174 päivän projekti

Vain 174 päivää. Näin kauan makuuhuoneen maalaamisessa kesti. Ei sen enempää, muttei vähempääkään.

Urakka olisi ollut toteutettavissa nopeammassakin ajassa. Vaikka vain parissa päivässä, sillä olohuoneen parissa ei tullut juuri tuota kauemmin tuhistua. Makuuhuoneessa haasteita aiheutti kuitenkin tavaratetris, seinien emmentaliin vertautuva reikäisyys ja jokavuotinen kesän yllättäminen.

Yksi seinä valmistui melkeinpä hetkessä - ja siihen se sitten jäikin. Ensikertalaiselle maalarille noinkin pigmenttinen sävy on hankalasti työstettävä. Lisähaasteita aiheutti seinä, joka on koostettu monesta palasta ja pinnasta. Työnsarkaa siis riitti tasoittamisessa ja hiomisessa - maalaaminen kun on muutakin kuin maalaamista. Puoliso kehui tykkäävänsä epätasaisesta tuloksesta, joka töksähti suoraan maalarimestarilla tunteisiin. Olkoot koko roska!

Hiekkaa valui tiimalasissa lähes saharallinen, ja päätin jatkaa projektia. Sain pyynnön maalata paikoitellen epätasaisen tai siis eläväisen pinnan - se ei ollutkaan ironiaa! En suuremmin yrittänyt, vaan annoin vaan mennä. Mulle lopullisella maalausjäljellä ei ole niin suurta väliä, kunhan se näyttää väriltä. Ei tämä laaduntarkastusta läpäisisi, mutta onneksi meidän ei tarvitse kutsua koskaan laaduntarkastajaa kylään.

Makuuhuoneen väriksi valikoitui Tikkurilan Riikinkukko, aavistuksen vihreään taittava syvänsininen. Kuten olohuoneenkin maali, myös tämä näyttää erilaiselta eri vuorokauden aikoina. Tämä on minulle mieluinen asia - seinän väri vaihtuu useamman kerran päivässä! Rakastan katsella ilta-auringon kirkasta leikkiä seinäpinnalla.

Remppa kuulemma jatkuu vielä

Ja niin kaksi viikkoa vaihtui kuukaudeksi. Minä ja Svante ollaan edelleen isän helmoissa. On hieman outoa palata lapsuudenkotiinsa näin kolmikymppisenä. Olo tuntuu jollain tavalla epäonnistuneelta, vaativalta ja laiskalta. Mikäs sen helpompaa kuin kasvattaa juuriaan sohvaan kiinni.

Keittiö valmistui eräänlaisella viiveellä. Tällä hetkellä se on täynnä tavaraa vaan kuka ne purkaisi? Makuuhuone ei ole valmis, joten makuuhuoneen tavaroita ei voi palauttaa paikoilleen. Vaatehuoneessa on kuulemma nyt tilaa, mutta sinne pitäisi siirtää tavaroita makuuhuoneesta. 

Olen huono pyytämään apua, toisaalta yhtä huono neuvomaan. Puoliso haluaisi auttaa, mutta pelkää epäonnistumista. En jaksa neuvoa, ei tarvitse auttaa, teen itse kaiken. Toinen pakenee urheiluharrastuksen pariin, toinen marttyyroi päänsä sisällä kun joutuu tekemään kaiken yksin.

Makuuhuoneen lattia on muovin peitossa. Jännittyneenä odotan miten kissa suhtautuu uuteen lattiamateriaaliin. Ja kauan kestän keskeneräisyyttä, ei se maali seinälle itsestäänkään eksy. Kotiinpaluu kuitenkin houkuttaisi. Nopeammin asiat valmistuvat kun olen paikan päällä.

Porcupine Tree soi. Svante raahasi kivipiiransa ikkunalaudalle, haaveissaan ilmeisesti aamiainen järvinäköalalla. Isä lässyttää karvaiselle lapsenlapselleen kuin viimeistä päivää. Me pärjätään kyllä täälläkin.

Riesa nimeltä remontti

En raaski luopua mistään. Vajaassa kahdessa vuodessa olen tottunut kodin kellertäviin mummolatapetteihin, joihin Svante on jättänyt pikkupentuna omat jäljensä. Surettaa, ettei niille kertynyt kuin ehkä kolmekymmentä elinvuotta. Mua säälittää alhaalta avoin keittiötaso, jota kukaan ei ole osannut omaksua baaripöytäkäyttöön. Ja niin tylsä, mutta sinänsä ihan siisti vitivalkoinen laminaattitaso, joka on aikanaan asennettu miellyttämään massaa. Koen omantunnontuskia kokiessani nuo kelvottomiksi. Fakta on kuitenkin se, että vanha keittiö ei toimi, ja pienimuotoinen remontti on täysin perusteltua. Mun Rosita Wachtmeisterin kissakahviastiasto on sijoitettu tilanpuutteen vuoksi kellariin. Kaappitilasta taistelevat kristalli- ja cokislasit. Mausteet ovat jääneet käyttämättä niiden hautautuessa kaapin syvään päähän. Ei ihme, että woltittaminen maistuu paremmalta kuin kotiruoka.

Ja koska keittiöstä lentää kivinen silppu ja tomu, eikä asunnossa voi hyperaktiivinen kissa tahi ääniherkkä mamma asustaa, sama se pintaremontoida koko komeus tähän konkurssiin. Olen yrittänyt etsiä maali-inspiraatiota ja sisustusinspiraatiota laajemminkin. Haastavaa, kun ei osaa tunkea tyyliään mihinkään muottiin.

Tikkurilan värilastut pursuilevat toinen toistaan ihanempia nimiä: Keisarinna, Jääruusu, Andante, Amaretto... Nyt monen viikon tuijottamisen jälkeen näyttää, että meille sopivin sävy on Herkkusieni. Onneksi ei sentään Nefriitti, kelatkaa nyt, munuaistulehdus seinällä.

Makuuhuoneeseen mun suosikkiehdokas olisi sentään ollut runolliselta kuulostava Nocturne, mutta tästä on varoiteltu tädin kummin kaimaa myöten sen olevan liian tumma. Eihän nyt oma makuuhuone voisi olla muiden maun vastainen! Sitten mulle opetettiin, ettei värikartta rajoitu niihin valmiisiin lastuihin. Eipä tietenkään, sävyttämällähän vaalennokset ja harmaannokset onnistuvat melko yksinkertaisesti. Kelpaisikohan Hillevi-Hilmalle lähes yhtä runollinen L348?

Mun ongelma on, etten enää tiedä miltä kotonani tulisi näyttää. Olen aina nähnyt itseni art-ympäristössä. Art Nouveau, Art Deco, Arts and Crafts. Nyt kotina on kuitenkin 30-40-lukujen vaihteen sekasikiö. Viime vuosisadan vaihteen perintöhuonekalut näyttävät kornilta alle 250-senttisessä huonekorkeudessa ja viidessäkymmenessä neliössä. Olen syövyttänyt mieltäni Bauhausilla, pula-ajan ihanuudella ja regionalismilla, vain huomatakseni että en taivu. Haluan silti nähdä kauneutta kaikessa, ja harkita jotakin uskomatontakin. Siksipä ehtoot vierähtävät Pinterestissä ja Instagramissa. Luin tässä taannoin Instagramin hashtagin #modernijaskandinaavinensisustus muodossa Moderni Jaskan divaanin sisustus. Tilapäinen lukihäiriö nielee kirjaimia pois. Ei ihme ettei mikään inspiroi.

Remonteilla on tapana venyä, niin meidän keittiölläkin. Mun piti viikonloppuna poistaa vanhat tapetit, mutta minkäs teet kun olkkari ja makkari pursuaa roinaa. Vapaata lattiapinta-alaa on noin kymmenen neliötä, siinä ei pahemmin luoda purkutilaa seinien äärelle. Ja mä kun luulin että mulla on vähän tavaraa! Mutta kun mitään ei voi heittää pois. Uuteen keittiöön ei tule uutta mattoa, uusia verhoja, uutta pöytäryhmää eikä edes uutta pöytäliinaa. Haaveilin hetken mustista lankavetimistä ja uusista patalapuista, kunnes minun tuli surku nykyisiä. Eivät he ole huonoja, vaan ansaitsevat tulla käytetyksi jatkossakin.

Yhden seinän olen saanut sentään selvitettyä, alta paljastui kaunis kukkakuosinen tapetti. Valitettavasti niin likaisella pohjalla, ettei se enää ollut pelastettavissa. Pohjalevyyn oli laskettu joko remppabudjettia tai matematiikan tehtäviä. Vanha talo tulee varmasti paljastamaan vielä paljon yllätyksiä.

Jotakin uutta keittiötä varten sentään ostetaan: meille tulee tiskikone! Tämä perheenlisäys on harkittu ja toivottu, ja oletettavasti ratkaisee edes hieman parisuhdekonflikteja. Minä tiskaan kaiken saman tien, puoliso taas vasta sitten kun astiat loppuvat. Kumpikin nyrpistelee toisen tavoille: puoliso luulee etten tiskaa ikinä ja mua vaan yksinkertaisesti ällöttää pursuava tiskihelvetti. Josko jatkossa keittiöstä tulisi taas vähän mieluisampi paikka.

Minä ja Töölö, me ei olla niin kuin ennen

Melko tarkalleen kolme vuotta sitten vaihdoin seurakuntaa Keski-Lahdesta Töölöön. Töölössä vaikutti olevan kaikkea kivaa joka hämmästytti ja kummastutti typerää maalaistyttöä. Kauppoja ja apteekkeja, jotka ovat auki kellon ympäri! Funkkisrakennuksia! Kansainvälistä kahvilakulttuuria! Nyt mulle riittää. Kantakaupunkikaksiolle on löytynyt ottajansa, ja mä olen vapaa lähtemään.

Luulisi, ettei Töölössä, tuossa turkismummojen haudanhiljaisessa tyyssijassa tarvitsisi pelätä kadulla. Pelko on subjektiivinen käsite, ja mun kohdalla kyseessä on paljolti pahasta karmasta, joka leijaili kotona ja tietyillä kadunkulmilla. Edes funkkis ei enää miellytä silmää niin paljon, mun sydän sykkii muille tyyleille. Aloin tosissani miettiä muuttoa viime vuonna naapurin pohjoisafrikkalaisen kahvilan lopettaessa. Ja loppukesästä, kun ratikkalinjat muuttuivat omiin tarpeisiini erittäin epäedulliseksi. Vaan uuden asunnon löytäminen ei ole helppo prosessi, mä kun osaan olla melko vaativa.

Uusi osoite on etelämpänä, vanhemmassa talossa ja vähemmissä neliöissä. Minulle ja Mymmelille riittää pienempikin tila. Odotan innolla, ettei matkakorttiin tarvitse enää ladata aikaa kuukausittain. Kouluun käveleminenkin tuntuu tällä hetkellä todella houkuttelevalta. Odotan ensimmäisen rankkasadepäivän mukanaantuomaa mielenmuutosta.

Stringit keittiössäni

Hämärät kuvat kertovat, että ostin keittiöön hyllyn. Oikeastaan ostin sen jo varmaan lähemmäs kaksi vuotta sitten jostain Stockmannin kanttistarjouksesta ihan naurettavan halvalla. Sain sen vasta hetki sitten seinälle. Paketti unohtui kaapin alle lähes ikuisiksi ajoiksi, koska kiinnittämiseen tarvitaan poraamisen ammattilaista. Eikä tällä tarkoiteta nyt itkemistä (jossa tarvittaessa olen ihan ammattilaiseen verrattavissa!), vaan ihan fyysistä poraamista. Porakoneella, ruuveilla ja sen sellaisilla. Siksi olikin kiva, että mulla kävi porakone kylässä. Ja vieraita, mutta ennen kaikkea tuo porakone! Kiitos käynnistä, rakas porakone, tervetuloa taas uudelleen!

Kyllä, se on String Pocket, juuri se blogihylly, joka aiheutti yliannostuksia valtaosalle jo vuonna 2013. Puolustuksekseni voin nostaa värivalinnan, mulla ei ole sitä jokaisella nähtyä tylsää kliinistä valkoista hyllyä. Ei, mun keittiön hylly on räikeän musta!

Perustelin itselleni keittiön hyllyn hankkimista sen käytännöllisyydellä - pienessä keittiössä kun asiat tarvitsevat oman paikkansa, ja hyllyhän niitä tarjoaa! Todellisuudessa sain tekosyyn raijata keittiöönkin kivannäköistä krääsää. Nyt hyllyä koristaa niin teepurkit ja -laatikot kuin maatuskatkin sulassa sovussa, tarkkaan harkitsemattomassa järjestyksessä. Vielä pitäisi hankkia mustia S-koukkuja jotta voisin ripustaa stringeihini lakupekkapatalaput ja kissapyyhkeen. Ja lisätilpehööriäkin vielä mahtuisi...

Hygge

Tanska on jo vuosia ollut maailman onnellisin maa. Ja monien lähteiden mukaan tanskalaisten onnellisuuden salaisuus on hygge. Hygge on tanskalaisille samanlainen osa identiteettiä kuin sisu suomalaisille, vaikka nämä kaksi tarkoittavatkin eri asiaa. Siinä missä sisu on luonteen lujuutta, hygge on jotakin mukavaa ja pehmeää.

Hygge-sanaa on vaikea kääntää. Sillä kuvataan tanskalaisten huolettoman letkeää elämäntyyliä. Ja kotoisaa tunnelmaa sekä sen luomista. Hygge on jotakin arkista ja itsestäänselvää. Hygge on mukavaa yhdessäoloa riidoitta, rauhallisesti.

Hygge on se, jonka avulla tanskalaiset selviävät kaamoksesta, vaikkei se yhtä ankarasti iskekään Juutinmaan leveyspiireille kuin meille pohjoiseen. Vailla ironian häivääkään tanskalainen laittaa Norah Jonesia soimaan, sytyttää tusinan kynttilöitä ja lueskelee viltin alla laatukirjallisuutta. Suomalainen nauraa partaansa moisen kliseetulvan edessä. Vietin eilen illalla tunnin tanskalaisittain. Kävin sentään saunassa ennen hyggehetkeäni vähentämään illanviettoni tanskalaisuusprosenttia.

Olen viime aikoina ollut paljon tekemisissä erään tanskalaisen kanssa. Ja hänen tuntemisensa saa minutkin tuntemaan itseni maailman onnellisimmaksi.

Interior crush

Mä haluan, mä tarvitsen...

Olen tyylitön sisustaja. Ehkä tylsäkin. Sen voi allekirjoittaa jokainen joka on käynyt meillä. Kotona on uutta ja vanhaa, enimmäkseen vanhaa. Tykkään esineistä, joilla on tarina kerrottavana. Rakastan kaappia, joka toimi 50-luvulla mummon tv-tasona, ja 1800-luvun venäläistä puurasiaa. Teen mielelläni myös paljon itse. Koti ei noudata mitään tiettyä tyyliä, eikä mikään ole tiptop. Eikä varsinkaan yhtenäistä, antiikkia siellä, vintagea täällä, ikeaa siellä täällä. Mulle enemmän on enemmän. Vaan eihän sekametelisoppa ole sisustustyyli.

Nyt sitten joku kolahti, kovaa ja kalisten. Folklore. Rakastan värejä kodissa, sopimattomiakin sellaisia. Miksen voisi yhdistää punaista ja keltaista? Miksen voisi viettää kaikkia päiviäni virkaten? Torkkupeittoja, tyynyjä ja raheja... Siinä ei ole mitään väärää, jos parikymppisen ihmisen kodista huokuu mummolafiilis.

Vaan raaskisinko uhrata sinisen vintagepinnatuolini ja maalata sen täyteen kukkia? Siinäpä kysymys.


Arvontaan ehtii osallistua vielä tämän päivän loppuun asti.
Kuvat: Pinterest 

Makuuhuoneen jouluilme

Makuuhuoneeseen on nyt viritetty jouluvalot ja -lakanat! Mä arkailin pitkään sesonkilakanoiden ostoa - olisihan niiden käyttö jonakin muuna aikana lähes sopimatonta. Sitten tajusin, että mulla on useita muitakin yhtä vähällä käytöllä olevia lakanoita, jokaiselle kuukaudelle vähintäänkin omansa. Kyllä siihen joukkoon vielä yhdet lakanat mahtuvat. Pettämätön logiikka, eikös vain?

Viime kaudella mulla oli jossakin Jokeripelissä hyvin lievää (mutta kuitenkin maininnan arvoista) silmäpeliä erään vastapelaajan (venäläiseksi harvinaislaatuisen komean!) kanssa. Asia tuli eilen jotenkin mutkan kautta puheeksi kaverin kanssa, ja heitin varmat faktatiedot: se pelasi TsSKAssa hyökkääjänä, ja teki maalin, jonka jälkeen en enää katsellut sitä yhtään sillä silmällä..

No, kävin eilen netistä kaikki viime kauden tseska-hyökkääjät läpi. En löytänyt. No, ehkä se ei pelannutkaan TsSKAssa. Katsoin kaikki venäläispelaajat, jotka tekivät viime kaudella maalin Jokereiden kotipelissä. En löytänyt. Todennäköisyys kyseisen pelaajan löytymiseen alkaa olla nollissa. Ehkäpä mä olenkin nähnyt vain unta.

Tän postauksen piti keskittyä pelkästään kotiin... Mites mä osaankin halutessani kääntää lähes jokaisen puheenaiheen jääkiekkoon?

A miracle has happened

Mulla on viherpeukalon sijaan kalmapeukalo. Vaikka välillä näyttäisi kukoistavan, saan ajan mittaan kaiken hengiltä. Ruukkuyrtit, perintökiinanruusun, jopa kaktus on päättänyt päivänsä mun hoidossa. Vaikka yritän olla hellä ja rakastava kodinhengetär, joka googlettaa yksityiskohtaisia hoito-ohjeita, vaihtelee ikkunoita ja pyrkii tekemään kutakuinkin kaikkensa kotinsa keuhkojen tähden. Niin ne kaikki vain nuupahtavat.

Mulle hyvin rakas orkidea (jonka ostin taannoin Plantagenista ehkä viidellä eurolla - laatukasvi selvästi!) alkoi osoittamaan elämästä hiipumisen merkkejä arviolta jokunen vuosi sitten. Eräänä päivänä, kun olin aikeissa laskea murheenkryynini viimeiselle matkalleen biojäteastiaan, anoi kahvivierailulla ollut äitini armoa kasviraiskan puolesta. Orkidea muutti sitten äidille.

Ei kai oikeesti-ilmeellä vastaanotin orkideani tuparilahjana. Se näytti ihan samalta kuin ennenkin, repaleiset lehdet, juuret pursusivat ulos ruukusta, eikä nupun nuppua missään. Kovan onnen kasvi muutti ikkunalaudan nurkkaan asumaan koska äitini vaatimalla vaati antamaan sille mahdollisuuden. Sinne se unohtui, omaan nurkkaansa, häpeämään kukkimiskyvyttömyyttään ja masennustaan.

Ja kas kummaa. Kun pari päivää takaperin palasin Tsekinlomalta kotiin, minua tervehti orkideankukka. Ja vähän ajan päästä puhkesi toinenkin. Nuppuja on rivissä seitsemän, muhkeana ja täynnä toivoa. En tiedä mitä poppakonsteja sun muuta woodoota äitini on kasviparalle tehnyt saadakseen sen jälleen heräämään henkiin. Olkoon orkidea ikkunani ilona aina seuraavaan kuolemaansa asti. Ehkä kasveillakin on yhdeksän henkeä.

Kuinka raja tuli vastaan

Mä sitten pidän yllätyksistä, joista olen viime aikoina saanut nauttia ihan olan takaa. Kuten eilen, kun kutsuin Johannan kahville. Sain avata oven Johannalle, pitsalle ja bisselle, ja vastaanotin painokkaat terveiset, kuvittelitko että pääset lähtemään ilman läksiäisiä?

Jep, minä tosissaan muutan. Kaikki ovat varmaan yllättyneitä kun kerron, että Helsinkiin. Onhan tää ollut vuosikaudet siellä joskus-suunnitelmalistalla, mutta kun ryhdyin toimeen, kaikki sujui yllättävän nopeasti. Vaikka mä heittäydyin todella nirsoksi vaatimuksineni. Vähintään 40-neliöinen kaksio, kantakaupungista, ei 40-80-lukujen talo, julkiselle liikenteelle matkaa korkeintaan 200 metriä, julkisen liikenteen vuoroväli vähintään 10 minuuttia, ja etäisyys keskustasta sellainen, että mä osaisin ryömimiskunnossakin tulla kotiin. Vaatimuksista huolimatta mun ja Mymmelin kodinetsinnässä meni alle viikko.

Istuttiin sitten Johannan kanssa olohuoneen lattialla, ja syötiin maailman parasta pitsaa. Eli Ylämummon lätkä-pitsaa, kinkku-ananas-aurajuusto. Ruokajuomana Esaa, legendojen olutta. Kuin tilauksesta alkoi Chicagon peli. Paikallista aikaa ennen kello kahtatoista. Illanistujaiset kaaoksen keskellä matolla olivat hauskat, suorastaan railakkaat, eikä fiilis ollut yhtään haikea.

Koko ajan takaraivossa jäkättää vain ilkeä ääni, joka kysyy miksi en ole muuttanut aiemmin? Lahdella ei ole aikoihin ollut mulle käytännössä mitään annettavaa. Valtaosa ihmisistä, joita pidin ystävinä, on kääntänyt minulle selkänsä. Tuntemattomatkin ihmiset osaavat olla poikkeuksellisen ilkeitä. Elämäni valo on Helsingissä. Rauhallisesta kotitalostani on tullut viimeisen puolen vuoden aikana joku yleinen bilemesta. Jossain munkin sietokyvyllä menee rajat. Mä en halua asua pahoinvointikaupungissa, ja ratkaisu löytyy helpoimman kaavan kautta: lähden itse pois. Ruoho on vihreämpää etelässä ihan kaiken järjenkin mukaan.

Jotain hyvääkin Lahteen jää. Kuten lähisukulaiset, paras ystävä ja Ylämummo. Niiden luo on aina välillä varmasti mukava palata. Jos tulee "koti"-ikävä, takaisin pääsee kohtuullisen nopeasti. Keskimäärin tunti ja kymmenen minuuttia lähijunalla.

Riisuttu

 Maailman rumin jääkaappi on täten riisuttu postikorttipeitteestään, ja kolmattasataa postikorttia siirretty albumeihin ja muistovihkoihin.

Yhden ajan loppu.

Inspiration by Kare Design

Kuvat: KARE Design on Pinterest

 

Mä saan harvoin mitään suurempia sisustuksellisia inspiraatiokohtauksia, mutta nyt meni sydän syrjälleen saksalaisen KARE Designin kalusteita katsellessa.

Tutustuin brändiin ekan kerran itävaltakodissa, meillä oli sininen kirjahylly. Sellainen, joka olisi monen mielestä mauton ja jopa sopimaton. Mun mielestä hylly oli täydellinen katseenvangitsija kaikessa epätasapainoisuudessaan muuten neutraalin ja jopa konservatiivisen sisustuksen keskellä. Eli ihan mun makuni mukainen.

Muistin taas kyseisen brändin selaillessani vuosia vanhoja Casa Vogueita. Tutustuin valikoimaan, ja koin pitkästä aikaa sen suuren sisustusinspiraation.

In every dream home...

Multa toivottiin sisustusinspiraatiopostausta, joten askartelin Pinterestin avulla muutaman sisustuskuvakollaasin. Mä olen varmasti maailman huonoin sisustaja, koska mulla ei ole pienintäkään trenditajua, saati symmetria- tai värisilmää. Olen myös todella laiska tekemään minkäänkokoisia hankintoja kotiin. Koti ei todellakaan ole mistään Casa Voguesta poimittu, mutta entä jos?

Makuuhuonetta en ole koskaan edes yrittänyt sisustaa. Se on väritykseltään tumma, ja kalustettu ylijäämähuonekaluilla. Aika kaamea kammari. Tahtoisin valkovoittoisen makkarin matalalla pehmeällä sängyllä varustettuna. Mattamustaa ja harmaasävyjä. Kartellin käsinojaton Victoria Ghost-tuoli on ollut pitkäaikainen haave pukeutumistuoliksi, mutta sellaisen hankin vasta arvolleen sopivaan makuuhuoneeseen.

Haluaisin kylpyhuoneeseen vaaleanharmaat, isot laatat ja väriä tekstiileillä. Tällä hetkellä olen reippaasti kallellaan hiekkaisiin ja sinisiin sävyihin, erityisesti turkoosiin. Maalattu kattokin kattokruunuineen näyttäisi upealta, multa vaan puuttuu tollaiset sievät sirot kattolistat, ja mun kylpyhuone on 60-lukulaisen matala. Pyyhkeet roikkumassa mustissa takorautakoukuissa tai rullattuna korissa.

Mulla on tälläkin hetkellä sininen kylpyhuone, ja vessanpönttö ja lavuaari ja kaikki. Sellainen hailakansininen, joka on ollut kuuminta muotia joskus 80-luvulla, ja sille tielle kylppäri onkin jäänyt. Allaskaapin tarpeellisuuteen olen vasta viime aikoina havahtunut, ja se taitaa olla seuraava hankinta. Kylpyamme, tollanen mahtava tassuamme olisi mun suurin unelma, mutta lisäneliöitä kylppäriin on vähän mahdoton nipistää.

Itämainen käsinsidottu matto on ollut mun unelmissa varmaan lapsesta alkaen, tyytyisin myös taljaan. Toinen haave on kalanruotoparketti. Sekä takorautajalkainen marmorisivupöytä ja iso, kultareunuksinen peili. Mä olen ehdottomasti korkeiden huoneiden ihminen. Mulla on ruokailutila ja olohuone samassa tilassa keittiön epäkäytännöllisyyden vuoksi. Tuollaisia lyijykristallia muistuttavia laseja kaipailin jo täällä, vinkkejä ostopaikoista otetaan vastaan!

Tekosyynä sade

Kun vuohenjuustoaddiktiosta ja italiamaniasta on selvitty, mulle on iskenyt kreikkafiilis. Fetasalaattia syödään niin paljon, että viikottaiset natriumin saantisuositukset ylittyvät reippaasti ja heittämällä. Onneksi isä halusi lähteä mun kanssa lounaalle lähikreikkalaisen buffetpöytään, ja kieltäytyi lähtemästä kadun toisella puolella sijaitsevaan matkatoimistoon Kreikanmatkaa varaamaan. Hyvä, että mun isällä on järkeä päässä, mulla kun ei tunnetusti ole.

Tiistai-illan alkuperäinen suunnitelma oli käydä hakemassa Mymmeli äidiltä kotiin, mutta sateella on ihan sama, millaisen katon alla asuu. Suunnitelma muuttui, ja muutin äidille, pahaa maailmaa pakoon. Täällä on ihan hyvä olla, juoda litrakaupalla teetä takkatulen ääressä Sydämen asialla-putkea seuraten. Mitään ei tarvitse tehdä, koska sataa.

Pihalla

Johan koki aiheelliseksi kuittailla mun jalkojen yleisimmistä asennoista.

Ainakin parvekkeella! Koska toi lämmin sää alkaa olla pysyvä (mielenkin-) tila, olen kokenut sopivaksi kruunata parvekkeen jälleen kesäkäyttöön. Lämpöä on riittänyt, Mymmelillekin saa täyttää vesikupin uudella kylmällä vedellä monta kertaa päivässä. Tänään myöhäinen aamupala/lounas kotiulkona, mua laiskotti ruuan suhteen, joten kipitin hakemaan Sinuhesta wrapin.

Ainoa muuttuja, joka estää parvekkeen pitkäaikaisemman käytön, on toi karmea kasa siitepölyä. Eilen illalla yritin kirjoittaa parvekkeella, mutta koneen tuulettimet alkoivat huutaa täysillä jo viiden minuutin ulkoilun jälkeen, ja läppäriparka oli ihan siitepölyn peitossa. Lasipöydänkin pyyhin ainakin neljä kertaa päivässä, ja silti joka taso ja pinta näyttää jatkuvasti olevan keltaisen tomukerroksen peitossa. Toivottavasti tulisi pian se luvattu ukkonen ja rankkasade, että päästäisiin tosta pölyvitsauksesta eroon.

Suunniteltiin alkuillasta Johanin kanssa kattoterassin haltuunottoa, mutta aurinko oli maanis-depressiivisellä tuulella, ja itki jopa vettä niskaan muutaman pisaran verran. Otettiin kuitenkin asukuvat, tuulesta huolimatta. Eikä ilta-aurinko edes ruskettaisi, joten miksi turhaan keikistellä vähissä vaatteissa lähes julkisilla paikoilla?

Gårdagen

Mä en ole meidän suvun ainoa jolla on italiafiilis! Eilen meillä oli taas äidin kanssa perinteinen, joskin nykyään sangen epäsäännöllinen viikoittainen kahvillakäynti. Koska äidillä oli bisneksiä Karismassa, mentiin sinne. Ja koska mä olin nälkäinen, päätettiin puolittaa pitsa Karisman Momentossa. On erittäin harvinaista, että mun äiti suostuu syömään pitsaa, joten hänelläkin oli pakko olla jonkinasteisia, vähintään väliaikaisia mieltymyksiä italialaisuuteen.

Koska mun kiinanruusu ei enää useista elvytysyrityksistä huolimatta herännyt henkiin, kodissa on pulaa kukkasista. Suunnittelin pyytäväni sukulaiselta pistokkaan satavuotiaasta perintökiinanruususta, mutta se on oranssi, eikä täten sovi sisustukseen. Nykykiinanruusut käsitellään kuulemma hormoneilla, jotka kiihdyttävät kukintaa ja hidastavat kasvua, eikä täten itse kasvi ole pitkäikäinen. Perintöhibiskus olisi ainakin täysin luomu... Väliaikaisratkaisuksi ostin karvareunustulppaaneja, punakeltaisina tietenkin!

En päässyt ihan perille siitä, oliko k18-jäätelö aprillipilaa vai ei, mutta päätin sellaisen kuitenkin ostaa jälkkäriksi koska ikäähän mulla riittää. Onnittelen sitä, joka pystyy vetämään lärvit ton kanssa, on nimittäin todella täyttävää jäätelöä. Mä jaksoin syödä vähän yli puolet puikosta.

Aprillipäivänä uhosin kovaan ääneen etten usko mitään koko tiistaipäivänä, mutta ei tarvittu kuin yksi viesti ja olin vauhdilla menossa katsomaan Beckhamien pariskuntaa Kamppiin. Onneksi tulin järkiini ajoissa (=kaverin sytyteltyä valoja mun päässä), enkä ehtinyt edes kaupunginrajojen ulkopuolelle. Aprillipäivä sai mut tänä vuonna.

Trifles

Toivottavasti takatalvi on vihdoinkin tapettu. Ainakin tän päivän plusasteet, lounatuuli ja aurinko ovat saaneet mut vahvasti uskomaan siihen, että kevät ehtii koittaa jo ennen huhtikuuta, ja avokaskauden voi avata. Himoittu beige bikertakki löytyi lopulta niinkin uniikista ja tuntemattomasta paikasta kuin H&M. Onneksi aina ei tarvitse lähteä merta edemmäksi vaatekauppoihin.

Kerrottuani äidille sataprosenttisen onnistuneesta juoppokuskireissustani, hänen luottonsa mun kuskintaitoihin on noussut eksponentiaalisesti. Pakkohan mun on olla lähes maanteiden kuninkaan veroinen sankari kun osasin viedä viihtyneitä ihmisiä vieraalla autolla keskellä yötä koteihinsa!

Käytiin viikko sitten Iittalan outletissa ja Plantagenissa. Multa oli päässyt ikävästi kuolemaan kaikki yrtit näin talven aikana, jonka vuoksi ruokailu on ollut viime aikoina sangen mautonta. Nyt istutin rumaan parvekelaatikkoon lemppariyrttini rosmariinin, timjamin ja korianterin, toivoen suuresti, että ne menestyvät. Mun istutustaidoista kertoo paljon se, että en saanut millään noita tukihäkkyröitä irti. Pysykööt siinä sitten.

Oon iso jogurttijäätelöiden ystävä, ja Ben&Jerry'sin uutuutta on hypetetty vähän siellä sun täällä ihan tuutin täydeltä. Koska mä olen suhteellisen herkkä mainonnalle ja mun teki mieli jotain makeaa, tota oli pakko ostaa testiin. Sitä hunajaisempaa versiota maistoin kaverilta jo toissa viikolla, joten kotiin kannoin vadelmasuklaan. Toi on ihan mielettömän hyvää, edesmenneen Bohemian Raspberryn jälkeen kaikkien aikojen Ben&Jerry's-suosikkini. Vaan ei toikaan silti voita itsetehtyä jogurttijäätelöä.