Quarantine desires

Tämä eristäytyminen herättää ihmisessä vähintäänkin outoja mielitekoja.

Maalaaminen
Yksi mun lifetime goals on öljyvärimaalaaminen. Muutaman kerran olen päässyt kokeilemaan sitä, ja vaikken olekaan mikään realismin mestari tai nonfiguratiivinen pastelliväri-iloittelija, saan omanlaistani jälkeä aikaiseksi. Olen melko abstraktin impressionistinen. Näen asiat omalla tavallani, omassa värimaailmassani ja omilla mittasuhteillani. Öljyvärit vaatisivat kuitenkin hyvän ilmastoinnin, jota tässä lukaalissa ei ole. Omistan vesivärit, mutta ne ovat isän luona varastossa. Sisu ei salli ostaa uusia aineita.

Tatuointi
Alle kuukausi sitten sanoin, ettei mulle tule todennäköisesti enää yhtään tatuointia. En ole kuuteen vuoteen sellaista halunnut. Sitten se tatuointi-inspiraatio kuitenkin iski, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ehkä vielä yksi. Paikka mysteeri, kuten tekijäkin. Tää oli vain pikainen älynväläys. Ehkä otan sen Kreikassa tai Italiassa ensi kesän railroadtripillä, mikäli koronasta selvitään.

Kotiviini
Viini on yksi niistä lukuisista jutuista joissa en luota mantraan tein itse ja säästin. Mä en usko, että osaisin tehdä mitenkään Alkon valikoimiin verrattavissa olevaa litkua, mutta itse valmistusprosessi kiinnostaa. Olisiko kanelilla maustettu omena-raparperiviini mistään kotoisin? Tai valkoherukka-vadelmaviini? Äiti teki vuosia sitten älyttömän hyvää rucola-limoncelloa yksiin rapujuhliin, senkin kokeileminen kiinnostaisi. Tai ehkä hankinkin pontikkapannun.

Dreijaaminen
Välillä mua pikkaisen kaduttaa, etten muuttanut äidin luo ennen Uudenmaan suvereniteettiä. Äitin luona kun olisi kaikkia kivoja laitteita käsillätekemiseen, ja olen jo pari vuotta haaveillut Kamarés-keramiikan tyylisistä astioista. 1 2 3 4 Nyt olisi ollut aikaa opetella jotakin ihka uutta.

Maton kutominen
Haluaisin keittiöön räsymaton, missä olisi oranssia, keltaista,valkoista, tummansinistä ja vaaleansinistä. Äitin luona olisi myös ne kangaspuut... Käsityöt ylipäätään kiinnostaa, onneksi isä lupasi postittaa virkkuukoukun.

Sosekeitto
Mulla ei ole blenderiä tai sauvasekoitinta, ei edes perunamuussinuijaa millä saisin jälleen tehtyä tätä yhden ajan lempiruokaa. Voi kuinka houkuttaisikaan sellaiset yhdistelmät kuin porkkana-inkivääri-timjami, punajuuri-vuohenjuusto tai tomaatti-paahdettu paprika, varsinkin nyt kun karanteeniajan ruokavalio on ollut täyttä pastaa.

Näiden lisäksi olen kokenut vastustamatonta halua niin uimiseen, kylpemiseen kuin saunomiseenkin. Tottakai, meillähän ei ole saunaa saati kylpyammetta, rantaankin taitaa olla kilometri eikä se kivikkoineen ole mikään ihanteellinen uimiseen. Laiturikin uupuu. Sitä sitten tahtookin aina sellaista mikä on saavuttamattomissa.

Kyky kritisointiin ei ole sukupuolisidonnaista

Olen ehkä pikkumainen ja ilonpilaaja, mutten voinut hillitä kielenkannattimiani erään haasteen jälleen tavoittaessa minut Instagramissa peräti kahdesta lähteestä. Tarkoitan tätä nyt kiertävää haastetta, jonka tarkoituksena on ylistää tuntemiaan naisia. Haaste kiertää kutakuinkin tässä tekstimuodossa:

Too often, women find it easier to criticize each other or themselves instead of building each other up. With all the negativity going around, let's do something positive. Upload 1 picture of yourself... ONLY YOU. Then tag 10 more beautiful women to do the same. build yourself up instead of tearing yourself down. COPY AND PASTE. Let’s speed some positivity!

Mä en kyseistä haastetta koskaan julkaissut, koska mua häiritsee yksi sana tuolla. Women find it easier to criticize. Minkä takia pitää syyttää nimenomaan naisia toistensa kritisoimisesta? Tiedän ihan omakohtaisestakin kokemuksesta, että siihen pystyvät kaikki, sukupuolesta riippumatta. Ikävää ratsastaa stereotypioilla, että ne on vaan naisia jotka kritisoi ja jauhaa paskaa.

Tuossa haasteessa on taustalla todella tärkeä ajatus, eikä positiivisuutta voi olla kylliksi näinä vaikeina aikoina. Miksi samalla lähteä syyllistämään, että on niitäkin naisia jotka elävät toisten mollaamisesta? Ehkä tässä on siksi mainittu vain naiset, koska tagattavaksikin pyydetään vain naisia. Tyttöjen oma juttu. Jotenkin hassua sekin.

Toivoisin, että tämä haaste olisi sukupuolineutraali. On ihmisiä, joiden mielestä on helpompi kritisoida itseään tai muita kuin kehua toisia. Positiivisyyden nimissä haluaisin päästä tagaamaan tällaisiin henkilöitä.

Vartaloni haasteista

Kun kokeilin epäonnisesti päälläseisontaa koronahaasteen seurauksena, osasin jo valmiiksi arvata että saan tästä ilkeilyä osakseni. Itseironian nimissä halusin silti julkaista yritykseni, kyky nauraa itselleni on juuri niitä piirteitäni mistä pidän. Ja niin moni naureskeli että mitä toi idiootti oletti, ihan kuin tuommoinen sumopainija pystyisi mihinkään muuhun kuin jääkaapille kävelemiseen.

Saan spagaatin kolmeen suuntaan. Saan varmasti edelleen molemmat jalat niskan taakse, en tosin uskaltanut kokeilla kuin vasemmalla jalalla. Se, että olen ylipainoinen ei tarkoita että olisin joku norsu posliinikioskissa. Mulle tuli ehkä vähän yllätyksenä se, etten pystynytkään seisomaan päälläni. Olen notkea ja mulla on muutenkin hyvä kehonhallinta.

Polveani ei ole tuhonnut ylipaino, vaan tapaturma. Silti moni kauhisteli, kuinka olen syönyt itseltäni nivelet. Olen järkyttävä kun tuon omia kilojani someen. Minulla ei ole mitään oikeutta puhua vartaloni haasteista, koska olen ylipainoinen. Minun pitäisi pukeutua jätesäkkiin - jos sellaiseen edes mahdun - ja olla hiljaa. En saisi postata selfieitäkään, johan niihin tuleva tykkäysmäärä kertoo etten ole kivan näköinen.

Mulle alastomuus on luontainen tila. Olen kotona suurimman osan ajasta alasti. Yritän opetella pitämään vartalostani, ja siksi mulle alastonkuvien julkaiseminen on voimaannuttavaa, ehkä huomionhakuisuuttakin. En sentään julkaise mitään pyllynpyöritysvideoita tai pukeudu paljastavasti, mutta miksei joku saisi tehdä niin?

En toisaalta ymmärrä sitäkään miksi sellaiset ihmiset tuomitaan tylsinä ja vähemmän voimaantuneina jotka kokevat ajatuksen paljastelusta vastenmielisenä? Jotkut saattavat ahdistua paljaasta pinnasta omilla somekanavillaan, ja heidät tuomitaan estoisina ja kateellisina ämminä. Miksi pitää olla niin mustavalkoinen seksikäs-epäseksikäs-kahtiajaossa? Toiset ihmiset ovat huomionhakuisempia kuin toiset, eikä se ole mitenkään sukupuolisidonnaista.

En uskalla enää käydä Yrjönkadun uimahallissa siellä lisääntyneen kuvaamisen takia. Voisi kutsua salakuvaamiseksikin. On asioita, joita ei tarvitsisi tuoda sosiaaliseen mediaan, yksi niistä on julkaisut paikoissa, joissa on kuvauskielto. Vaikka julkaisun pointtina ei olisikaan muiden kuin itsensä tarkoituksellinen kuvaaminen. Vaikka ajatus alastomuudestani ei olekaan vastenmielinen, haluan itse vaikuttaa miten alastomuuteni esitetään. En halua lyllertää jonkun instastoorin taustalla tissit pomppien.

Nykyisin Yrjönkadun uimahallissa tulee ahdistunut olo. Kuinka läheltä toista ihmistä uskallankaan mennä, jos hänellä on jokin videoselitys käynnissä? Uskallanko mennä uimaan, jos joku vaikka kuvaa parvekkeelta? Inhottavaa joutua olemaan varpaillaan paikassa, jossa olisi tarkoitus rentoutua liikunnan parissa. Mulla on itsellänikin sieltä instagramkuva, arkkitehtuuria esittelevä, sulkemisajan jälkeen kuvattu. Olen miettinyt olenko tekopyhä kun en ole vielä piilottanut omaa julkaisuani? Vaikkei siinä näykään ristin sielua, ei alasti eikä vaatteissa.