Epäonnensoturi shoppailee

Arvatkaa ketä ei onnista sitten koskaan... Mä olen tänä aamuna herännyt vapaapäivää viettävän kukon laulamisen aikaan ja kipitellyt toiseen niistä Helsingin Henkkamaukoista. Tavoitteena oli nämä poimintani.

Meinasin jo palata kotiin itkemään kun joku pitkä hoikka ja nätti brunette kuiskasi vielä nätimmälle kaverilleen äänekkäästi "ziiz mitä toi zigagouiida täält hageeh, mide sil on varaah", mutta päätin jatkaa etsimistäni. Mua ei yleensä tunnisteta Helsingissä julkisilla paikoilla, tai jos tunnistetaankin, mä en sitä itse huomaa. Olin suoraansanoen järkyttynyt joidenkin vaatteiden onnettomasta laadusta. Helmiä satoi lattialle, kaikki materiaalit eivät miellyttäneet ja langanpätkätkin roikkuivat.

Karsin listani yhteen mekkoon, hameeseen ja kahteen asusteeseen ja marssin kassalle. Kassaneitokainen kohteli mua luvattoman törkeästi kun lompakkoni pankkikortit olivat unohtuneet kotiin. En edes tajua miksi ne ovat jossain muualla kuin lompakossa. Vain mulle voi sattua näin. Palasin kotiin itkemään, ja Väinö ei edes ollut tajunnut mun käyneen missään. Varttia vaille yksitoista yritin päästä Henkkamaukan nettiin. Ja sisäänpääsyä odottelen yhä edelleen.

Näin siinä käy kun on kokematon designer-mallistojen kanssa. Pitänee ostaa Balmainit ihan Balmainilta. Mä en ole koskaan mitään muuta Balmainia rakastanut niin paljon kun näitä Anja Rubikin päällä nähtyjä harlekiinihousuja. Saisikohan niitä vielä jostain?


// Ja tarina jatkuu: nettisivuille pääsin melkein kolmen tunnin päivittämisen jälkeen, klikkasin ostoskoriin vielä jäljellä olevat hameen, korkkarit, korvakorut, vihreän mekon, kaulakorun ja laukun. Maksettu ja vahvistussähköpostikin tuli, kunnes huomasin ihan perusvalikoimassa pari kivaa juttua, joiden ajattelin mahtuvan samaan tilaukseen. Huomasin avoimista tilauksista, että mulla onkin vain yksi juttu tulossa, ja soitin asiakaspalveluun.

Iloinen virolainen asiakaspalvelija ilmoitti että noi muut on myyty loppuun, maksu palautetaan kyllä kuukauden sisällä, ei hätää. Loppuun totesi vielä kyseltyäni miten tää on mahdollista, että "ne korvakorut sieltä kyllä tulee", kiva kiitti hei. Korvakorut. Mä kun maalailin jo kuvia itsestäni kiva mekko päällä sukulaisen synttäreillä kuukauden päästä niin saankin pukeutua pelkkiin korviksiin. Onnistumisprosentti 11.

Kuva: we♥it

Ei yksinäinen unta saa

Otsikkoon viitaten, mulla ei ole ajatustakaan kenen kappaleesta tuo on revitty. Tiedän että kyseessä on kappale, mutta genre ja tekijä jääköön mysteeriksi näin Googlen valtakaudella. Todennäköisesti jotain iskelmähömppää ja lässynläätä, josta en kuitenkaan tykkäisi.

Tämä yö oli uneton. Mä uhosin yötöihin lähtevälle Väinölle meneväni nukkumaan jo kahdeksalta koska mulla on tänä aamuna töitä. Väinö puolestaan sanoi lyövänsä vaikka vetoa, että mä pistän joskus yökahdelta vielä viestiä.  No kappas, hereillähän sitä keikuttiin käkikellon kukkuessa kahdesti. Ja vielä sen jälkeenkin. Joskus kolmen aikoihin Väinö yritti verbaalisesti pakottaa mua nukkumaan, ja ennusti mun olevan mörkötuulella koko päivän. Mä koin yöunet jo menetetyksi, lyhyet torkut vasta aiheuttavatkin sen mörkötuulen.

Mä olen vain ihminen, joka saa eniten irti itsestään öisin. Ja tänä yönä olen saanut paljon aikaiseksi. Olen juonut litran kahvia ja kaksi litraa vettä. Olen kuorinut vartalon kahvilla, hinkannut kylppärin lattiasta kattoon mäntysuovalla ja tuntenut itseni erittäin askeettiseksi ja autenttiseksi persoonaksi. Olen maalannut törkeän ruman taulun, kuunnellut ehkä neljänneksen Elviksen tuotannosta ja nähnyt Chicagon mukaansatempaavan ja vauhdikkaan voittopelin. Mun pitänee alkaa katsomaan taas änäriä suorana useammin, Teuvo kun ei tee maaleja jos mä en katso. Ja niitä maaleja tosissaan tarvittaisiin.

Olen tehnyt maailman parhaan sämpylätaikinan ja siitä toivottavasti myös maailman parhaat sämpylät. Olen kattanut turhaa tavaraa pursuavan ruokapöydän valmiiksi ja odotan nyt hetken-parin sisällä kotiin saapuvaa Väinöä aamupalalle. Hyvä alku päivälle tilattu!

Kuvat tai mitkä lie räpsyt ilmestyvät postaukseen sitten ehkä päivän aikana - mikäli ovat tullakseen. Nyt halusin vain kirjoittaa.


// Hämärä aamu langetti sitten kunnon raekuuron kuville. Mutta nollalaatu kuvissa ei liene kenellekään blogiani selanneelle mikään uusi juttu. Sori näistä.

Pyhäinpäivä

Kaltaiselleni tapakristitylle pyhäinpäivä on lähinnä yksi kiva ekstravapaa. Mulla ei ole kuolleita (eikä eläviäkään) lähisukulaisia Helsingissä, joten haudallakäynti ei ole perinne eikä velvollisuus. Lauantaitöihin joutumattomat saattaisivat pitää päivää kenties jopa turhana. Mulle lyhyt mutta varma tauko arjesta teki terää. Tänä vuonna ei myöskään ollut rasitteena Halloween-pippaloita sun muitakaan naamiaisia, sellaiset ovat edessä vasta seuraavana viikonloppuna. Kaava olkoot sama kuin ana ennenkin: helpoimman kautta.

Mun ja Väinön pyhäinpäivään kuului kävelylenkki, kahvia, kynttilöitä ja kurpitsa. Kävelylenkki vei Hietaniemen hautausmaalle, käytiin viemässä Tove Janssonin haudalle kynttilä. Käveltiin hautausmaallakin vähän pidemmän aikaa, ja ihailtiin valomerta.

Suunnitelmissani oli tehdä kylmän marraskuun aaton kunniaksi kurpitsafondueta kivannäköisen ohjeen bongattuani. Meidän lähikaupassa vaan ei ollut kuin tuollaisia järkyttävän kitschisiin sesonkipahveihin käärittyjä kääpiökurpitsoja. Ei siinä mitään, sopivankokoinen fonduepatahan siitä tulisi meille kahdelle. Vaan kiukkuhan siinä syntyi jo kurpitsaa kovertaessa: koristekurpitsa sisälti pari hassua siementä ja kourakaupalla ällöä rihmastoa. Se minimaalinen kurpitsanmalto maistui pahemmalle kuin syanidi (ei, en ole maistanut, älkää tekään missään nimessä!) Ja ohjeen mukainen tunnin kuivatus uunissakin oli tuolle onnettomalle kurpitsalle ihan liikaa: fonduepadasta tuli plösö.

Taustalla vilkkuva upea tulilatva halloweenteemaan sopivassa kissa-aiheisessa oranssissa ruukussa on Väinön löytö Lidlistä. Hintaa oli kuulemma euron verran.