Vain elämää

Viime yönä Pavel Datsjuk esiintyi Vain elämää-ohjelmassa. Suomeakin se on ehtinyt oppia puhumaan. Katsoin sairaalassa telkkaria, ja maastopukuun pukeutunut Paveli pongahti esiin puskasta lausuen kliseisen korostetun venäläisesti: Kukkhuu! Tjänän on mjinun pjävä. Totesin lakonisesti että ohjelmatarjonta on ihan hirveää skeidaa ja suljin telkkarin. Tämän jälkeen mulle tehtiin avosydänleikkaus paikallispuudutuksessa.

Oikeassa elämässä vastaava Vain elämää-jakso olisi saanut katseluaikaa ainakin ensimmäiseen mainoskatkoon asti.

Peittokaupoilla

Koska olin kuullut, että tuplapeitto on paras keksintö sitten e-pillerin (näiden kahden parhaus ei ole toisistaan riippuvainen asia!), ajattelin käydä ostamassa sellaisen. Itsevarmuutta uhkuen marssin erääseen kauppaan tai kauppakeskukseen, jossa myydään esimerkiksi peittoja. Etsin ensimmäisen vapaan (silti sormuksellisen) myyjän, ja töksäytin vienon toiveeni: tuplapeitto, lämmin muttei hiostava.

Liekö toiveeni ollut jotenkin omituinen, tai muuten vaan epäpätevää peittoterminologiaa, mutta myyjä taianomaisesti kasvoi pituutta sen kymmenen senttiä ja katseli minua yhä korostetummin nenänvartta pitkin. Ylimalkaisesti hän alkoi esitellä peittoja: Tämä on sataprosenttista tekonäädänuntuvaa, laatupeitto mutta ehkä liian kallis sinulle. Tämä on taas on älymateriaalilla varustettu taikapeitto. Tämä on edullinen, itse en ostaisi. Joo, kaikki ovat lämpimiä... Oletko ottanut huomioon että tuplapeitolle tarvitaan ihan omat pussilakanat? Tavallinen ei riitä.

Saadessani ylimielistä, vähättelevää tai muuten vaan erikoista asiakaspalvelua, mulla on tapana mennä lukkoon, sanoa jotain tyhmää ja noloa. Nyt yritin lyödä homman vitsiksi: aijaa, mä ajattelin että siitä itse leikataan sopivankokoisia peittoja. Siis hetkinen. Toi ei ollut mikään vitsi.Toi ei ollut mitenkään hauskaa. Myyjä katsoi mua kuin pöpilästä karannutta (ei muuten kauhean kaukana totuudesta), mä päätin hipsiä vähin äänin kaupasta pois. Tulipunaisena kuin kiehuva tomaatti. Me emme sitten ikinä opi, minä ja suuri suuni.

Päivän toinen epic fail oli kampausohjeen loppusuora: harjaa kiharat kevyesti auki. En tiedä kuinka kevyt harjauksen olisi pitänyt olla, lopputulos kun näyttää lampaalta. Tämä päivä oli kiharapäivän sijaan nutturapäivä.

Vapaapäivien vietosta

Mulla on ollut tänä vuonna pehmeä lasku arkeen. Viikko jo vierähtänyt, ja mulla on ollut vasta yksi työpäivä. Luulisi, että vapaapäivistä on saanut nauttia, ja ne päivät olisivat jopa käyneet pitkäksi.  Vaan kaikki päiväthän ovat saman pituisia.

Suunnitelmia on ollut. Niin Korkeasaarta, lähihotellin aamupalaa, parempaa brunssia kuin Kaivarin Kanuunaakin. Joista yksikään ei toteutunut, kerran käytiin ravintolassa syömässä. Illalla. Tosin todella pitkän kaavan mukaan, alkupala-pääruoka-jälkiruoka-kombinaatiossa meni yli kaksi tuntia. Valtaosa ajasta oli odottelua.

Maanantain viimeisellä junalla palattiin poikaystävän kanssa Lahteen. Kotona on imuroitu viimeksi vajaa kolme viikkoa sitten, joten pyhitin siivouspäiväksi loppiaisen, tuon merkittävän kirkkovuoden juhlapäivän. Ja lämmityksen laitoin päälle vasta vartti sitten. Niin sitä oli päässyt paikat repsahtamaan.

Mitä mä sitten olen tehnyt? Luulisi, että olisin tehnyt rästihommia, slow foodia, lukenut, tai edes hemmotellut itseäni. Tehnyt edes jotain hyödyllistä (siivoamista ei koskaan lasketa, koska siivottava on!) Olen vain harjoitellut kahvista vierottautumista, kiukutellut, nukkunut pitkään, ja muuten vain laiskotellut sängyssä katsellen sarjoja. Suosikkeina Bridezillas ja vähemmän yllättäen Syke.

Vapaapäivieni aikaansaamattomuus oikein kulminoitui loppiaisen ruokavalioon: mitä ikinä kaappien kätköistä sattui löytymään. Lounaaksi valkosipulikeittoa, päivälliseksi valkosipulipastaa. Eli hienonnettua sipulia ja valkosipulia paistettuna reilussa määrässä öljyä, sekoitettuna fusillipastaan ja parmesanraasteeseen.

Jos kaikki lääkärit olisivat Holopaisia, mäkin olisin varmasti jo terve.

Disney on Instagram

Olen varmaan joskus maininnutkin pitäväni ilmiöistä. Tykkään ajan hermoilla olevasta kulttuurista, sellaisesta nykyhetkeä heijastavasta. Ajankuvasta, jota muistella nostalgialasit päässä kahdenkymmenen vuoden päästä. Puhutaan sitten valtio x:n edelläkävijäjohtajasta, somevillityksistä tai artistin fanittamiseen liittyvästä massahysteriasta, musta on hienoa olla ollut todistamassa niitä.

Italialainen ystäväni tietää tämän, ja vinkkasi minulle maannaisestaan Simona Bonafinista. Kuvittaja on tehnyt someilmiöstä someilmiön, kuvaamalla Disney-hahmojen Instagramin käyttöä. Kruununa hashtagit ja kommentit. Tee saa Liisan typoamaan.

Mua Instagramissa seuraavat tietävätkin, että olen äärimmäisen huono kyseisen palvelun kanssa. Mä olen aivan liian laiska kalastelemaan tykkäyksiä ja seuraajia viimeiseen asti hiotuilla kuvilla ja huomionhakuhashtagvyöryillä. Tai seuraamaan jotakuta vain kastematoja kuvaavaa sankaria pelkästä velvollisuudentunnosta, koska hänkin seuraa minua. Tekemään mitään ylimääräistä vain sen takia, että nyt saan kivan kuvan instaan! Tämähän on sitten kateellisen puhetta.

Perustin Instagramtilini noin kaksi ja puoli vuotta EO (ennen omppua) lähinnä ruokakuvien tallennusta varten. Edeltävän puhelimen muisti kun oli naurettavan pieni, ja halusin muistaa mitä olin syönyt ja milloin. En leikkiä oman elämäni jamieoliveria. Enkä surrut, kun värikäs ja anarkistisesti sommiteltu annos täytettyä paprikaa ei saanut yhtään tykkäystä.

Pitkälti omasta instagramkoomaisuudestani johtuen Simona Bonafinin projekti kolahti täysin! Taiteilija on kuvannut juuri ne somejulkisuudenhakuisuuden minua huvittavat piirteet, Herkules todellakin olisi #salilekasalilvika. Jään täten odottamaan proggiksen jatkoa. Mua houkuttaisi suuresti tietää millainen olisi Instagramin Pocahontas.

Kuvat: Simona Bonafini

Kissanpäivä

Mymmelistä on toivottu paljon omaa postausta, joten kotisunnuntain kunniaksi päätin seurata Mymmelin tapahtumarikkaita tekemisiä yhden päivän ajan.

Mymmeli on laiska, herkkänahkainen ja tuntee oman arvonsa. Kaveri kerran kommentoi Mymmelin lihoneen, ja Mymmeli kohteli kyseistä kaveria pitkän aikaa kuin ruttoista rottaa. Toinen kaveri yritti yhtenä päivänä leikittää Mymmeliä, mutta tähän yritykseen vastattiin jäätävällä tuijotuksella, saaden kaverin tuntemaan itsensä todella tyhmäksi. Mymmeli vaikuttaa sangen ylimieliseltä olennolta.

Koska viikonloppuisin saa nukkua pitkään, mä heräsin jo joskus kahdeksan jälkeen. Mymmeli on viime aikoina nukkunut harvemmin vieressä, mutta tänään heräsin kissa jalkojen päällä. Silittelin kissaa hetken, jonka jälkeen aloitin päivän askareet. Mymmeli jäi vielä pariksi tunniksi sänkyyn.

Aamupäivä meni vaatteiden silittämisessä, ja Mymmeli auttoi parhaansa mukaan olemalla tiellä ja leikkimällä johdon kanssa. Annoin kissalle kauan sitten ostetun pallon ja hiiren, mutta ne eivät olleet kiinnostavia. Mymmeli kökötti vain tuolilla ja tarkkaili maailman menoa.

Kun mä aloin syömään, Mymmeli kävi samaan aikaan rouskuttamassa raksuja. Mymmeli ei suostu syömään kuin kuivaruokaa, joten raksuja on koko ajan saatavilla. Tapana Mymmelillä on useimmiten syödä samaan aikaan kuin muutkin, yksin syöpöttely on kutjaa. Oman ruokailuhetkensä jälkeen Mymmeli palasi pitämään mulle seuraa, ja peseytyi.

Mymmelistä lähtee ihan kamalasti karvaa, ja harjaaminen on jokapäiväistä hommaa. Mymmeli ei ole oikein sinut harjaamisen kanssa, joten usein harjaaminen menee leikiksi ja pureskeluksi. Harjaushetki päättyi silittelytuokioon, jonka jälkeen Mymmeli meni lattialle nukkumaan omalle, mustalle ja karvaiselle Kampelamymmeli-tyynylleen.

Auringon laskiessa ja hämärän koittaessa Mymmeli innostui leikkimään ja juoksentelemaan. Mä en kauaa jaksanut kissan pelleilyjä katsoa, vaan aloin valmistautua yöunille ja makkarin valtaukseen. Toinen nukkuu kun toinen valvoo.

Käykää kaikki kanssakissaihmiset hankkimassa päivän söpöysannos täältä! The Kitten Roundup on kanadalaisen, orpojen kissaemojen ja kissanpentujen pelastamiseen keskittyvän TinyKittens-sijaiskodin livewebkameraprojekti.

Mä olen koko viikonlopun seurannut sivusilmällä noita kissanpentujen temmellyksiä, ja sorruin lahjoittamaankin. Noin 30 eurolla tarjosi pikkukisulle eläinlääkärikäynnin, 35 eurolla poikakissalle ja 50 eurolla tyttökissalle sterilisaation. Oon aika heikko rahahanojeni kanssa, jos eteen tulee jotakin pientä ja sievää.

Kiekkomasennus

Lätkän MM-kisat alkoivat Suomen osalta tänään, ja mun kiinnostus on huipussaan. Jokainen blogia pidempään seurannut tietääkin, että jääkiekko on mulle erittäin lähellä sydäntä. Tänä vuonna joukkue ei sytytä, siellä on yhden, ehkä jopa amputoidun käden sormilla laskettava määrä mulle mieluisia pelaajia. Muutenkin nämä olympiavuoden MM-kisat tuntuvat aika turhilta ja väkisinvedetyiltä. Miten maajoukkuehoopoilusta jaksaa innostua uudestaan vain parin kuukauden tauon jälkeen?

Yleensä mä olen tehnyt kunnon kisakatsomoeväät lätkäpeliä varten, useimmiten maaotteluissa vielä vastustajamaan ruokakulttuuria kunnioittaen. Olen katsonut Kanada-pelejä vaahterasiirappijäätelön kanssa, Ruotsi-otteluita lihapullia syöden, ja vastustanut Sveitsiä fondue-padan äärellä. Latvia-peli olisi antanut mahdollisuuden esimerkiksi kuminajuuston ja manna-jälkiruuan tekemiseen. No minä tein kanakeittoa. Jännittävää. Ja kun kävelin peilin ohi, huomasin, että mun tänpäiväiset kotiröntöt ovat keltaiset shortit ja sininen toppi. Oikeasti, Suomi pelaa avausotteluaan ja mä olen puketunut Ruotsiksi.

Pieni kontrasti saattaa esiintyä mun änäri- ja MM-kiekon katselemisessa. Kun Minnesota teki noin seitsemän aikoihin tänään aamuyöstä maalin, mä päästin ilmoille muutaman kovaäänisen kirosanan ja heitin koristetyynyn päin vaatekaappia true badass-elkein. Kun Latvia teki tasoitusmaalin, totesin kutakuinkin jaa ja Suomen aloittaessa ylivoiman, ajattelin että nyt on hyvä hetki tiskata. Ja Huhtalan myllynpoikasen jälkeen päätin lähteä äidille. Ehkä se innostus syntyy vielä. Väkisin en aio yrittää.

Loppukevennyksenä hauska Latvia(kin)-aiheinen vitsi olympialaisten ajalta: 10 More Medal Events for Sochi Olympic Hockey

The “Best Performance (Non-Player Category)” Event, Silver: Ted Nolan

Before being hired by the Buffalo Sabres in November, Nolan was working as the coach of Latvia’s national team. Months later, many fans were probably surprised to realize that he’d kept that job. But he guided the tiny nation to its best finish ever, including a playoff win over favored Switzerland and a near-upset of Canada in the quarterfinals. If he can do this much with a roster that only had one NHL player, imagine what he can do in Buffalo, where he has like three.

Sä kysyt, ja kaikki on ookoo

Helsinki 78-82 ft. Villa Nah - So Lifelike

Havahduin siihen, että en ole pitkään aikaan kirjoittanut postausta siitä, mitä mulle kuuluu juuri nyt, missä mennään. Nää on henkilökohtaisesti mulle aina kaikkein mielekkäimpiä postauksia, enkä oikein ymmärrä, miksi nämä ovat jääneet niin pitkäksi aikaa unholaan...

Mymmeli tuli kotiin, iloinen jälleennäkeminen, kuten kuvastakin huomaa! Mymmelin piti alun perin olla äidillä hoidossa vain yhden yön yli, maaliskuun ekan viikonlopun, kun mä olin Helsingissä Talviklassikoimassa ja jatkoilemassa. Äiti ei kuitenkaan raaskinut tuoda kissaa mulle heti takaisin, vaan vierailu venähti. Ottaisi oman kissan jos ajallaanpalauttaminen on niin vaikeaa... Onneksi Mymmeli on taas täällä, mulla ehti olla jo ikävä!

Mulla ois lukemista vaikka muille jakaa! Mä luen todellakin laidasta laitaan, tällä hetkellä listalla niin chick-lit-hömppää, eroottista historiafiktiota, informatiivista tekstiä, kuin inspiraatiotakin. Nykyään luen paljon vähemmän, kuin ennen. Aiemmin kirjoja tuli ahmittua ihan romaani päivässä-tahtia. Nyt olisi mukamas tärkeämpääkin tekemistä, ja lukuharrastus on jäänyt vähemmälle.

Tänään avattiin terassikausi! Olin satamassa kahvilla, ja koska aurinko paistoi niin kauniisti, päätettiin kahvitella ulkona. Huono idea, tuuli oli armoton. Meteorologien lupaama taka-taka-talvi siirtänee terassikauden vakiintumista arkirutiineihin pidemmälle kevääseen.

Pikkuiloja

Tulppaani on talvikukka. En tiedä kuka on keksinyt, että tulppaaneja tulisi pitää Aalto-maljakossa, tai miten sisustuslehtiin saadaankin luotua aina niin rennon ja ryhdikkäännäköiset tulppaaniasetelmat. En uskalla rikkoa perinteitä, joten tulppaanini tulevat jatkossakin kukoistamaan Aalto-maljakossani eräänlaisessa roiskaisu-asetelmassa. Onneksi en ole floristi.

Kävin eilen katsastamassa Johannan uuden kodin ja todistamassa tappioputken varmaa jatkumista. Johanna teki meille kanasalaattia. Musta tuntuu, että mä syön nykyisin enemmän muualla kuin kotona. Ystävät tekee elämän helpommaksi.

Vauva.fi-palstan mielensäpahoittajat ovat ilmeisesti neljän päivän viiveellä ymmärtäneet mun kunnianloukkaukseen verrattavissa olevan ja elinkautisen arvoisen susiraja-heittoni. Rakkaat terveiset ja kiitokset teille, tänään poksahti 100 000 kävijän raja rikki ♡

Miracle on Ice

Mä en ole mikään maailman aikaansaavin ihminen. Kolme vuotta sitten kummitäti antoi mulle vanhat luistimensa, jos mulla olisi niille joskus jotain käyttöä. Tänään vihdoinkin löytyi aikaa käytölle!

Kaikki katastrofin ainekset olivat ilmassa - mulla on ollut viimeksi luistimet jalassa reilu seitsemän vuotta sitten. Mulla ei ole aavistustakaan, miten tollasilla valkoisilla naisten luistimilla mennään eteenpäin. Enkä mä tiedä, miten jarrutetaan.

Onneksi jäällä riitti tilaa antaa vauhdin loppua ihan omia aikojaan ilman kummempia kikkailuja. Jos mulla olisi vähänkään huonompi tasapaino, olisin ollut turvallani noin joka viidennellä potkulla. Kuin ihmeen kaupalla pysyin koko luistelusession pystyssä. Oma surkuhupaisa yrittäminen teki luistelusta törkeän hauskaa, yhtään ei haitannut, vaikka lämpötilatkin olivat inhimillisen pakkasrajan alapuolella.

Sitä kuuluisaa liikunnan iloa ei olisi löytynyt millään yksin rinkiä pyörimällä. Johannan kanssa osattiin pitää kivaa melkein mauttomalla kiekkojargonilla varustetulla jäätapahtumien selostuksella ja muilla inside/outside-läpillä. Käytiin myös testaamassa tyhjä kaukalo, valitettavasti multa oli kontaktin otto kielletty, joten laidat säästyivät. Todistin sen sijaan olevani hyvin peittävä maalivahti.

Pari tuntia terien päällä hujahti silmänräpäuksessä, ja ehdittiin hyvissä ajoin pois, ennen kuin kanssaihmisten myötähäpeämittari hujahti punaiselle. Henkilökohtainen häpeämittarini oli mennyt rikki samalla sekunnilla, kun pylvästä apuna käyttäen kirjaimellisesti nostin itseni pukukopista ottamaan ensikosketuksen jään kanssa. Se ei estänyt yrittämästä. Kaikkea ei tarvitse ottaa aina niin vakavasti.

Afterskatet Johannalla, tarjolla kuumaa gulassikeittoa. Ja jälkiruokaa! Ja kahvia! Pienistäkin asioista on helppo ottaa ilo irti.

Suurin talviurheiluinnoittaja mulle on Mikko Alatalo. Siitä kaikki oppia ottamaan!

Farsgrisar

Aatto alkoi aamukolmelta. Mä olen vihdoinkin saanut koneen takaisin (se oli ollut korjattuna jo iät kaiket, mutta liike oli unohtanut ilmoittaa mulle, ja mä puolestani olen liian kiltti hoputtaakseni ketään) ja oli ihanin tunne pitkään aikaan käpertyä omaan sänkyyn katsomaan harvinaisen koskettavaa ja lämminhenkistä NHL-ottelua. Välillä vilkuilin puhelimella the Erik Karlsson Showta ja Meripoijumäättää, mutta kyllä Patrick Sharpin kaksi maalia lämmittivät sydäntä paljon enemmän. Kertoo ilmeisesti jonkunasteisesta riippuvuudesta, kun katsoo kahta NHL-peliä samaan aikaan. Tai omistautumisesta. 5-2 ja Chicago antoi mulle loistavan avauksen elämäni ensimmäiseen aamuun Amerikan täysi-ikäisenä.

Mä en mitenkään himoitse jouluruokia - syön kyllä mielelläni, mutta en ala ehdoin tahdoin näkemään vaivaa pelkästään itseni takia. Paljon kivempaa on mennä valmiiseen pöytään - tänä vuonna isälle. Sielläkin oli tosin tarjolla kummallisuuksia, kuten karjalanpaistia, eikä lainkaan kinkkua. Isä ei koskaan halua lahjoja, joten puoli kuudelta tänä aamuna mä leivoin (ja koristelin) possupipareita suuren boksillisen.

Suunnitelmissa oli järjestää mulle kunnon ysäriusateemalla sweet 21-partyt tiarojen ja missinauhojen kera, mutta mun hivenen hankala syntymäpäivä rajoitti, ja lopulta torppasi koko idean. Onneksi Johanna tuli juhlimaan, ja lisää tyttöjä loppuillasta. Mun tarjoilut on juhlaruuaksi vähän nihkeät - juustolautanen, mätiä, sienisalaattia, katkarapucocktail ja peuranpaistia - joskin juuri sellaiset oheisnaposteltavat, kaveriseurailtaan sopivat.

Nyt aion mennä nukkumaan, ja nukkua äärettömän pitkään. Mulla on ollut uskomattoman paljon niin tiedostettua kuin tiedostamatontakin stressiä, flunssaa ja yleistä epäonnea, joten joulunaluspäivien unet ovat jääneet niukkaakin niukemmiksi. Ylitsepääsemättömästä väsymyksestä kertoo sekin, että mulla soi tauotta päässä joululaulujen sijaan Kummelista tuttu Apinaa koijataan. Onneksi enää ei ole kiire mihinkään.

Ruudun takaa

En ymmärrä, miten mulle selvisi vasta nyt, että Rauli Badding Somerjoen tunnetuksi tekemässä Ikkunaprinsessa-kappaleessa lauletaankin Oo, Glendora eikä Open door, ah!. Mitenkö tämä selvisi? Olisin halunnut laulaa kyseistä biisiä, joten päätin katsoa netistä sanat.

Mä olen ilmeisesti allerginen Helsingille, jokaisen siellä vietetyn kerran jälkeen olen tukkoinen vähintään päivän. Nyt iski pitkästä aikaa sellainen kovemman luokan helsinkivirus. Olen niin kipeä, ettei jalatkaan jaksa kantaa, ja saan olla kaksioni vanki. Siellä ikkunan toisella puolella odottaisi toinen elämä, syksyinen ja aurinkoinen, jota pystyn seuraamaan vain lasin läpi. Mä en uskalla lähteä sinne, ainakaan pariin päivään.

dobré ráno

Periaatteessa mä saisin nukkua viikonloppuaamuisin pitkään. Arkisin urheat raksamiehet aloittavat takapihan räjäyttelyn ja vielä äänekkäämmän räksytyksen jo seitsemältä - kesällä! Jotenkin siihen metelinpuutteeseen säikähtää näin viikonloppuna, eikä yksinkertaisesti osaa pysyä peiton alla. Ihan kuin kesälomalla ei voisi tehdä muuta kuin nukkua.

Viikonloppuisin mulla on aikaa tehdä ja syödä aamupalaa. Jos sää sallisi, nauttisin sen parvekkeella. Nyt tuuli on niin navakka, että salaatit ja katkaravut lentäisivät tiehensä. Onneksi lähes yhtä hyvä aamupalaseuralainen kuin aurinko ja raitis ilma, on Avara luonto. Se on melkeinpä ainoa ohjelma, jota muistan katsoa televisiosta.

Mikä riemu huomata Iltasaatanan palanneen. Hyvä keino kiertää mun huonosti sujuvaa iltapäivälehtien klikkihuorausotsikkoboikottia. Kaikki muuthan tiesivät tästä comebackista varmaan jo viikko sitten.

Tiistain inspiraatiopommi ja kuulumisia

Nämä ihanat inspiraatiokuvat jotka jäävät luultavasti hyvin pitkäksi aikaa odottelemaan toteutustaan on poimittu aivan ihanasta

blogista, jota kannattaa käydä edes vilkaisemassa ;)

***

Jaaha, mulla on tää bloggaus vähän jäänyt. Ei oo ollu vaan oikeesti mitään kirjotettavaa kun on ollut töitä töitä töitä töitä. En muista oonko maininnut siitä että mulla viimeinkin alkaa viiden vuoden tauon jälkeen koulu 12.08. Tai siis PITI alkaa, mutta mä en ole käynyt siellä vielä kertaakaan koska oon kauheen laiska, saamaton lintsari. Ei vaan, tuli vaan semmosia mutkia matkaan etten ole yksinkertaisesti millään mahdollisuudella voinut mennä kouluun, mutta huomenna sitten viimein pääsen sinne palloilemaan ja ihmettelemään. Odotan innolla hämppäläisten katseita kun minä riksujuntti meen sinne koulun pihalle silmät ja huuli pyöreenä miettimään että "mitä vittua".

Tänään tuli uusia koulukirjojakin, hipelöin ne kannesta kanteen ja haistelin niitä. Vielä kun saa aikaseksi mentyä ostamaan parit vihkot ja kumit ja kynät niin meitsin koulureppu ois valmis.

***

Loppukevennykseksi kuva viime maanantailta. Et voi ikinä tietää mikä yhtäkkiä odottaa parvekkeella kun oot ollu koko päivän poissa kotoa. Ihanaa, mahtavaa. Helvetin kauhukakarat.

- Tiia -