Tallinn, Tallinn, Tallinn

Loppiaisen tienoo vierähti Tallinnassa ainejärjestön perinteisen kulttuurimatkan parissa. Reissulle mahtui kulttuuria, juomakulttuuria, kielen opiskelua (pööriöö on kevätpäiväntasauksen yö) kuin shishahassutteluakin. Sain ensi kertaa kuulla olevani jonkun spirit animal. Seikkailtiin ryhmissä ja pienryhmissä sujuvasti vanhankaupungin mukulakivikaduilla ja Telliskiven tehdasrakennusviidakossa joulunjälkeistunnelmissa. Aamiainenkin saattoi olla se päivän viimeinen ateria.






Hoidettiin kulttuuripuoli alta pois heti saapumispäivänä. Aamiaistettiin porukalla lempikahvilassani Must Puudelissa, josta suunnattiin Tallinnan design- ja arkkitehtuurigallerian perinteiseen Piparkoogimaania-näyttelyyn. Tänä vuonna teemana oli mytologia, ja näyttelyssä oli useita tulkintoja maailmanhistorian myyteistä - kaikki askarreltu piparkakkutaikinasta.





Mä sitten tykkään baareista, joilla on joku teema. Tallinnassa teemat onkin vedetty ihan viimeisen päälle. Parasta antia tästä tarjosi Labor. Fluorivaloin ja interaktiivisin kuplaputkin koristellussa baarissa juomilla oli kemikaalien varoitusmerkit ja ne tarjottiin koeputkista, vesi mittapulloista. Vessassakin pääsi kirjoittamaan latinaa liitutaululle. Toinen, jo kulttuurihistoriallisestikin merkittävä tallinnalainen teemabaari on Depeche Mode-baari. Master and Servant kaikuu edelleen korvissa.

Toisena iltana skipattiin Even ja Sofian kanssa yhteisillallinen, ja varattiin pöytä kolmelle jo aiemmin hyväksi toteamastani Leib-ravintolasta. Maksan paljon mieluummin kutakuinkin saman hinnan fine diningista kuin ketjuravintolan peruspastasta ja -viinistä, saati että vierailen eettisesti arveluttavassa Nepal-Intia-akselin ravintolassa. Ensimmäisen illan tökerön palvelun Basiilik-ravintolasta jäi katkera maku suuhun.





Se reissun toinen kulttuurikohde oli muuten Nigulisten kirkko. Nykyisin museona toimiva 1200-luvun kirkko on erityisen kuuluisa keskiaikaisesta kuolemantanssimaalauksestaan. Alkujaan kymmeniä metrejä pitkästä maalauksesta on säilynyt vain osa.

Jätti aika kylmäksi maksaa verrattain kova sisäänpääsymaksu (8 euroa opiskelijalta) päädäkseen katsomaan yhtä öljyväripätkää, jota ei valaistuksen takia voi edes kunnolla nähdä. En tiedä kuka ammattilainen valaistuksen tuohon näyttelytilaan onkaan suunnitellut (vai onko kukaan), mutta kattokruunujen ja ikkunoiden heijastukset sekä omituiset, päältä ja alta suunnatut pistevalot jättivät esimerkiksi hahmojen kasvonpiirteet valotäplien alle. No, oli kirkossa muutakin nähtävää, kuten kirkolle kuuluneita hopeaesineitä ja groteski, kimmeltävin papukaijoin koristeltu joulukuusi.

Mä en tiedä olenko muuttunut jotenkin tylsäksi vai mitä nyt on sattunutkaan, kun mun ainoa ostos oli pullo kasikymppistä viinaa. Ei, ei siksi että olisin alkoholisoitunut pahasti, vaan siksi, että mulla on haaveissa tehdä jatkossa itse omat hajuveteni.

Tallinn, Tallinn

Koska satunnaisia vapaapäiviä satelee mulle nyt kuin sieniä sateella, päätettiin viime viikolla laittaa lippuun lukemaan "Tallinna". Lyhyt loma lupasi yhteistä aikaa, hyväksi ennustettua säätä, ostoksia sekä kahviloissa notkumista. Ja taksikuskien kanssa juttelemista, koska taksikuskit joutuvat ihan työnsä puolesta ymmärtämään suomensekaista epämääräistä kieltä, taksilla ajelu on kivaa ja Tallinnassa myös halpaa, sekä puhun mielestäni suorastaan loistavaa "eestiä". Eli tiputan sanojen viimeisen kirjaimen pois, muutan diftongit kaksoisvokaaliksi, äännän konsonantit j-voittoisesti ja viljelen tolkuttomasti deetä sekä geetä.

Tämä ei ollut mikään satama-aluehengailureissu tyylillä superalkon kautta takaisin laivaan. Ei, uskallettiin jäädä ihan yöksi!

Vanhasta kaupungista löytyi alle satasella hotellihuone keskiaikaiselta kauppiaskadulta. Hissiä ei ollut, saatiin kävellä ylimmän kerroksen huoneeseemme sokkeloisia käytäviä pitkin ja kivuta rappusia, joista ei paljoa minua lihavampi olisi enää sopinut. Ja ullakkohuoneen leveältä ikkunalaudalta avautuivat näkymät kattojen yli kirkontornille. Että mä rakastan punaisia kattoja! Olivat ne sitten tiiltä tai peltiä.

Mä olin hotellihuoneeseen päästyä ihan uskomattoman väsynyt, joten katsoin oikeudekseni nukkua päikkärit. Ehkä ensimmäisellä uneenvaipumisminuutilla kirkonkellot ilmoittivat helvetin repeämisestä. Käsittämättömän kovaäänistä pimpelipompelikilkatikalkatia kesti valehtelematta vartin verran. Ja viisi minuuttia tämän jälkeen alkoi huutaa puhelin. Väinön kaveri (joka varsin hyvin tiesi meidän olevan Tallinnassa) käski tulemaan raatihuoneen torille vartin päästä. Se siitä nukkumisesta.

Turismin ytimessä meitä odotti ei yksi vaan kaksi ystävää. Pohjoisessa asuvat pojat näkevät meitä ihan liian harvoin, joten he päättivät tulla yllätysvierailulle, mutta me kerettiin lähteä karkuun. Tulivat sitten perässä, suloista.

Käytiin syömässä about joka paikassa hypetetyssä F-Hoonessa (Hooneella?), joka vastasi kyllä täysin odotuksia: naurettavan halpa, rento ja viihtyisä. F-Hoone oli juuri sellainen paikka, jota kaikki Kallioon jämähtäneet menneen ajan hipsterit rakastaisivat pyyteettä. Ihan oikeasti, siellä on korkealla seinässä ovi joka ei johda mihinkään - how cool is that?

Hieman kauhulla odotan, milloin Kalamajan alueen kupla puhkeaa. Aluetta on jo viimeiset pari vuotta markkinoitu juurikin tuollaisena rappioromanttisena hipsterkaupunginosana. Sinne on helppo kävellä, se näyttää mielenkiintoiselta (pysähtynyt aika, oikeasti rumaa neukkuarkkitehtuuria ja pieniä puutaloja), ja siellä on vaikka millä mitalla viihtyisän oloisia terasseja, pikkuputiikkeja ja ravintoloita. Mun kuvissa näkyvä valtava simpukka-annos oli "pieni" ja maksoi kuusi ja puoli euroa. Luoja ties missä kokosfääreissä iso annos olisi ollut... En vain usko aluen hintatason pysyvän kauaa edullisena, valitettavasti.

Väinö parka ei ole ikinä joutunut shoppailemaan mun kanssani ennen tätä reissua. Paitsi kerran kävin kahdessa minuutissa kipaisemassa Zarasta korkkarit "ohikulkumatkalla" (=tarkkaan suunniteltu käynti.) Onneksi mä olen tehokas shoppaamaan, eikä mun kanssa tarvitse ryömiä ja roikkua kaupoissa tuntitolkulla. Kierrän kaupat läpi ja haluan "ton, ton ja ton." Hylkään about puolet materiaalisyistä, ja näistä nyt jatkoonpäässeistä Väinö tyrmäsi puolet, koska "liian Afrikka", "liian saamelainen", "eh", tai "siis toi on ohut neule jossa on jotain ..tanan norsuja rivissä??? Liian Afrikka JA tyhmän näköinen."

Mutku mä tykkään etnokuoseista.

Tallinn

Etelänmatka auttaa aina syysmasennukseen. Toisilla se oli jo päällä, toisilla taas vasta kolkutteli mielen porteilla, mutta ennaltaehkäisykin auttaa.

Koska päiviä kiireisessä viikossa on rajallisesti, kaikki pariviikkoiset Thaimaassa ja pidennetyt viikonloput Rivieralla ja Kreikassa jouduttiin sulkemaan pois. Mutta hei, Virohan on etelässä! Saatiin kiva huone Viru-hotellista ja aikakin riitti kolmenkymmenen tunnin irtiottoon.

Poimittiin iltajuomat Rimistä matkan varrelta, ja ihailtiin öistä vanhakaupunki-merinäkymää. Mä olin tylsä, enkä tutustunut Tallinnan yöelämään hotellin alakerrassa vietettyä varttia pidempään. Mua houkutti enemmän mukava sänky ja seuraavan aamun aamupala.

Kun toverit Suomessa hajosivat torstaiaamuna lumisateeseen, sää Tallinnassa oli aurinkoinen kuten etelässä kuuluukin olla. Joskin hemmetin kylmä. Hotellinluovutuksen jälkeen käynnistettiin lievästi takkuinen päivä Virukeskuksen Wayne's Coffeessa, jossa kokispullokin kettuili.

En ole ikinä kokenut yhtä rajua laivan keinumista kuin paluumatkalla Helsinkiin. Seisoin kannella nähden vain mustan meren valkeine kuohuineen, ja muutaman satunnaisen tuikkivan valon. Aallot pisaroivat kasvoille, ja jääkylmä tuuli piiskasi vasten niin kovaa, että piti haukkoa henkeä pää sivuille käännettynä. Mä olin onnellinen.