Kuplassa

Olen eristänyt itseni muusta maailmasta. Tätä nykyä olen kovin yksinäinen. Päiväni kuluvat väitöskirjangradun parissa, pölyisillä sivuilla, kreikkalaisissa mielenmaisemissa, vieraissa kielissä, varhaisissa ajoissa ja turhassa taustatutkimuksessa. Tarvitseeko minun oikeasti opetella myös foinikiaa voidakseni ymmärtää arkaaista ja esiklassista sanastoa? Tätä nykyä en juuri poistu kotoa.

Gradukuplassa kärsin päivittäisistä päänsäryistä. Mielenterveyskävelyt ovat käyneet entistäkin tärkeämmäksi: saa liikuntaa ja raitista ilmaa. En mukamas ehdi nyrkin ja tietokoneen välistä kahden tunnin uimahallireissulle, mutta ehdin kävelemään päivittäin jotain kolmisen varttia. Usein nämä ovat ennemminkin pahan mielen kävelyitä: eihän tuo varsinaisesti mukavaa puuhaa ole, mutta se on tehtävä.

Kupliva luonteeni vaatii minua tematisoimaan näitä terveyskävelyitäni, jotta ne pysyisivät mielekkäinä. Yksi tapa on albumikävely: valitsen jonkin albumin jonka kuuntelen alusta loppuun, jonka jälkeen kiireen vilkkaa kotiin. Tykkään kuunnella musiikkia albumeittain, harkittuina kokonaisuuksina ja keskittyen. Viimeisimpänä taisi olla Fleetwood Macin Tango in the Night.

Toinen tapa on eksytyskävely. Uutuudenviehätys on minulle se kantava voima, joka innostaa tekemään asioita. Haluan nähdä kaiken! Otan siis bussin tai pari jonnekin vieraaseen paikkaan, jossa katselen uusia paikkoja ja yritän löytää takaisin kotiin. Olen käynyt jopa Espoossa!

Kuunteluun liittyen, en ole vieläkään oppinut juuri kuluttamaan podcasteja. Minä haluan puhua ihmisten kanssa kiinnostavista asioista, en kuunnella sivusta kuinka muut tekevät sitä! Näiden mielenterveyskävelyiden aikana tykkään toisinaan kuunnella jotain hömppäpodcastia. Ei sellaista asiaa, josta haluaisin itse keskustella, vaan nimenomaan hömppää. Jotakin pinnallista, materialistista, joka toimii kuriositeettina: tuollakin tapaa ajattelevia ihmisiä on. Edustan tässä varmaan just sitä ylimielistä ihmistyyppiä, joka katsoo hirveitä realityohjelmia siksi, että voi tuntea olevansa parempi ihminen. Ainakaan en ole tuollainen, ainakin minulla menee paremmin. Tarvitsen jotain todellista aivot narikkaan -sisältöä kaiken sen ajatustyön vastapainoksi. Vilpittömästi minua kuitenkin kiinnostaa, kuinka erilaisissa kuplissa ihmiset elävät. Ne saavat usein myös pohtimaan omia reaktioita ja ennakkoluuloja - välillä huomaa, että olisi itse toiminut samassa tilanteessa vielä huonommin.

Ehdoton suosikkini, varsinkin niinä pahan mielen kävelyinä on koirakävely. Katselen vähän sillä silmällä vastaan tulevia koiria, tulisiko vastaan ystävällisen näköisiä, lähestymishalukkaita koiria ja niiden haltijoita, joilta sitten kysyn saako koiraa tervehtiä. Tänä vuonna tutustumiskohteiksi on päätynyt muun muassa samojedinkoira, labbis, suomenajokoira, basenji, snautseri, kettuterrieri ja jokin lagotto-tyyppinen. Yhteistä monelle koiralle on ollut halu varastaa lapanen. Valitettavasti haluan käyttää omiani vielä itse, ulkona kun on nyt kovin kylmä. Pidän toppahousuja taivaan lahjana, vaikka oikeasti ne ovat lahja äidiltä.