?

Kolmosperiodia on vierähtänyt nyt reilu kaksi viikkoa, ja jo tässä vaiheessa Odysseus on imenyt musta kaikki mehut. Kun koulumatka ei ole enää alle kymmenen minuuttia kävellen, aamukahdeksan luennot tuntuvat rehellisen tuskaisilta. Olen tässä vaiheessa vuotta lukenut enemmän kreikaksi kuin suomeksi. Jokin suodatin estää silti kieliopillisen sisällön päätymisen ymmärrykseen asti.

Olen kulkuroinut aktiivisesti ympäri Etelä-Helsinkiä viime aikoina. Koti-ikävä on melkoinen. Historiaan ovat jääneet koulumatkan aamukahvit tai kotimatkan baarivisiitit. Olen jonottanut museon ovilla sen aukeamista. Olen löytänyt kertaustyylejä yllättäviltäkin kulmilta ja uusia katuja, joissa voisin kuvitella asuvani. Ehkä joku päivä.

Koin pienen kriisin tajutessani, että perinteisen näkemyksen mukaiset onnistuneet kuvat musta ovat sieluttomia. Mun sielu pääsee esille humalassa, irvistäessä, poskia pullistaessa ja keikalla pomppiessa. Tai alasti, mutta ne kuvat on melko haastavia jos haluaa pysyä hyvän maun rajoissa. Poseeraus on taitolaji, enkä ole sitä vielä tähän päivään mennessä oppinut. Pitäydytään sitten näissä sielukkaissa, valtavirran mielestä epäonnistuneissa kuvissa. Koska en jaksanut kysyä kuvauskumppanilta julkaisulupaa, pistin siltä pään poikki. Tuskin se ketään haittaa.


Olen nimmaroinut Tavastian bäkkärin katon. Olen hiihtänyt soutuveneellä sumuisena aamuna. Eiku.