarasti kiellettyä. Vaikka katuruokamyyjät yrittävätkin tuputtaa mukaan olutta sanoen sen olevan täysin sallittua. Juopotteluksi lasketaan myös alkoholijuoman esilläpito, avaamattomankin. Tämän saimme karvaasti kokea.

Jos Praha olisi väri (tai metalli), se olisi kultainen. Prahassa rakastetaan kultaa! Kultaa on joka kadunkulmassa, kellotornissa ja koristeornamentissa. Aikoinaan Praha oli alkemistien tyyssija, ja Kaarle IV määräsi 1300-luvun loppupuolella linnantornit kullattavaksi, valtakunnanlamasta huolimatta.

Mun ehdoton suosikkikaupunginosani Prahasta on Malá Strana, pieni puoli. Malá Strana on pullollaan pikkuliikkeitä, ravintoloita, kansankuppiloita, hiljaisia kujanpätkiä ja kauniita sisäpihoja. Ensi reissulle varaan hotellinkin sieltä!

Tsekkipäiväkirja, osa 3

Prahaanpaluuiltana ratikkamatkailtiin Prahan linnalle. Kyseessä on itseasiassa suuri linnoitus, alueella on lukuisia kirkkoja, palatseja, museoita, ja jopa ratsastuskoulu. Harmikseni Vituksen katedraali oli jo mennyt yleisöltä kiinni. Kirkon pohjoisosaa koristavat Alfons Muchan lasimaalaukset, joita olisin halunnut käydä ihastelemassa. Naishahmoistaan tunnettu tsekkiläinen art nouveau-ikoni kun on yksi suosikkitaiteilijoistani.

Viime reissulla en ehtinyt ollenkaan tutustua linnan puutarhoihin. Tihkusateesta huolimatta aika kului kuin siivillä sievässä Kuninkaallisessa puutarhassa yksinkertaisen kauniita kukkaistutuksia, salaisia käytäviä ja perin väkivaltaisia patsaita ihmetellessä ja tutkiskellessa.

Pahan burgerin John Lennon Pub. Tai sitten mä olen vain liian nirso hamppareiden suhteen. Okei, en kyllä ole, sillä esimerkiksi euron juuston söisin koska vain... Mutta jos maksan yli kymmenen euroa hampurilaisesta, sen tulisi maistua jollekin muullekin kuin liian hyökkäävälle sipulille ja kaupan jauhelihapihville.

Ennen Orloj-kellon aamuesitystä nousin kellotorniin maisemia ihailemaan. Tämä raatihuoneen kellotorni kannattaa ehdottomasti katsastaa! Lippu maksoi noin neljä euroa, ja tornista avautui maisemat joka puolelle matalaa Prahaa, kukkuloita myöten. Kaukoputket mahdollistivat tarkemman vakoilun. Matkalla ylös sai lukea kellon toimintamekanismia ja historiaa, hätäisimmät pääsevät hissilläkin. Eksyin poistullessa vahingossa vain hääparille tarkoitetulle ovelle, jonka eteisen upeita freskoja pidetään syyttä suotta piilossa.

Postikorteille sopiva kirjoituspaikka löytyi Josefovin kaupunginosasta vain pari tuntia ennen paluukoneen lähtöä. Siirtomaa-aikaiseen tyyliin sisustettu, menneiden vuosisatojen Kolonial oli rempseä mutta rauhallinen. Kolonialissa tuli nautittua myös reissun paras ateria, pinaatilla ja sinihomejuustolla täytettyjä herkkusieniä yrttipatongin päällä.

Jugendtyyliin uudelleenrakennettu entinen juutalaisghetto on lähtöisin jo 1200-luvulta. Josefov on sellainen kaupunginosa, jonka epäsäännöllisillä kaduilla haluaisi vain kuljeskella päämäärättä. Harmi, että tähän ei ollut enää reissun viime minuuteilla aikaa. Esimerkiksi Josefovin antiikkikaupat ovat ihan omaa luokkaansa!

Orloj

Kenties tunnetuin nähtävyys Prahassa on raatihuoneen astronominen kello, Orloj. Aina tasatunnein siniset tähtiluukut aukeavat, kuolemaa kuvaava luuranko soittaa kelloa ja kääntää tiimalasin ympäri, muistuttaen kuinka on jälleen tuhlattu yksi tunti katsojan elämästä. Luurangon kaverina nyökyttelevät itseään peilaileva Turhamaisuus, rahapussia heilutteleva Juutalaissaituri sekä viihdettä ja nautintoa edustava Turkkilainen. Samalla kaksitoista apostolia kirmaavat yläkerran luukuissa, ja kultainen kukkokin kiekaisee lopulta. Hämmentävä spektaakkeli kestää ehkä puoli minuuttia. Tuhansien turistien massan keskellä velloessa vailla poispääsyä jää pohtimaan näytöksen mielekkyyttä.

Itse kello kokonaisuudessaan on kyllä varsin mielenkiintoinen kapistus. Paitsi kellonaikaa, astronominen kello näyttää myös vallitsevan eläinradan merkin, kuukauden, vuodenajan ja auringon ja kuun sijainnin. Sekä eriskummallisen tähtiajan, ja vanhan böömiläisen ajan joka alkaa aina auringonlaskusta.

Ylempi, sininen kellotaulu on astronominen kellotaulu, joka koostuu useasta liikkuvasta osasta. Toinen viisari kuvaa maata, toinen kuuta. Taulun kiinteä tausta kuvastaa maapalloa taivaineen, kaiken keskipisteenä on Praha. Yöaikaan aurinkoviisari osoittaa taustan mustalle alueelle, aamunkoiton ja auringonlaskun aikaan punertavalle, päiväsaikaan siniselle sektorille. Taustan roomalaiset numerot kulkevat kahdesti yhdestä kahteentoista, kuvastaen kellonaikaa joko päivällä tai yöllä.

Pienempi, epäkeskeisesti liikkuva rinkula edustaa eläinrataa, aurinkoviisari osoittaa aina vallitsevaa eläinradan merkkiä. Pieni tähtiviisari laskee tähtiaikaa ja ilmoittaa kevätpäiväntasauksesta. Liikkuvalla ulkokehällä on kultaiset numerot yhdestä kahteenkymmeneen neljään, ja nämä ilmaisevat vanhaa böömiläisaikaa. Koska auringonlasku eli böömiläisvuorokauden alku vaihtelee vuodenajan mukaan, kehä liikkuu edestakaisin niin, että ulkokehän 24 on aina auringonlaskuaikaa vastaavaa roomalaisnumeroa vasten.

Alhaalla oleva kultainen kellotaulu on kalenteri. Suuret ulommat pyörylät edustavat kuukausia, kuvaten kuukaudelle ajankohtaista maanviljelystyötä. Pienemmät, sisemmät pyörylät kuvastavat eläinradan merkkejä. Viisari sijaitsee kello kahdentoista kohdalla, ja ulkoinen kehä on jaettu kolmeensataan kuuteenkymmeneenviiteen osaan. Ulkokehä näyttää paitsi päivän, myös nimipäivän - sikälimikäli tuosta jotakin näkee tihrustaa. Keskellä oleva Prahan vaakuna pysyy aina paikallaan.

Astronomialla ja numerologialla oli merkittävä osa keskiajan Böömivaltakunnassa, johon Prahakin kuului. Kelloja pidettiin käsittämättöminä laitteina, jotka paitsi näyttivät, myös tekivät aikaa. Prahan astronominen kello on maailman vanhin yhä toimiva sellainen. Kelloon liittyi myös legenda: mikäli kellon huoltoa laiminlyötäisiin niin että se pysähtyisi, kaupunki tulisi kärsimään. Luuranko vahvistaa tämän epäonnenajan nyökkäämällä, ja kaupungin ainoana toivona on uudenvuodenyönä syntynyt poikalapsi. Kun kello uudelleenkäynnistetään, on pojan juostava parinsadan metrin matka kirkolta aukion poikki kellolle ennen viimeistä kellonlyömää. Mikäli hän ehtii ajoissa, pahat voimat väistyvät.

Kellon esityksen allekirjoittanutta paremmin selittävä video alla

John Lennonin seinä

John Lennon ei olisi kymmenen ensimmäisen henkilön joukossa, jotka yhdistäisin Prahaan. Ainakin minun mielestäni on ollut hivenen yllättävää, että Lennon on ikonisoitu omaan seinäänsä. Matkoilla onneksi tapaa ulospäinsuuntautuneita paikallisia, jotka kertovat tarinoita ja avaavat taustoja. Maailma on niin paljon tylsempi, kylmempi ja vieraampi, jos ihmiset pysyvät hiljaa.

Tsekkoslovakian poliittinen tilanne Lennonin kuolinvuonna 1980 oli epävakaa. Sananvapaus oli olematonta ja kommunismin ja hallituksen kritisoiminen oli ankarasti kiellettyä. Hallitusta vastustavat mielenosoittajat alkoivat kirjoittaa vastikään murhatun Lennonin lyriikoita ja muita rauhanpropagandalauseita satunnaiseen prahalaiseen muurinpätkään, tärkein niistä oli Give peace a chance. Poliisivoimat kävivät aktiivisen kymmenvuotisen sodan pesten ja päällemaalaten "sabotaasin" pois. Vasta Tsekkoslovakian murroksen kynnyksellä sosialismista liittotasavaltaan Ranskan suurlähettiläs antoi tukensa mielipiteen vapaalle ilmaisulle seinällä. Hallitus jatkoi edelleen protestiaan seinää vastaan.

John Lennonin seinä on ihastuttava pieni kansalaistottelemattomuuden merkki. Viimeksi viime talvena seinä maalattiin kokonaan valkoiseksi, tekstillä Wall is over. Parissa päivässä värit ja lennonit olivat vallanneet seinän takaisin. Nykyään seinän omistaa Maltan ritarikunta, joka sallii graffititoiminnan. Seinälle on siis täysin luvallista tulla tussi tai spraymaalipullo kädessä, ja jättää omat rauhanterveisensä.

Lähistöllä sijaitseva John Lennon Pub on sekin ihan vinkeä ja käymisen arvoinen keltaisine sukellusveneineen ja puhelinkoppivessoineen. Mutta soveltuva vain juomiseen. Söin tuolla hampurilaisen, ja vaikka hinnasta olisi miinustanut puolet turistilisänä, hinta-laatusuhde ei natsannut.

Tsekkipäiväkirja, osa 2

Sattumalta Brnossa on nyt käynnissä kansainväliset ilotulituskilpailut, ja keskiviikkoiltana käväistiin katsomassa ranskalaisryhmän esitystä. Raketit paukkuivat niin Edith Piafin kuin Hallelujahin tahtiin, tuoreimpia klubihittejä unohtamatta. Alueella oli myös kiertävä yötivoli, mutta ei uskallettu laitteisiin asti vaan keskityttiin tunnelman fiilistelyyn.

Noutointialaista. Jos eläisin missään halvan noutointialaisen keskuudessa, söisin itseni pyhäksi lehmäksi alta aikayksikön. En ymmärrä miten intialaisten ravintoloiden naanleipä on noin täydellistä, isoa ja ohutta. Mun naanleipäresepti on saatu intialaisravintoloitsijalta, ja silti itsetehdyt naanleivät näyttävät aina ihan pitaleiviltä ja maistuvatkin paksulle.

Yksi mielenkiintoinen tsekkijuttu oli kauppojen viinihanat. Muovipulloon valutettiin hanasta haluttua viiniä parin euron litrahintaan. Ihan mihin vuorokaudenaikaan tahansa.

Yleensä vältän busseja kuin köyhä kylä ruttoa, mutta pakko myöntää että Student Agencyn bussit olivat ihan kelvollisia. Vaikka elintilaa ei juurikaan ollut, eikä edes jalkoja saanut nostettua penkille. Naaman edessä oli oma telkkarinäyttö, joskin bussin tarjoamilla kuulokkeilla ohjelmista ei kuulunut kuin musiikit ja satunnaisia AHOJ-huudahduksia. Maisemat olivat koko parin tunnin matkan ajan kauniit ja mukaansatempaavat: villilinnoja, metsiä, viinimaita ja laventelipeltoja.

Olen kehitellyt täysi-ikäisen matkailu-urani aikana jo paljon reissurutiineja, joista tärkeimmät ovat postikorttien kirjoittaminen neuvoa antavan äärellä,  turistimagneetti jääkaapin oveen (unohtui, olen katkera!!) ja jokin näköalapaikka. Joko kattoterassi tai korkea paikka. Brnossa koin niitä kaksi, Pietarin ja Paavalin katedraalin kiertävän, lähes 360 asteen katselunäkemyksen antavan näköalakierroksen, sekä Vapaudenaukiolla sijaitsevan kulttuuri- ja informaatiokeskuksen Terraza-kattoterassin. Prahan näköalapaikoista juttua luvassa myöhemmin.